Olympiavoittaja sanoo, että Kepun Juha Mieto urheili dopingin voimalla. Tämä ei yllätä ketään ja ei tarvitse ihmetellä miksi Mieto on nimenomaan Kepun ehdokas.
Vetikö Kepun Juha Mieto nappeja?
kepu pettää aina
39328
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 39
Vanhimmat
Koska on kepulainen, ei voi olla rehellinen.
Mistä tieto.
Tietolähde mikä ?
Avaaja näköjään hieman oikoo mutkia.
Kangasniemihän ei ole Miedon väittänyt käyttäneen dopingia, vaan kyselleen saunassa Kangasniemeltä "aineista". Tämän Mieto kiistää. Kangasniemi kertoo, että kuulemassa oli pari muutakin henkilöä, jos pikaisesti oikein ymmärsin eri uutisista luettuani Miedon uteluista dopingin suhteen.
Ei Kangasniemi liene väittänyt, että Mieto urheilu dopingin voimalla, vaan kertoi Miedon kyselleen häneltä saunassa dopingin käytöstä ja kiitelleen neuvoista.
Hesarin kuukausiliitteessähän oli jo aiemmin valmentaja Immo Kuutsan kertomana esitetty väite, että Mieto ja Juhani Repo olivat kyselleet häneltä amfetamiinin käytöstä hiihdossa.
Kaksi erillistä lausujaa on siis eri yhteyksissä antanut Miedosta kyselijänä samansuuntaista tietoa. Outoa noin pelkäsksi yhteensattumaksi.
Luin jostain, että sotien jälkeen käytettiin hiihdossa ne amfetamiinit (Pervitiinit), joita vielä oli jäljellä. Kaukopartiomiehillehän tuota huimetta annettiin, että jaksoivat valvoa vuorokausitolkulla. Kun sota loppui, parannettiin kilpahiihtäjien jaksamista samalla aineella. Se oli siloin tietenkin sitä aikaa ja asian suhtautuminen erilaista, josko edes kiinnosti ketään.
http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/hiihdon-dopingjutusta-tulossa-ratkaisu-hovioikeudesta/1250048
Tämänkertaisiin väitteisiin voi suhtautua erittäin varauksellisesti. Kuka helvetti muistaa tarkalleen, minä vuonna on istuttu saunassa. Siinä, että urheilija on kiinnostunut dopingaineiden vaikutuksesta, ei ole mitään outoa.
Ihmisiä halutaan johtaa nyt harhaan. Suomessa, Euroopassa ja muualla maailmassa tapahtuu asioita, joita ei haluta polttopisteeseen. Otettakoon esimerkiksi kaksi yt-uutista:
- OP-Pohjola ulkoistaa 200 henkilöä ja irtisanoo 700 henkilöä tavoitteena 150.000.000 euron vuotuiset säästöt
- Kesko aikoo irtisanomalla 370 henkilö tavoitella 100 miljoonan euron kustannussäästöt
OP-Pohjola ei voi ulkoistamalla laskea säästävänsä mitään. Siksi 150 miljoonan euron säästö on saatava 700 henkilön irtisanomisella. Tämä merkitsee vain 214.000 euroa per henkilö. Keskolla vastaava lukema on 270.000 euroa.
Jostakin syötetään pientä paskaa, jotta suuri paska ei tulisi esiin. Ja Mielipidepankki taputtaa karvaisia käsiään.
pois pakkoruotsi
Urpilainen monikertaistaa vastuumme EMV:ssa.
Ei se mitään nappeja oo vetäny.
Onko sillä nyt väliä että vetääkö vai painaako nappeja.
Ja tämmöistä p...s...k..aa aletaan jauhamaan vaalien alla!
Kylläon kovaa yritys Kokoomuksella ja demareilla saada mustattua Keskustaa. Keskustassa täytyy olla jotakin todella hyvää, kun sitä yritetään jyrätä oikein olan takaa.
Ohjaaja heilutti varmasti rahatukkoa Kangasniemem nenän alla että sai valehtelemaan, onko tuo oikein kunnossakaan, säälittävä, näytti aivan surkealta, kyllä on taas vaalit tulossa, ei varmasti monikaan usko tuota asiaa joka Miedon tuntee.
Enpä usko, että rahalla houkuteltiin. Sen sijaan Kangasniemi on moneen kertaan purkanut katkeruuttaan omasta douppauksesta, joka vei terveyden. Kaiken lisäksi harva kunnoittaa tai tulee ainakaan haastattelemaan olympialaisissa kultamitalin voittanut painonnostajaa samalla sympatialla kuin Mietoa. Tuossakin on jo riittävästi vitutuksen aihetta, mutta lisäksi toinen on menestynyt politiikassakin paremmin kuin itse. Viren tai Matikainen-Kallström voisivat tietysti olla yhtä hyvin sopivia kohteita, mutta jälkimmäisen kanssa tuskin on tullut saunottua tai ainakin saunomisvuosi olisi vielä enemmän hukassa.
Sapiens ankka syytti myös vasemmistoliittoa.
Tiettävästi Halosen elokuvassa on esillä myös Matikaisen tunnettu pilleripurkki pöydällä tapaus. Hiihtäjät Erja Kuivalainen ja Jaana Savolainen kertovat nähneensä tuollaisen purkin ja Matikainen kiistää.
Nämä hiihdon dopingepäilyt ovat järjestään osoittautuneet oikeiksi. Silti edelleen asioista halutaan vaieta (Matikainen) tai reagoidaan pieneenkin asiaan julmetun voimakkaasti (Mieto). Miedon ei edes väitetty käytettäneen dopingia, ainoastaan tiedustelleen asiasta. On vaikea uskoa sitä, etteivätkö urheilijat olisi näistä asioista olleet tietoisia ja puhuneet toistensa kanssa, koska dopingin käyttö on ollut niin yleistä.
Kun puhutaan katkeruudesta paljastusten motiivina, se on ihan ymmärrettävää. Minä ainakin ymmärrän oikein hyvin, jos Erja Kuivalainen ja Jaana Savolainen ovat katkeria siitä, että joku on vienyt heiltä edustusmahdollisuuden vippaskonsteja käyttäen. Toiseksi meidän tulisi olla vain ylpeitä tällaisistä urheilijoista, jotka pöyhivät tätä sontakasaa ja yrittävät päästä totuuden lähteille. Vain sillä tavoin voidaan saada oikeutta niille urheilijoille, jotka pyrkivät menestykseen sääntöjä noudattamalla.
Kepulainen moraali on monissakin asioissa kummallinen. Väärinkäytösten oikeutta perustellaan maan tavalla. Hiihdossa puhutaan siitä, että kaikki muutkin norjalaiset mukaan lukien käyttävät. Aivan kuin se tekisi asiasta jotenkin vähemmän tumittavan. Nyt Antti Kaikkonen puolustelee oikeudessa, että vaalirahan jakaminen sääntöjä kiertäen on ollut maan tapa. Vain poliisiylijohtaja Mikko Paatero on rehellinen ja maksaa kiltisti saamansa ylinopeussakot eikä ala väittämään, että ylinopeuden ajaminen on maan tapa eikä hänen siksi tulisi maksaa mitään sakkoja. Paatero ei olekaan kepulainen.
Olet jälleen väärässä. Kangasniemi väitti yksiselitteisesti, että Mieto olisi käyttänyt 5 milligrammaa päivässä. Väite perustui siihen, että Mieto olisi itse kertonut asiasta.
Kaikkosen asiassa olet periaattellisesti myös väärässä. Vaalirahan jakaminen esimerkiksi tauluja ostamalla on ollut yleisesti tunnettu maan tapa. Se, kierretäänkö silloin säännöksiä, on vielä ratkaisematta. Asian tekee vielä erikoisemmaksi se, että asianomistaja (Nuorisosäätiö), jonka edustajia on pidettävä järkevinä ja oikeustoimikelpoisina, katsoo, että Kaikkosen menettely on ollut lakien ja säädösten mukaista ja että sille ei ole aiheutettu vahinkoa.
Tässä tapauksessa oman maan ja muidenkin maiden tavasta puhui kylläkin Suomen antidopingtoimikunnan lääketieteellinen johtaja Timo Seppälä. Tietääkseni hän ei ole kepulainen.
Ei Juha Mieto, eikä sen puoleen Marjo Matikainen-Kallströmkään, ole puhuneet maan tavasta. Sen sijaan Matikainen-Kallström on kiistänyt dopingin käyttönsä. Korostettakoon vielä, että hän ovat kokoomuslainen, joiden moraaliin tunnut luottavan mm. tämän syksyn vaaleissa.
Erityisesti juristin koulutuksella olisin sinuna varovainen tuomitsemaan näitä kahta hiihtäjää pelkästään jonkun toisen urheilijan kertoman perusteella. Lisäksi on hyvä muistaa, että Matikaisen tapauksessa doping-purkin näkijöitä ei ollut kahta, vaan yksi. Toinen vain kertoi, mitä oli sen purkin nähneeksi väittäneeltä hiihtäjältä henkilökohtaisesti kuullut eli on samassa asemassa kuin me asiasta tiedotusvälineistä kuulleet. Hyväksyisitkö meidät todistajiksi oikeudessa, mikäli asia sinne päätyisi?
Kangasniemen kertomus muuttuu kerralla epäluotettavaksi, jos hän erehtyy niinkin yksinkertaisessa kohdassa kuin saunomisvuodessa. Se toki on tarkistettavissa.
Kaikkosen moraaliin en ottaisi kantaa ennen kuin oikeuden päätös on tullut.
"Kangasniemi väitti yksiselitteisesti, että Mieto olisi käyttänyt 5 milligrammaa päivässä. Väite perustui siihen, että Mieto olisi itse kertonut asiasta."
Missä hän niin väitti?
Minun silmään sattui vain haastattelu, jossa Kangasniemi kertoi, mitä Mieto oli hänelle kertonut. Mieto itse oli kertonut käyttäneensä ja kyselleen aineista, kertoi Kangasniemi.
hesarissa on uutta ja mielenkiintoista tietoa Kangasniemi - Mieto -keissistä. Kaarlo Kangasniemen veli, Kauko Kangasniemi kertoo veljensä erehtyneen saunomisvuodesta ja puheenaiheista. Saunassa oli monta muutakin henkilöä Miedon ja Kangasniemen lisäksi. Kauko Kangasniemi toteaa Kaarlon sekoittavan ffaktan ja fiktion täysin.
Toinen juttu: onkohan missään muussa maassa dopingasioihin suhtatuminen niin tolkutonta vouhotusta kuin Suomessa?
Kolmas juttu: Kangasniemen sauna-keissi tapahtui n. 40 vuotta sitten. Jahkattiinko vuonna 1972 vastaavanlaisella antaumuksella vuoden 1932 tapahtumista? Jonkinmoinen suhteellisuuden taju olisi palautettava kunniaan.
VEZGS2FsVkJaMGxEUVdwYVprZ3JNR1ZMUm1KVFZHaDVlRkZvU3psMVUxbHdZbGRvT0U1dVZGbEliVEZrV0ZOQ0swRnFjbGhtZUVsNlVHeDVabTlGU0hOMmNXWXplU3RMVUVWTlVtRTVZa3d6VlZaQk1sZEJaSEUyTjBwNFpsaFlLMWxXYVhJNWNqRmtjSFJSWVdGemVUUmhVVmw1ZFcwMk1tUXphamxVYlVWclRHTlBNVTR3ZVUxMlVIcDNaME5DY1ZNM2FqVnRjMnRRVDNFelRXdHdVbm80VTBNelFTc3laMFpzTnpCS2VVcHpXVE5vVG5FMVIyUTRaV1JVU1dwcGJVZDZPRFprYlhkWFppOWFiRk5LZFhSSGJVTTRXVTFpSzBsblRFTkdiVWN3UWxKSWMza3djVzRyWlRVcldHOVpRazFVY0ZVclVHeHpRM0pTWXpOa2JsWnlkVGt2UVVZeE5FZzBZMmMzWVhWNFprNHlZUzh3WVVkeldsZFdkMHhqYldKVE0wSlRieTlvUXpkVFdrTldRVGxoUVVwTFZXeEtkelJtZGxobFEwVlViSFZ6UWtwNE5IRlJlWFJyTmxWcmJGZERVbGg1U2tGV1dFMHdSMUV6WWpCQ2QyWkRjbU5hVEU5WmRHTjZiMEZ0UjFoa01IcDVVaXN2VkdwWFZuQlBPRVl4UVZNNVVGRTFRaXRrU21oMmJFUXlRbkZWUnpodGFXWnRSRGt5Y2tSME0xVnFTa1ZPVVU5TWNqQjNNRzFCT0hCWVRGVmhkMklyYkRNck5IaEJVVXhVYnpoUGNXa3JWa0ZoUlZSWFpUQmhSek14THpZMFNqaHhlbmcxZFVOUlJUVTFNVXB1YW5OelZIcEZZa1IwYkV4cFlqTjRiWGx2VGxkRWVuY3pUMnAzU2poUk1HWlllbGxOUkVWWmRGbzVkVTV6ZFM5dWEwOWFkV2wyY25sWlRHZDBValJxU1dwamJFRnZMM0ZJVmxSSE1GTmtTVmt2WmtSblpuQkZaVFZaY0hCWGVGVkhaR2s1YkdFNUx6aFBUek51ZERGbWFVNXdMMkkwVEZGR1UwWlBiSEV5UTFZclJFZzBMMk5tUkdGUlkyTXhabUpoUlRkaFExaFpiSGd3WlRGUlZ6WkdibEpyVm5GeWRtZ3hOMVF6WmxvclNUbEJkMEZDZFN0VU0wRlZMMkZZWmxOV01IazBaM0J6ZUhkcFQwMVdibVJ5UlVGNFNIWnpkMjF1YjB0MVRVZFBWWEpsZDNCclJrVTRZME55YzJObmRHUklWSFJyV25kS1kzUjVRM0E0TmxvelYzZFhVakF4YlRGVU4xRmtWV1Y2WW10emMxVnpPR1Z1Tkd3eVFuUnhXWEppZW14VEt6Wk5jeTlyV0ZsM0sxSldTVE5CVTFCdGVXSjNjbFpZU1RSbVZteHJOalpZTkhoblNYbzBZekUyTlZSdE9UbHdNVTB6VmxaWFRIUlhiM1IxTUUwMFpteHdZbTlvY1doeWQzUXpkbHBNYzFsME1VdHJWV2hZVTFSeFdDdHFZa2xsT0hKVmFFVnlZbEZDTnpGUGMydHZlbk42ZGpOTk5ITkhSMjQ0WlhONE9EWjFla2N2VmpobFJEZGhhRFJpVGpCUFNFVmpLMDVDYTNsdVlrTjBNVThyYVZWc1psaENia2cyTkdwc2NUaFJjRzVMTldOWVRESXZXVXBuTmtWRlZqZDJlRlJGTjBZM1NYQTNUVlJGUlRVemJHbG9MMlJ3ZW5RMWFuRkZNRUY1TjA5UE5XUjBiRllyVUU1MWIxcEZjMUVyYkM5V1kxUlFNa1oxUVhwWE1VaDZiMUJDVUROVWNYSnNiMkpSVXpkeFJXMU9UR1JXVVRGNE5VRTJlU3RLTHpObWRrczJNMk5aVW0xRWFYZHdUbFkxYkRod05WUk5jSEJKWlc1VU1EVjBOM1ZqT1M5RGFEUTRNMnhuY3paaFowUmhkRlZTYld0ek5VSmhha2xoV1RCT1pWQnVTbU5rWlZaWkwwVjBTbWMzV0VVd2NGUlBkRzQ0UnpOTUwyaHRkSEJRWTFBNWEzWm5OV1poTjA0eFptbGxVMUpXZWxCalVsSjJOSGg1YzJGcmJGSTFjblJaTjNCWGRHUlNhVGRLWld0cFQzSjBTVk5qTlVJNGFtbHVUSFZ3U0RkUE0zQnNaR0UwYUhkTmFDczVXVXhLYjB4aWRHZG1VRzFFUW14Q2N6SlFibUZyYVcxclVIbDZTMFJWYzBkaGFVUmxSRWx6VkZkcGVUUmhWRk5sVUhSRFJHRlZRV1V2UjFSMkswVkhVRUZ0WlVWSU4xUmpSeTlQVlhBclpFdE5UMFE1YWs1WU5taEhaMk0zVTJsT2R5dFBPWE5yWmtSeWFIQlVhR1U0Y21GcVkweDNaeXRsT0dkdlRFczJiekYyVnpGRU1tNHpMM1pxVmpKMlJsa3ZTMGgwWmt4dVNtbHlaa1p4VG05VlZVbFVUemw2Ym01UlZYZE9RVUZoT1VkT2VVdFRkRWR4WjBwSVRITTNUVlZUZGpoRk5VVmtjRWRGVFZSNlNTczRjMWx0VDNBelVIVjVkbHBrUjBGM1ZYRXplbHBrYTJaWFUzbGpTWEpyWkhkUEx6SllOQzlNWVRJeWJsQmpaR2hNUmxka2NHTjRUa0ZSWTFWdWNXNXVWVVpQUTBkMmJrMVphMDVqTXpWaFZtOVVVRWxZUVU1bFdXdGhOMUpHYzB3MVJ5OW1URzExVUVGS1VHNHdPVFZIUTBwa1JFNXJZakkyVEhaeFpWRXZaV2ROT0ZKeU9GcGFWM0pHVGpkMk1rMXFjMEp5TUVSMVNYbDNUSG80UVV3MVFYTXJiMnBUWm1GVVZrNUZTMDA0YWt4NGFrVk5OVkpaUVhaeGMzWllNVFZqTkRWaE5tbE1RVGMxWm5KeFYyaG5TalZJTTNneVlXSTFhRkkyTnpaS0wzQk1la3B0UWtsaVkxZDJNemhWVTJSdVJrTk5ZMlZGTlhCaWQzTnpVa3RzVVhCMlZVNUxUVEZZZVd0aWMyMTZRM1J5VUhGcVoxVjNLMUpTY21aSFFVcElTMVpLY0hkeVZqSjBXbU5CVFhCQmFraEVTWGxuVmpNMmJFdFVRamRVVXpOWVRWaEtXVUpSYTNNdmF6STVjRk5EYWxkaWJsUlNUMlpqT0hOd09YTXhjamhLUzI1emRuVlRiemxJUTNoUWVqVlVXRmQ2TmtKelUwSjJkRmRCVVc5VlJFTk9VbHB3Y0dkbk4zTnROelJDU21KblIxTjFlbFJvZURGNGQxVjVRUzlsUW1aak1ERnZUMlZMUkZoQ2NHeDNSV0l6WTNjdlVWWlFTbmc0VUhCQk9ETnZSa2hzUkZORGJVNUxXbHByTVRaRE5VSmxiVzlYTUhaQmFHSkdLMkZOUkcxb1dXWnZTMGxYVkdKdVpWWlNSbEEwZVVGMlFUSnBNRVUyY1Voc1dsZGhXR1JvU2t4bllsSlZPRFZXYlhGblJHUkVLeTlJYWtzNE1XY3lURTh3YkZsSlNVNUViRWc0WldoclpEUXpjMk5FVW5sd2JtZFpZWGx2ZDBaTlNpdHRNVmhOZFRJMFZUQllTRGxYYlZsdE1IaHNUbWxMUVd4WmFEaFhWMjlLU21vNVpVdEhjbEZzVFdFdk1HcFhUMVl3YTBaS1lXNU1jRVV5VDIxa1ptbDFPVVEzWlZSTFMwaENNa3RXVUZwNE9WbEZkRkZMYW5sdU9WQk9UeTlNU0dvM01HaHJSbmR0VlhoaWFqSkhWbHBHTmxsR1lXTlZXalpvWmpacFozZ3hlakoxT0ZoNE0zcFdhRlJaVUZKRVlpdEdaa2R3WjJSaWVFazFSV2x6WkdOSE5taERURmxHZFV0VE5GZzNWakpRYlM5b01sTnJXa0ZJTjNKUFRHbGhNMUZXUlZsNk1TOTRjMUJzVFhFNWEwTkROMU4yZFhBNE4ycFFZeTlFTWtwWEsxTklOR2Q2WVhNM09UVnRVVVpEYXpodFpFaGllbGdyZDNZd1UyNWxVRzgxV0hKMWNqVkNlRmQ2ZG5WbVJsSXZOQzlwZVdGUlZWbGxhR2RhWWxFNFMxSnBWMWhJUlVSMk0zSlNNVUZsUlVZMk9IY3dRa2xhWVdWT2JHOHZXREJwYjI1UFZFVkZXVXN5YlU1bFoxQm9SMVk1UVhwak1Fb3lla1JuTTFacFowdHZjakZuU0dWTk1tRlVjMVY0ZUZRdldHRjJZMUpOU25sME5qSkJXVUV3Wm10RU4xUkVUVk16ZVdocmVrOTRXV1ZIUWt4SVUzcDNQUT09
Ai ei usko :D
Paljonkohan Mieto olisi hävinnyt Wassbergille ilman nappeja?
urheilijana Wassberg onneksi voitti?
Veti ainakin KMS-rahoitusta vaaleissa.
Tällaisista asioista keskustellaan ja samaan aikaan Urpilainen tuhoaa Suomen talouden.
Mannerheim oli homo. Nurmi oli ammattilainen.
Juha Mieto käytti aineita ja Vireeniin ei kosketa. Hei, kunnallisvaalit ovat tulossa.
Elämme loppuvuotta 2012. Luulenpa, jotta Isojussi saa
tästä jutusta vaan potkua ja vie voiton monella sadasosalla ja
selekeesti. Mietaa on rehti mies, vaikka politiikasta mitään ei tajuaisikaan.
Miedon sanoin :"turha ruveta pepuloimaan:" Piä Jussi puusukset jalaass ja oo miäs. Sua tarvitahan enemmän ko noita marjanpoomijoita.
Arto Bryggare Jani Sievinen.
dementikko Kaarlo Kangasniemen velikin häpeää veljensä sekoiluja. Punikki ei tiedä edes millä vuosikymmenellä eletään?
Mietaa "urheili" aineissa. Ei yllättänyt.
Juha Mieto on yksi kaikkien aikojen kieroimpia suomalaisia urheilijoita. Todellinen hylkiö koko äijä.
Voi olla hyvä lukea myös Kaarlo Kangasniemen veljen näkemys asiasta.
http://www.hs.fi/urheilu/Kauko Kangasniemi ihmettelee veljensä Mieto-lausuntoja/a1348542612491
Ja kuka muistaa tarkkaa ajankohtaa? Ei monikaan muista vuosikymmenten takaa mikä ilta se tarkkaan ottaen oli kun se ja se porukka saunoi yhdessä?
Mutta vanha sanonta että ei savua ilman tulta pitää usein paikkansa. En usko kenenkään puhtauteen , joka tarvii voimaa ja kestävyyttä urheilussa.
Mutta vaikenemisen kulttuuri on luja, kun jokaisella tahtoo olla oma lehmä ojassa...
Monia keinoja on käytetty ja käyttävät edelleen. Veritankkaus oli tavallisen 70-luvulla.
Juha Mieto selittelee nyt. Kukaan ei usko pätkääkään sen valheista.
Vanhusten hyvinvointi on osittain keskustan ansiota.
No tottakai Mietaa veti nappeja ihan samaan tapaan kuin Kirvesniemi, Isometsä ja Mömmö-Myllylä.
Seuraavassa haastattelussa Juha Mieto ei ota kantaa dobingiin, mutta vähintäänkin omituisesti puhuu tiedusteluihin Mietaan seksuaalisuudesta.. http://www.youtube.com/watch?v=WrpE-GUCQdA
Kuinka ihmeessä Mietaa on päässyt kansakoulun läpi?
Mietaa ei ole penaalin terävämpiä kyniä ja hänellä ei ole kaikki inkkarit kanootissa.