eläintenhoitaja ja eläinsuojeluun töihin palkattava väkeä enempi. Tärkeää ja arvokasta työtä ja älköön kukaan hetken mielijohteesta ottako lemmikkiä.
Eläinsuojelu
30
2332
Vastaukset
- mc ksm k
Olet oikeassa ettei eläin ole lelu, ei saa hetken mielijohtesta sellaista hankkia.
Mutta koska yhteiskunnallamme ei mene tällähetkellä hyvin ja ihminen menee aina eläimen edelle, pitäisi ihmiset hoitaa ensin hyvin ja sitten alkaa enemmän huolehtimaan eläimistä, niin kurjalta kuin se kuulostaakin.- Anonyymi
En syytä vaimoani, mutta.. hän halusi monta koiraa. Vaimo kuoli ja nyt olen yksinhuoltaja kuudelle koiralle. Kaikki rakkaita hauveleita. Aamuksi keitän ison kattilallisen ruokaa, mutta koirat tarvitsivat enemmän huomiota.
- Anonyymi
Älä ota IF VAKUUTUSTA On Rotsalainen ei hyvä
- asdfasdf
mikä sinä olet sanomaan kuka saa ottaa milläkin perusteella lemmikin?
- Olisi -
Olisi hyvä, jos lemmikin ottajilta vaadittaisiin sellainen tutkinto, että ne osaisivat hoitaa lemmikkejään. Lemmikeistä pitäisi ottaa vastuu eikä niitä saisi jättää heitteille eikä laittaa pyykkikoneeseen tai heittää parvekkeelta jne. Näitähän olemme lukeneet lehdistä tuon tuostakin.
Lemmikkeiläin ei tosiaankaan ole mikään lelu, kuten aikaisemmin oli kirjoitettu. - asdfasdf
Olisi - kirjoitti:
Olisi hyvä, jos lemmikin ottajilta vaadittaisiin sellainen tutkinto, että ne osaisivat hoitaa lemmikkejään. Lemmikeistä pitäisi ottaa vastuu eikä niitä saisi jättää heitteille eikä laittaa pyykkikoneeseen tai heittää parvekkeelta jne. Näitähän olemme lukeneet lehdistä tuon tuostakin.
Lemmikkeiläin ei tosiaankaan ole mikään lelu, kuten aikaisemmin oli kirjoitettu.huoh.
montakohan eläintenpitokieltovaatimusta tämäkin ketju poikii... - Anonyymi
Sinä olet viimeinen ihminen kommentoimaan lemmikeistä. Milloin olet viimeksi vienyt lenkille tarhaketut ? Minä vuonna niiden ruokapiste on viimeksi pesty ? Onko eläimillä joku virike häkissä.
Jos edellä mainitut asiat ovat kunnossa, niin sitten voit osallistua keskusteluun.
Niin, että pysy sinä vaan kykyjesi rajoissa ! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä olet viimeinen ihminen kommentoimaan lemmikeistä. Milloin olet viimeksi vienyt lenkille tarhaketut ? Minä vuonna niiden ruokapiste on viimeksi pesty ? Onko eläimillä joku virike häkissä.
Jos edellä mainitut asiat ovat kunnossa, niin sitten voit osallistua keskusteluun.
Niin, että pysy sinä vaan kykyjesi rajoissa !Edellinen viesti on nimimerkille "asdfasdf "
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä olet viimeinen ihminen kommentoimaan lemmikeistä. Milloin olet viimeksi vienyt lenkille tarhaketut ? Minä vuonna niiden ruokapiste on viimeksi pesty ? Onko eläimillä joku virike häkissä.
Jos edellä mainitut asiat ovat kunnossa, niin sitten voit osallistua keskusteluun.
Niin, että pysy sinä vaan kykyjesi rajoissa !Kettu tarhaus pitää kriminalisoida. Eläin on kuin kotikoiramme, pitää saada samat säänot myös ketuille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kettu tarhaus pitää kriminalisoida. Eläin on kuin kotikoiramme, pitää saada samat säänot myös ketuille.
Eläinsuojelijat ovat rikollisia ja kansan häpee. Ne pitäisi lahjoitta Putinille
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kettu tarhaus pitää kriminalisoida. Eläin on kuin kotikoiramme, pitää saada samat säänot myös ketuille.
Koirille pitäisi saada samat säänöt kuin ketuille. Elämää ulkoilmassa lajitoverien seurassa.
- viher.pii
Juuri niin, myös lutikoita pitää suojella, ei niitäkään saa myrkyillä rääkätä. Nehän lisäävät opiskelijan lukuhaluja myös kovasti, kun ei opiskelija turhaan laiskostele.
Pistäkäähän rivinne kokoon että niille löytyy lisää hyviä lisääntymis paikkoja.- Hyi hyi
"lutikoita"onko teillä sellaisia?
- Anonyymi
Hyi hyi kirjoitti:
"lutikoita"onko teillä sellaisia?
Lutikan elämä on yhtä arvokas kuin kukkakedolla lentävän perhosen.
- eläinten puolesta
Työ eläinsuojelun parissa on erittäin arvokasta! Enemmän täytyisi löytyä valtion ja kuntien taholta rahaa tähän työhön!
Eläin on arvokas siinä missä ihminenkin, niin lemmikki, kotieläin kuin villieläinkin. Koskahan ihminen on tarpeeksi viisas tämä ymmärtämään.
Norpansuojelu sai todella hyvää tilaa telkkarissa syksyn aikaan. Toivon jatkoa tällaisille tempauksille. Onneksi on paljon ihmisiä jotka välittää.- Anonyymi
Tässä on mahdollisuus suojella norppaa:
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/12345?fbclid=IwAR029a9NmC-CrGgbvMH3uF58df9a7_X5BOgjp-v_onki93DTfHfU09QhPa0
- Q,___Q
Tarhaajalla tuntuu olevan valtavasti luppoaikaa, kun on kaikilla palstoila suunapäänä, joka hetki. Ilmankos jä eläimet hoitamatta.
- Anonyymi
RANUALLA kateelliset naapurit kyttää naapurin koiria ja vievät jopa varastamalla eläinhoitolaan, kun ei muuten ole asiakkaita. Jopa lopetusmääräys ammattilaisten hoitamalle koiralle ja valehtelemlla.

Näin juuri.
Toivottavasti ihmiset , nostaa
Siviilikanteita viranomaisia vastaan.
- Anonyymi
Täällä pappa rääkkää omaa koiraa, ei hoida tassu kuntoon, pappa tykkää kun tassu mätänee siinä kun saa rauhassa nuolla sitä, kaiken huipuksi papparaisen perhe on samaa mieltä, eli eläinrääkkäysperhe paljastettu. Eläinsuojelu ei tee mitään, ehdotin että sakottaisi papparaista ensin ja toisella kertaa veis koiran pois hoitoon paranemaan, no siellä se koira edelleen nuoleskelee ja on papan rääkättävänä, että näin toimii eläinsuojelu etelä-suomessa yhdessä kunnassa. Kerran taas tein ilmoituksen yhdestä koira rääkkääjästä, eläinsuojelu puolusti rääkkääjää että eihän me tunneta koko tyyppiä. Sitten myöhemmin selvisi että olivat siellä jo käyneet 13 kertaa entuudestaan. Antavat vaan homman jatkua, eli eläinsuojelijat ovatkin eläinrääkkääjiensuojelijoita näköjään suomessa, tuntuu siltä että käydään vaan rääkkääjillä kylässä, mitään ei kirjata, eikä ilmoittajalle ainakaan raportoida yhtään mitään onko käyty ja miten kävi, sehän olisi viho viimeinen asia, ettei vaan jäisi mitään todistusaineistoa ja onko tehty mitään parannuksia.
- Anonyymi
Yhtäkään kissaa en ole ottanut mutta kuusi niitä on tullut omatoimisesti, yhden omistajan tiedän mutta kissa ei hänelle enää mene ja hän ei halua. Tämä omistaja on todella rikas mutta ei lainkaan välittänyt kissastaan koska se oli hänen 4 vuotiaan tyttären jolle hoito vastuu kuulemma kuului. Siis 4v olisi muka kykeneväinen huolehtimaan eläimestä, no on onnellinen kissa nyt. Niin jokainen kissa on itse tullut ovesta ja jäänyt taloksi, ei siruja ja muutakaan että voisi tunnistaa. Mutta nou hätä, täällä on tilaa.
- Anonyymi
Minäkin katson kauhulla kun rajan yli loikkii, joita ei kukaan ole siruttanut ja huolehdi. Täällä sitten joudutaan niitä hoitamaan. Onneksi hutisalo on eläinsuojelija pitää loikkijista.
- Anonyymi
Jo on ihme papparainen. Kyllä tuollaiset pitää saada tuomiolle, perusta jotkut eläinsuojelusivut ja paljasta eläinrääkääjät.
- Anonyymi
Taso pidettävä hyvänä valvontaeläinlääkäreissä ettei kesyä leikattua kollikissaa lopeteta noin vain tiineenä villikissana kun joku ääliö kissavihaaja hiippailee kissan varastamaan toisen tontille ja kiikuttaa tapettavaksi.
Ja, kuka voi tietää kissaa ottaessa että voi sairastua kahdenkymmenen vuoden aikana ja tilanne muuttua? Ettei ole kykyä tai rahaa hoitaakkaan enää eläintä. Joskus voi olla armollinen tuomitsemisen sijaan.
Oikeaa apua tarjolle maksullisen kyttäyksen ja uhkailujen sijaan sillä hinnalla.
Jokin muu ratkaisu kuten valistus ja kriisitilanteessa auttaminen olisi parempi kuin hillitön kyttäyskulttuuri jossa sairaat kiusaajatkin voivat alkavat käyttää kostotoimiinsa keksimiään ilmiantojaan. Sellainen toiminta kriminalisoitava perättömänä ilmiantona ja kulut maksuun sellaiseen syyllistyneelle.
Eläimien hyvä hoito tuottaa itsellenikin hyvää mieltä. Ihanaa nähdä kun lemmikit voivat hyvin ja nauttivat oloistaan.
Kaltoinkohtelua, välinpitämättömyydestä johtuvaa piittaamattomuutta enkä julmuutta hyväksy. Enkä eläinten kylmämielistä heitteillejättöä. (Tiesin yhden akan joka otti kissoja ja koiria ja muitakin eläimiä mutta piti vain hetken ja hylkäsi jopa metsään ja otti taas uuden tilalle! Siinä sai petoksen tuloksena syntynyt lapsensa kyseenomaisen mallin suhtautua eläimiin aikoinaan.)- Anonyymi
Nämä kun kopioidaan suoraan suuresta maailmasta kaikki kriisit ja itkunaiheet ja väännetään eläinten tilanne oikein pahaksi ja valtavaksi ongelmaksi pelkällä samojen lauseiden toistamisella ja valheilla niin kyllähän siinä alkaa kansa heräämään, millaista on nykypäivän kissavaino ja kuinka koreat aatteet ja vaatteet Suomen eläinsuojelulla on päämääränä ja tavoitteena saavuttaa, jotta siihen sijoittajat ja sponsaajat saavat omat bisneksensä pyörimään.
Kärsijöinä eläimet ja niiden omistajat siinä. Eikä mitään muuta totuutta ole olemassa, kuin pelkkää sheisseä kaikki eläinten pito. Verhotanko vinossa niin tarkastaja antaa hylätyn ja tekee rikosilmoituksen.
Rip- Lutu muuten.
- Anonyymi
Joopa joo. Eiväthän erota edes pässiä uuhesta.
- Anonyymi
Kuka näiden eläinhoitajien ja eläinsuojelijoiden palkat sitten maksaa?
Vai tekevätkö he töitä ilmaiseksi? - Anonyymi
Viherpiiperöt ja eläinsuojelijat ovat yleinen naurun aihe
- Anonyymi
Tietyissä piireissä eläinsuojelijoille naureskellaan, ne piirit kyllä tunnetaan poliisissa, sossussa, , mt- yksiköissä, päihdehuollossa jne. se ei ole mitään uutta. Nämä piirit eivät vain ole kovin suurella älykkyysosamäärällä varustettuja, oikeastaan aika onnettomia ovat. Tsrvitsevat kaikenmaailman tuet joka asiassa, eivät osaa muuta kuin soitta suutansa ja heiluttaa puukkoa ja nyrkkejään. Sylkeä osaavat ja solvata muita, pitävät itseään muita ylempänä olevina, narsistisiac persoonallisuuspiirteitä esiintyy jonkin verran myös. Koulupudokkaita jotka tykkävät skeitillä olemisesta ja jonnin joutilaastax elämästä. Ovat yökukkujia pääsääntöisesti, juovat energiajuomia litroittain ja nukkuvat päivät.
Tämäntyyppisten naureskelijoiden joukossa on noita eläinten rääkkääjiä ja kiduttajiakin. Kuten se täysin aivoton nuori joka kidutti ja näännytti koiransa kuoliaaksi ja toinen saatiin sentään häthätää pelastettua. Koiraparat olivat eläneet ulosteidensa keskellä koska älykääpiö ei ollut niitä edes ulkoiluttanut eikä antanut ruokaa pitkään aikaan. Eikä hoitanut millään tavalla.
Toinen onneton oli järsinytb sohvan pehmusteita nälkäänsä ja lopulta kuollut hitaasti kituen ja kärsien.
Toinen saatiin pelastettua. Vanhemmat olivat antaneet koirat aikuiselle lapselleen joka ei kyennyt niistä huoehtimaan millään tavalla.
. Vanhemmissakin on täytynyt olla jotenkin viallisia koska eivät ole ymmärtäneet alkuunkaan muksunsa häiriintyneisyyttä ja nähneet kyvyttömyyttä huolehtia mistään elollisesta olennosta.
Pahaa pelkään että tyyppi on myös raiskannut säännöllisesti koiriaan, kuten näillä tämäntyyppisillä, on tapana. Yleensä nämä henkilötb ovat sosiopaatteja, mielenterveysongelmaisia esim.skitsofreenikoita, , syvästi depressiivisiä, kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsiviä- eivät ota määrättyjä lääkkeitä lainkaan eli ovat hoitokielteisiä / hoitovastaisia koska eivät tunne itseään sairaaksi, ovat sairaudentunnottomia siis mikä on osoitus akuutista psykoosistilasta ja muusta vastaavasta, eli eivät vastaa mistään mitä tekevät tai jättävät tekemättä.
Kuuluisivat tehostetun hoidon ja jatkuuvan valvonnan piiriin mutta ovat jätetty käytännössä heitteille ja "omavastuun piiriin" . Eli huolehtimaan itsestään, vanhempien valvovien silmien alle
Vanhemmista ei kuitenkaan ole tähän hommaan ollenkaan koska ovat sairauden oireiden tunnistettavuuden suhteen täysin sokeutuneita ja toinen puhuu puuta heinää ja vanhemmat uskovat kaiken ymmärtämättä että heitä höynäyttää sairaudentunnoton, akuutissa sairaudentilassa oleva, itseään ja persoonsansa puolustava , häiriintynyt tyyppi , joka on joko sktsofreenikko tai muu vastaava ja joka osaa peittää sairautensa oireiston hyvin tehokkaasti. Ja puhuu kuin Runebergi - täyttä puuta heinää.
Kiduttaa koiraansa, ei tajua mistään mitään mitään, on muka ruokinut juuri tänään koiransa vaikka teki sen viisi viikkoa sitten viimeksi, mutta ajantaju on mennyt kokonaan, ei muista milloin on ulkoillut koiran kanssa, ei näe koiran luista ja riutunutta olemusta, ei ulostekasoja, ei mitään. Hengailee vain ulkona kavereidensa ja puhuu paskaa minkä kerkiää.
Tämäntyyppisille ja monille muille, huumeidenkäyttäjille, päihdeongelmaisille, väkivaltaisille paskoille ei pidä koiraa antaa, ei mitään eläintä, ei vaikka näyttäisivät päälle päin fiksuilta ja asiallisilta. Kun kääntyvät kulman taakse, alkaa koiran potkiminen kun joku asia ottaa partiin janiitä asioitaonkin sitten paljon. , hakataan ja mäiskitään päin seiniä, jäyetään ruoatta ja tarjotaan huumepiikkiä tai pahoinpidellään huvikseen muuten vaan.
Näillä on on aina kovin voimakas seksiviettikin yleensä, aina pitää saada seksiä ja muksua pukkaa toinen toisensa perään, yleensä niitäkin potkitaan ja pahoinpidellään, näistä tehdään viikottain lasuja, tuloksetta, sama jatkuu kunnes muksulta lähtee henki., koirat on jo yleensä kuolleet nälkään ja luumurtumien aiheuttamiin vammoihin, sisäisiin verenvuotoihin ja viskattu ruumiit sekajätteisiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tietyissä piireissä eläinsuojelijoille naureskellaan, ne piirit kyllä tunnetaan poliisissa, sossussa, , mt- yksiköissä, päihdehuollossa jne. se ei ole mitään uutta. Nämä piirit eivät vain ole kovin suurella älykkyysosamäärällä varustettuja, oikeastaan aika onnettomia ovat. Tsrvitsevat kaikenmaailman tuet joka asiassa, eivät osaa muuta kuin soitta suutansa ja heiluttaa puukkoa ja nyrkkejään. Sylkeä osaavat ja solvata muita, pitävät itseään muita ylempänä olevina, narsistisiac persoonallisuuspiirteitä esiintyy jonkin verran myös. Koulupudokkaita jotka tykkävät skeitillä olemisesta ja jonnin joutilaastax elämästä. Ovat yökukkujia pääsääntöisesti, juovat energiajuomia litroittain ja nukkuvat päivät.
Tämäntyyppisten naureskelijoiden joukossa on noita eläinten rääkkääjiä ja kiduttajiakin. Kuten se täysin aivoton nuori joka kidutti ja näännytti koiransa kuoliaaksi ja toinen saatiin sentään häthätää pelastettua. Koiraparat olivat eläneet ulosteidensa keskellä koska älykääpiö ei ollut niitä edes ulkoiluttanut eikä antanut ruokaa pitkään aikaan. Eikä hoitanut millään tavalla.
Toinen onneton oli järsinytb sohvan pehmusteita nälkäänsä ja lopulta kuollut hitaasti kituen ja kärsien.
Toinen saatiin pelastettua. Vanhemmat olivat antaneet koirat aikuiselle lapselleen joka ei kyennyt niistä huoehtimaan millään tavalla.
. Vanhemmissakin on täytynyt olla jotenkin viallisia koska eivät ole ymmärtäneet alkuunkaan muksunsa häiriintyneisyyttä ja nähneet kyvyttömyyttä huolehtia mistään elollisesta olennosta.
Pahaa pelkään että tyyppi on myös raiskannut säännöllisesti koiriaan, kuten näillä tämäntyyppisillä, on tapana. Yleensä nämä henkilötb ovat sosiopaatteja, mielenterveysongelmaisia esim.skitsofreenikoita, , syvästi depressiivisiä, kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsiviä- eivät ota määrättyjä lääkkeitä lainkaan eli ovat hoitokielteisiä / hoitovastaisia koska eivät tunne itseään sairaaksi, ovat sairaudentunnottomia siis mikä on osoitus akuutista psykoosistilasta ja muusta vastaavasta, eli eivät vastaa mistään mitä tekevät tai jättävät tekemättä.
Kuuluisivat tehostetun hoidon ja jatkuuvan valvonnan piiriin mutta ovat jätetty käytännössä heitteille ja "omavastuun piiriin" . Eli huolehtimaan itsestään, vanhempien valvovien silmien alle
Vanhemmista ei kuitenkaan ole tähän hommaan ollenkaan koska ovat sairauden oireiden tunnistettavuuden suhteen täysin sokeutuneita ja toinen puhuu puuta heinää ja vanhemmat uskovat kaiken ymmärtämättä että heitä höynäyttää sairaudentunnoton, akuutissa sairaudentilassa oleva, itseään ja persoonsansa puolustava , häiriintynyt tyyppi , joka on joko sktsofreenikko tai muu vastaava ja joka osaa peittää sairautensa oireiston hyvin tehokkaasti. Ja puhuu kuin Runebergi - täyttä puuta heinää.
Kiduttaa koiraansa, ei tajua mistään mitään mitään, on muka ruokinut juuri tänään koiransa vaikka teki sen viisi viikkoa sitten viimeksi, mutta ajantaju on mennyt kokonaan, ei muista milloin on ulkoillut koiran kanssa, ei näe koiran luista ja riutunutta olemusta, ei ulostekasoja, ei mitään. Hengailee vain ulkona kavereidensa ja puhuu paskaa minkä kerkiää.
Tämäntyyppisille ja monille muille, huumeidenkäyttäjille, päihdeongelmaisille, väkivaltaisille paskoille ei pidä koiraa antaa, ei mitään eläintä, ei vaikka näyttäisivät päälle päin fiksuilta ja asiallisilta. Kun kääntyvät kulman taakse, alkaa koiran potkiminen kun joku asia ottaa partiin janiitä asioitaonkin sitten paljon. , hakataan ja mäiskitään päin seiniä, jäyetään ruoatta ja tarjotaan huumepiikkiä tai pahoinpidellään huvikseen muuten vaan.
Näillä on on aina kovin voimakas seksiviettikin yleensä, aina pitää saada seksiä ja muksua pukkaa toinen toisensa perään, yleensä niitäkin potkitaan ja pahoinpidellään, näistä tehdään viikottain lasuja, tuloksetta, sama jatkuu kunnes muksulta lähtee henki., koirat on jo yleensä kuolleet nälkään ja luumurtumien aiheuttamiin vammoihin, sisäisiin verenvuotoihin ja viskattu ruumiit sekajätteisiin.Ei mitään selvää tekstistä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3076952Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151307- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541086Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982