Laittakaa omia arvioitanne kuinka isosta liiketoiminnasta Suomen mamutuksessa on kysymys? Poislukien kehitysapu.
Mamubisnes
oiarghdnbduogh
7101
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Yksi aspekti on lapsikauppa, eli kunnat saavat sitä enemmän rahaa valtiolta mitä enemmän huostaanottoja onnistuvat haalimaan. Kansalaisten elämän kurjistaminen on siis keinona saada taloudellista hyötyä.. Mamutus liittyy tähän niin että tulijoilla on usein 3 - 7 lasta, joten on helpompi löytää huostaanotettavia, tai syitä huostaanottoon.
Järjestettyssä avioliittossa, muuttava "puoliso" maksaa Suomessa 50 000 - 100 000 euroon, jopa 200 000 € avioliiton ja maahantulon järjestämisestä. Maksuaika on yleensä paljon pidempi kuin "avioliitto" jopa pari kymmentä vuotta ja se maksetaan Suomessa, sillä muuttajalla on vain harvoin varaa maksaa edes välittömiä kuluja. Maksun saajana on pääosassa "puoliso", josta erotaan, kun se on mahdollista. Toki ravintoketjussa on usein paljon muitakin lenkkejä. Sopivia puolisoja etsiskellään erityisesti omista jo Suomessa olevista maanmiehistä ja taas toisin päin ansaintamielessä sieltä omasta kotimaasta.
Yleensä mukana tulee enemmän tai vähemmän lapsia, jotka pääasiassa ovat muuttavan "puolison" omia lapsia mutta mukana voi olla myös "adoptoituja", joiden maahantulon järjestämisestä saa sitten itse katettua omia lumeliitokuluja. Ketjulla on paha taipumus jatkua, koska järjestämällä itse myöhemmin maahantulon avioliiton kautta saa näin kätevästi kuitattua omat vanhat velat. "Adoptoidut kasvattilapset" tuovat sitten aikanaan puolisonsa ja vanhempansa Suomeen ja valtio maksaa taas.
Näin se ketju kulkee eikä hullutus ikinä lopu jos sitä ei haluta lopettaa.
Hurjia summia mutta ilmeisesti tuon ensinmainitun muuttavan "puolison" kannattaa ne maksaa koska nykymenolla rahansa saa varmasti takaisin ja runsaat lisät päälle. Laskelmoitua liiketoimintaa molemmin puolin, mamun ja siitä hyötyvän sossukoneiston osalta.
Sossukoneisto, eli nyt voidaan jo puhua varmaan siitä "Mamuteollisuus Oy:stä" haistaa tuon mamujen harrastaman bisneksen ja siitä hyötyvät virkamiehet, poliitikot heidän kytköksensä yksityisen puolen liiketoimintaan eivät millään tavalla yritä edes jarruttaa asioita lainsäädännöillä tai muilla toimilla. Julkisuudessa arvostelijat saavat heti rasistin leiman, keskusteluohjelmissa, lehtien palstoilla kriitikot lytätään ja mustamaalataan.
Hyväuskoiset nuoret ja "vihervasurit" ovat helposti manipuloitavissa Mamuteollisuus Oy:n puolelle. Mamutusbisneksen takana kuitenkin lymyää kylmä ja mistään ihmisarvoista piittaamaton liikenaisten ja miesten löyhä verkosto.
Tämä kirje äänestäjille aloitetaanTilastotiedolla:
"Kuka meistä osasi arvata 20 vuotta sitten, että islam on Ruotsin toiseksi suurin uskonto 2010! Entä 20 vuoden kuluttua!!!??? Tänä päivänä Euroopassa asuu 56 miljoonaa muslimia, uuden moskeijan rakentaminen aloitetaan joka toinen viikko.
Englannissa on tehty tutkimus v.2007 ; toisen ja kolmannen polven musliminuorista 37 % haluaa Sharia-lait Englantiin ja kuolemantuomion sille, joka eroaa islaminuskosta. Ranskassa ja Saksassa ovat tutkimukset samansuuntaiset. Saksan toisen polven musliminuorista 57 % halusi Saksaan Sharian. Liittokansleri Angela Merkel sanoi äskettäin, että Saksa on täysin epäonnistunut siirtolaispolitiikassa! Se lausuma oli myrkkyä meidän pääministeri Fredrik Reinfeldtille(tunnustautunut ateisti), koska hän ei halua nähdä uhkaa islamin leviämisessä!
Onneksi meillä on eduskunnassa 20 Ruotsidemokraattia vaa´an kielenä.
Jos ette halua Suomeen samanlaista yhteiskuntaa kuin meillä Ruotsissa on, niin äänestäkää esim. Perussuomalaisia.
( Ehdottomasti pidän myös hyvänä Kristillisiä Päivi Räsäsen puoluetta, sekä Itsenäisyyspuoluetta.) Jos Perussuomalaiset pääsevät maan suurimmaksi puolueeksi tai toiseksi suurimmaksi, niin varmasti siirtolaisuuspolitiikka tervehtyy. Ihanne olisi jos peruslähtökohta olisi KRISTILLINEN elämäpohja. Katsoin kauhistuksekseni Internetistä Suomen moskeijat ja muslimiyhdistykset, lähes jokaiseen Suomen kaupunkiin on perustettu muslimi-islam yhdistyksiä ja -liikkeitä! Helsingissä on kahdeksan! Ruotsin poliitikoilla ei ole paluuta, eivätkä he enää uskallakaan vastustaa islamisteja. Säpon (Tupo) mukaan Ruotsissa on 10 terroristijärjestöä 25 kansallisuudesta ja joissa on 200 aktiivista henkilöä. Ruotsi on avoin yhteiskunta, jossa saa vapaasti perustaa terroristijärjestöjä. Poliisi puuttuu asiaan vasta, kun on tehty rikos. Käsittääkseni Suomessa tilanne ei ole vielä päässyt niin pahaksi kuin naapurimaan Kuningaskunnassa. Perussuomaisilla on nyt 16 % kannatus, luulen sen nousevan huhtikuun vaaleissa yli 20 %.
Te suomalaiset päätätte itse ketä äänestätte!
Ei mikään puolue vastaa täysin meidän omia toiveita ja tavoitteita. Mutta meidän on oltava realistisia ja joskus laitettava yhteiskunnallisia asioita arvojärjestykseen.
Kunnioittavasti Prinssi Kullervo Rurikin jälkeläinen, Roslagen, Ruotsi
Rurik kastettiin kristinuskoon v.867 Novgorodissa ja DNA- tutkimus on osoittanut, että hän oli Suomalainen. RURIKIN DYNASTIA v.862-1598
Poliittinen kantani: Olen aktiivisesti seurannut Ruotsin politiikkaa vuosikymmenten ajan ja äänestänyt aina vaaleissa, en ole kuitenkaan aina äänestänyt samaa puoluetta.
Mitä tulee Suomessa oleviin puolueisiin, en ole minkään puolueen talutusköydessä. Syy miksi suosittelin viestissäni ”Kehotus Suomen kansalle” äänestämään Perussuomalaisia johtuu siitä, koska luin kaikkien Suomen puolueiden puolueohjelmat, mitkä osallistuvat huhtikuun vaaleihin. PeSu:n puolueohjelmassa kirjoitettiin selvimmin, että siirtolaisuutta tulee rajoittaa. PeSu on myös gallupkyselyn perusteella potentiaalinen vaalivoittaja pääministerisalkkuineen. Kirjoituksessani mainitsin myös Päivi Räsäsen. KD on asettanut 6% äänimäärän, mielestäni tuo on liian alhainen ”voima” muuttamaan ratkaisevasti Suomen ...
...Suomen tilanne tänään:
Vastausviesteistä käy selville, että te suomalaiset nukutte ”ruususen unta”, niin että kuorsaus kuuluu lahden toiselle puolen asti. Herätkää jo! Ikään kuin olisitte antaneet jo periksi maan nykyiselle kehitykselle, jota ette kuitenkaan itse hyväksy. Haloo, suunnan muutos on mahdollinen! Jokaisen puolueen tulisi puolustaa suomalaista ajattelua ja arvoja. Isämme ja esi-isämme ovat maksaneet verellään kalliin hinnan. Kyllä te suomalaiset pohditte atomivoimaloiden jätteiden vaaroja miljoonien vuosien päähän tulevien sukupolvien turvaamiseksi. Mutta te ette näe paria vuosikymmentä eteenpäin! Suomea ei vallata tankeilla vaan ideologialla. Ja te sallitte kaiken tämän! Euroopassa on esimerkkinä jo riittävän monta valtiota, jotka ovat islamisoituneet. Pohjoismaista Tanska on viimeisen kymmenen vuoden ajan joutunut säätämään lähes joka vuosi uusia lakeja estääkseen maan islamisoitumisen. Virheet on jälkeenpäin vaikeampi korjata. Perustakaa opintopiirejä ja ottakaa selvää islamin perimmäisestä tarkoituksesta. Ottakaa myös selvää, miksi maailmassa ei ole yhtään muslimivaltiota, jossa on demokratia. Islam ei ole pelkästään uskonto vaan se on myös ”johdettu” ideologia...
Lisää: http://www.ruotsintuska.fi/
ei ole mitään johtajaa. Ei edes mitään paaviin rinnastettavaa hemmoa, ja eihän paavikaan koko kristinuskon johtaja ole, vaikka katolisille hän kai on keskeinen.
"Vastausviesteistä käy selville, että te suomalaiset nukutte ”ruususen unta”, niin että kuorsaus kuuluu lahden toiselle puolen asti."
En voi mitenkään olla kommentoimatta. Jag hörde snarkning !
Herätkää ajoissa, se kannattaa. Ei pidä tehdä kaikkia tyhmyyksiä perästä, mitä täällä Ruåtsissa.
Herätty on aikoja sitten!
Suomeen ollaan ihan väkisin järjestämässä samanlainen maahanmuutto katastrofi kuin Ruotsissa ja Tanskassa on ollut jo pitkään.
Suomi on saanut määräyksen ottaa hirveät määrät maahanmuuttajia "tasavertaisuuden vuoksi."