Olen jo vuosia harrastanut ulkoilua ja mudassa leikkimistä kuravaatteissa. Varastoon on kertynyt melkoinen määrä sadeasuja ja kumisaappaita. Kuinkakohan yleinen tällainen mieltymys on heteroiden parissa? Mitä olen netissä surffaillut, niin homoseksuaalit tuntuvat harrastavan sadeasuja paljon heteroita enemmän.
tykkään kuravaatteista
19
2794
Vastaukset
- saappaat
Olen ihan normi mies,mutta kura asut on jotain En tosin mudassa peuhaa. Sellaiset pehmeät olkain housut ja takki.
- kurisfani
En itsekään peuhaa vain mudassa, kerran pari vuodessa ehkä. Lähinnä sadesäällä tulee lenkkeiltyä sadeasuissa. Lenkkipolulla käytän vyötäröhousuja, mutta mutaleikeissä olkainmallisia. En oikeastaan edes yhdistä tähän harrastukseen enää mitään seksuaalista, sateessa käveleminen ja pisaroiden ropina kahisevan sadepuvun huppuun poistavat loistavasti stressiä ja antavat voimavaroja hektiseen arkeen. Lenkkikaveri vain puuttuu kun puolisoni ei tähän oikein ole vielä lämmennyt. Sisällä kyllä pitää toisinaan mielikseni ja ne ovatkin sitten oikein mieluisia päiviä.
Olen itsekin ihan normi jamppa, melko korkeassa asemassa ja pitkälle kouluttautunut. Sadevaatteet kuuluvat olennaisesti "pimeään" puoleeni.
- Sateella
Kurassa ei tule peuhattua mutta sadevaatteissa tulee ulkoiltua aina kun sadesää sopii omiin menoihin. Mitä kovempi sade niin sen mukavampaa.
- saappat
Kyllä näin hämärtyvinä iltoina olisi kiva ulkoilla vastaavista asioista pitävän kanssa.
- Kysynen tätä
Miten tuo viestisi sisältö liittyy tämän seksiä käsittelevän keskustelun piiriin?
- jp
moi vaan hetero sadeasumies oikeilla jäljilä olet mä olen bi/homo ja tykkään kans leikkiä sadeasut päällä mudassa kurassa ja saan siitä kiksit kaikenlisäksi
onhan se kiimasta puuhaa. jaa et heteroiden parissa tällänen touhu kuule se on luultua yleisempää et heterot ja homot möyrii kurassa ja savessa ittensä orkkuun.
onks sulla sadeasukavereiden puute itelläs jos on niin täs olis yks sadeasuista tykkäävä mies uudeltamaalta. laita sähköpostia niin lähetään sadeasuilemaan kunnolla. niin ja jos olet sadeasuhomo niin aina paranee. - Kivat sulle!
No nyt syksyllä ulkona liikkuessa voi hyvin olla kuravaatteet, muuten niiden käyttöä en ymmärrä.
- ?????????
Kyllähän sadetakki mukava on sateella. En kyllä osaa kuvitella sitä seksuaalisesti kiihottavaksi. Lienen olen epänormaali kun en laukea sateella sadehousunpunttiini?
- juppe...
Ehkä muutama kommentti näihin viesteihin. Itse jo vuosia sadeasuisten toiminnassa mukana olleena voin kyllä vahvistaa, että gay-porukkaa on ainakin lähtenyt rohkeammin mm. tapaamisiin mukaan kuin heterot. Myös bi-porukkaa löytyy. Pareja on vuosien varrella ollut valitettavan vähän, yksinäisiä naispuoleisia osanottajia tulee mieleen vain yksi. Monilla ukkomiehillä kun tuo harrastus ei valitettavasti aina sytytä sitä kumppania.
Se, että ymmärtää jonkun fetissin luonnetta, se on yleensä 'ohjelmoitu' sinne asianomaisen syövereihin. Monilla mieltymykset periytyvät lapsuudesta tai murrosiästä, toki myöhempiäkin heräämisiä on osalla. Alunperin epämiellyttävätkin kokemukset ovat voineet vuosien saatossa 'jalostua' fetismeiksi.
Saman 'sateenvarjon' alla on sitten lukuisia eri variaatioita ja add-ons'eja. Toisille mudassa möyriminen on se jokin, toisilla taas suojaava, turvallinen olo antaa miellyttävän olon. Joillakin vain se, että voi käyttää sadeasua vaikka nukkuessaankin ja tehdä sitä ympäristössä jossa muut hyväksyvät tuollaisen 'epänormaalin' käytöksen, on vapauttavaa. Monilla on myös muita fetismejä, joilla on jokin liittymäkohta sadeasuihin. Niitä voivat olla lateksi/vaipat/hazmat/AB scenet/BD/muoviasut/WAM jne.
Olennaisinta näissä fetismeissä olisi, että niitä voisi harrastaa sellaisten ihmisten seurassa tai ainakin nettiyhteisön tukemana, jossa tuo harrastus koetaan normaaliksi ja hyväksytyksi ja sen myötä myös asianomainen kokee tulevansa hyväksytyksi.- Saapaskaveri
Tuo oli kyllä naulan kantaan sanottu. Hieno teksti! Kiitos!
- Anonyymi
Hyvin kirjoitettu. Mulla fetissinä muoviset esiliinat. Sehän on samanlaista muovipintaista kangasta kuin sadeasutkin (esim. Rukka). Fetissi ollut jo pidemmän aikaa ja nykyään vaimonikin tietää asian. Pitkään kyllä meni, että kehtasin kertoa. Ja nyt jälkeenpäin ajatellen, olisi pitänyt kertoa jo paljon aikaisemmin. Seksielämämme on ihanaa kun saan käyttää myös fetissiäni mukana.
Toisinaan käytän essua ”omissa hetkissäni” 😀 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvin kirjoitettu. Mulla fetissinä muoviset esiliinat. Sehän on samanlaista muovipintaista kangasta kuin sadeasutkin (esim. Rukka). Fetissi ollut jo pidemmän aikaa ja nykyään vaimonikin tietää asian. Pitkään kyllä meni, että kehtasin kertoa. Ja nyt jälkeenpäin ajatellen, olisi pitänyt kertoa jo paljon aikaisemmin. Seksielämämme on ihanaa kun saan käyttää myös fetissiäni mukana.
Toisinaan käytän essua ”omissa hetkissäni” 😀Essut on kivoja. Laitoskeittiöissä käyttävät usein. Vähän muodokkaammman naisen päällä saa värityksiä aikaan. 🤭
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Essut on kivoja. Laitoskeittiöissä käyttävät usein. Vähän muodokkaammman naisen päällä saa värityksiä aikaan. 🤭
Jep,jotenkin näen silmissäni sen vaalean värin.
Toi monella rintavarustuksen kivasti esiin.
- poika12345
Jupelle kiitos hienosta analyysitä..Itse tykkään myös sadevetimistä ja siihen liittyvästä materiaalista.
moi vaan tota joo mulla fetissi ihan kaikenlaisiin sadeasuihin saappaisiin kumi/pvc hanskoihin ja olen harrastanu sadeasuja yli 20v sisällä sekä ulkona
ja saan orkut sadeasuista ja miehistä. jaa et sulla käsitys et homot harrastaa sadeasuja enemmän kun heterot no mun käsityksen ja kokemuksen mukaan pitää paikkansa et homot harrastaa sadeasuja enemmän kun heterot johtunee varmaan siitä et heterot ei uskalla harrastaa kun yksin sadeasutyydytystä koska on heteroita eikä homoja. toki on sellasiakin miehiä jotka on heteroita ja samalla homoja yhtäaikaa puhun nyt omasta puolestani olen ukkomies mut pimeäpuoleni on et olen hetero sadeasurunkkari yksin. mut olen sadeasuhomo myöskin . mun vaimo ei tiedä et oo homo mut tietää mun sadeasuista ja et käytän niitä ulkona mut sisällä muhun tarkotukseen kun vaimo ei oo kotona. sille ei vaan voi mitään kun on intohimona kaikenlaiset sadeasut ym- Anonyymi
Onko täällä nykyään muita sadeasufettareita enään näin vuoden 2021 lopulla?
- Anonyymi
Täällä olis yks sadeasurunkkari. Juuri saapui paketti ovelle jossa uusi talvisadetakki. Oikein odotan että saa taas pukea anaalitappialushousut ja sadeasun päälle ja lähteä runkkailemaa lenkkipolulle.
- Anonyymi
Näin korona-aikaan aina kun lähden ostoksille pukeudun kumi- ja kuravaatteisiin, ihan jo varmuudenkin vuoksi...
https://youtu.be/J3YUPN-Ip54
https://youtu.be/0WvCYwjbV60
https://youtu.be/s4o_VvVCifM - Anonyymi
Kymmenen vuotta?
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h32701Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1062471Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv42219Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.441835- 321413
Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska141403- 1761135
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1011114Persu ajoi autoa
Ajoi lapsen yli https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/597a7468-3d1d-455e-bed2-21c1efc31ac1201033Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?80903