Milla kukaan persu luo yhtään työpaikkaa

Vittuilemallako? Onko persuilla mitään muuta keinoa kuin arvostelu? Toimivan yhteiskunnan horjuttaminen ei toimi siihen suuntaan, että työpaikkoja syntyy lisää - pikemminkin päinvastoin.
653
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Rahastus ja v...lu ovat persujen tärkeimmät tehtävät. Tosin vähän kummastuttaa, ettei soinin kunnolla v..lukaan suju enää entiseen malliin, vaikka yhteiskunta lapio hänelle rahaa 24/7.

Äänestä

>Vittuilemallako? Onko persuilla mitään muuta keinoa kuin arvostelu? Toimivan yhteiskunnan horjuttaminen ei toimi siihen suuntaan, että työpaikkoja syntyy lisää - pikemminkin päinvastoin.

Miksi perussuomalaiset eivät työllistäisi, sillä heihin kuuluu paljon pieniä ja keskisuuria yrittäjiä? Toiseksi suurin yrittäjäpuolue kokoomuksen jälkeen.

Itse työllistin viime vuonna 80-työntekijää ja nyt tänä vuonna 130, kun ulkomaanviennistämme tuli suurempi, kuin kotimaan myynnistä.
Hallintoon ja työnjohtoon tuli 9-henkilöä lisää ja 41-henkilöä tuotantoon toiseen avattuun toimipisteeseemme ja vuosi ei vielä ole edes lopussa, mutta toki ainakaan paljon ei enää tälle vuodelle tule lisää työpaikkoja.
Selitys menestyksellemme on innovaatinen tuotekehittely ja laadun/toimitusten erityispaneutuminen.

Äänestä
  • Tuskinpa olet työllistänyt muuta kuin poliisia kun on juoppoputkaan viety. Kukaan itseään arvostava yrittäjä ei ole persu. Jokainen yrittäjä tajuaa mieten vahingoittavaa persuöyhöttäminen on yritystoiminnalle.

    Äänestä

  • Ne persu "yrittäjät" ovat hyvin usein sellaisia joilla ei ole toimivaa y-tunnusta. Tiedän useamman tällaisen yrittäjän yksi on taksinkuljettaja/rihkamakauppias toinen remppaa asuntoja kolmas kiertelee kirpputoreja ja markkinoita neljäs harrastaa autokauppaa huoltamoiden baarissa jne. Oikeat tunnolliset verojamaksavat yrittäjät eivät todellakaan kannata tätä markkinahäiriöitä lietsovaa politiikkaa.

    Äänestä

Työllistää perSujuopot poliisia ainakin Kontulassa! Lauantaina tappelivat maahanmuutajien kanssa! Puukko selkään!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suomeen? kirjoitti:

Vittuilemallako? Onko persuilla mitään muuta keinoa kuin arvostelu? Toimivan yhteiskunnan horjuttaminen ei toimi siihen suuntaan, että työpaikkoja syntyy lisää - pikemminkin päinvastoin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu