Nyt se taas nähtiin. Suomessa ei pääse vaaleissa ehdokkaiksikaan muut kuin yritysmaailman edustajat. "Kohu kotiäideistä nousi valtakunnan julkisuuteen, kun Oulun keskusvaalilautakunta ilmoitti, ettei kotiäiti-nimike kuvaa ehdokkaan asemaa työmarkkinoilla"(http://www.ita-savo.fi/Etusivu/12682195.html).
Tämä asenne, että ehdokkaalla pitää olla asema työmarkkinoilla, varmaan selittää sen, ettei työmarkkinoiden ulkopuolella olevia löydy poliittisista päätöksentekijöistä sikäli mikäli oletamme, että poliittinen päätöksenteko on työn tekemistä. Onhan ajateltavissa, että poliittinen päätöksenteko on pelkästään työskentelyolosuhteiden luomista, eli ei siis varsinaista työntekoa, vaan jonkinlainen työnteon esiaste, jossa vain suunnitellaan mitä pitäisi tehdä.
Jotkut eliittipuolueet ovat pitäneet tärkeänä kiinnittää huomiota ehdokkaiden laatuun ja ovat siitä syystä jopa tinkineet ehdokkaiden lukumäärästä mikä ei nyt tietenkään enemmistödemokratian olosuhteissa ole olleenkaan viisas päätös, mutta kuvastanee osaltaan tuota elitististä asennetta, että ihmisellä pitää olla titteli, jotta kelpaa päätöksiä tekemään. Tästä syystä sitten erityisen köyhillä ja deprivoituneilla alueilla ei eliittikelpoisia ehdokkaita kenties edes ole löytynyt.
Myös oikeusistuimissa tuomioiden pituuteen tai ankaruuteen on vaikuttanut se, onko rikollinen ollut työssä vaiko ei. Työelämässä toimivat ovat luonnollisesti saaneet huomattavasti lievemmän tuomion, jos ylipäätään, kuin niin sanonut joutilaat, joista eliitti käyttää sangen hupaisaa nimitystä "syöttiläät".
Esimerkit osoittavat havainnollisella tavalla sen, etteivät suinkaan äänestäjien, vaan yrityselämän tarpeet ja status, määräävät sen miten yhteiskunnassa toimitaan. Työmarkkinoilla oloa pidetään jonakin sankaritekona, joka muka pätevöittää ja kunnollistaa ihmisen jopa poliittiseksi päätöksentekijäksi.
Jokainen valistunut ihminen nyt kumminkin tietää, että yrityksen pieni tehtäväkenttä on yhtä avartavaa kuin säkissä eläminen, joten mitään sinänsä kovin arvokasta tietopuolista pääomaa työelämä ei politiikkaan tuo. Pikemminkin päinvastoin, jos tuo yritysmaailman "luolaihminen" pääsee ymmärtämättömyyttään soveltamaan oppimiaan ahneuden aakkosia omaa varsinaista karsinaansa laajemmallekin.
Tämä asenne, että ehdokkaalla pitää olla asema työmarkkinoilla, varmaan selittää sen, ettei työmarkkinoiden ulkopuolella olevia löydy poliittisista päätöksentekijöistä sikäli mikäli oletamme, että poliittinen päätöksenteko on työn tekemistä. Onhan ajateltavissa, että poliittinen päätöksenteko on pelkästään työskentelyolosuhteiden luomista, eli ei siis varsinaista työntekoa, vaan jonkinlainen työnteon esiaste, jossa vain suunnitellaan mitä pitäisi tehdä.
Jotkut eliittipuolueet ovat pitäneet tärkeänä kiinnittää huomiota ehdokkaiden laatuun ja ovat siitä syystä jopa tinkineet ehdokkaiden lukumäärästä mikä ei nyt tietenkään enemmistödemokratian olosuhteissa ole olleenkaan viisas päätös, mutta kuvastanee osaltaan tuota elitististä asennetta, että ihmisellä pitää olla titteli, jotta kelpaa päätöksiä tekemään. Tästä syystä sitten erityisen köyhillä ja deprivoituneilla alueilla ei eliittikelpoisia ehdokkaita kenties edes ole löytynyt.
Myös oikeusistuimissa tuomioiden pituuteen tai ankaruuteen on vaikuttanut se, onko rikollinen ollut työssä vaiko ei. Työelämässä toimivat ovat luonnollisesti saaneet huomattavasti lievemmän tuomion, jos ylipäätään, kuin niin sanonut joutilaat, joista eliitti käyttää sangen hupaisaa nimitystä "syöttiläät".
Esimerkit osoittavat havainnollisella tavalla sen, etteivät suinkaan äänestäjien, vaan yrityselämän tarpeet ja status, määräävät sen miten yhteiskunnassa toimitaan. Työmarkkinoilla oloa pidetään jonakin sankaritekona, joka muka pätevöittää ja kunnollistaa ihmisen jopa poliittiseksi päätöksentekijäksi.
Jokainen valistunut ihminen nyt kumminkin tietää, että yrityksen pieni tehtäväkenttä on yhtä avartavaa kuin säkissä eläminen, joten mitään sinänsä kovin arvokasta tietopuolista pääomaa työelämä ei politiikkaan tuo. Pikemminkin päinvastoin, jos tuo yritysmaailman "luolaihminen" pääsee ymmärtämättömyyttään soveltamaan oppimiaan ahneuden aakkosia omaa varsinaista karsinaansa laajemmallekin.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Olet käsittänyt asian ihan väärin. Kyllä kotiäiti ja työtön kelpaavat ehdokkaaksi siin kuin kuka tahansa muukin täysi-ikäinen ja muutoin vaalikelpoinen. Kysymyshän tässä oli vain siitä, voidaanko kotiäiti-nimikettä käyttää kuvaamaan ehdokkaan asemaa työmarkkinoilla. Eihän se sitä kuvaakaan, mutta miksi pitäisikään. Kotiäiti, työtön, eläkeläinen, opiskelija kuvaavat ehdokkaan sen hetkistä statusta ihan riittävästi.
Mistähän olet saanu päähäsi, että tuomioiden pituuteen vaikuttaisi se, onko tuomittu työssä vai ei. En sano, etteikö voisi vaikuttaakin, mutta en ole törmännyt sellaiseen tutkimukseen, missä tämä olisi toteen näytetty. Esim. talousrikoksista tuomitaan meillä melko ankaria tuomioita verrattuna joihin muihin rikoksiin ja taatusti nämä talousrikoksiin syyllistyneet eivät ainakaan rikokseen syyllistyessään ole olleet työttöminä. Vastahan nämä Kepukin avittaneet Merisalo ja Saunamäki saivat monen vuoden kakun ja nyt vähän pienempiä odottelevat Vihriälä ja Kaikkonen, jos heidät tuomitaan rikoksesta.
Nykymallisessa yhteiskunnassa työnteko on erittäin arvostettu ja voisi sanoa, että yliarvostettua. Kukaan ei oikein tosissaan mieti sitä, mihin rajallisen elämänsä käyttäisi. Sen vuoksi olen tuntenut sympatiaa kaikenlaisia elämäntapaintiaaneja ja downshiftaajia kohtaan, koska he ainakin ovat kohdallaan miettineet kysymystä. Me muut olemme ja elämme talouden oravanpyörässä ja sitten moni huomaakin, että tässähän se elämä sitten oli ja meni.
Kotiäitiys valintana on ihan ok. samoin muutkin työelämän ulkopuolelle jäämiset. Ehtona on kuitenkin se, ettei silloin pitäisi heittäytyä muiden elätettäväksi ainakaan yli sen, minkä maksajat kokevat kohtuulliseksi ja yhteistä hyvää edistäväksi. Meillä on elintason kriteerit vain asetettu niin ylös, ettei ikään kuin kukaan hyväksy jäämistä jonkun taloudellisen tason alapuolelle. Tässä on tietysti taustalla empiirisiä havaintoja. Kun tarpeeksi alas on jouduttu, ollaankin jo kerjäläisen asemassa kuten Suomessakin on viime vuosina nähty muualta saapuneiden romanikerjäläisten kohdalla.
>>>Kysymyshän tässä oli vain siitä, voidaanko kotiäiti-nimikettä käyttää kuvaamaan ehdokkaan asemaa työmarkkinoilla. Eihän se sitä kuvaakaan, mutta miksi pitäisikään. Kotiäiti, työtön, eläkeläinen, opiskelija kuvaavat ehdokkaan sen hetkistä statusta ihan riittävästi.
En minä mitään väärin käsittänyt ole. Tottakai hammasta kiristellen työtön ja kotiäitikin ehdokkaiksi kelpaavat, mutta muistaakseni puhuin etupäässä asenteista. Kyllä tuo titteliasiakin jonkinlaisia asenteita heijastaa. Ei työelämän ulkopuolisia kovin suopeasti katsota yhtään missään, kuten jo puhe eläteistäkin osoittaa. Jopa oikein USA -nimistä kapitalistivaltiota myöten. Siellähän jokunen republikaani muisti tuon tämän täälläkin ehtimiseen vilahtelevan termin "elätti" ilmoille töräyttää.
Muistaakseni joidenkin raiskaustuomioiden yhteydessä on uutisoitu, että tekijän teko on katsottu tehdyn lieventävien olosuhteiden vallitessa, kun tekijä on ollut työelämässä teon tehdessään.
Joissakin papereissa on ammatin vaihtoehtona oppiarvo. Se hieman helpottaa tilannetta.
Ongelmia näkyy aiheuttavan myös sukupuoli, joka tuntuu viranomaisia jostakin syystä kiinnostavan. Nykyään, kuuleman mukaan, sukupuoli on jatkumo, eikä joko tai. Siinäpä sitä ongelmaa sitten, millä tarkkuudella arvio lomakkeeseen merkitään, ettei syyllisty viranomaisen harhauttamiseen. Asenne muodostuu sitten tässäkin ongelmaksi. Miten suhtautua ihmiseen, joka ei ole mitään sukupuolta. Ei edes enimmäkseen.
Joissakin valtioissa lomakkeisiin on keksitty tai ainakin harkitaan kolmatta ruutua, johon voi sitten laittaa "normaalista" poikkeavan vaihtoehdon.
Vai oli tippauskupongeissa kysytty ammattiakin. Sitä en muista, mutta on se mahdollista. Kupongit olivat muistaakseni kahdessa osassa ja välissä kalkkeeripaperi, joka monisti rivin toiseen kuponkiin, joka jäi siten tositteeksi veikkaajalle. Veikkasutoimisto joutui varmaan säilyttämään kuponkeja pitkäkin aikoja ja liekö tarkastaminenkin ollut käsipeliä. Paljon tarviittiin työvoimaa tuohonkin puuhaan.
Ainakin vielä 1970-luvun alussa kysyttiin ammatti. Joo, käsipelillä ne tarkistettiin. Tarkistajilla oli hahmottamisen apuna sabluuna, joissa oli reiät oikeiden merkkien kohdalla. Tarkistajien armeijalta meni 40 vuotta sitten kuponkien läpikäymiseen ihme kyllä vain pari päivää, sillä alustava voitonjako julkistettiin tiistaina. Protestiaika taisi olla kuukausi ja kyllä virheitä tulikin niin, että jopa päävoittoja saattoi löytyä myöhemmin alustavassa voitonjaossa ilmoitettua enemmän.
Oulun kaupunkihan taitaa olla kaupungeista se jossa keskustan osuus valtuutetuista on kaupungeista suurin? On 14/67 eli 21% valtuutetuista. Mahtaako missään muussa kaupungissa olla yhtä korkea keskustan kannatus? Seinäjoki, Ilmajoki?