Eilen ilalla oli sellainen vetämätön fiilis. Liekö flussa alkamassa kun väsytti ja ei saannut otetta mistään. Tähän aikaan vuodesta meinaa masentaakkin, kun en ole niitä syksyihmisisä - onhan jälleen pitkä pimeä kylmä jakso edessä.
Pakotin kuitekin itseni happihypylle ja oikaisin yöpuulle ajoissa. Vielä aamullakin koin alavireisyyttä.
Jälleen paras lääke nousi Jumalan sanasta. Psalmi 3. kertoo Daavidin pakomatkasta, kun oma poika Absolom vaani hänen henkeä. Ei se ole varmaan innostavaa joutua oman lapsen vainon kohteeksi.
Kuitenkin hän laittoi toivonsa Jumalaan.
Sinä Herra olet minun kilpeni ja kunniani. Sinä nostat minun pääni pystyyn.
Minä huudan ja hän vastaa minulle pyhältä vuoreltaan. Minä menen levolle ja nukahdan - sitten herään taas aamuun. Koko yön Herra suojaa minua. PS. 3: 3-6.
Jumalan Sana ja rukouksen voima nostaa mielen korkeuksiin. jos alakulo ja masennus alkaa nostamaan päätään.
Tietenkin ero on asialla jos kärsii sairaaloisesta masennuksesta, mutta silloinkin Herra voi auttaa ja antaa voimaa selvitä eteenpäin.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.