Neuvoja

Olen ev.lut kirkon jäsen ja tullut uskoon vasta muutamia viikkoja sitten. Olen tutkinut paljon eri kirkkoja ja haluaisin kuulla Paavista.
Mitä Paavi teille merkitsee oikeasti? Jostain luin maanpäällisestä Kristuksen seuraajasta, joka on kyllä aika paksua puhetta jos tuo on oikeasti katollisten mielipide... Muutenkin sitten kokemuksia kaikesta jos vaikka vertaa ev.lut kirkkoon.
Olisi mahtavaa saada vastauksia =)
273
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Room.-kat. kirkko ei ole mikään helluntaiseurakunta. Meillä vallitsee 2000 vuotta vanha perinne, selvä hierarkia ja kunnioitus ylempiä tahoja kohtaan. Silmille ei hypitä, vaikka jotkut ressukat sitä yrittääkin.

Jos aiot liittyä kirkkoomme, muista, että sinä muutut kirkkoon sopivaksi, sinä et ala muuttamaan kirkkoa omien mielikuviesi mukaiseksi.

Äänestä

Paavi on meille rakas Pyhä Isä, joka Kristuksen antamin valtuuksin pitää huolta siitä, että Kirkkomme säilyttää meille uskotun kristillisen totuuden polvesta polveen.

Tämä on suurin ero katolisen ja protestanttisten kirkkojen välillä. Protestantit ovat aina halunneet pitää itsellään oikeuden tulkita Raamattua haluamallaan uudella tavalla. Meillä ei ole näin. Meille Raamatun sanoma on se, miten se on tulkittu alusta asti.

Tämä kirkko on alkuperäinen Kristuksen perustama kirkko.
"Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita. 19 Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu." Matt. 16:18-19

Protestanttiset kirkkokunnat ovat syntyneet vasta 1500-luvun jälkeen.

Katolinen kirkko on yksi jakamaton ja maailmanlaajuinen kirkko. Tässä kirkossa liityt tähän yhteisöön, jonka jäsenet elävät keskinäisessä yhteydessä osallistumalla messuun ja pyrkimällä elämään kirkon opetuksen mukaista elämää.

Tervetuloa tutustumaan kirkkoomme!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


turunmies33 kirjoitti:

Olen ev.lut kirkon jäsen ja tullut uskoon vasta muutamia viikkoja sitten. Olen tutkinut paljon eri kirkkoja ja haluaisin kuulla Paavista.
Mitä Paavi teille merkitsee oikeasti? Jostain luin maanpäällisestä Kristuksen seuraajasta, joka on kyllä aika paksua puhetta jos tuo on oikeasti katollisten mielipide... Muutenkin sitten kokemuksia kaikesta jos vaikka vertaa ev.lut kirkkoon.
Olisi mahtavaa saada vastauksia =)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu