Lapsuus vaikuttaa voimakkaasti ihmisen identiteettiin

Täällä on useasti kystytty miksi ihminen on vanhoillislestadiolainen vaikka ajattelee asioista eri tavalla kun liikkeen johtava konklaavi.

Kohdusta asti vanhoillislestadiolaisten keskellä elänyt ihminen on aivan luonnollisesti vanhoillislestadiolainen identiteetiltään ja arvomaailmaltaan, olipa aikuistuttuaan sitä vastaan taikka sen puolesta. Kysymys on siis aivan luonnollisesta asiasta. Alkoholistin mukulasta tulee itsestäänkin hyvin helposti alkoholisti, ja papin pojasta pappi.

Ensiksikin Suomessa ja kaikkialla maailmassa on ajattelun vapaus. Ajatustensa ääneen sanomisen vapautta ei ole läheskään kaikkialla, kuten tiedämme. Ihminen voi siis aivan hyvin olla vanhoillislestadiolainen vaikka on eri mieltä liikkeen johdon kanssa. Identiteetti on paljon lähempänä ihmistä kun oma paita, paidan voi helposti vaihtaa, identiteettiä ei.

Tiedämme että liikkeestä väkisin erotetutkin ovat edelleen vanhoillislestadiolaisia syvimmiltä ajattelutavoiltaan.
7117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ai niin! Mistä minä sen tiedän kun en ole vanhoillislestadiolainen?

Olen lestadiolainen, - toisesta ryhmästä! Ihan sama peli!
Liikkeessämme saa toki tulla sisälle ja mennä rauhassa
uloskin jos siltä tuntuu. Identiteettiä ei noin vain vaihdeta
koska se on osa persoonallisuutemme syvimpiä kerroksia.
Eikä muuten tarvitsekaan vaihtaa, lestadiolaisuudessa ainakaan siinä ryhmässä jota itse edustan, ei ole mitään häpeämistä.

Äänestä

A-M Raittilakin oli aina vanhoillislestadiolainen, vaikka ei kuulunutkaan välillä vl-liikkeeseen.

Äänestä

On se kumma että Jumalasta puhutaan, ja taivaaseen halutaan, osa ainakin, mutta ei ole halua ojentua Hänen ilmoituksensa mukaan.

eikö ole ihme sellainen asia.

mikä ihmeen Jumala se lestadius oikein on joillekin !!

Äänestä
  • Agliukselle vastausta.

    Lestadiolaisuus on PÄÄASIALLISESTI aivan muuta, kun Ruotsissa 1800 luvulla vaikuttanut rovasti Lars Leevi Lestadius.

    Lukemalla lestadiuksen saarnoja joka sunnutai 60 vuoden ajan, sinäkin tiedät jotakin tästä asiasta.

    Siihen asti sinun on pysyttävä kysyjän paikalla ja kuunneltava tarkasti myös mitä viisaammat sinulle vastaavat.

    Äänestä

Anteeksi nyt vain, mutta pakko sanoa, että olet väärässä. Erottuani vl-liikkeestä henkilökohtainen arvomaailmani on muuttunut paljon, ja eettinen ajatteluni on kehittynyt niin, että vl- ajattelu sen vierellä näyttää omituiselta ja vieraalta. Myöskään identiteetiltäni en ole vl. Tietenkin minussa on varmasti säilynyt piirteitä vanhoillislestadiolaisuudesta, joita en edes tiedosta, mutta niitä eivät todentotta ole arvomaailma tai identiteetti.

Äänestä
  • Tietenkin identiteetti sisältää myös vl-menneisyyden. Sitä en kiellä, mutta se on eri asia kuin vl-identiteetti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


luonnolliin asia kirjoitti:

Täällä on useasti kystytty miksi ihminen on vanhoillislestadiolainen vaikka ajattelee asioista eri tavalla kun liikkeen johtava konklaavi.

Kohdusta asti vanhoillislestadiolaisten keskellä elänyt ihminen on aivan luonnollisesti vanhoillislestadiolainen identiteetiltään ja arvomaailmaltaan, olipa aikuistuttuaan sitä vastaan taikka sen puolesta. Kysymys on siis aivan luonnollisesta asiasta. Alkoholistin mukulasta tulee itsestäänkin hyvin helposti alkoholisti, ja papin pojasta pappi.

Ensiksikin Suomessa ja kaikkialla maailmassa on ajattelun vapaus. Ajatustensa ääneen sanomisen vapautta ei ole läheskään kaikkialla, kuten tiedämme. Ihminen voi siis aivan hyvin olla vanhoillislestadiolainen vaikka on eri mieltä liikkeen johdon kanssa. Identiteetti on paljon lähempänä ihmistä kun oma paita, paidan voi helposti vaihtaa, identiteettiä ei.

Tiedämme että liikkeestä väkisin erotetutkin ovat edelleen vanhoillislestadiolaisia syvimmiltä ajattelutavoiltaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu