Tietenkin on kysymys myös siitä, mitä sillä tarkoitetaan. Henoteismikin luetaan monijumalaisuudeksi. Raamatun oppi on henoteistinen siinä mielessä, että siinä on kolme Jumalaa, mutta Isä on suurin, jota palvellaan ja jolle Poika ja Pyhä Henki ovat alisteisia.
Wikipediasta:
Henoteismi (kreikkaa: εἷς, heis 'yksi' θεός, theos 'jumala')[1] tarkoittaa monijumalista uskontoa, jossa on yksi pääjumala tai jumalten joukosta kulloinkin palvonnan kohteeksi valitaan korkein tai jopa "ainoa" jumala. Henoteismi on toisinaan toiminut välivaiheena tavallisesta polyteismista monoteismiin siirryttäessä.
Fil. 2
5 Olkoon teilläkin sellainen mieli, joka Kristuksella Jeesuksella oli.
6 Hänellä oli Jumalan muoto, mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen [Joh. 1:1; 2. Kor. 4:4; Kol. 1:15; Hepr. 1:3]
Edellä oleva osoittaa, ettei Kristus pitänyt itseään Isänsä vertaisena eli oli vain yksi Jumala, jota meidänkin tulee rukoilla. Se on yksijumalaisuutta. Nähdäkseni henoteismi ei ole tarkoitettu kuvaamaan tällaista tilannetta vaan pakanakansoilla tavattavaa monjumalisuutta.
Joh. 1
1 Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala. [1. Moos. 1:3 | Joh. 17:5 | Joh. 10:30; Room. 9:5; Fil. 2:6; Ilm. 19:13]
2 Jo alussa Sana oli Jumalan luona.
Jumala Jumalan luona = kaksi Jumalaa. Pyhä Henki on kolmas.
Jotkut kristityt ovat siirtyneet keinotekoisesti henoteismista monoteismiin keksimällä epäraamatullisen kolminaisuusopin, jossa tosin sanotaan kaikkien kolmen olevan erikseen Jumala, mutta siltikin olisi vain yksi Jumala.
Wikipediasta:
Henoteismi (kreikkaa: εἷς, heis 'yksi' θεός, theos 'jumala')[1] tarkoittaa monijumalista uskontoa, jossa on yksi pääjumala tai jumalten joukosta kulloinkin palvonnan kohteeksi valitaan korkein tai jopa "ainoa" jumala. Henoteismi on toisinaan toiminut välivaiheena tavallisesta polyteismista monoteismiin siirryttäessä.
Fil. 2
5 Olkoon teilläkin sellainen mieli, joka Kristuksella Jeesuksella oli.
6 Hänellä oli Jumalan muoto, mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen [Joh. 1:1; 2. Kor. 4:4; Kol. 1:15; Hepr. 1:3]
Edellä oleva osoittaa, ettei Kristus pitänyt itseään Isänsä vertaisena eli oli vain yksi Jumala, jota meidänkin tulee rukoilla. Se on yksijumalaisuutta. Nähdäkseni henoteismi ei ole tarkoitettu kuvaamaan tällaista tilannetta vaan pakanakansoilla tavattavaa monjumalisuutta.
Joh. 1
1 Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala. [1. Moos. 1:3 | Joh. 17:5 | Joh. 10:30; Room. 9:5; Fil. 2:6; Ilm. 19:13]
2 Jo alussa Sana oli Jumalan luona.
Jumala Jumalan luona = kaksi Jumalaa. Pyhä Henki on kolmas.
Jotkut kristityt ovat siirtyneet keinotekoisesti henoteismista monoteismiin keksimällä epäraamatullisen kolminaisuusopin, jossa tosin sanotaan kaikkien kolmen olevan erikseen Jumala, mutta siltikin olisi vain yksi Jumala.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Harhaoppinen siellä taas puhuu puuta heinää!
Oppi Kolminaisuudesta voidaan päätellä useista Raamatun teksteistä. Jeesus mainitsi Kolminaisuuden lähetyskäskyssään: ”kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen” (Matt. 28:19). Raamattu opettaa selvästi, että on olemassa vain yksi tosi Jumala (esim. 5. Moos. 6:4, Mark. 12:29, Jes. 43:10, 45:5, 2. Sam. 7:22, 1. Kor. 8:4, 1. Tim. 2:5, Ef. 4:6, Joh. 17:3). Isä on tämä Jumala (esim. Matt. 11:25, Joh. 17:3, Ef. 4:6, 2. Piet. 1:17), mutta myös Poika on tämä Jumala (esim. Joh. 1:1, 1:18, 20:28, Matt. 1:23, Room. 9:5, Kol. 2:9, Hepr. 1:8, Tit. 2:13), ja samoin myös Pyhä Henki on tämä Jumala (Ap.t. 5:3-4, 2. Kor. 3:17). Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat silti erillisiä ja persoonia, siis erillisiä persoonia (esim. Joh. 14:16-17, 16:5-8, 17:5, Matt. 3:16-17, 2. Kor. 13:13). Täten Jumala on siis yksi Jumala ja kolme persoonaa.
Oppi Kolminaisuudesta tulee myös traditiosta. Apostolien aikalainen Ignatius Antiokialainen kirjoitti 100-luvulla: ”Pyrkikää siis siihen, että olisitte vahvat…Pojassa ja Isässä ja Hengessä…” (Kirje magnesialaisille 13:1) ”Sillä meidän Jumalamme Jeesus Kristus oli Jumalan pelastussuunnitelman mukaan Marian kohdussa, kun tämä oli raskaana…” (Kirje efesolaisille 18:2) 200-luvulla Tertullianus kirjoitti: ”Että on kaksi Jumalaa ja kaksi Herraa, on toteamus, jonka emme koskaan salli päästä suustamme – ei sillä, etteivätkö Isä ja Poika olisi Jumala, tai Pyhä Henki Jumala, ja jokainen heistä Jumala…” (Praxeasta vastaan 13:6) Nikean ja Konsantinopolin ekumeeniset kirkolliskokoukset määrittelivät Kolminaisuuden lopullisesti vuosina 325 ja 381, ja kaikki suurimmat kristilliset kirkkokunnat pitävät näitä määritelmiä sitovina.
Traditio ei takaa opin oikeutta. Katolisessa kirkossa siihen vedotaan kuin totuutena, mutta pieleen menee. Traditio sisältää ihmisoppeja, jotka ovat harhaisia.
Mikään esittämäsi lukuisista kohdista ei osoita kolminaisuusopin olevan oikea. Niissä puhutaan yhdestä jumaluudesta, mutta ei yhdestäJumalasta, jossa olisi samassa olemuksessa kolme persoonaa.
Kolminaisuusopin korjaaminen voisi teol. professori Heikki Räisäsen mielestä luoda keskustelupohjan muslimien ja kristittyjen vuorovaikutukselle. Hän on kirjoittanut: "Nykyinen raamattututkimus on hyvin selvillä siitä, ettei UT:ssä ole paljonkaan kiinnekohtia myöhäisemmälle kolminaisuusopille. Jo tämä lähtökohta saattaisi tarjota lähtökohdan uudentyyppiselle dialogille kristinuskon ja islamin välille." Edelleen: "Luukkaan kristologialle on tunnusomaista, että Jeesus on selvästi alistetussa asemassa Jumalaan nähden. Jeesus on Jumalan palvelija ja valittu. Jeesuksen 'voimalliset teot' teki Jumala hänen kauttaan. Jeesus, jonka 'Jumala oli Pyhällä Hengellä ja voimalla voidellut', 'vaelsi ympäri ja teki hyvää ---- sillä Jumala oli hänen kanssansa (Ap.t. 10:38). Nämä lausunnot eivät ole kaukana Muhammedin toteamuksesta, että Jeesus teki tunnuntekonsa 'Jumalan sallimuksesta'." (Heikki Räisänen, 1986, "Raamattunäkemystä etsimässä, s. 71-72)
Traditio on huomattavasti uskottavampi vaihtoehto kuin Smithin keksinnöt. Traditioille on aivan oikea historiallinen peruste - toisin kuin Smithin keksinnöille.
Smithin sepustusten tueksi ei ole YHTÄÄN MITÄÄN todisteita.
”Mitä sitten? Jos jostain kysymyksestä tulee riitaa, eikö meidän pitäisi turvautua vanhimpiin kirkkoihin, joissa apostolit olivat tuttuja, ja saada niiltä se, mikä on selvää ja varmaa kyseiseen asiaan liittyen? Mitä jos apostolit eivät olisi jättäneet meille kirjoituksia? Eikö olisi tarpeellista seurata traditiota, joka annettiin eteenpäin niille, joiden haltuun apostolit uskoivat kirkot?” (3:4:1) ”On tarpeellista totella niitä, jotka ovat presbyteerejä kirkossa, joilla on suksessio apostoleilta, kuten olemme osoittaneet…” (4:26:2)
Kirkko on siis siellä, missä ovat apostolien seuraajat, eikä kenelläkään ole oikeutta tulkita Raamattua tämän kirkon traditiosta poiketen. Tertullianus kirjoitti toisen vuosisadan päätteeksi teoksen Vastaväite harhaoppisia vastaan, jossa hän esittää apostolisesta kristillisyydestä poikkeaville haasteen: ”Osoittakoot kirkkojensa alkuperät, esittäkööt piispojensa järjestyksen suksessiossa alusta asti niin, että heidän ensimmäisen piispansa edeltäjänä ja alkuunpanijana yksi apostoleista tai apostolisista miehistä, jotka pysyivät kestävinä apostolien kanssa. Sillä näin apostoliset kirkot antavat eteenpäin listansa: smyrnalaisten kirkko kertoo, että Johannes asetti sinne Polykarpuksen, roomalaisten kirkossa Pietari vihki Klemensin. Samalla tavalla muut kirkot esittävät ne, jotka heillä versovat apostolisesta siemenestä apostolien piispanvirkaan asettamina. (32:1–3)
ehkä, mutta ei mitenkään välttämättä oikeampi.
Hatusta veto on aina se ehdottomasti HUONOIN vaihtoehto!
On aivan naurettavaa että täysin hatusta vedetyllä hölynpölyllä tullaan edes haastamaan traditioa :-)
alempana kirjoittavan nimim. PH:n tekstejä?
Omat sanasi kelpaavat erinomaisesti vastaukseksi tähänkin:
"Selittelysi näyttää loputtomalta. Vaikka sinulle kuinka osoittaa Raamatusta käsityksesi poikkeavan siitä, niin aika keksit selityksen. Tuollainen muistuttaa lapsen erästä ikäkautta, jolloin mikä tahansa itse keksitty selitys kelpaa. Silloin riittää se, että sanoo jotain olkoon se kuinka mieletöntä tahansa. Lapsen vilpittömyys on herttaista ja meidän tulee ottaa siitä esimerkkiä ja tulla lasten kaltaisiksi, mutta se ei tarkoita, että kaikki mitä lapsi sanoo olisi totta."
Eksytetyille oppi kolmiyhteisestä jumaluudesta kyllä käy mutta valveutuneet ihmiset kyllä näkevät tuon opin (kolminaisuusopin) mielettömyyden. Tosin mormonikirkko opettaa väärin siinä että Pyhällä Hengellä joka on henkipersoona, ei ole lihaa eikä luuta olevaa ruumista.
henkipersoonalla voi ollakaan fyysitä ruumista. Jos on, se ei ole enää henkipersoona.
Valitse , kumpaa mieltä olet, et voit sekoitella molempia.
Se oli vaan nimimerkki PH (=Puuta Heinää) joka taas kirjoittaa puuta heinää
Myös Jumala ja Sana eli Jeesus ovat henkipersoonia ja heillä voi olla lihaa ja luuta oleva ruumis vai onko mielestäsi Pyhä Henki vain ainut olento joka on henkipersoona. Tosin tuon väittämän, että Pyhä Henki on henkipersoona, on luonut vain Joseph Smith. Uskotteko te sitten hänen satuiluihinsa?
Avaaja taas jälleen kerran 'unohtaa' Raamatun Moosekselle annetuista 10:stä käskystä sen ensimmäisen käskyn juutalaisille ja kristityille.
1. käsky:
Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia.
Kuvitteleeko avaaja olevansa mormonien tapaan itse jumala, kun manipuloi ja esittää vuodesta toiseen tuota vääristynyttä mormonipropagandaa tahalla hämärtäen Raamatun selvää ja selkeää käskyä MAP kirkon harhaopeilla?
Sallittakoon hänen itse uskoa vaikka sahapukkeihin, mutta on törkeätä yrittää markkinoida mormonismia muille 'ainoaksi oikeaksi uskonnoksi'!
käsky annettiin juutalaisille, ei ollut olemassa kristittyjä.
Juutalaisilla on VT
Kristityillä UT
Molemmat sisätyvät Raamattuun.
Jumalan 10 käskystä Jeesus puhuu
esim Matt. luvut 17, 18, 19
Jeesus sanoo:
Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan, en minä ole tullut kumoamaan vaan täydentämään.
Sillä totisesti minä sanon teille:
Kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto ennenkuin kaikki on tapahtunut.
Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja silla tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman,
mutta joka niitä noudattaa ja niitä opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.
merkitse VT mitään?
Edellinen
Kymmenen käskyä
1. Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia.
2. Älä käytä väärin Herran, Jumalasi nimeä.
3. Pyhitä lepopäivä.
4. Kunnioita isääsi ja äitiäsi.
5. Älä tapa.
6. Älä tee aviorikosta.
7. Älä varasta.
8. Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi.
9. Älä tavoittele lähimmäisesi omaisuutta.
10. Älä tavoittele lähimmäisesi puolisoa, työntekijöitä, karjaa äläkä mitään, mikä hänelle kuuluu.
(2 Moos. 20:2–17; 5 Moos. 5:6–21)
Vanhasta Testamentissa on kirjattuna Mooseksen lakitaulun 10 käskyä,
joihin Jeesus viittaa Uudessa Testamentissa: Matt. luvut 17, 18, 19.
on VT ja UT.
Joita sovelletaaan soveltuvin osin.