En tiennytkään että vanh.lestadiolaisia on näin paljon!!!

Olen kuullut aika ajoin vanhalestadiolaisista televisiossa etenkin suviseurojen aikaan. Suviseuroille osallistuu usein paljon ihmisiä, mutta olen ajatellut, että ne tulee ympäri maailman sen valtaisan lippurivin perusteella. En ole ikinä käynyt suviseuroilla. Oletin, että suomalaisia vanhoillislestadiolaisa on yhteensä 10 000 ja he lähes kaikki asuvat Oulussa tai lapissa.

Tutustuin kuitenkin yhteen vanhalestadiolaiseen naiseen Helsingissä. Minua kiinnosti, minkälainen tämän naisen vakaumus mahtaa olla, kun pidättäytyy alkoholista yms. ja on muutenkin keskivertoihmiseen verrattuna kovin erilainen.
Kerran sitten sain rohkeuden kysyä hänen vakaumustaan. Hän sanoi kuuluvana vanhalestadiolaisiin ja että heidän kirkko on Veräjämäessä.
Päätin viime lauantaina käydä kaverini kanssa katsomassa, millaista siellä mahtanee olla. Valtava yllätys oli se, että kirkkoon tuli valtaisat määrät ihmisiä. Varmaan lähemmäks tuhat heitä oli. Vaikka lähialueelta pauhas rokki, nuoriso jaksoi tulla seuroihin. Oli erikoista, että vanhalestadiolaisista suurin osa olikin nuoria, Ite kun olin saanut kuvan, että enemmistö vanhalestadiolaisista olisi vanhuksia.

Seurojen jälkeen porukka asettui rauhanyhdistyksen kirkon etuoven eteen. Taustalla kuului, kun Jukka poika lauloi "älä tyri nyt" biisiään. Porukka ei kuitenkaan valunut kuuntelemaan Jukka Poikaa, vaan pysyi rauhanyhdistyksen pihalla ja suunnittelivat ilmeisesti jotain illanviettojuttuja. Lähin kävelee kohti taustalla kuuluvaa Jukka Pojan musisointia. Seassani käveli paljon seuravieraita. Luulin, että hekin tulevat kuuntelemaan Jukka Poikaa, mutta ei. He kävelivät lavan ohitse juna-asemalle. Vain muutamat vanhalestadiolaiset jäivät kuuntelee Jukka Pojan laulamista.

Siis vanhalestadiolaisia on näin paljon myös Helsingissä, ainakin tuhat!
Kuinkahan paljon suviseuroilla mahtais olla porukkaa, jos kaikki vanhalestadiolaiset suomesta ja muista maista tulisivat sinne? Jukka Poikaakin oli kuuntelemassa paljon pienempi joukko, mitä oli rauhanyhdistyksen kirkossa kuulijoita!
251342
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Vl:n kirjoittama provo, vaikkakin hyvin kirjoitettu ;)

Äänestä

Hieno avaus pääkonttorin veljeltä.

Äänestä
  • Tuskin pääkonttorin jehut tietää, mikä on Jukka Poika ja että ylipäänsä Oulunkylän Seurahuoneella oli Oulunkylän kyläjuhlat, joissa Jukka Poika esiintyi.

    Äänestä

  • kuoma. kirjoitti:

    Tuskin pääkonttorin jehut tietää, mikä on Jukka Poika ja että ylipäänsä Oulunkylän Seurahuoneella oli Oulunkylän kyläjuhlat, joissa Jukka Poika esiintyi.

    Pääkonttorin veljet ovat kovia reissaamaan.

    Äänestä

  • Nimimerkki "Hyvä!"=Melperi. Melperi on tosi lapsellinen. Aina jos joku ulkopuolinen kirjoittaa vl-liikkeestä positiiviseen sävyyn, on Melperin mielestä kyse "pääkonttorin veljen" avauksesta. Melperi itse viettää kaiken aikansa panetellen vl-liikettä ja ihmettelee suunnattomasti, jos joku ei-vl ei niin tekisi.

    Äänestä

Hyvä, että uskoa löytyy Helsingistäkin.

Äänestä

Vanhalestadiolainen on eri asia kuin vanhoillislestadiolainen.

Vanhalestadiolaisilla tarkoitetaan esikoislestadiolaisia, eikä vanhoillislestadiolaisia.

Esikoislestadiolaisten keskusyhdistys Suomessa on Esikoislestadiolaiset ry, eikä heillä ole rauhanyhdistyksiä, vaan "rukoushuoneita" muuten vaan.

Vanhoillislestadiolaisten keskusyhyhdistys Suomessa on SRK eli Suomen Rauhanyhdistysten keskusyhdistys ry, ja paikallisyhdistykset ovat Rauhanyhdistys -nimisiä.

Vanhoillislestadiolaisten ja esikoislestadiolaisten välillä ei ole mitään yhteistyötä, vaan he pitävät toisiaan eriseuroina. Ryhmät erkaantuivat toisistaan Amerikassa lopullisesti vuonna 1894 ja Suomessa noin vuonna 1900.

Esikoislestadiolaisia on maailmassa yhteensä noin 25.000 ja vanhoillislestadiolaisia noin 115.000. Esikoislestadiolaisuus on toiseksi suurin lestadiolaisryhmä maailmassa ja rauhansanalaisuus kolmanneksi suurin noin 24.000 henkilöllä. Neljänneksi suurin ryhmä on töröläläisyys joita on noin 4.000. Lisäksi on useita vieläkin pienempiä lestadiolaisryhmiä.

Lestadiolaisryhmiä on maailmassa nykyään noin 16-19 ja Suomessa noin 7-9 kpl.

Jos kuolleetkin ryhmät lasketaan niin maailmassa on ollut kaiken kaikkiaan yli 30 eri lestadiolaisuuden haaraa. Suomessa niistä on toiminut yli 20.

Äänestä
  • Muuten ihan hyvä kirjoitus, mutta avauksessa ilmeisesti puhuttiin vain SRKlaisesta vanhoillisuudesta. Ei koko vanhoillislestadiolaisuudesta. Pelkästään vanhoillisia ryhmiä on jo Suomessa rapiat 10 kpl.

    Äänestä

  • Ja kaikki väittävät olevansa että oikeassa on vai me.

    Erittäin riitaista on ainaisesti ollut tämä varsinainen VAIN ME, rääväsuulahko saatanalleheittämistaitoineen mummut.

    Äänestä

  • Melkein 7 oikein kirjoitti:

    Muuten ihan hyvä kirjoitus, mutta avauksessa ilmeisesti puhuttiin vain SRKlaisesta vanhoillisuudesta. Ei koko vanhoillislestadiolaisuudesta. Pelkästään vanhoillisia ryhmiä on jo Suomessa rapiat 10 kpl.

    "Pelkästään vanhoillisia ryhmiä on jo Suomessa rapiat 10 kpl. "
    Kuka sellaista tilastoa pitää?
    Vanhoillislestadiolaisia on vain kahdenlaisia, ne jotka haluavat pitää vanhasta perinteisestä opetuksesta kiinni eli ns. SRK-lestadiolaiset ja ne, joiden uskonkäsitys poikkeaa "virallisesta" opetuksesta, joka on käytännössä sitä, millaiseksi sen on vanhoillislestadiolaiset määritellyt ja SRK:ssa hyväksytty. Ne, joiden uskonkäsitys poikkeaa "virallisesta" opetuksesta, ajetaan ennen pitkään erilaisin hoitotoimenpitein ydinjoukon ympäriltä. Vasta sitten, kun ruvetaan pitää eri joukkojen kesken omia seuroja, voidaan puhua ryhmistä. Käsittääkseen nykypänä kaikki vl:t kokoontuvat rauhanyhdistysten seuroissa. Ne, jotka eivät kokoonnu ry:llä, eivätkä jaa yhteistä käsitystä, eivät edes ole vl:iä, vaikka ne kuin väittäis.

    Äänestä

  • Jouhem. kirjoitti:

    Jos ei tunne liikkeensä historiaa, voi noinkin luulla. Ja tuollaista käsitystähän SRK tietenkin haluaa vahvistaa.

    Äänestä

  • Melkein 7 oikein kirjoitti:

    Muuten ihan hyvä kirjoitus, mutta avauksessa ilmeisesti puhuttiin vain SRKlaisesta vanhoillisuudesta. Ei koko vanhoillislestadiolaisuudesta. Pelkästään vanhoillisia ryhmiä on jo Suomessa rapiat 10 kpl.

    Keskinäinen rakkaus!

    http://freepathways.wordpress.com/2012/08/21/keskinainen-rakkaus/

    Äänestä

  • Jouhem. kirjoitti:

    "Pelkästään vanhoillisia ryhmiä on jo Suomessa rapiat 10 kpl. "
    Kuka sellaista tilastoa pitää?
    Vanhoillislestadiolaisia on vain kahdenlaisia, ne jotka haluavat pitää vanhasta perinteisestä opetuksesta kiinni eli ns. SRK-lestadiolaiset ja ne, joiden uskonkäsitys poikkeaa "virallisesta" opetuksesta, joka on käytännössä sitä, millaiseksi sen on vanhoillislestadiolaiset määritellyt ja SRK:ssa hyväksytty. Ne, joiden uskonkäsitys poikkeaa "virallisesta" opetuksesta, ajetaan ennen pitkään erilaisin hoitotoimenpitein ydinjoukon ympäriltä. Vasta sitten, kun ruvetaan pitää eri joukkojen kesken omia seuroja, voidaan puhua ryhmistä. Käsittääkseen nykypänä kaikki vl:t kokoontuvat rauhanyhdistysten seuroissa. Ne, jotka eivät kokoonnu ry:llä, eivätkä jaa yhteistä käsitystä, eivät edes ole vl:iä, vaikka ne kuin väittäis.

    Ja tuo virallinen SRKoppi ei ole muuttunut lainkaan vuosien saatossa?

    Vain yksi linkki esimerkiksi:
    http://www.kotimaa24.fi/blogit/vanhoillislestadiolaisten-ehkaeisykielto-on-eettisesti-arveluttava

    ja tuosta 9. kommentti.

    Muitakin voin etsiä sitten, kun aikaa rittää.

    Äänestä

Kylläpä täällä väännetään lestadiolaisuuden eri muodoista. Näin ulkopuoliselle kaikki ovat kuitenkin vain lestadiolaisia. Turha teidän on kiistellä keskenänne kuka on oikeassa. Lukekaa tarkemmin raamattua ja rukoilkaa yhteyttä keskuuteenne. Yhteistyössä on voimaa. Jumalan rauhaa ja siunausta teille kaikille suunnille.

Äänestä

siis vain tuhat! pääkaupungissa.. Lahdessa jokunnen sata jyväskylässä vielä vähemmän... pienet on piirit!

Äänestä

Tule itse paikan päälle, katsele ja kuuntele:
http://www.helsinginrauhanyhdistys.fi/

Tule vaikka syysmyyjäisiin la 13.10. klo 16, jos varsinaiset seurat eivät kiinnosta.

Äänestä
  • Mistähän lestat keksivät ne suuret kansanjoukot kaikista kielistä ja
    sukukunnista maan päällä, joita Ilmestyskirja kuvaa olevan taivaassa???
    Ilm 7

    Monet kansathan olivat jo kuolleet sukupuuttoon ennen lestadiolaisuuden syntymistä!!!

    Äänestä

  • itserakasta! kirjoitti:

    Mistähän lestat keksivät ne suuret kansanjoukot kaikista kielistä ja
    sukukunnista maan päällä, joita Ilmestyskirja kuvaa olevan taivaassa???
    Ilm 7

    Monet kansathan olivat jo kuolleet sukupuuttoon ennen lestadiolaisuuden syntymistä!!!

    Oletko noin yksinkertainen vai etkö oikeasti tiedä että oikein uskovia kristittyjä on kautta aikain kutsuttu mitä erilaisimmilla nimillä aina "nasaretilaisesta lahkosta" alkaen. Viimeisimpinä vuosisatoina on ollut esim. husilaisia, luterilaisia, rukoilevaisia jne.

    Äänestä

  • Äly hoi kirjoitti:

    Täh??

    "Viimeisimpinä vuosisatoina on ollut esim. husilaisia, luterilaisia, rukoilevaisia "

    Onko SRK muuttanut taas käsityksiään?
    Ennen eivät edes piispat olleet oikeasti uskomassa!!!!!

    Hussilaisilla oli käytössään uskovien kaste, eikä vauvakastetta!!!

    Äänestä

  • omituista! kirjoitti:

    Mitä väliä, upotuskasteesi on klovnien pelleilyä :-P

    Äänestä

  • husilus tusku. kirjoitti:

    Mitä väliä, upotuskasteesi on klovnien pelleilyä :-P

    Ilmankos sinä olet täällä!

    Kauanko olet harrastanut pelleilyä?

    Äänestä

  • Äly hoi kirjoitti:

    Oletko noin yksinkertainen vai etkö oikeasti tiedä että oikein uskovia kristittyjä on kautta aikain kutsuttu mitä erilaisimmilla nimillä aina "nasaretilaisesta lahkosta" alkaen. Viimeisimpinä vuosisatoina on ollut esim. husilaisia, luterilaisia, rukoilevaisia jne.

    Onko muidenkin suuntien "lempinimet" osoitus oikeasta uskosta?

    Äänestä

tuhansia heiteltiin mieluiten mummuja, köyhiä helvetti.n.
Enenpikin "tialaisia voisi olla, lähinnä vanhuksia" jos näitä
Heikin mätiä kaloja ei olisi pantu "Rauhanyhdistyksistä ulos".

Äänestä
  • öitä

    Äänestä

Mukavaa että olet saanut noin positiivisen kuvan meistä uskovaisista! Tulepa uudelleenkin seuroihin ja muihin tapahtumiin. Helsingin Rauhanyhdistyksellä tosiaan käy tuhatkunta seuravierasta lauantaisin, keskiviikkona joitakin satoja ja sunnuntaisin voi olla parikin tuhatta. Tukalaa on silloin, mutta ihanaa että ihmiset haluavat sanan kuuloon ja toistensa yhteyteen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Letrix. kirjoitti:

Olen kuullut aika ajoin vanhalestadiolaisista televisiossa etenkin suviseurojen aikaan. Suviseuroille osallistuu usein paljon ihmisiä, mutta olen ajatellut, että ne tulee ympäri maailman sen valtaisan lippurivin perusteella. En ole ikinä käynyt suviseuroilla. Oletin, että suomalaisia vanhoillislestadiolaisa on yhteensä 10 000 ja he lähes kaikki asuvat Oulussa tai lapissa.

Tutustuin kuitenkin yhteen vanhalestadiolaiseen naiseen Helsingissä. Minua kiinnosti, minkälainen tämän naisen vakaumus mahtaa olla, kun pidättäytyy alkoholista yms. ja on muutenkin keskivertoihmiseen verrattuna kovin erilainen.
Kerran sitten sain rohkeuden kysyä hänen vakaumustaan. Hän sanoi kuuluvana vanhalestadiolaisiin ja että heidän kirkko on Veräjämäessä.
Päätin viime lauantaina käydä kaverini kanssa katsomassa, millaista siellä mahtanee olla. Valtava yllätys oli se, että kirkkoon tuli valtaisat määrät ihmisiä. Varmaan lähemmäks tuhat heitä oli. Vaikka lähialueelta pauhas rokki, nuoriso jaksoi tulla seuroihin. Oli erikoista, että vanhalestadiolaisista suurin osa olikin nuoria, Ite kun olin saanut kuvan, että enemmistö vanhalestadiolaisista olisi vanhuksia.

Seurojen jälkeen porukka asettui rauhanyhdistyksen kirkon etuoven eteen. Taustalla kuului, kun Jukka poika lauloi "älä tyri nyt" biisiään. Porukka ei kuitenkaan valunut kuuntelemaan Jukka Poikaa, vaan pysyi rauhanyhdistyksen pihalla ja suunnittelivat ilmeisesti jotain illanviettojuttuja. Lähin kävelee kohti taustalla kuuluvaa Jukka Pojan musisointia. Seassani käveli paljon seuravieraita. Luulin, että hekin tulevat kuuntelemaan Jukka Poikaa, mutta ei. He kävelivät lavan ohitse juna-asemalle. Vain muutamat vanhalestadiolaiset jäivät kuuntelee Jukka Pojan laulamista.

Siis vanhalestadiolaisia on näin paljon myös Helsingissä, ainakin tuhat!
Kuinkahan paljon suviseuroilla mahtais olla porukkaa, jos kaikki vanhalestadiolaiset suomesta ja muista maista tulisivat sinne? Jukka Poikaakin oli kuuntelemassa paljon pienempi joukko, mitä oli rauhanyhdistyksen kirkossa kuulijoita!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu