DDR ei ollut valtio

Tiitisen listan yhteydessä käytävässä keskustelussa keskitytään "DDR:n" eli "Saksan Demokraattisen Tasavallan" salaisen poliisin Stasin toimiin. Kyseessä on suomalaisten Venäjä-trauma; DDR ei ollut missään mielessä itsenäinen toimija ja/tai valtio, vaan Moskovan käsinukke. "Kun et voi lyödä isäntää, lyö renkiä", kuten suomalainen sananlasku se sanoo.

DDR oli, kuten Länsi-Saksan kristillisdemokraatit sen ilmaisivat, "Neuvostoliiton miehittämä Saksan itäosa". Itä-Saksassa oli 300.000 neuvostosotilasta. Sillä ei ollut luonnollista kansaa, ei omaa talousjärjestelmää eivätkä sen johtajat olleet kansan valitsemia. Puhumattakaan kannibalistisesta muurista maan pääkaupungissa ja miinakentistä sen muilla rajoilla.

Vakuuttavin todiste DDR:n epäkelpoisuudesta oli, että se lakkasi olemasta heti, kun ulkoinen pakko sen olemassaololle poistui.

Koetin joskus 1980-luvun alkupuolella saada jonkinlaista käsitystä DDR:n valtionbudjetista. Se osoittautui mahdottomaksi. Joitakin yksittäisiä lukuja oli saatavissa, mutta minkäänlaista kokonaisuutta niistä ei muodostunut; sellaista, josta olisi voinut päätellä maan elintasoa, kehitystä, painopisteitä tms.

DDR oli Neuvostoliiton läntinen sotilastukikohta.

2

61

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Miten sen ajattelee

      DDR oli valtio ainakin siinä mielessä, että se tunnustettiin valtioksi yli poliittisten blokkien. Myös USA tunnusti sen valtioksi.
      Maalla oli oma edustuslaitos, hallinto, lainsäädäntö ja omat ulkoiset tunnusmerkit.

      Talousjärjestelmää oli ainakin sen verran, että maalla oli merkittävässä väärin omaa teollista tuotantoa, omaa elintarvike- ja kulutustavaratuotantoa. Maa vei myös ulos tuotteitaan. DDR oli varmaan taloudellisesti parhaiten menestyviä SEV-maita.

      Tottahan sillä oli budjetti, eri asia on, miten selkeästi se olisi ollut selvitettävissä.

      Kaikki itäblokin maat olivat enemmän tai vähemmän Neuvostoliiton talutusnuorassa. DDR:n oleminen "sotilastukikohtana" oli historian painolastia II maailmansodasta ja Saksojen jakamisesta.

    • näin de on

      Periaatteessa DDR olisi voinut olla valtio, DDR:n alue oli vanhaa Preussia, joka oli eli entinen valtio ja itseasiassa taisi olla Saksan vahvin osavaltio, mikäli tätä identtiteettiä haluaa korostaa, DDR:n rajat ei kyllä kulje yksi yhteen Preussin kanssa, pääosa entisestä Preussista on Puolan alueella nykyisin ja pieni osa Venäjän Kaliningradia.

      Valtion nimi vain olisi pitänyt muuttaa Preussiksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      61
      7520
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2946
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1776
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1659
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1458
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      167
      1404
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      131
      1163
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      77
      853
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      812
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      52
      745
    Aihe