Ihmisen aivot ovat kokonaisuutena ainutlaatuiset eläinkunnassa, mutta uuden tutkimuksen mukaan tähän ainutlaatuisuuteen liittyy mahdollisesti vakava haittapuoli.
Vastasyntyneen ihmisen aivojen kehittymiseen vaikuttaa ainutlaatuisella tavalla sekä sosiaalinen vuorovaikutus että ympäristö, mikä johtuu aivojemme kyvystä muokkautua. Tämä johtuu eroista neuronien aksoneita ympäröivien myeliinituppien kehittymisessä. Simpansseilla ja muilla kädellisillä myeliiniä kehittyy syntymästä enemmän, mutta tuotanto lakkaa kun ne saavuttavat sukukypsyyden. Ihmisillä myeliinin tuotanto jatkuu jopa yli kolmekymppiseksi, mutta se on hitaampaa ja sallii näin suuremman muokkautuvuuden.
Tämä tekee aivoistamme ainutlaatuiset, mutta se tekee niistä ilmeisesti myös haavoittuvaiset psykiatrisille sairauksille varhaisaikuisuudessa. Tai olisi ainakin melkoinen yhteensattuma, jos hitaalla, aksoneja suojaavalla myeliinin tuotannolla ja varhaisaikuisuuden psykiatrisilla ongelmilla ei olisikaan yhteyttä.
Evoluutioteorialle tästä osittaisesta spekulaatiosta ei koidu ongelmaa, koska sopeutumat ovat usein kompromisseja, eikä se edellytä täydellisiä ratkaisuja.
Älykkään suunnitelman idealle ei tästä taida tukea löytyä, vai onko se älykästä suunnitella "parhaimmat" aivot, mutta jättää niihin selkeä rakennevika, jotta tämä saavutetaan?
Kreationistit voivat tietenkin saarnata syntiinlankeamuksesta ja rappeutumisesta niin paljon kuin sielu sietää, mutta todellisuutta se ei niistä tee.
http://news.sciencemag.org/sciencenow/2012/09/compared-with-chimps-humans-slow.html

Vastaukset 39
Vanhimmat
Eläinkunnassa ei esiinny ihmisaivoja, ne löytyy vain ihmisiltä.
Vaikka se sinua kuinka harmittaisi, niin ihminen kuuluu tieteellisessä luokittelussa eläinkuntaan. Oliko sinulla itse avauksen aiheeseen jotain sanottavaa?
Minua ei kiinnosta hihhuleiden satutieteelliset luokittelut koska ne eivät ole tieteellisiä.
Niin, ihmisaivojen rakenteellinen yhtäläisyys eläinkuntaan on melko kiertämätön tosiseikka, mutta ihmistä erikseen luotuna pitävä ajattelee jokaisesta eläinlajista samoin ja pitää yhtäläisyyksiä tuon suunnitelman ominaisuutena.
Aivojen suuri muovautuvuus on ihmisen erityispiirre, mutta on vaikea nähdä, miten edes älykäs suunnittelija olisi pystynyt toteuttamaan sen ilman virhemuovautumisen vaaraa. Sehän olisi vähän niinkuin tietokone, joka ei suostu suorittamaan virheellistä käskyä, vaikka se olisikin muodollisesti oikein.
Kyllä minä sinun näkemyksesi teistisestä evoluutiosta ymmärrän, vaikka en sitä jaa kanssasi. Mielestäni tämäkin aivotutkimus kertoo selkeästi yhteisten aivorakenteiden evoluutiosta, mikä ihmisillä, toisin kuin muilla kädellisillä, on johtanut suureen muovautuneisuuteen, mutta aiheuttanut samalla alttiuden psyykkisiin sairauksiin. Evoluutio tekee kompromisseja, toisin kuin "tieteellisen" kreationismin älykkään suunnittelijan tarvitsisi.
En siis väitä, etteikö sinun näkemyksesi olisi mahdollinen, vaan väitän, että kirjaimellisen Raamatun tulkinnan mukaiselle luonnonlakeja jatkuvasti rikkovalle kreationistien älykkäälle suunnittelijalle nykyinen aivotutkimus tekee hallaa ja paljon.
Pitäisi muistaa aina lisätä, että kritisoin kirjoituksissani lähes poikkeuksetta fundamentalistisia tulkintoja.
Kuka tai ketkä määrittelevät mielestäsi tieteen?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tieteellinen_luokittelu
Jotensakin tulee mieleen että tosiaan nuo krationistit kuuluvat lähinnä kivikuntaan, sen verran tuntuu olevan kivinenpää ettei tieto uppoa sinne porallakaan.
Tähän se pikkudemonin jänkytys loppuu, tai sitten neiti alkaa paasata kaukaa asian vierestä.
Näinhän siinä aina käy...
Mortonin demoni se noiden kivipäiden tiedon uppoamisen blokkaa.
"Kuka tai ketkä määrittelevät mielestäsi tieteen? "
Tiedettä ei voi määritellä kukaan. Joku asia on tai sitten se ei ole. Mutkat suoriksi.
Voi voi. Tästä arvauksesta ei neidille voi pisteitä antaa, paitsi miinus-.
Rivien välistä olen lisäksi lukevinani, että kiihkouskovaiset kuitenkin määrittelevät tieteen, jos jotkut. Niinpä.:)
Evoluution selitys ontuu siinä, ettei se selitä miksi ympärilläsi näkemä "älyttömyys" tai "älyn puute" saa luonnonvalittua kuitenkin perustyökalun jossa on potentiaalia paljon parempaankin.
Ehkä se johtuu siitä ettei sinulla ole tietoa ollut tarjottavanakaan.
Itse ainakin läpäisin useimmat oppilaitokset kurssieni priimuksena.
Todistaako se luomisuskon ja älyttömyyden asumisen samassa pääkopassa?
Juu, tarkoitus ei ollut puolustaa älykään suunnittelijan valehypoteesia, vaan ilmaista varovasti, että vahvempiakin argumentaatioita sitä vastaan taitaa löytyä kuin tämänkertainen avauksesi.
Todistamattomia toki onkin pilvin pimein.
Jaa sitten taitaa pää olla jotain mukavan huokoista laavakiveä, valittu tieto uppoaa :) Mutta maailmankatsomusta vastaan olevat asiat kimpoaa kivikuulasta kuin synti paavista XDD Ja anteeksi, hyvä sinulle että olet jaksanut opiskella. Luultavasti ei ollut biologiaa? Ja toki sopii olla uskovainen ja kriittinen teorioita kohtaan, mutta aivan älyttömyyksiä ei kannata selittää, tyylin ihminen ei ole eläin!

".. vahvempiakin argumentaatioita sitä vastaan taitaa löytyä kuin tämänkertainen avauksesi."
Toki löytyy, mutta mielestäni tuo uusi tutkimus ja siitä neurotieteilijöiden tekemät spekulaatiot, höystettynä omilla johtopäätöksilläni oli kokonaisuutena ihan esittelemisen arvoinen aihe.
BlackNemo!
Jaa sitten taitaa pää olla jotain mukavan huokoista laavakiveä, valittu tieto uppoaa :) Mutta maailmankatsomusta vastaan olevat asiat kimpoaa kivikuulasta kuin synti paavista XDD Ja anteeksi, hyvä sinulle että olet jaksanut opiskella. Luultavasti ei ollut biologiaa? Ja toki sopii olla uskovainen ja kriittinen teorioita kohtaan, mutta aivan älyttömyyksiä ei kannata selittää, tyylin ihminen ei ole eläin!
?????
Jaa sitten taitaa pää olla jotain mukavan huokoista laavakiveä,"ilman muuta" valittu tieto uppoaa :)" kuin korkki perseeseenkö?" Mutta maailmankatsomusta vastaan olevat asiat kimpoaa kivikuulasta kuin synti paavista XDD Ja anteeksi,"saat" hyvä sinulle että olet jaksanut opiskella" no kelles pitäis?". Luultavasti "luultavast!"ei ollut biologiaa?"ei ei ei ollut." Ja toki sopii olla uskovainen"ja mikä estäisi" ja kriittinen"nii?" teorioita kohtaan,"teorioitako te olettekin?" mutta aivan älyttömyyksiä ei kannata selittää," paha sun älyttömyyttäs olisi selittääkään" tyylin ihminen ei ole eläin! "joo ei ei olla aåpinoita!"
Koska ihmisellä on sekä merkittäviä yhtäläisyyksiä sekä suuria eroja (ainakin yksi) (muihin) eläimiin verrattuna, yleiskieli sisältää kummankin logiikan (ihmiset ja eläimet, ihminen on eläin). Asia on kiistan kohteeksi täysin hyödytön, koska se ei sinänsä todista yhtään mitään.
Kuka se taas.....
Kyllä te ootte..... etten pahemmin sanois ......
No sinullapa on lääkkeet kohdillaan, taidat aivan itse sieniäsi annostella.
Aloittajan aivot ovat alkuräjähtäneet ja nyt miljoonien vuosien aikana ovat alkaneet kumuloitua takaisin paikoilleen.
Järki kumuloituu takaisin ehkä vuonna 26 047436.
Mikä arvon neidin mielestä osoittaa avauksessa erityistä järjen puutetta?
Odotan nyt erityisen järjellistä vastausta tunnetusti palstan säkenöivimpiin älyihin kuuluvalta untuvikolta "poksisvaan".
Ei mikään. Aloitus oli erittäin hyvä.
Kuunnellaan miten "poksisvaan" vastaa huutoihin.
Juolahtiko mieleen että taisit löytää syyn myös homoudelle?
Ihmisen persoonallisuus kehittyy harjoituksen kautta.
Ihmisellä on liki vähiten vaistonvaraista kykyä selviytyä elämässään.
Kaiken älyllisen tiedon hän saa hankkimalla ja se juuri asettaa ihmisen vastuuseen omista valinnoistaan.Samoin sukupolvien vaihtuessa vanhempien vastuu jälkeläisistään korostuu. Millään eliölajilla ei elämisensä edellytysten hankintakaan ole yhtä monimuotoista kuin ihmisellä nyky-yhteiskunnan järjestelmissä.
Evoluutioteorialla on ongelmia.
Älyllisen suunnitelman perusteet voit oppia vaikka UTsta.
Jeesus puhui tietystä psykologisesta syystä kaiken vertauksilla.
Tiedätkö sen syyn?
>>Jeesus puhui tietystä psykologisesta syystä kaiken vertauksilla.
Tiedätkö sen syyn?
>Jeesus puhui tietystä psykologisesta syystä kaiken vertauksilla.
Tiedätkö sen syyn?
Juu. 2000 vuoden takaisessa juutalaisessa kulttuurissa vertausten käyttöä pidettiin erityisen fiksuna. Myös näkyjen näkijöitä arvostettiin, ja oikein hieno näky oli jo melkein oikeasti tapahtunut.
Ja vastaus kysymykseeni oli??
Mitä muuten kommentoit ei ollut perusteltua tietoa!
Voisitko keskustella asiallisesti tai pitää turpasi kiinni?
Koko palstan otsikko "Kreationismi_ja_älykäs_suunnittelu" tuntuu ristiriitaiselta.
Kun fundamentalistit uskoo Jumalansa luoneen kaikki muutamassa päivässä, niin missä on raamatun vihjeet tai mikä oli se aika, minkä kaikkivoipa Jumalansa käytti suunnitteluun.
Eli joko kaikki luotiin kerralla esim kaikkivoivan Jumalan toimesta ja kaikkivoipahan ei tarvitse mitään tuumaustaukoa tai suunnittelua, koska on kaikkivoipa.
Koko ID, eli älykäs suunnittelu on vain suuri vastaantulo kohti tieteellistä evoluutiomallia.
Siispä joko luotiin tai suunniteltiin, valitse vapaasti uskovainen.
Vihjeet löytyvät jokapäiväisestä elämästäkin.
Ei niitä menneisyydestä tarvitse etsiäkään.
Luomistyö jatkuu uusina sukupolvina joiden on tarkoitus tuottaa se jatkumo joka alussa asetettiin.
Enpä ole tuommoista huomanut Solon. Ikävää että sinä olet.
Tähän tautiin on lääkekin.
Se on aivojen ottaminen omaan kontrolliin sen sijaan että antaa ulkopuolisen maailman kuten koulujen pakkosyöttöevoluution vaikuttaa terveeseen ajatteluun.
Useimmat psykiatriset ongelmat kuten sukupuolien kieroutuneisuus, sinähän asiantuntijana ymmärrät mitä tarkoitan, johtuu siitä että lasta ohjaillaan, painostetaan tai houkutellaan ajattelemaan ja toimimaan vireellisesti ja luonnottomasti.
Ja näin hänen oma ajattelunsa estetään.
Kuitenkin on niin että niin pian kuin hän kasvaa aikuiseksi ja tulee tietoisesti poikkeavuudestaa, hänene tulisi tehdä kaikkensa mukautuakseen henkisesti suuren enemmistön malliin.
Näi hän saisisi vähitellen ottteen todellisesta ihmiselle luonnollisesta elämäntavasta eikä hänen tarvitsisi kärsiä psykiatristen ongelmiensa mukanaan tuomista vaikeukista elämässään.
Toki ymmärrän sen että psykiatrisia ongelmia on muistakin syistä, mutta nyt vastasin avauksen diognoosiin.
Simpanssit on luotu sellaisiksi että niiden on helppoa toimia yhteisön tavoin vaistojensa varassa.
Ihminen sai vaistojen sijaan ajattelukyvyn joka siis pitää ottaa omaan hallintaan jos sattuu syntymään erittäin epäedullisiin olosuhteisiin. Usein ongelmat johtuvat surkeasta lapsuudesta, niinkuin hyvin tiedämme.
Sekin hyvä puoli tässä asiassa on että jos huomaakin vasta myöhemmin aikuisena että on poikkeava, niin asia ei ole silloinkaan menetetty, vaan omat lepotilassa olevat passivoituneet, ikäänkuin unessa olevat aivot voi ottaa hallintaansa milloin vain.
Joten rohkaise mielesi Solon, Kaikki ei ole menetetty.
Suosittelisin eheytyshoitoja.
Niistä on saatu hvyiä kokemuksia.
Tässä tuore esimerkki sellaisesta.
http://yle.fi/uutiset/kris_antaa_nuorille_otteen_elamasta/6308325
Tässä toinen esimerkki.
http://yle.fi/uutiset/valittaja_voi_opettaa_itsensa_iloiseksi/6311029
Niin että Solon, sen sijaan että valittaisit aivojesi puutteellisutta, ajattele positiivisesti. Ei sinulla ole apinan vaistoja vaan kehittymiskykyiset aivot. Käytä niitä äläkä passivoidu eläimen tasolle kuvittelemalla että olet epännistunut eläin, apiaakin surkeammilla aivoillasi.
Olet tehnyt avauksessa virhepäätelmän evo-uskontoasi mukaillen.
'
Me älykkäästi ajattelevat kreationistit näemme tuon tutkimuksen osoittavan sen että meillä on hyvin kehittymiskykyiset aivot ja iloitsemme siitä ja kehitämme jatkuvasti ajattelukykyämme emmakä anna muiden päättää asioita puolestamma.
On ilo huomata tämäkin tutkimuksen osoittavan sen että emme ole 98%:sesti apinoita. Saas nähdä milloin Solon tajuaa tämän?
Ette te älykkäitä oel ainakaan samaa paskaa kretupellet jauhaa satukertomuksista..maapalloa peittävä vedenpaisumus on todistettu vääräksi ajat sitten..samoin maan 6000 ikä..
”mikä johtuu aivojemme kyvystä muokkautua.”
Meinaatko, että aivojen muokkaantuminen on este todellisen persoonan kehittymiselle ja manifestoitumiselle? Eikö ennemmin, niin että kehitys- ja muutospaineet estävät ihmistä olemaan mitä on?
”Evoluutioteorialle tästä osittaisesta spekulaatiosta ei koidu ongelmaa, koska sopeutumat ovat usein kompromisseja”
Ihminen joutuu siis olemaan jotain muuta kuin on.
”Älykkään suunnitelman idealle ei tästä taida tukea löytyä, vai onko se älykästä suunnitella "parhaimmat" aivot, mutta jättää niihin selkeä rakennevika, jotta tämä saavutetaan?”
Aivojen rakenteessa tuskin on mitään vikaa, vaan vika on kehitys- ja muutospaineisien ideologioiden, jotka vaativat ihmistä muuttumaan ja kehittymään paremmaksi. Ihmislorvailua ei kerta kaikkiaan nykyään enää siedetä.