Suomi saanut kiitosta kaksikielisyydestään

Tämän pitäisi olla ylpeydenaihe suomalaisille.
1095
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Jaa. Itse olen kuullut ulkomaalaisilta vain kauhistelua tyyliin, miten se suostutte sellaiseen.

Äänestä

Kyllä se on noloa.

Äänestä

Suomi on monikielinen maa kuten useimmat maat maailmassa. Kiitoksia vaan koko maailman väestölle!

Äänestä

Maksettuja lausuntoja maailmaan riittää kaikkkia ei vaan pidä ottaa todesta. Suomen etua pystyy ajatelemaan jokainen suomalainen, ja luulen kansainvälisyyden ohittaneen pakkoruotsin jo tuossa 80-luvullla ;-) Maailma avartaa ja opettaa ettei paakkoruotsilla pärjää maailmalla..!

Äänestä

Ruotsi on kans monikielinen maa, mutta yksi on ainoa pääkieli se on ruotsinkieli, mitään muuta ei opiskella pääkielenä. Kaikki muut kielet on vähemmistökieliä

Äänestä

Bulgarian ja Romanian romanitkin ovat kiitelleet Suomen olevan antelias maa.

Tämä tunnustus on samantasoinen ylpeydenaihe kuin Suomen kaksikielisyys.

Äänestä
  • Tietysti svedut tykkää, että on edes yksi ripe sotalaiva Vasan lisäksi jäljellä suurvalta-ajasta.

    Äänestä

Varsinkin Ahvenanmaan kaksikielisyyttä on kannatettu ja kiitetty Ruotsissa.

Äänestä

Jännä juttu, että yksikään maa ei ole ottanut mallia tästä kiitellystä Suomen mallin mukaisesta kaksikielisyydestä.

Äänestä

Jos se pitää paikkansa, niin maailmalla varmaan halutaan ottaa mallia. Esim. Ruotsissa, joka on kehittynyt yhteiskunta, alettaneen piakkoin opiskella pakkosuomea.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Samat aakkoset kirjoitti:

Tämän pitäisi olla ylpeydenaihe suomalaisille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu