Ydinvoima-ala kiinnostaa opiskelijoita

http://www.ats-fns.fi

Suomen Atomiteknillinen Seura (ATS) järjesti maanantaina 24.9. info-tilaisuuden Oulun yliopiston prosessikillan opiskelijoille.

Sanomalehti Kalevassa olevan jutun mukaan tilaisuudessa todettiin vuoteen 2050 mennessä ydinvoima-alalle Suomessa tarvittavan 2400 uutta työntekijää.

Osaajia alalle tarvitaan laidasta laitaan. Reaktorifyysikoiden ohella tarvitaan myös esimerkiksi prosessi-, kone-, sähkö- ja automaatiotekniikkaa opiskelleita.

Tilaisuus kiinnosti kovasti opiskelijoita. Tilaisuuden 43 opiskelijapaikkaa varattiin loppuun parissa päivässä.
1193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

43 jotka tulisi tulevaisuudessa tuomita rikoksista ihmisyyttä vastaan.

Äänestä
  • Taidat olla syntynyt väärään maahan. Tuollaista meininkiä on nykyään lähinnä vain Pohjois-Koreassa.

    Äänestä

Opiskelupaikkoja lisättiin jo viime vuonna suuren kysynnän vuoksi.Alalle on suuri kiinnostus ja edelleen on kova kysyntä alan tehtäviin.Myös rakennuspuolelle on lisätty opiskelijapaikkoja voimaloiden lisääntyvän rakennustarpeen vuoksi.

Äänestä
  • Varmat työpaikat tiedossa kun valmistuvat.

    Äänestä

  • 54+54 kirjoitti:

    Varmat työpaikat tiedossa kun valmistuvat.

    Ei ole työttömyys alalla uhkana, vaan pikemminkin kova kysyntä ulkomaita myöten.

    Äänestä

Hipille ajatus työnteosta tai opiskelusta onkin vastenmielinen, siksi itseään kehttivät pitäisi tuomita "rikoksista ihmisyyttä vastaan." Jos työssäkäyvät ja opiskelevat ovat hyviä ihmisiä, sehän meinaisi sitä, että ituhippi olisi saamaton luuseri.

Siksi keskeinen osa ituhipin maailmankuvaa on tuottavan työn&opiskelun vastustaminen. Tyyliin: "Menkää vaan babylonin orjat syöpäsähkötehtaaseen, minä poltan pilveä sossun taikaseinästä tulevilla rahoilla."

Äänestä

Kohta uusia työntekijöitä kaivataan kun Fennovoiman työt alkaa.

Äänestä
  • Haku on jo päällä.

    Äänestä

  • Pienestä henkilöstömäärästä se lähti 70-luvulla Loviisassakin. Nyt Fennovoima tulee olemaan suosittu kuin IVO aikoinaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Tiedotustilaisuus op kirjoitti:

http://www.ats-fns.fi

Suomen Atomiteknillinen Seura (ATS) järjesti maanantaina 24.9. info-tilaisuuden Oulun yliopiston prosessikillan opiskelijoille.

Sanomalehti Kalevassa olevan jutun mukaan tilaisuudessa todettiin vuoteen 2050 mennessä ydinvoima-alalle Suomessa tarvittavan 2400 uutta työntekijää.

Osaajia alalle tarvitaan laidasta laitaan. Reaktorifyysikoiden ohella tarvitaan myös esimerkiksi prosessi-, kone-, sähkö- ja automaatiotekniikkaa opiskelleita.

Tilaisuus kiinnosti kovasti opiskelijoita. Tilaisuuden 43 opiskelijapaikkaa varattiin loppuun parissa päivässä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu