Taloudelliset syyt eivät ole peruste turvapaikan hakemiselle. Samasta syystä myös yritysten oikeus lomauttaa ja irtisanoa henkilöstöä taloudellisista syistä pitäisi evätä, suorastaan kriminalisoida. Ainoastaan tuotannolliset syyt voisivat olla hyväksyttävä peruste sikäli mikäli tuotannolle ei löydy pitkällä aikavälillä riittävää menekkiä.
Tänä päivänä yritysten henkilöstövähennykset eivät perustu käytännöllisesti katsoen mihinkään muuhun kuin omistajille tulevan tuoton maksimoimiseen. Siis lähinnä jaettavissa olevan kassan kasvattamiseen.
Shareholder value -johtamiskäytäntö merkitsee sitä, että kaiken yritystoiminnan keskiössä on osakkeilla kauppaa käyvä sijoittaja, joka etsii jatkuvasti parasta tuottoa omistamilleen arvopapereille, osakkeille. Tämä tuotto voi tulla joko osakkeen arvonnousuna tai osinkoina, suorana rahansaamisena yrityksestä. Osakkeen arvo määräytyy tietenkin sen mukaan millaista osinkoa sille maksetaan.
Nykyisen tietotekniikan aikakaudella kaupankäynti omistusosuuksilla, osakkeilla, on massiivista ja nopeaa. Ja näitä kauppaa käyviä sijoittajia on markkinoilla lukuisia ja määrä kasvaa koko ajan sitä mukaa kuin kapitalismin syöpä yhteiskunnissa etenee. Tämä epämääräinen sijoittajajoukkio käytännössä määrää sen, miten yritystä pitää tänä päivänä johtaa. Tärkeintä sijoittajalle on se, että sijoitukselle pitää saada mahdollisimman suuri tuotto mahdollisimman lyhyessä ajassa.
Tämä puolestaan on merkinnyt sitä, että yrityksen suunnitteluhorisontti on lyhentynyt ja tuottovaatimukset ovat kohonneet käsittämättömiin korkeuksiin. Kannattavuus ei enää riitä, vaan oleellista on suhteellinen kannattavuus. Se, että on kannattavampi, rahaa tuottavampi, kuin muut. Pitkänajan tuotto-odotukset ovat korvautuneet lyhyen tähtäyksen kvartaaliodotuksilla.
Suunnitteluhorisontin lyhentyminen on aiheuttanut sen, että pieneen tilapäiseen häiriöön markkinaennusteissa joudutaan reagoimaan lähes maailmanlopun luontoisena asiana. Ja kun mitään muutakaan ei keksitä, niin henkilöstön vähennys on tietysti ensimmäinen toimenpide, joka keskiverto- tai sitä huonomman johtajan päähän pälkähtää.
Ennen johtajat sentään rakensivat yritystään pitkäjänteisesti ja osasivat varata yritykseensä puskurirahaa, jotta pienten kysynnän notkahdusten aikana ei tarvinnut vaarantaa kenenkään työtä. Tämän päivän yritysjohtaja sen sijaan tekee tulosta ja sehän käy helpoiten, kun lohkaisee väkeä kassavirrasta pois sen verran, että optio laukeaa ja omaankin pussiin kilahtaa muhkea bonus. Ja mikä vielä parempaa sitä enemmän mitä enemmän väkeä kilometritehtaalle laitetaan. Siinä lyhykäisyydessään niin sanotun tulospalkkiojohtamisen luut ja lihat yhdessä paketissa.
Suurilla viimeaikaisilla irtisanomisilla voi nähdä olevan myös työmarkkinapoliittisia tavoitteita. Väen vähennyksillä mitä ilmeisimmin pyritään luomaan otollista ilmapiiriä seuraaville työmarkkinaneuvotteluille. Tällöinhän kapitalistiset järjestöt pääsisivät oivaan neuvotteluasemaan, kun työttömiä kurkkisi joka nurkan takana.
EK:n keisarihaavehan on saada myös Suomeen Saksan kaltainen yrityskohtainen neuvottelujärjestelmä, jossa päästäisiin sopimaan palkat yritystasolla määräaikaisiksi ja aina edellistä neuvottelukierrosta pienemmiksi ja työläiset irtisanotuksi entistäkin sutjakammin. Tästä palkkojen pienennystrendistä käytetään inhokapitalistista ilmausta joustava palkkaus. Saksan mallin mukaisesti kiljutaan apuun myös julkista valtaa sikäli, että yritysten pitäisi päästä palkoista eroon lähes kokonaan.
Eräänlaisena koetinkeppinä toimi tässä äskettäin jonkin lahkon yrittäjäjärjestö, joka vaati irtisanomissuojan poistamista joiltakin kääpiöyrityksiltä. On varmaan tuonkin lahkon johtaja käynyt Rukalla suksittelemassa. Sen verran oudolta huokumiselta kuulostaa.
Keskustan olisi aika tarttua ronskimmin näihin kapitalistisiin ääri-ilmiöihin yhteiskunnassamme. Ei riitä, että joku vain paheksuu jotakin, vaan pitää ryhtyä suoranaisesti muuttamaan näitä kapitalistisia järjettömyyksiä, jotka eivät suinkaan edistä yhteiskunnallista hyvinvointia, vaan suorastaan murentavat sitä.
Tänä päivänä yritysten henkilöstövähennykset eivät perustu käytännöllisesti katsoen mihinkään muuhun kuin omistajille tulevan tuoton maksimoimiseen. Siis lähinnä jaettavissa olevan kassan kasvattamiseen.
Shareholder value -johtamiskäytäntö merkitsee sitä, että kaiken yritystoiminnan keskiössä on osakkeilla kauppaa käyvä sijoittaja, joka etsii jatkuvasti parasta tuottoa omistamilleen arvopapereille, osakkeille. Tämä tuotto voi tulla joko osakkeen arvonnousuna tai osinkoina, suorana rahansaamisena yrityksestä. Osakkeen arvo määräytyy tietenkin sen mukaan millaista osinkoa sille maksetaan.
Nykyisen tietotekniikan aikakaudella kaupankäynti omistusosuuksilla, osakkeilla, on massiivista ja nopeaa. Ja näitä kauppaa käyviä sijoittajia on markkinoilla lukuisia ja määrä kasvaa koko ajan sitä mukaa kuin kapitalismin syöpä yhteiskunnissa etenee. Tämä epämääräinen sijoittajajoukkio käytännössä määrää sen, miten yritystä pitää tänä päivänä johtaa. Tärkeintä sijoittajalle on se, että sijoitukselle pitää saada mahdollisimman suuri tuotto mahdollisimman lyhyessä ajassa.
Tämä puolestaan on merkinnyt sitä, että yrityksen suunnitteluhorisontti on lyhentynyt ja tuottovaatimukset ovat kohonneet käsittämättömiin korkeuksiin. Kannattavuus ei enää riitä, vaan oleellista on suhteellinen kannattavuus. Se, että on kannattavampi, rahaa tuottavampi, kuin muut. Pitkänajan tuotto-odotukset ovat korvautuneet lyhyen tähtäyksen kvartaaliodotuksilla.
Suunnitteluhorisontin lyhentyminen on aiheuttanut sen, että pieneen tilapäiseen häiriöön markkinaennusteissa joudutaan reagoimaan lähes maailmanlopun luontoisena asiana. Ja kun mitään muutakaan ei keksitä, niin henkilöstön vähennys on tietysti ensimmäinen toimenpide, joka keskiverto- tai sitä huonomman johtajan päähän pälkähtää.
Ennen johtajat sentään rakensivat yritystään pitkäjänteisesti ja osasivat varata yritykseensä puskurirahaa, jotta pienten kysynnän notkahdusten aikana ei tarvinnut vaarantaa kenenkään työtä. Tämän päivän yritysjohtaja sen sijaan tekee tulosta ja sehän käy helpoiten, kun lohkaisee väkeä kassavirrasta pois sen verran, että optio laukeaa ja omaankin pussiin kilahtaa muhkea bonus. Ja mikä vielä parempaa sitä enemmän mitä enemmän väkeä kilometritehtaalle laitetaan. Siinä lyhykäisyydessään niin sanotun tulospalkkiojohtamisen luut ja lihat yhdessä paketissa.
Suurilla viimeaikaisilla irtisanomisilla voi nähdä olevan myös työmarkkinapoliittisia tavoitteita. Väen vähennyksillä mitä ilmeisimmin pyritään luomaan otollista ilmapiiriä seuraaville työmarkkinaneuvotteluille. Tällöinhän kapitalistiset järjestöt pääsisivät oivaan neuvotteluasemaan, kun työttömiä kurkkisi joka nurkan takana.
EK:n keisarihaavehan on saada myös Suomeen Saksan kaltainen yrityskohtainen neuvottelujärjestelmä, jossa päästäisiin sopimaan palkat yritystasolla määräaikaisiksi ja aina edellistä neuvottelukierrosta pienemmiksi ja työläiset irtisanotuksi entistäkin sutjakammin. Tästä palkkojen pienennystrendistä käytetään inhokapitalistista ilmausta joustava palkkaus. Saksan mallin mukaisesti kiljutaan apuun myös julkista valtaa sikäli, että yritysten pitäisi päästä palkoista eroon lähes kokonaan.
Eräänlaisena koetinkeppinä toimi tässä äskettäin jonkin lahkon yrittäjäjärjestö, joka vaati irtisanomissuojan poistamista joiltakin kääpiöyrityksiltä. On varmaan tuonkin lahkon johtaja käynyt Rukalla suksittelemassa. Sen verran oudolta huokumiselta kuulostaa.
Keskustan olisi aika tarttua ronskimmin näihin kapitalistisiin ääri-ilmiöihin yhteiskunnassamme. Ei riitä, että joku vain paheksuu jotakin, vaan pitää ryhtyä suoranaisesti muuttamaan näitä kapitalistisia järjettömyyksiä, jotka eivät suinkaan edistä yhteiskunnallista hyvinvointia, vaan suorastaan murentavat sitä.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kepuhan on ainakin Vanhasen kaudella pikemminkin suosinut ja ymmärtänyt työsuhdeturvan heikentämistä. Muistamme myös varmaan sen kylmän käden, mitä Matti Vanhanen kävi Kemijärvellä tarjoamassa työläisille.
Vanhanen ja Esko Aho ovat vanhoja työreformimiehi. Vanhasen veljekset ovat näitä pien- ja perheyrittäjien edunvalvojia, jotka siis haluavat työsuhdeturvaan heikennyksiä. Ei se siis mikään yllätys ole, ettei Kepu ole ottanut näihin asioihin toivomallasi tavalla kantaa. Kepuhan on edistänyt juuri niitä työelämän asioita, joita sinä näytät vastustavan.
Työnantajien tavoitteena on aina pitää yhteiskunnan elätettävän olevaa työvoimareserviä. Sillä tavoin saadaan palkkavaatimukset pysymään maltillisina.
Elinkeinoelämän tavoitteiden kannalta nyt nähty irtisanomisvyöry on vähän kaksiteräinen miekka. Palkkavaatimusten osalta se toimii varmaan toivotulla tavalla, mutta eläkeiän alentamispyrkimyksiä vastaan. Eläkeiän alentamistahan on perusteltu nurkan takana väijyvällä työvoimapulalla. Nämä työttömyysluvut ovat siinä suhteessa varsin epäuskottavia. Nyt pitää siis yrittää uusia muotoiluja tuohon eläkeiän laskemiseen. Veikkaan että poliittiseksi keinoksi otetaan eläkkeiden korkeampi verotus, mihin suuntaan Kokoomus on jo nyt mennyt. Onneksi vielä vasta korkeampien eläkkeiden osalta. Kepuhan on ollut innolla ajamassa tätäkin projektia. Mutta sinä se vaan jaksat uskoa kepulaisuuteen.
Suomessa ei juuri ole vaihtoehtoja. On vain huonoja ja vielä huonompia. Keskustassa pesii, ikävä kyllä, joku pieni kapitalistinen klikki, joka touhuaa milloin mitäkin. Saattaa jopa suksitella Rukalla, minkä ilmiön ei tietenkään soisi kovin yleistyvän. Myöskään kaikenmaailman työreformit eivät ole tätä päivää. Sen sijaan kapitalismin reformi on nimenomaan tätä päivää jo maailmanlaajuisestikin. Se on käytännön sanelema pakko, silla muuten maailmantalous romahtaa totaalisesti. Ja niin sanotut hyvinvointivaltiot samantien .
Tämän hetken suurimmat taloudelliset ongelmat koskevat nimenomaan kapitalismia. Sen rationaliteettia. Valitettavasti ihmiset eivät vieläkään näy tajuavan mistä nykykapitalismissa on kysymys. Esimerkiksi Iltalehden kuuluisat blogistit Kalle ja Loka ovat täysin pihalla siitä mitä maailmassa tapahtuu. Kallekin lähes kyynel silmässä puhui kuinka yritysten on välttämätöntä sanoa väkeä irti, kun kauppa ei käy.
Missään ei kuitenkaan ole näkyvissä sellaista ennustetta, joka kertoisi pitemmän aikavälin kasvun pysähtyvän. Sen sijaan kasvun ennustetaan notkahtavan tilapäisesti, siis lyhyellä aikavälillä. Tästä näkökulmasta suomalaisten yritysten reaktiot vaikuttavat ylimitoitetuilta, mistä jo avauksessani kerroinkin. Mutta tuo shareholder -johtamiskäytöntö vaikuttaa toki pitemmän aikavälin toimintaankin siinä mielessä, että tuotantoa siirretään koko ajan ulkomaille, koska siellä työvoimaa saadaan pilkkahintaan ja siten omistajille mittavat rähaläjät.
Koko talouskriisinkin syyksi on mainittu se, etteivät keskinkertaiset tai sitä huonommat yritysjohtajat keksi reaalisia sijoituskohteita, vaan joutuvat kasvattamaan sijoituksiaan rahoitusomaisuuteen, mikä on sitten aiheuttanut löysän rahan markkinoiden paisumisen entistäänkin suurempiin mittoihin, mikä sitten loppuviimeksi tuhoaa koko reaalisen tuotannon juuri irtisanomisten ja toimintojen lakkauttamisen muodossa.
Asia on vaikea ja monisyinen. Globalisaation sekä rahatalouden ja reaalitalouden eritymistä on kuvatta paljon esim. Juha Siltalan vuonna 2005 julkaistussa kirjassa Työelän huonontumisen lyhyt historia, josta on muodostunut jonkinlainen alansa klassikko, vaikka kyse on pamflettityyppisestä kirjasta. EVAn Matti Apunen käyttää Siltalaa esimerkkinä siitä, miten huuhaa on saatu kaupattua onnistuneest niin, että siitä on ainakin tullut puolitotuus. Itse en olisi kovin vakuuttunut siitä, että Siltala pessimistinen teos olisi mitään huuhaata.
Talous elää joka tapauksessa paljolti omaa elämäänsä ja se irtaantunut lähes kokonaan poliitikkojen hanskasta hallitsemattomaksi kokonaisuudeksi. Nämä finanssikriisit ovat esimerkkejä juuri siitä. Paineita kohden nationalismia ja protektionismia on olemassa. Kultainen keskitie, jolla yleensä edetään vakaimmin ja turvallisimmin on nyt kokonaan poissuljettu.
En ole itse lainkaan vakuuttunut siitä, että globalisaatio toisi meille paremman elämän ja elintason. Näyttää siltä, että siinä on paljon välistävetäjiä ja niitä, jotka näkevät sen pelkästään rahasampona harvoille ja valituille.
"En ole itse lainkaan vakuuttunut siitä, että globalisaatio toisi meille paremman elämän ja elintason"
Kovin huonosti havainnoit ympäristöäsi. Olemme vaurastuneet ennätysmäisesti sinä aikana kun olemme olleet osa suhteellisen vapaata globaalia talousjärjestelmää. Elämänlaatu tietysti on myös arvokysymys, mutta elintasolla mitattuna emme ole koskaan voineet näin hyvin. Perustyöläinenkin syö arkiruokanaan sellaisia herkkuja joita vielä 60- luvun Suomessa ei nähty edes ministerien pöydässä - ja silloin ministeri oli sentään iso herra.
Politiikka ja talous sopivat huonosti yhteen missään olosuhteissa, enpä usko Kiinankaan loputtomiin selviävän tuolla kommunistiskapitalistisella suunnitelmataloudellaan. Tai Venäjän omalla tsaristisella demokratiasovelluksellaan.
EU sotkee politiikkaa talouteen pelastamalla pankkeja verovaroin, Ei hyvä sekään. Lasku ainakin jää kansalaisten maksettavaksi vaikka pankit pelastuisivatkin.
Politiikan tehtävä on luoda toisaalta kilpailukykyiset ja toisaalta turvalliset ja vakaat yhteiskuntaolot yrityksille. Itse yritystoimintaan puuttuminen on aina riskaabelia ja johtaa ennemmin tai myöhemmin ongelmiin.
Toisaalta, Seppo Ilmarisen esiintuoma kritiikki pelkkään osakkeenomistajien etuun tuijottamisesta on sekin varsin perusteltua, se johtaa huonoon johtamiseen, lyhytnäköiseen tuoton maksimointiin yrityksen kehittämisen kustannuksella. Pörssikurssia parempaa mittaria mitata yrityksen kuntoa ja tulevaisuuden näymiä ei ole vielä löydetty. Erilaisia yhteiskuntavastuu mittareita on, mutta ne mittaavat lähinnä imagoa jos aina sitäkään.
Juha Siltala on täysin huuhaa kirjoittaja kuten Apunen on hyvin kiteyttänyt. Tarkoitushakuiset esimerkit ja ennakkokäsityksiin perustuvat perustelemattomat väittämät hallitsevat kirjaa. Sehän keskittyy 90-luvun lamassa työpaikkansa menettäneiden kuvauksiin, ei yleisempään työelämän kehitykseen. Työpaikoilla on tapahtunut paljon myönteistä kehitystä, mutta toisaalta vaatimustasokin on noussut. Varmasti Mielipidepankin kaltaiset yksinkertaiset olisivat vaikeuksissa tämän päivän työelämässä, nyt kun suojatyöpaikkoja ei ole kuin siellä täällä julkisella puolella. Sielläkään ei siinä määrin kuin ennen, määräaikaistaminen ja projektiluonteisuus ovat tulleet sinnekin.
Kiistämättä olemme taloudellisesti vaurastuneet, mutta samalla epävarmuus ja elämän vakaus ovat ehkä heikentyneet. Yksinkertaistaen voisi väittää, että elintason tavoittelu on tuonut muassaan myös pahoinvointia.
Itse olen kovin epövarmoin miettein globalisaation auvoisuudesta. Viimeistä näytöstä tässä asiassa ei ole suinkaan vielä näytelty.
Siltalan kirjan perussanoma taustalla on talousliberalismin läpimurto ja sen aiheuttamat muutokset työelämään. Tässä suhteessa kyse on nimenomaan trendikuvauksesta. Haastettalut kuvaavat tietysti omaa aikaansa, eihän Siltala olisi kyennyt haastattelemaan ihmisiä 2000-luvun alussa 2000-luvun lopun vaiheista.
Olen kovin tyytyväinen siihen, ettei tarvitse olla vaativassa oravanpyörässä enää mukana. Mieluummin tyydyn olemaan siis vähän yksinkertainen kuin stressaantunut. Tiedot työkyvyttömyyslukujen kehittymisestä eivät taida ihan tukea noita väitteitäsi.
Taloudellinen liberalismi, uusliberalismi, on osaltaan syypää nykytalouden ongelmiin. Syypää siinä mielessä, että rahamarkkinoita on kansainvälistetty ymmärtämättä, mihin tämä kaikki vapaus johtaa. Esimerkiksi osasyy Suomen romahtamiseen reilut parikymmentä vuotta sitten aiheutui rahamarkkinoiden vapauttamisesta. Sen seurauksena Suomessa jokainen niemi ja notkelma oli täynnä ulkomaista lainaa ja jokainen duunari ryhtyi pelaamaan pörssipeliä minkä seurauksena sitten jokunen pankki kaatui ja kansakunta syöksyi ennennäkemättömään kriisiin. Vastaava ilmiö on nyt meneillään, kun maailmankauppaa rahoitusmarkkinat mukaan lukien on liberalisoitu.
Siksi olisi tärkeää, että poliittisia päätöksiä tehtäisiin varovaisesti ja mahdollisimman huolella, jotta mittavilta vaurioilta vältyttäisiin. Nykykapitalismin ongelmat on korjattavissa ja taloudet saatavissa toimintakykyisiksi, jos päättäjillä olisi ongelmista oikea kuva, jotta osattaisiin ratkaista oikeita ongelmia eikä vain pahennettaisi olemassa olevaa tilannetta.
Esimerkiksi eurokriisiä ollaan ratkaisemassa lähes yksi yhteen samoilla eväillä kuin Suomi yritti aikoinaan ratkaista omaa kriisiään. Eli Eurooppa yrittää kuristaa itse itsensä hengiltä. Suomen pelasti aikoinaan devalvaatio ja sitä kautta tapahtunut viennin elpyminen, kuten jo vanhastaan tapana oli ratkaista talouden ongelmat. Euroopan voi pelastaa niin ikään vain talouden kääntyminen kasvuun ei suinkaan se, että ryhdytään syömään valtioiden perustuksia, kuten kapitalistinen eliitti lyhytnäköisessä politiikassaan pyrkii tekemään.
Sangen yksinkertainen keino kapitalistisen rationaliteetin parantamiseksi on estää sääntelemättömän "kasinosektorin" muodostuminen irralliseksi reaalitaloutta syöväksi markkinaksi. Keinoja tähän luulisi löytyvän helposti luomalla esimerkiksi investointikriteerit sellaisiksi, jotka edistävät reaalitalouden investointeja ja työllisyyttä rahatalouden investointien sijasta. Myös keskuspankkien toimintaperiaatteet pitää uudistaa, jotta rahamarkkinat saadaan toimimaan kurinalaisesti ja talouksia edistäväksi eivätkä talouksia tuhoavaksi ilmiöksi.
Lainaan kirjoittamaani toisesta ketjusta ja lisään jotakin.
Otettakoon esimerkiksi kaksi yt-uutista:
- OP-Pohjola ulkoistaa 200 henkilöä ja irtisanoo 700 henkilöä tavoitteena 150.000.000 euron vuotuiset säästöt
- Kesko aikoo irtisanomalla 370 henkilöä tavoitella 100 miljoonan euron kustannussäästöjä
OP-Pohjola ei voi ulkoistamalla laskea säästävänsä mitään. Siksi 150 miljoonan euron säästö on saatava 700 henkilön irtisanomisella. Tämä merkitsee vain 214.000 euroa per henkilö. Keskolla vastaava lukema on 270.000 euroa.
Osapuilleen noin siis kirjoitin, mutta kirjoitukseni ei saanut yhtään kommenttia. Jokainen voi arvioida, että tuollaisia kustannussäästöjä voi saada aikaan vain irtisanomalla tunareita. Nuo luvut eivät siksi ole tältä planeetalta. Tarkistin äsken OP-Pohjolan vuoden 2011 tuloslaskelmasta konsernin kiinteät kulut. Ne olivat aika tarkasti 700 miljoonaa euroa, joista henkilöstökulut muodostivat puolet ja muut kiinteät kulut toisen puolen. Tavoitteeseen ei varmuudella päästä.
Työsopimuksen irtisanominen on Suomessa liian vaikeaa. Irtisanomisen tulee olla helpompaa, mutta vastaavasti yhteiskunnan tulee tukea uudelleen työllistymistä mahdollisimman hyvin. Itse asiassa paras tapa sitoa ammattiyhdistysliike mukaan olisi antaa sen tehtäväksi työntekijöiden myyminen työnantajille, joilla olisi sitten kohtuullisen ehdoin mahdollisuus palauttaa työntekijä ammattiliiton hoiviin. Rahoituksen ammattiyhdistysliikkeen tällaiselle, yhteistä etua ajaville toimille voisi järjestää palkkasummaan perustuvalla työllistämismaksulla.
Suomessa määrätään byrokraattien mielestä omasta aloitteestaan ilman perusteita irtisanoutuneelle työntekijälle karenssi. Voiko tyhmemmin palkita muutosta haluavaa ihmistä? Jos hänen työpaikkansa on ollut tarpeellinen, siihen varmuudella palkataan joku, eikä hänen toimistaan aiheudu yhteiskunnalle vahinkoa. Tosiasiallinen tilannehan on täsmälleen päinvastainen, sillä kyseiseen tehtävään saattaa tulla valituksi henkilö, jolle se sopii paremmin, jolloin myös tuottavuus nousee väistämättä.
Jälleen kerran käynnistetyn dopingkohun sijasta voitaisiin nostaa meteliä siitä, kuinka Suomessa ihmisiä ohjataan rahan voimalla liittymään yhdityksiin - luonnollisesti perustuslain vastaisesti. Saadakseen ansiosidonnaisen työttömyysturvan palkansaajan on liityttävä johonkin työttömyyskassan. Perustuslakia jatkuvasti rikkovien henkilöiden (kaiketi tällaisina henkilöinä on ensisijaisesti pidettävä kulloisia ministereitä) puolustukseksi on todettava, että tuskin teko jää viimeiseksi. Laittoivathan Paavo Lipponen ja Sauli Niinistö Suomen perustuslaillisen valuutan naftaliiniin tiedonannolla eduskunnalle. Mutta onhan paljon tärkeämpää kinata siitä, kuka on syönyt joutavanpäiväisiä anabolisia steroideja tai muuta suorituskykyä parantavaa rompetta.
Kuka on tunari, kuka ei. Yhtä hyvin voi väittää, että yritysjohto on tunari, jos se ei keksi mitään muuta tekemistä kuin laittaa väkeä pois vain siitä syystä, että voi saada kehut itselleen ja bonusta omistajilta. Osoittaa myös suurta ihmisarvosta piittaamattomuutta käsitellä työvoimaa pelkkänä pelinappulana.
Ja kuten mainitsin, niin kaikissa taloudellisissa laskelmissa keskeistä on suunnitteluhorisontti. Se mitä aikaa laskelmat koskevat. Varsin tavallista laskelmissa on niin ikään olettaa, että kaikki muuttujat muuttuvat lineaarisesti, mikä seikka ei varmastikaan päde kuin suurin piirtein ja hyvin lyhyellä aikavälillä. Muistaakseni Kesko perusteli väen vähennystään sillä, että kustannuskehitys oli noussut nopeammin kuin tuottojen kehitys. Tässä on oleellista kysyä, mitä ihmeen tekemistä menneisyydellä on tulevaisuuden kanssa ja onko tulevaisuutta otettu huomioon ja millä aikaperspektiivillä? Mikä estää Keskoa myöskin kasvattamasta tuottojaan jos kerran työvoimaa on nykyisiin tuottoihin nähden liian paljon?
Luultavasti syy on yksinkertaisesti siinä, että tuottojen kasvattaminen vaatisi yritysjohdolta pitkäjänteistä suunnittelua jolloin omistajille ei herahtaisikaan pikavoittoja joululahjarahoiksi eikä johtajan pussiin kilahtaisi bonusta, joten tulostavoitteiden saavuttaminen kertarysäyksellä käy kätevimmin kun laitetaan tavoitteet toteutumaan laittamalla väkeä kilometritehtaalle.
Siitä olen samaa mieltä, että jonninjoutava mesoaminen mediassa peittää mukavasti alleen todella tärkeät asiat. Kansalaispalkka on käytännössä todellisuutta jo nyt. Se vain pitäisi jollakin tavalla hahmottaa rakenteellisesti, jotta tarpeeton byrokratia tältä osin saataisiin pois ja uudenlainen järjestelmä tilalle. Tämä loisi joustavuutta niin kansalaisille kuin kapitalistisille yrityksillekin.
Olipa kerran suuri ja mahtava Neuvostoliitto . .
Jossa sanottiin työläistenkin olevan miljonäänejä. . .
Oli samaisessa maassa lossi ja siihen palkattu lossimies.
Niin..ei siinä mitään, lossi kulki ja inhmiset pääsi vesistön kahtapuolta kulkemaan.
Mutta sitten tehtiin lossin paikalle silta.
Ei siinäkään mitään ..
Ihmiset pääsi kätevästi siltaa pitkin kelkemaan, kuin maantietä ikään.
Mutta, lossimies.
Sille ei kukaan huomannut antaa lopputiliä.
Sanoi yli 7-vuotta kulkeneensa lossilla työssä ( joka oli vedetty rantaan lahoamaan)
Sanoi mies Tv:ssä ettei kukaan ole sanonut, että työ loppunut, siksi sanoi kulkeneensa päivittäin rantaan vedetyllä lossilla oleilemassa.
Ei nykypalkoilla voi tuota tehdä yritys. Sanotaan vaikka 500 henkilöä olisi, joilla lossi lopettanut kulkemisen.
Ay liike ajanut kriteerit niin ettei muuta vähemmän palkatttua voi antaa herroille sosialisteille
Pölynhölyä. Ei täydellisessä sosialistisessa järjestelmässä ole miljonäärejä, koska ei täydellisessä sosialismissa ole rahaa.
Seppo Ilmariselle: Ala hyvä mies yrittäjäksi ja työllistäjäksi.
YRITYKSEN PÄÄASIA EI OLE TYÖLLISTÄÄ, YRITYKSEN PITÄÄ TURVATA
TULEVAISUUTENSA, KANNATTAVA TOIMINTA ON AINOA TAE SIITÄ.
Työllistyminen on sivutuote tai seuraus. En usko, että kukaa perustaa yritystä työllistämään Seppo Ilmarista tai muita sosiaalidemokraatteja. Hän haluaa taloudellista tulosta, elättää itsensä ja perheensä.
Tuo on kyllä lokaali, sanoisinko, viisaus. Miten arvelet yritysten ylipäätään pysyvän pystyssä, jos ne eivät työllistä? Mistäs ne tulot yritysten pystyssä pysymiseen hankitaan? Kyllä kapitalististen yritysten tehtävä on nimenomaan työllistää, siis osallistua tulon muodostukseen, jotta yritystoiminta ylipäänsä on mahdollinen.
Näin ollen jos yrityksen omistaja rosvoaa kaiken tulon itselleen, niin kyllä siinä ahneuden, kuten myös tollouden, tohinassa menee koko firma ja koko kapitalistinen talous sen sileän tien.