Huomio yritetään kääntää toisarvoisiin asioihin ja mustata samalla mennen tullen vahvin haastaja.
Suomessa, Euroopassa ja muualla maailmassa tapahtuu asioita, joita ei haluta polttopisteeseen. Otettakoon esimerkiksi kaksi yt-uutista:
- OP-Pohjola ulkoistaa 200 henkilöä ja irtisanoo 700 henkilöä tavoitteena 150.000.000 euron vuotuiset säästöt
- Kesko aikoo irtisanomalla 370 henkilö tavoitella 100 miljoonan euron kustannussäästöt
OP-Pohjola ei voi ulkoistamalla laskea säästävänsä mitään. Siksi 150 miljoonan euron säästö on saatava 700 henkilön irtisanomisella. Tämä merkitsee vain 214.000 euroa per henkilö. Keskolla vastaava lukema on 270.000 euroa.
Jostakin syötetään pientä sotkua, jotta suuri sotku ei tulisi esiin. Milloin Kokoomuksen Kataisen temput ja Urpilaisen taulukaupat viedään käräjille? Vaalien jälkeenkö?

Vastaukset 3
Vanhimmat
kirjoitukset facepookissa ajaa tälläisten pikkujuttujen ohi mediassa
Nimimerkki "Arja-Liisa Kangas" on ilmeisesti huonomuistinen kepuli ja tarkoituksella unohtanut erään suuremman, myöskin irtisanomisiin liittyvän asian.
OP-Pohjolan ja muidenkin lomautukset sekä irtisanomiset ovat pientä sen rinnalla, mitä kepulihallitus teki. Vaikka kaikki muut viimevuotiset irtisanomiset laskettaisiin yhteen, ei siltikään päästä siihen mitä kepulihallitus teki.
Kepulihallitus sai aikaan sen, että vuoden 2015 loppuun mennessä 15 000 valtion työntekijää irtisanotaan. Lähes 10 000 henkeä on jo irtisanottu ja loput irtisanotaan muutaman vuoden sisällä. Irtisanomiset ovat varmoja ja niistä ei voi valittaa. Tai ainahan sitä voi yrittää, mutta lopputulos on selvä: ulos vaan kaikki!
Kepulihallitus irtisanoi porukan säästömielessä. Porukka piti ajaa ulos, sillä valtion rahat eivät riitä palkanmaksuun, kun on niin suuri valtionvelka. Ei ylimääräisiä pisteitä siitä, jos arvaa mikä hallitus teki niin suuren velan ja kompuroi eu-neuvotteluissa. Suomi sai tuolloin maksettavakseen muidenkin maiden jäsenmaksut. Niiden virheiden maksajiksi valittiin valtion työntekijät ja veronmaksajat.
Valtion irtisanomisista ollaan oltu ihan hiljaa, jottei kukaan huomaisi muistuttaa poliitikkoja niin ikävästä asiasta. Irtisanomisohjelman nimikin piti muuttaa, ettei se muistuttaisi irtisanomisista. Siis niistä 15 000 ihmisen irtisanomisista.
Niin että sellainen unohdus kävi nimimerkille "Arja-Liisa Kangas".
Miksi nostit esiin entisten kepulaisten johtamia yhtiöitä?