Lasten "turvallise"t ja pitenevät koulumatkat

Koska suurin osa valtuutetuista siunasi koulujen lakkautuksia keväällä ja tiedettiin, että lasten koulumatkat tulevat pitenemään niin tuliko yhdellekään lakkautuksia äänestäneelle mieleen näiden lasten turvallisuus ? Lakkautusten myötä satojen koululaisten matkat pitenevät ja muuttuvat myös vaarallisemmaksi, mutta tälle asialle viitattiin kintaalle. Kerättiin adressia, kirjoitettiin isolla joukolla lehteen faktoja, vanhemmat ja opettajat ottivat selville lakkautuksista aiheutuvia haittoja ja useita muita kannanottoja koulujen säilyttämiseksi yritettiin tehdä, mutta kaikki valui hukkaan.

Tässä nähtiin pahin painajainen, mitä koulunmatkalla voi tapahtua.
7138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Tiutinen ollut lukemattomia kertoja lakkautusuhan alla ja kun se koulu lopetetaan niin sittenhän se " riemu " vasta alkaakin. Reitti toiseen kouluun on kaikkea muuta kuin turvallinen, mutta ei vaan mennyt valtuutettujen jakeluun. Puhumattakaan " säästöistä", joita nyt on tullut reippaasti kaupungin kassaan.

Äänestä

Sama voi tapahtua vaikka koulumatka olisi 100 metriä.

Äänestä
  • Juurikin näin. Käsittääkseni tässäkin tapauksessa sieppaus sattui aivan kodin lähistöllä.

    Äänestä

Sieppauksen kannalta matka ei ehkä määräävä tekiä.

Mutta huono liikennekuri on myös vakava vaaratekijä,jopa suojateillä jyrätään ihmisten yli. Eikä nuo huonosti valaistut kujatkaan mitään turvapaikkoja ole

Tosi typerää tässä on tuo säästöteema.Sille ei löydy mitään todistuspohjaista
laskelmaa.

Toisaalta tämä pilaa oppimismahdollisuuksia kun sählätään luokkakokoja,pitennetään koulupäivää jopa kaksi tuntia. Isommat luokkakoot ei ole koskaan toimineet oppimisen parhaaksi. Eräissä kouluissa on jo palkatut vartiat
valvomassa.

Äänestä

Tyhmyydestä toiseen. Tuntuu että lievässä paniikissa tyhmä hallinto hosuu ilman päämäärää.

Toki seuraten mitä EU keskushallinto vihjaa.

Äänestä

Susi voi tulla meidän Maria vastaan .

Äänestä

Kymärin vaalikone siellä on kysymys tähän lapsijuttuun ja koulumatkailuun joten lue ehdokkaiden mielipiteet sieltä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Yks nainen kirjoitti:

Koska suurin osa valtuutetuista siunasi koulujen lakkautuksia keväällä ja tiedettiin, että lasten koulumatkat tulevat pitenemään niin tuliko yhdellekään lakkautuksia äänestäneelle mieleen näiden lasten turvallisuus ? Lakkautusten myötä satojen koululaisten matkat pitenevät ja muuttuvat myös vaarallisemmaksi, mutta tälle asialle viitattiin kintaalle. Kerättiin adressia, kirjoitettiin isolla joukolla lehteen faktoja, vanhemmat ja opettajat ottivat selville lakkautuksista aiheutuvia haittoja ja useita muita kannanottoja koulujen säilyttämiseksi yritettiin tehdä, mutta kaikki valui hukkaan.

Tässä nähtiin pahin painajainen, mitä koulunmatkalla voi tapahtua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu