Avaudutaan sitten

erjpontgopon

En kestä muita ihmisiä enää ympärilläni. Perheenjäsentenkin kanssa sosialisoiminen on nykyisin helvetinmoinen tuska. En pidä siitä jos seuraani tupataan minun haluamattani. Toivon monesti sellaisten riippakivi-ihmisten kuolevan. Saatan ruveta manaamaan pelkästään samaa katua kulkevia ihmisiä tuonpuoleiseen. Olen ruvennut saamaan kohtauksia, jolloin joko itken tai huudan. Haluaisin hakata ihmisiä, haluaisin hakata kiveyksiä vasten, haluaisin hyppiä pään, rinnan päällä, että kaikki sisäelimet murskautuisivat. En voi, järki estää. Siksi puren käsiäni ja nyrkkejäni.
Tunnen liikaa ylemmyydentunnetta muihin ihmisiin verrattain. Tiedän olevani keskivertoa älykkäämpi monessa asiassa, ja kusi on noussut pääähän. Eikä hävetä. Mutta ei se niin kuitenkaan saisi olla.
Minua ärsyttää, jos pikkusiskostani kasvaa samanlainen. Haluan olla oma ihmiseni. Minua vituttaa, jos minun saavutukseni ovat samat kuin pikkusiskoni. Joskus haluaisin vain tuhota mahdollisen kilpailijani.
Vietän enemmän ja enemmän aikaa mielikuvitukseni parissa. Kuvittelen kuinka seinä nielaisee minut, kuinka sisältäni tunkee tuhansia koppakuoriaisia ulos. Koska oikeasta elämästä ei mieleisiä ystäviä löydy, korvaan ne mielikuvitusystävillä. Ja ne ovatkin paljon mieleisempiä kuin tuntemani ihmiset.
Ja minua surettaa tämä kaikki. Koska tiedän tämän olevan tyhmää. Järki järkeilee tämän kaiken turhaksi, mutta siitä huolimatta se jatkuu.

5

415

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ovi käy..

      Tiesi vie psykiatrin luokse! Vihasi takana on jotakin mikä pitää selvittää..sä olet kuin kävelevä aikapommi -ilman hoitoa! Mars hakemaan lähete lääkäriltäsi..

    • tiedätkukaoon

      Joonas

    • varo

      Ehkä sinun kannattaisi lukea uudelleen kirjoituksesi, vihaat ihmisiä,mutta olet itsekin ihminen,
      Tunnet ylemmyydentunnetta ja älyn korkeaa tasoa itsessäsi, mutta pelkäät että esim.siskosi on yhtä älykäs vaikka se ei poista älysi korkeaa tasoa vaan pitää mieluumminkin sitä yllä älykkäiden keskustelujen muodossa.
      Mistä kilpailet ja mikä on palkinto?
      Sitten lopuksi tiedostat tuon kaiken olevan tyhmää ja järkesi järkeilee sen turhaksi.
      Mitä **** voisit tehdä itsellesi jotta elämäsi helpottuu ja ettei käy niin pahasti että alat olla vaaratekijä ihmisille ympärilläsi?

      • erjpontgopon

        Vastaan, kun vielä looginen puoli on valloilla. Ongelmani on juuri se, että vaikka olen itsekin tiedostanut nuo mainitsemasi asiat, niin minuun iskee välillä sellainen viha ja raivo, joka peittoaa järjen. Minulla ei ole mitään järkevää syytä siihen vihaan, minä vain vihaan, ja kaikki tuntuu kamalalta. Vihan ja järjen hallinta saattaa vaihdella päivässä useaankin otteeseen. Tämä on alkanut nakertamaan myös muutakin minussa. Vihaisena ollessani mielikuvitukseni on erittäin valloillaan, ja kun viha on mennyt ohitse, kyseenalaistan näkemääni ja kuulemaani siinä pelossa, että jatkuva mielikuvituksessa eläminen on vihdoinkin kostautunut. Vetäydyn enemmän ja enemmän kuoreeni, ja välttelen ihmisseuraa, jottei se laukaisisi vihaani.
        Tuotakaan avautumista en olisi varmaan tehnyt, ellei sitä ennen olisi juuri äskettäin vihani laantunut lievempään muotoonsa.


    • tyyysstt..

      NO mikä estää hakeutumasta psykologille? vai oletko siinä jamassa että jonkun lähiomaisen tehtävä virka-apu-pyyntö ja vietävä vastentahtoisesti tarkkailuun-hoitoon?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      57
      1608
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      364
      1151
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      132
      918
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      13
      732
    5. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      612
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      588
    7. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      90
      548
    8. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      45
      519
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      45
      498
    10. Mies Naiselle pyydän...

      älä satuta minua.
      Ikävä
      44
      456
    Aihe