Mitä kuullut (suku kertonut) on Karjalaa kerran pyydetty.
Paasikiven muistelmista:
Enckell luonani.
Olin lähettänyt hänelle luettavaksi Karjalan asiaa koskevan kirjelmän.
Enckell ensin luki muistiinpanoistaan hänen ja minun keskusteluista Zdanovin kanssa samasta asiasta.Karjalaiset olivat silloin jättäneet Orloville kirjelmän samasta asiasta.
Eckell (ulkoministeri) kertoi että Wahlfors on useasti puhunut Karjalan asiasta hänen kanssaan. Enckell sanoi aina huomauttaneensa vaikeuksista. Wahlfors on sanonut : Stalin selvittää asian.
Enckell ensiksi katsoi että anomuksen sanamuoto on lapsellinen ja vaarallinen: sisältää uhkauksen. Neuvostoliiton hallitus järjestetään uudestaan. Se vaikuttaa asian käsittelyyn.
Enckell uudestaan. Anomus on uskalias. Itseasiassa sanoi ettei voi esittää anomusta virallisessa muodossa. (mutta esitti ilmeisesti kuitenkin epävirallisesti). Kirjoittaja
Paasikiven muistelmat siirtyy eteenpäin.

Vastaukset 12
Vanhimmat
Silloinen ulkoministeri oli sukua ja mitä kuullut tarinoita niin pyydetty on.
minä pyysin naiselta lempeä Maestrossa 1980 ja sain
Tuohan todistaa että karjalaa on pyydetty. Kun sanotaan "ei voi esittää virallisessa muodossa" tarkoittaa se että esitetään jossain muussa muodossa.
Ainoat joilla on ollut kanttia pitää asiaa esillä, ovat ilmeisesti Kekkonen, Virolaisen Jussi ja Irwin, joka teki sen melko julkisestikkin.
Ilmeisesti Karjalan palauttamisen katsotaan vieläkin pilaavan poliittisen uran.
Kovin mielenkiintoista, kun muistetaan, että Karjalaisia lähti evakkoon yli 400.000.
Peloittelu ja disinformaatio ovat tepsineet hyvin. Muutenhan Karjalaista syntyperää olevat muodostaisivat melkoisen poliittisen voiman.
Verrattakoon esimerkiksi RKP:hen, jonka takana oleva väestöpohja on paljon pienempi, mutta poliittinen vaikutusvalta huomattavan suuri kokoon nähden.
Kekkonen hylkäsi Karjalan.
Kekkosen aikana asiaa ei enää otettu esiin. Ei virallisesti eikä epävirallisesti.
Muttapa Paasikiven aikaan asia vielä nostettiin pöydälle. Ainakin mitä kuullut niin tosijuttuja mitä voi Paasikiven muistelmistakin lukea.
Tuossahan se tuli selvitettyä edellä. Karjalaa pyydettiin epävirallisesti mutta pyydettiin. Paasikivi presidenttinä. Onpahan jälkipolville tultu sanotuksi ettei tarvi arvailla. Kirjoitin muunmuassa Paasikiven tekstei jos joku (hesalainen) ei ymmärtäisi.
Kirjoitin mm. Paasikiven muistelmista pätkän joka todistaa kaiken.
Siinähän se on sanottu. Karjalaa pyydettiin. Karjalaa pyydettiin.
Ulkoministeri sanoo ettei voi esittää asiaa virallisessa muodossa mikä tarkoittaa asian esittämistä epävirallisessa muodossa. Asia on Karjalan palautus.
Kekkosen tultua valtaan mitään Karjalaa koskevaa ei esitetty virallisesti eikä epävirallisesti.
Eli siis jos Paasikiven aikainen ulkoministeri sanoo en voi esittää anomusta "virallisesti" tarkoittaa se että hän esittää sen kyllä mutta epävirallisesti. Hän kyllä esittää sen mutta ei virallisesti. Asia on Karjalan palautus. Presidenttinä Paasikivi. Seuraavana presidenttinä Kekkonen.