Nyt olisi aika joperustaa uusi tehtävä, oikeen verovaroin. Hanke. projeksi taikka virkakin käy.
Villimies, hän puuhastaisi joka hallintokunnassa, puuhastaisi kaikki piloille mikä kehittäisi.
Lappeenrannassa on Villimes oikein matkailu magnetti.
1 tehtävä olisi toimia poliittisena loan heittäjänä, aina suuntaan kun kehitystä , ideoita nousisi. Oma muutaman ihmisen ohjausryhmä tukemaa ja asioita pyörittämään.Vain tämän foorumin kautta.
2 tehtävä on aina saada omaa etua tavalla tai toisella Villimes puuhastaisi jopa vene mesuilla suurella omalla provikalla ja lehtiin aina kuvaan.Oli kysessä märännyt puupino taikka sairaalan lopetus. Ihan sama miten asiat on alle texti. MEILLÄ KAIKKI HYVIN"
3 tehtävä sosiaalinen eristäminen ilmiölle "tuo ei kuulu joukkoon". Vauvasta-vaariin tarkkan seulaan oikeat ,terveet muualla toimivat ideat lytätään katsotaan se "oikea, oma " idean eteenpäin viejä.
Naisten osuus erikoiseen seulaan, naiset joita ohjaillaan ja on helppoa komennella ne pääsee, jopa ohjausryhmään. Ikä olisi tärkeä tekijä ei alle 90v mielellän ainakaan, jos on viriiilä ja vilskettä aivojen toiminnassa.
4 tehtävä edustuksiin todella verovaroin kaikkia alkon tuotteita, ihan jopa seminaariin , kutsuihin, kuolutuksiin alkon maistijaiset. Kukaan tiimissä toimija ei omilla varoillaan alkon tuotteita käyttäisi.
Sehän kuuluu nykypäivään ja "normaaliin edustamiseen"
Tämä Villimies voisi olla maakunallinen vakanssikin,
Mutta fyysiset liikkumisen vaatimukset on oltava nopeat ja ketterät.
Manipulointi taito on ehdoton vaatimus, eikös nyt olisi maakuntaan hyvä tehtävä VILLIMIES.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Joko tähän tehtävään on joku palkattu?
Mä oon sun villiäinen.rakastatko mua?mun oma hunajapupu.on ikävä sua oma tamarani.tuun ähtäriin viimeinen päivä.tuu samaan paikkaan.
Keksikää jo ähtäriläiset jotai omaa.Ei Lappeenrannan matkailijoiden villimies,atomi,typpi, jne matkailun vetonauloja..
Voi Luoja miten nurkkakunraista porukkaa.