Kosmologi Kari Enqwist totesi tänään radiossa YleX:n haastattelussa ettei tiede ja uskonto ole toistensa vastakohtia eikä niitä tule asettaa vastakkain.
Toisin tuntuu olevan asiat tällä palstalla.
Täysin turhaa meuhkaamista ja suorastaan idioottimaista käytöstä monien toimesta.
Taputtakaa itsellenne luuserit!
Toisin tuntuu olevan asiat tällä palstalla.
Täysin turhaa meuhkaamista ja suorastaan idioottimaista käytöstä monien toimesta.
Taputtakaa itsellenne luuserit!
Vastaukset 17
Vanhimmat
Aivan totta haasteli Enqvist.
Palstalla eivät olekaan vastakkain tiede ja uskonto, vaan tiede ja uskontoon perustuva pseudotiede.
Pitää olla sokea kuin lepakko, jos ei viimeistään 23 minuutissa pääse tästä perille.
Tai kreationisti.
Jos palstalla havaittu uskonto-löpinä on vain uskontoon perustuvaa pseudotiedettä niin millaista mahtaakaan olla sitten se oikea uskonto/uskonnollisuus?
Uskonnosta, johon kreationismi ei kuulu, on palstalla aina silloin tällöin keskustelua, mutta se hukkuu aika pahasti muuhun pauhinaan. Usko ja tiede voidaan toki sovittaa yhteen, jos luovutaan Raamatun tekstin kirjaimellisesta tulkinnasta, tai oikeastaan sellaisen toivottomasta yrittämisestä. Valtaosa vaikkapa Suomen kristityistä edustaakin oikeastaan sellaista uskonkäsitystä.
Jos kiinnostaa, voin koettaa hakea joitakin vanhoja tuon lajin keskusteluja.
Totta, evousko ja tiede eivät ole toistensa vastakohtia, vaan tiede perustuu evouskoon.
Määrittele evousko. Miten se ilmenee esim. tieteissä kuten fysiikka ja kemia?
Evouskossa uskotaan että totuus on suhteellista ja riipuvainen tutkijan päätelmistä.
Tämä pätee evokin uskosta kiikunkaakun tieteeseenkin.
>>Evouskossa uskotaan että totuus on suhteellista ja riipuvainen tutkijan päätelmistä.
Nyt voitkin sitten varmaan esittää esimerkkejä evouskon ilmenemisestä tieteissä kuten kemia ja fysiikka.
Älä rasita palstapelleä. Kuten näkyy, hänen koko älykapasiteettinsa kuluu nimimerkkien keksimiseen. Mitään ei jää yli.
Mites olisi Piltdownin mies?
Entä hakkapeliitan fossiili?
kekek-kekek kirjoitti;> http://fi.wikipedia.org/wiki/Latimeria
"Latimeria (Latimeria chalumnae) on harvinainen syvänmeren varsieväkala. Se on elänyt satoja miljoonia vuosia lähes muuttumattomana eli on niin sanottu elävä fossiili."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Fossiili
Fossiili eli kivettymä (lat. fossus, kirjaimellisesti ”kaivettu ylös”) on maakerroksessa säilynyt kivettynyt jäännös joskus elossa olleesta muinaisaikaisesta eläimestä tai kasvista. Fossiili voi olla myös niiden jättämä merkki, esimerkiksi eliön kiveen jättämä jälki (kuten jalanjälki) tai jäännös.
Evouskossa uskotaan edelleenkin että totuus on suhteellista ja riipuvainen tutkijan päätelmistä. Nyt uskotaan jo elävienkin olevan fossiileja kun Wikipedian kirjoittajan mukaan ne olivat kivettyneinä.
Kuka vielä väittää ettei tiede kehity ja muuta muotoaan kuin kameleontti?
"Nyt uskotaan jo elävienkin olevan fossiileja kun Wikipedian kirjoittajan mukaan ne olivat kivettyneinä.
Kuka vielä väittää ettei tiede kehity ja muuta muotoaan kuin kameleontti?"
Kuka vielä väittää, ettei kreationistien tietämättömyys ja typeryys olisi rajatonta. Tässä jo toinen kreationisti julistaa tietämättömyyttään käsitteestä elävä fossiili.
EEEEHHHEEEEIIIIII ! Evouskossa uskotaan edelleenkin että totuus on suhteellista ja riipuvainen tutkijan päätelmistä.Sinut on vain saatu kiinni housut kintuissa ja ärhentelet sen vuoksi. Unta palloon vaan niin kyllä se siitä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Fossiili
Puhehan on miten evouskoisten "totuus" on muuttuvainen käsite. AMMOIN pidettiin fossiilina kivettyneitä ja nyt sanotaan jo eläviäkin fossiileiksi.
Onhan termin merkitys täysin muuttunut.
Arvon neiti ei selvästikään ymmärrä mistään mitään, eikä siihen auta vaikka kuinka saatanasti tekaisisi uusia nimimerkkejä.
Voisin tuntea jopa myötähäpeää, elle kyseessä olisi palstan ehkä vastenmielisin länkyttäjä, jonka toki kernaasti suon näyttävän kolossaalisen tyhmyytensä kaikelle kansalle.
"EEEEHHHEEEEIIIIII ! Evouskossa uskotaan edelleenkin että totuus on suhteellista ja riipuvainen tutkijan päätelmistä.Sinut on vain saatu kiinni housut kintuissa ja ärhentelet sen vuoksi. Unta palloon vaan niin kyllä se siitä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Fossiili
Puhehan on miten evouskoisten "totuus" on muuttuvainen käsite. AMMOIN pidettiin fossiilina kivettyneitä ja nyt sanotaan jo eläviäkin fossiileiksi.
Onhan termin merkitys täysin muuttunut."
Ei ole, olet vain liian yksinkertainen ymmärtämään, että termi "fossiili" tarkoittaa eri asiaa kuin termi "elävä fossiili":
http://fi.wikipedia.org/wiki/Elävä_fossiili
Noloahan se on, mutta yritä elää sen kanssa.
Enqwist on palstalla tuttu jo aiemminkin. Täytyy sanoa, että ei erityisen kunniakkaissa merkeissä.
Nyt hän on ottanut kohteekseen kristinuskon, vaikka väittää samaan hengenvetoon, etteivät "tiede ja uskonto ole toistensa vastakohtia eikä niitä tule asettaa vastakkain." Tulkitsen hänen uusimman kirjansa jälleen yhtenä osoituksena ateismin halusta käydä kristinuskon kimppuun.
Kreationismin osalta samaa tekee Dawkins, joka tuskin pystyy itseään hillitsemään lainkaan. Ei taida olla yhtäkään hänen kirjoittamaansa kirjaa, jossa ei luomisoppia vastaan hyökättäisi, vai kuinka?
MIelestäni miolemmat herrat paljastavat oman heikkoutensa ja epävarmuutensa kirjoituksillaan. He mahdollisesti sisimmissään tuntevat Jumalaan ja Luomistyöhön perustuvat selitykset kuitenkin vahvoiksi ja uskottaviksi ja yrittävät niitä vastaan käymällä niitä turhaan alentaa. Näin he tekevät voidakseen säilyttää maailmankuvansa ennallaan.
Onko siis näiden kahden toiminta "Täysin turhaa meuhkaamista ja suorastaan idioottimaista käytöstä"? Ei, näin en sanoisi, sillä he ovat omien maailmankuviensa ja ideologioidensa vallassa. Sillä niin suuri on ateismin ja evolutionismin voima, että se kuurouttaa korvat ja sokeuttaa silmät Jumalan Sanan totuudelta.
Tietenkin niin E kuin D kirjoittavat kirjojaan julkisuuden ja rahan takia. Uskovan ei kannata rahojaan tuollaisiin teoksiin laittaa, evot ja atet tietenkin niitä ostavat uskoaan vahvistaakseen.
Ehkä Enqvist ei sodi uskontoja vaan vääräuskoisia vastaan.
Nykyisinhän evoluutio ei ole enää sitä että lajit muuttuvat toiseksi lajiksi vaan että lajit pysyvät samoina lajeina.
Evoluutio-uskovaiset ovat itse kumonneet koko evoluution koska tajusivat että se on järjetöntä hömppää.
Evoluutio on nykyisin esim. sitä että ihmisillä on kokoeroja. Onhan se selvää että kun "miljoonien" vuosien päästä on sata metriä eroa niin vaikea siinä on lisääntyä keskenään.
Aivan. Lajit pysyvät samoina lajeina, mutta eristyneet populaatiot kehittyvät uusiksi lajeiksi.
Tämän havainnon pohjalta Darwin muotoili teoriansa.