Ratian marssahtelu lievästi huvitti, Krisse Salmisen sääret olivat vallan upeat, Antonio Flores oli ihana, Risto Kaskilahti oli kuin olisi ollut tanssijan roolissa, ei luonnollinen.
Ihmettelin Kannisen ja naistuomarin pukujen ihannointia. Kumpikin puku kuin haalistunut röijy.
Uotisen sanailakointi on hienoa, antaa makua lisää koko ohjelmaan.
Leppilampi?
Naisten puvut, kuin koristeltuja yöpukuja tai alushameita.
Tanssahtelevat Tähtöset, mitäs pidät?
20
300
Vastaukset
- 2692012
Ratia vaikutti ikäistään huomattavasti vanhemmalta, ainakin kasikymppiseltä.
- apu.
Puutarhatonttuunhan kai joku vertasi.
Hieman se hymyttää, jos saa. :))
Otettaneenko sinne kaikki, jotka sinne tunkevat, julkut?
Vaiko kysytään ja pyydetään? - Hyvä ristomatti
Kukapa sitä yli seitsemänkymppisenä enää niin notkea on. Vai oletko itse.
Se että rohkenee lähteä mukaan tuollaiseen kisaan, vaatii rohkeutta ja asennetta. - a.
Hyvä ristomatti kirjoitti:
Kukapa sitä yli seitsemänkymppisenä enää niin notkea on. Vai oletko itse.
Se että rohkenee lähteä mukaan tuollaiseen kisaan, vaatii rohkeutta ja asennetta.No, toki, hyvä, että kantti kestää.
7-kymppiseksi itse tuskin ehdin. - ghyujiokplåö
Ratiaa vanhentaa se, että kun sen akka aiheuttaa sille jatkuvasti harmaita hiuksia....
- Puoliammattilaiset
Teaterikoulun käyneet ovat saaneet koulussa/työssään tanssinopetusta, siksi he eivät kuulu joukkoon.
- %&%
Krisse on lyhyt ja paksut reidet. Ilveilee aina, ei pääse siitä.
Antonion kamala hammasrivi äklöttää.- kateuttako?
pitäisiköhän sinun viedä televisiosi huoltoon, ainakin kuvasuhteessa vaikuttaisi olevan jotain vikaa
Kyllä minusta, Krisse oli hyvä, Antonio oli huippu. Johtuu tietenkin syntyperästä, että tanssi on ikäänkuin "veressä". Tanssinut ennenkin. Ratia nyt ei oikein taipunut iästä se ei ole kiinni, kaikki eivät vaan taivu tanssiin.
Tuossa kun ei pelkällä lavatanssi taidolla pärjää.....- Tanssi ei veressä
Minusta on aina hullua, kun joku perustelee ja mitätöi toisen taitoja sillä että "on tanssinut ennenkin". Aika suuri osa ihmisistä on joskus tanssinut jotain, jos ei muuta niin häätanssin tai yökerhossa tai muulla lattialla. Amin Asikainen on tanssinut juuri häävalssin, joten tekikö se hänet nyt sitten taitavammaksi valssaajaksi kuin muut? Kuin pökäle hän tanssi. On eri asia tanssia kurinalaista koreografiaa ja kilpatanssia kuin jotain nurkkahyppelöitä ja yökerhojuttuja. Myös Antoniolle. Syntyperä ei ole mikään etu missään eikä tanssi tai muu taito ole minkään kansallisuuden veressä, nuo on uskomuksia. Rytmitaju ja tanssitaito on asioita, joka on tai ei ole kuin laulun lahjakin ja joita voi kehittää. Muistaakseni joku Wilson Kirwakin tanssi älyttömän huonosti, vaikka pitäisi lantion liikkeen olla ns. hallussa.
- 1943
En pidä koko ohjelmasta ja eihän se haittaa, koska minulla ei ole televisiota. Aikoinaan katselin silloin tällöin kesäillan valssia, jossa tavikset , ei tähdet tanssivat. Mieluummin tanssin vaikka yksin kotona kuin katselen tanssia.
- gameman
Mitäs jos Ratia onkin pelimies? antaa tosi pökkelön kuvan kun tietää ettei vielä pudoteta ketään, on sitten enemmän mistä petrata ja kansan tanssitaidottomat äänestää tuntiessaan sympatiaa :DD
Telkkarittomana en katsele, lehtien kuvia joskus vilkuilen.
Ohjelma saattaa olla mukavaa katseltavaa ihan nuorille ja sit ihan vanhoille.
Tiukkaa housuetumusta ja hirmusyvää Decolteeta, Stringitkin näyttäytyvät.
Ja lantionliikkeet saattavat tuoda nuoruudesta pikkuvälähdyksen.
Tämän päivän lehdessä huomasin valituksen että Helena Ahdin ei olisi enää pitänyt.
Onkohan aika ajanut jo ohi?
Eli tuntuu olevan hyvä ohjelma tirkistelijöille.
On varmaan kivasti siveellinen tunne, jos tuntee että muutkin kattoo, hei!.
Ohjelma ei ole minulle, joten en pidä koko ajatuksesta.
Areenasta olen katsellut joitakin järkevämpiä pari-suhde-ohjelmia, siinä ammatti-mies laittaa pariskunnan kämpän kuntoon, ja siinä vaimokin joutuu mukavasti pyllistelemään.
Ja hyvän asian vuoksi.
Entisenä kuoro-laulajana, olis ehkä ollut mukavaa seurata kuoro-sota ohjelmaa.
Mutta ei sekään niin tärkeätä ole.
H.- ap.
Mä en ole nuori enkä ihan vanhakaan, hei.
Onko mikään tärkeää, minusta ei, hei.
Mulle on harmaa hailee, kattooko joku muu, huhuu.
Itse tuskin tuota ainoaa kertaa useammin katsonkaan.
Pyllistelköön ja pullistelkoon kukin kykynsä mukaan, ei kiinnosta.
Kuoro-oratoriokin tulee kai joskus, jos ei tule, olkoon tulematta. Hei! Heissuli vei!
Mitä järkeä on katsella TV-ohjelmia Areenasta tai mistään muustakaan? Tuskin mitään. "ainaista samaa"
"Ohjelma ei ole minulle, joten en pidä koko ajatuksesta."
Siinä on liikaa tuota mistä näytät pitävän.
H.ap. kirjoitti:
Mä en ole nuori enkä ihan vanhakaan, hei.
Onko mikään tärkeää, minusta ei, hei.
Mulle on harmaa hailee, kattooko joku muu, huhuu.
Itse tuskin tuota ainoaa kertaa useammin katsonkaan.
Pyllistelköön ja pullistelkoon kukin kykynsä mukaan, ei kiinnosta.
Kuoro-oratoriokin tulee kai joskus, jos ei tule, olkoon tulematta. Hei! Heissuli vei!
Mitä järkeä on katsella TV-ohjelmia Areenasta tai mistään muustakaan? Tuskin mitään."ap."
Air disaster investigation.
Siinä on hyvä hakuohje youtubeen.
Varsinkin minulle, joka olen kiinnostunut ilmailusta ja tekniikasta.
Varsinkin siitä, miten tekniikka kehittyy.
Ihmisten hölmöyskin vielä kiinnostaa.
Mutta totta on. 63V. ei enää kannata ottaa mitään tosissaan, ei edes leikillään.
Tässä iässä kannattaa välttää sanaa: Minä.
Mutta ei sitä kannata vaihtaa näihinkään termeihin: Lapseni, lapsenlapseni.
Tässä iässä alkaa puutarhakin olla jo turhaa, paitsi jos sielä touhuaa sievävartinen Ruusu.
Ikä rajoittaa jo hoitoakin.
H.- Niin se vaan on
Timo Koivusalon kuoro-ohjelma oli oikeaa kuorolaulua.
Siinä toisessa ohjelmassa mentiin "PLAYPÄKKINÄ" .
- okkigaam
Tanssini on tässä elämässä tansittu, joten katselen toisten taiteilua ja olen ihan tulkuttomasti tykännyt kaikkien asuista.
Jos Risto Kaskilahti ei voita, on ainakin 3 parhaan joukossa. Naiset nuo vievät kuitenkin voiton, juuri tällä hetkellä pidin Krissen tyylistä.
maagikko- ap.
Heps, rakkaudella, tantsit on tanssatttu.
Rakastan.
- INNAXINNAX
ihan oikeessa olet, tunnen samoin.. LUE MUN BLOGI!
Linkki blogiini: http://jokuvaan10.blogspot.fi/
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,692762Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt162662Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242237Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod112233Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1052167Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e992121Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1072033MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141905Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.5991897Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S231673