Jumala on aivan satumaisen hyvä!

Ihmeitä tapahtuu

Minulla on valtavasti omakohtaisia kokemuksia siitä, että Jumala on todellinen ja elävä. Esimerkiksi kerran tarvitsin rahaa kipeästi ja rukoilin apua Jumalalta. Kuinka ollakaan sain seuraavalla lottokierroksella kolme miljoonaa, vaikka en ollut edes lotonnut.

Menetin jalkani onnettomuudessa muutama vuosi sitten. Se siis amputoitiin. Rukoilin Jumalalta uutta jalkaa ja kuinka ollakaan yhtenä yönä tilalle oli kasvanut entistä ehompi. Ikävää asiassa oli se, että menetin työeläkkeeni, koska ihmeparannuin, mutta ei se haittaa, koska minulla on sitä voittorahaa.

Kerran tunsin itseni kovin yksinäiseksi mieheksi. Lisäksi tiskiä ja likapyykkiä oli päässyt kertymään aivan tavattomasti. Pyysin Jumalaa lähettämään apua ja seuraa. Kohta ovikelloa soitettiin ja ovensuussa seisoi melkoinen joukko hyvännäköisiä typyköitä tarjoutumassa auttamaan kaikessa mahdollisessa ja mahdottomassakin. Täytyy sanoa, että olen ollut sen jälkeen hyvin tyytyväinen.

Jumala on todellakin jotain satumaista!

13

188

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mooses Jeesus

      Me täällä Lempäälän vanhoillislestadiolaisissa olemme niin ikään todenneet saman asian.

    • Nyt todistettu!

      Kyllä! Kertomuksesi todistaa Jumalan ehdottoman satumaiseksi!

    • Veli, todistat väkevästi!

    • oihoihjohiohoh

      Tälläista se ateistien luonnonvalintajumala tuottaa, valheita valheen perään.

      • Ihmeitä tapahtuu

        Ateistien :O Olen aivan hirveän kauhean hämmästynyt :O

        Ymmärtääkseni todistin Jumalan erittäin onnistuneesti nimenomaan satumaiseksi olennoksi.


      • Oikeinmenitälläkerta

        Niin,itseasiassa kaikki jumalat tuottavat valheita.


    • Ali Akbar

      Kyllä tosiaan ihmeitä tapahtuu. Allah käänsi Fatiman
      mielen ja Fatima suostui toiseksi vaimokseni toissapäivänä.

    • Niitit irtos

      Helevetti että repesin... XDDDD

    • valistunut

      Melkoist potaskaa tuo aloittajan kirjoitus, sillä tunnen tuon henkilön
      joka voitti lotossa päävoiton vaikka ei ollut lotannutkaan.
      Hän asui ruotsissa ja hänen äitinsä lottasi täällä suomessa
      Innoissaan voitosta hän palasi sumeen rakensi talon mersun ym.
      Jälkilaskuna tuli tuosta voitosta vero myös ruotsista, koska asui vakituisestiruotsissa
      SIIHEN hupeni tuo lottovoitta ja ulosottomies pani omaisuuden pakkohuutokauppaan ja hänen äitinsä osti sen pakkohuutokaupasta.

      Rukoilemalla voi saada apua rahantarpeeseen, mutta se ei ole jumala joka sen antaa, ja se tulee vaatimaan myöhemmin maksun tuosta antamastaan, sillä jos et käytä sitä oikein.

      Se on syyn ja seurauksen laki joka tässä asiassa toimii ja se tulee vaatimaan veronsa, sillä mitä kylvät sitä niität

      Itse en rukoile, mutta silti tuo apu tulee silloin kun on sen tarve
      eikä sen asian kanssa ole jumalla mitään tekemistä

      Ajatelkaapa ite

      • Ihmeitä tapahtuu

        "Melkoist potaskaa tuo aloittajan kirjoitus, sillä tunnen tuon henkilön
        joka voitti lotossa päävoiton vaikka ei ollut lotannutkaan."

        Et tunne minua, enkä minä sinua. Eikä Jumalan satumaisuus ole potaskaa vaan totta.

        "Rukoilemalla voi saada apua rahantarpeeseen, mutta se ei ole jumala joka sen antaa, ja se tulee vaatimaan myöhemmin maksun tuosta antamastaan, sillä jos et käytä sitä oikein."

        Mikä se, jos se ei ole satumainen Jumala?

        "Itse en rukoile, mutta silti tuo apu tulee silloin kun on sen tarve
        eikä sen asian kanssa ole jumalla mitään tekemistä"

        Kukaan ei tiedä auttaa, jos et kerro tarpeistasi kenellekään. Ei kukaan osaa lukea toisen ajatuksia. Funtsis tota!


    • dsuhvoishvoishpi

      Niille kanssa Kristityille, jotka eivät huumoria ymmärrä: iskäkää kallonne halki Raamatullanne!
      Oman tyhmyytesi todistit erinomaisesti.
      - Koska olet huumorintajuton älypihi!

      t. Voi.Shhipi

      • afjoppoogjjgoopjgoja

        TOtta. Kristityt ovat ääliöitä.


      • Ihmeitä tapahtuu
        afjoppoogjjgoopjgoja kirjoitti:

        TOtta. Kristityt ovat ääliöitä.

        Lievästi sanottu, mutta osuu asiaan.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      275
      4699
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      134
      3040
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      44
      2877
    4. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      34
      2871
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      77
      1816
    6. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1664
    7. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1521
    8. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      60
      1429
    9. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      95
      1292
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      215
      1190
    Aihe