C.E-nimimerkki tuskin iloitsee uutisesta, vaikka en tiedä mitä siinä tarkalleen lukee.
Mutta jo otiskko on outo. Mitä hätä muka "sveenskanilla" olisi Suur-Vaasassa?
Onhan se ruotsinkielisyys turvattu NYKYISESSÄKIN Pien-Vaasassa(suruja n. 25%) ja laajennus vain lisäisi surujen osuutta kaupungissa. Vaikka suomenkieliset pysyisivät kyllä selvänä enemmistönä.
Niin itse asiaan. Tuossa jutussa ei ole mitään uutta, vaan siinä on kyse enemmänkin Vaasan ja muun Pohjanmaan välisestä sisäisestä väännöstä, eli Vaasan RKP haluaisi lähteä suurentamaan kaupunkia ja kilpailemaan koko eteläisen Pohjanmaan keskuspaikasta Seinäjoen kanssa, eli he liittäisivät mm. Mustasaaren Vaasaan. Tietenkään Vaasan RKP:tä ei haittaisi mitenkään kaupungin ruotsinkielisen väestön prosentuaalinen ja absoluuttinen nousu, koska sehän tarkoittaisi vain heille lisää kannatusta.
Toisella puolella on taas tämä muun Pohjanmaan RKP, jossa Mustasaarella on suurena kuntana vahva asema. Koska muun Pohjanmaan ruotsinkieliset kunnat ovat pääsääntöisesti ruotsinkielisenemmistöisiä ja pari jopa yksikielistä, niin muutos liittymällä Vaasaan tai vastaavaan suureen kuntaan tarkoittaisi sitä, että Suomesta tulisi suurin enmmistökieli, ja RKP menettäisi käytännön täyden yksinvaltansa näissä kunnissa.
Eli he eivät halua liitoksia, ja tavallaan tämä koko Pohjanmaan kunta -suunnitelma oli lähinnä tapa pelata aikaa, ja vesittää näitä muita liitossuunnitelmia, joissa joka tapauksessa ainakin tämän ryhmän vaikutusvaltaisin maakunnan RKP-kunta liitettäisiin Vaasaan.
Kuten arvastittekin, olen tässä kysymyksessä, ja luultavasti ensimmäistä kertaa ikään, maakunnan RKP:n puolella, eli että liitosta Mustasaareen ei tulisi tehdä, vaan jos liitoksia on pakko tehdä niin liitoskumppanit olisivat sitten lähinnä Isokyrö ja Laihia, joko koko kuntina tai osina.
Syy tähän on se, että vaikka ruotsinkielisiä on vain 24 prossaa, niin heillä on jo nyt, ainakin vielä suurimman puolueen asema. Mitään sellaista liitosta ei pidä tehdä joka vahvistaisi tätä asemaa, sillä vallan epäsymmetriä syntyy siitä, että nämä 70 prosenttia suomenkielisiä äänestävät 7 eri ryhmää, joille äänet jakaantuu ja varsinkin vasemmisto ja oikeisto ottavat tiukasti mittaa täällä Vaasassa. Sen sijaan lähes kaikki surut, muutamaa kristillistä ja vasuri/demaria lukuunottamatta äänestävät vain RKP:tä.
Jos ruotsinkielisten määrä nousee yli 30 prosentin, niin käy että RKP:stä tulee käytännön tasolla Vaasan yksinvaltias, jos se vain pystyy peluuttamaan muita puolueita toisiaan vastaan, ja luultavasti myös pystyy.
Tuossa jutussa näkyy se ero, mikä on Vaasan RKP:n pääasiassa kaksikielisten kaupinkilaissurujen, ja maakunnan maalla asuvien yksikielisten surujen välillä. Yleensä kyllä ymmärrän hyvin Vaasan RKP toimintaa, mutta sen sijaan tässä kysymyksessä en, sillä vaikka Vaasan asema näennäisesti parantuisi, niin tosiasiassa kyse olisi Vaasan RKP:n vallan kasvattamisesta, sekä kaupungin muiden puoluiden että muun myös muun maakunnan RKP:n kustannuksella.
Siinäpä pajatso tyhjennettynä, eli tuossa jutussa näytti olevan vähän kunnallisvaalin lämmittelyä, ja tilanteen selvittelyä höblän lukijoille.
0Äänestä
twervig
Kerran minäkin olen kanssasi samaa mieltä. Mutta kuitenkin maakuntamme on pystyttävä yhteistyöhön ja hyväksymään että tällä eläämme rinta rinnan. Ja molemmille on annettava mahdollisuudet elää ja toimia omilla kielillään.
On totta että suur-Vaasassa RKP osuus olisi iso koska suurin osa ruotsinkielisistä äänestää RKPta. Ja sellaisessa kunnassa syntyisi varmasti tilanteita missä poliittiset puolueet sotkettaisiin keiliryhmiin. Eli "suomenkieliset puolueet" vastaan ruotsinkieliset asukkaat tai ruotsinkieliset vastaan suomenkielisiä puolueita. Kun oikeastaan olisi kyse poliittisista puolueista vastaan toisiaan. Tästä syntyisi paljon haittaa alueelle.
Valitettavasti Vaasa toimii "isoveljenä" eikä ole tähän mennessä osoittanut että välittää muista kuin omista eduistaan. Siksi monet ruotsinkieliset pienkunnat pelkäävät miten heidän palveluille käy, ihan samalla tavalla luin ehkä Laihia pelkää
0Äänestä
C.E.
twervig kirjoitti:

" Mutta kuitenkin maakuntamme on pystyttävä yhteistyöhön ja hyväksymään että tällä eläämme rinta rinnan. Ja molemmille on annettava mahdollisuudet elää ja toimia omilla kielillään..." No yhteistyötä voi tehdä kuitenkin myös monella muulla tavalla kuin liittämällä vastentahtoisia kuntia toisiinsa.
Olen toki myös itse huolissani tilanteesta, jossa kaikki asiat muuttuisivat kielipolitiikaksi, sillä on paljon asioita joissa on muita ideologisia eroja sen suhteen millainen päätös tehdään ja miten toimitaan, esim. sosiaali- ja terveyspuolella, ympäristökysymyksissä sekä koulutuksessa esimerkiksi. Eli vaikka painotetaanko palvelujen tuotannossa vahvaa julkista sektoria vai pyritäänkö tiukkaan kaiken kattavaan palvelujen ulkoistamiseen.
"Valitettavasti Vaasa toimii "isoveljenä" eikä ole tähän mennessä osoittanut että välittää muista kuin omista eduistaan. " Kumma miten me suomenkieliset Vaasalaiset näemme tilanteen taas niin, että jossain ruotsinkielisten Pohjanmaan kätköissä juonitaan jokin Vaasaakin sitova päätös, joka sitten RKP:n enemmistövallan kautta ujutetaan voimaan, tosin yleensä Vaasan RKP yrittää riisua pahimpia rönsyjä, mutta pienen pyristelyn jälkeen sekin liittyy samaan sakkiin, ja niin sitä Vaasaa sekä vaasalaisia varoja sitten taas viedään.
Olen alkanut herkutella ajatuksella, että jos Vaasaan liitettäisiin vielä edes osia näistä kahdesta jäljelle jäävästä Kyrönmaan kunnasta, tai Sepänkylä sekä Tuovila Mustasaaresta, niin asukasluku nousisi yli 70 tuhannen, niin eiköhän Vaasa selviäisi kyllä omillaan, jäljelle jäävä RKP-maakunta selvitköön ja päättäköön omista kuntaliitos- ja muista asioistaan miten tahtoo ja pystyy.
0Äänestä
itevaltis hist
twervig kirjoitti:
Kerran minäkin olen kanssasi samaa mieltä. Mutta kuitenkin maakuntamme on pystyttävä yhteistyöhön ja hyväksymään että tällä eläämme rinta rinnan. Ja molemmille on annettava mahdollisuudet elää ja toimia omilla kielillään.
On totta että suur-Vaasassa RKP osuus olisi iso koska suurin osa ruotsinkielisistä äänestää RKPta. Ja sellaisessa kunnassa syntyisi varmasti tilanteita missä poliittiset puolueet sotkettaisiin keiliryhmiin. Eli "suomenkieliset puolueet" vastaan ruotsinkieliset asukkaat tai ruotsinkieliset vastaan suomenkielisiä puolueita. Kun oikeastaan olisi kyse poliittisista puolueista vastaan toisiaan. Tästä syntyisi paljon haittaa alueelle.
Valitettavasti Vaasa toimii "isoveljenä" eikä ole tähän mennessä osoittanut että välittää muista kuin omista eduistaan. Siksi monet ruotsinkieliset pienkunnat pelkäävät miten heidän palveluille käy, ihan samalla tavalla luin ehkä Laihia pelkää
Edelleenkin siis Vaasa ruokkii Mustasaaren ja todennäköisesti myös Närpiönkin.
0Äänestä
sasitj
Hienoa, keep up the good work.
Eli Vaasan surut ovat enemmän käärmeitä, Magman kaltaisia salamyhkäisiä kulissien takana naruista vetelijöitä.
Hyvä että Vaasassa pysytään hereillä, ja surujen juonet ovat luupin alla!
Ikävää että suomenkieliset ovat niin tomppeleita niin siellä kuin muuallakin Suomessa että eivät pysty ryhdistäytymään, kokoamaan voimiaan ja nakkaamaan suru-keinottelijoita vallankahvasta ja vapauttamaan maata yksikieliseksi, enemmistöä ja vähemmistöjä kunnioittavaksi, tasa-arvoiseksi, demokraattiseksi ja suvaitsevaksi länsimaiseksi demokratiaksi.
0Äänestä
C.E.
"Eli Vaasan surut ovat enemmän käärmeitä, Magman kaltaisia salamyhkäisiä kulissien takana naruista vetelijöitä." No tässä tapauksessa Vaasan RKP ei ole tuonut kovin avoimesti esille todellisiä motiivejaan, miksi sille on tärkeää että näitä ruotsinkielisiä alueita liitetään Vaasaan.
Toisaalta Vaasan RKP on kuitenkin sitten muissa asioissa paljon paremmin suomenkielisten näkökulmia ymmärtävä, kuin maakunnan RKP ja sen esittämät näkemykset.
Eli jälkimmäisen suhtautuminen suomenkielisiin on muutamin kerran kyllä ollut aika lähellä rasismia, ja yleensäkin suhtautuminen förfinskningiin tai edes siihen jotenkin viittaavaan on hyvin emotionaalisen torjuvaa. Tietenkin käytännön tasolla suomenkielisten kohtelu maakunnassa vaihtelee riippuen siitä minkälaiset ihmiset ovat surupuolelta päättämässä, osassa kunnissa vähemmistönä olevien suomenkielisten asema on hyvä ja osassa taas ei.
Oli vastapuolen motiivit sitten ne tai nämä, niin toimeen on kuitenkin tultava.
En kylläkään usko että Vaasan kielitilanne kovin olennaisesti tule tulevaisuudessa muuttumaan, eli varmasti täällä tullaan ainakin minun elinikäni käyttämään ruotsia ja suomea, sen sijaan olisi tärkeää että muu Suomi muutettaisiin virallisesti pääkieltään suomenkieliseksi. Tämä Vaasa on siis vähän sellainen asemasota-alue kielitaistelun näkökulmasta katsoen.
0Äänestä
mielenkiintn fg
Ei auta, että Närpiö säilyy taas 4 vuotta Rkp:n kenkänkannan alla. Ympäryskunnat kun tarvitsevat liitoksia ja halauvat niitä. Kaksikielisyy uhkaa kauheasti Närpiötä. HBL:n jutussakin "ongelmaksi" nähdään Etelä-Pohjanmaa, eli Närpiö, Kristiinankaupunki ja Kaskinen. Toisella puolella on vain merta. Pitkulainen ruotsinkielinen kunta olisi omituinen, eivätkä Vaasan suomenkieliset ole alistettavissa, ainakaan helpolla. Nyt olisivat siis hyvät neuvot kallit Rkp:lle.
0Äänestä
twervig
Kuntahan olisi kaksikielinen eikä ruotsinkielinen.
"Pitkälainen kunta" on sinusta omituinen - tarkista minkänäköinen Turku on! Mutta sehän on suomenkielinen kunta--- ja silloin voi tietenkin hyväksyä omtuisuuksia.
Minusta sellainen kunta jossa eteläisin Pohjanaan ruotsinkieliset ovat samassa kunnassa on luonollisin koska silloin ei tarvitse järjestää monissa kunnissa samoja palveluja vaan ne hoituu parhaiten yhdessä. Kristiinan liittäminen Kauhajokeen olisi ruotsinkielisille omituinen kun se taas suomenkielisille on luonnollinen yhteistyösuunta. Ruotsinkieliset köyvät ostoksilla ja töissä Vaasassa ja suomenkieliset usein Kauhajoella ja Seinäjoella. Siinä eteläisin Pohjanmaan ongelma - eli ei ole molemmille kieliryhmille sama luonnollinen suunta. Siksi ei voi sanoa että yksi on oikea. Tavoitehan pitäsi olla että molempien kieliryhmien tarpeista huolehditaan
0Äänestä
glenbeck2002

Vaasa elättää ja Mustasaaren. Enempää ei svekkoloisia tarvita.
0Äänestä
Seinäjokinen
"suur-Vaasa" Repesin.....Bruahahaha
0Äänestä
30
Eli RKP on revennyt kahteen leiriin myös Pohjanmaalla? Saa nähdä kauanko yhteistä onnea kestää, varsinkin kun pääkaupunkiseudulla kaikki "suomenmaalaiset" alkavat olla kaksikielisiä ja ihan eri ajatusmaailmoissa verrattuna äärilaidan Pohjanmaan separatisteihin.
0Äänestä
twervig
Kyllä tämä koskee kaikkia puolueita. Eli maakkunta vastaan kaupunkia.
Eräs pankki oli lakkauttamassa konttorinsa eräässä kunnassa. Johtotaso ei ymmärtänyt miksi maakunnassa vastustivat sen kun oli monipuolisempi konttori kaupungissa, eikä ollut kuin 50 km edestakaisin lähimpään konttoriin. Sehän vastaa kolme konttoria suur-Helsingin alueella
Ja sitten muistamme samalla sitä suurta kohua kun Kruunuhaan postikonttori suljettiin ja sikäläiset joutuisvat kävelemään 500 m toiseen konttoriin.
0Äänestä
steel sievet eest ik
Kukahan Suur-Vaasan päätirehtööri mahtaisi sitten olla. Donnerko.
0Äänestä
sasitj
Lauren!!
0Äänestä
joku
sasitj kirjoitti:
Lauren!!
Joku ämmäkö? Nooh kunhan ei suomenkielisten tarvitse emakkoa ylläpitää.
0Äänestä
Suomen etu !
Minä taas ehdottomasti kannatan Suur-Vaasaa ja niin, että mahdollisimman moni ympäröivä suruenemmistöinen kunta liitetään mukaan. Syynä on yksinkertaisesti se, että niin minimoidaan suruenemmistöisten kuntien määrä Pohjanmaalla ja Suomessa.
En asu alueella, joten minua voi syyttää ulkopuoliseksi neuvojaksi. Mutta joskus etäisyys auttaa näkemään kokonaisedun. Ja tottakai minä kannatan maan kokonaisetua.
0Äänestä
0otipore090+
RKP:llä ja Magmalla on pitkän linjan juoni täsä kunta-asiassa. Niillä on todennäköisesti taka-ajatuksena, että joku kaunis päivä pakkoruotsista ja virkaruotsista on pakko luopua. Ne ovat ollet alusta lähtien susia päätöksiä, enemmistön kyykyttämistä jota ei olisi sallittu missään muualla. Mutta keskenään riitelevät suomalaiset ovat helppo kohde.
RKP haluaa mahdollisimman monesta alueesta kaksikieliisä, vaikka siellä ei asuisi kuin yksi suru. Näillä alueilla sitten vaadittaisiin kaksikielisyyttä, pakkoruotsia, ohituskaistoja ruotsinkielisille ja Ahvenanmaan kaltaista luvallista, järkyttävää rasisimia suomenkielisiä kohtaan. Vedotaan historiaan, että ne alueet mukamas ovat olleet aina ruotsinkielisiä.
Näinhän on uudellamaallakin, siellä ruotsinkieliset tulokkaat tuhosivat suomenkielisen väestön ensin, ja sitten asuttivat alueen 1300-luvulla. Nyt härskeimmät niistä väittävät sitä omakseen. Ja Lohja, niin suomenkielinen kuin olla voi, keinotekoisen kaksikielisyyden ansiosta se on niiden mielissä historiallista ruotsinkielistä aluetta.
0Äänestä
niih nooh
Mitenkä paljon Vaasan lähikunnissa on ruotsinkielisiä.
0Äänestä
Huom.
0otipore090+ kirjoitti:

KUN pakkoruotsitus puretaan, niin samalla poistetaan se järjettömän alhainen vähemmistöraja( 3 000 toiskielistä) laista.
Kun vain prosenttiraja ratkaisee, ei mitkään kuntasuhmuroinnit auta. Kaksikielisiä alueita ja kuntia tulee olemaan hyvin vähän. Ruotsinkielisiä ei ollenkaan.
VAIKKA kaksikielisyysprosentti pysyisi nykyisessä 7:ssä!
0Äänestä
Vastaus.
niih nooh kirjoitti:
Mitenkä paljon Vaasan lähikunnissa on ruotsinkielisiä.
Onhan heitä jonkin verran, MUTTA ei niin paljon, että Vaasa muuttuisi ruotsinkielisenemmistöiseksi.
Ellei KOKO Pohjanmaan maakuntaa liitetä Vaasaan, mutta sitä ei tule tapahtumaan.
Yksi syy on se, että RKP haluaa Suur-Närpiön, joka jäänee AINOAKSI ruotsinkieliseksi kunnaksi mantereella. Joksikin ajaksi.

RKP tietääkseni (en ole jäsen) ei aja että mahdollisimman monta aluetta olisi kaksikielisiä vaan että ruotsinkieliset voivat olla samoissa kunnissa eikä hajotettu moniin, ettei tarvitse rakentaa monta erillistä rinnakkaista järjestelmää esim. koulu-, terveys- ja sociaalihuollossa. Jos on enemmän ruotsinkielisiä niin om myös helpompi saada ruotsinkielisiä opettajia, tai huoltoon ruotsintaitoista henkilökuntaa, sillon on myös helpompi järjestää kotihoitoteemit että ruotsinkielinen vahnus saa puhua omaa kieltänsä ja tulla ymmärretyksi.
Suomi on myös kansainvälisesti sitoutunut siihen ettei hajoteta rakenneuudistuksia vähemmistöjen asutusalueita (saamen- ja ruotsinkielisten) sellaisella tavalla että vähemmistön elämä sen johdosta hankaloituu.
0Äänestä
tohmajärven tyttö

pois pakkoruotsi
0Äänestä
Pakkoruots 51 %
.
Kyseessähän on hanke jolla ruotsinkielisten osuus saataisiin nostettua vielä ennen kuolemaa 51 prosenttiin ja mongolisuomalaisista taas kolmannen luokan kansalaisia (muuttakoot etelä-Suomeen s-tana)
.
0Äänestä
032984oirewu
Ettekö saa niitä kuriin siellä Pohjanmaalla. Missä on Anttien henki?
0Äänestä
historia
Sinustas kyllä näkee ettei sukurutsa Skutnäsissä ja muissa svekko "yhteisöissä" ole hyväksi, vaikka kuinka maksaisi hoopo Akatemialle ja valtiolle valheellisten tutkimusta laatimisesta.
0Äänestä
totuus...
Perussuomalaiset ovat ainoa poliittinen vastavoima rkp_lle, muissa puolueissa on aina ostettu rantahurribobrikov seassa.
0Äänestä
sasitj
Tässä pelkistettynä mitä RKP ajaa. Desanttien puolue kokkarit räksyttää RKP:n uskollisena piskinä
"Meneekö äänesi RKP:lle sunnuntai 30.09.2012 Kommenti Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen (kok.) sanoi Pohjalaisessa 17.9. suoraan, että ajatus usean kunnan Pohjanmaasta tuli esille RKP:n puoluevaltuuston kokouksessa.
Herättää ihmetystä.
Miksi kokoomuslainen ministeri nostaa välittömästi esiin RKP:n ehdotuksen.
Samassa artikkelissa Henna Virkkunen jatkaa:
"Nykyiseen kielilakiin tehdään muutoksia, kun Suomen kuntakartta uudistuu. Kenenkään kielelliset olosuhteet eivät heikkene, vaan niiden säilyminen varmistetaan lakimuutoksella."
0Äänestä
Kako on komennossa:.
.
Wirkkus-Kakopuolue on suoraan ärkkopeen komentovallassa
.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
C.E-nimimerkki tuskin iloitsee uutisesta, vaikka en tiedä mitä siinä tarkalleen lukee.
Mutta jo otiskko on outo. Mitä hätä muka "sveenskanilla" olisi Suur-Vaasassa?
Onhan se ruotsinkielisyys turvattu NYKYISESSÄKIN Pien-Vaasassa(suruja n. 25%) ja laajennus vain lisäisi surujen osuutta kaupungissa. Vaikka suomenkieliset pysyisivät kyllä selvänä enemmistönä.
.
25%=75 %
75%=5 %
.
Tuossa selain, joka kääntää suoraan sivun Googlen kääntäjällä, pitikö siinä jotain valintaa laittaa asetuksista:
https://www.google.com/intl/fi/chrome/browser/?hl=fi
Niin itse asiaan. Tuossa jutussa ei ole mitään uutta, vaan siinä on kyse enemmänkin Vaasan ja muun Pohjanmaan välisestä sisäisestä väännöstä, eli Vaasan RKP haluaisi lähteä suurentamaan kaupunkia ja kilpailemaan koko eteläisen Pohjanmaan keskuspaikasta Seinäjoen kanssa, eli he liittäisivät mm. Mustasaaren Vaasaan. Tietenkään Vaasan RKP:tä ei haittaisi mitenkään kaupungin ruotsinkielisen väestön prosentuaalinen ja absoluuttinen nousu, koska sehän tarkoittaisi vain heille lisää kannatusta.
Toisella puolella on taas tämä muun Pohjanmaan RKP, jossa Mustasaarella on suurena kuntana vahva asema. Koska muun Pohjanmaan ruotsinkieliset kunnat ovat pääsääntöisesti ruotsinkielisenemmistöisiä ja pari jopa yksikielistä, niin muutos liittymällä Vaasaan tai vastaavaan suureen kuntaan tarkoittaisi sitä, että Suomesta tulisi suurin enmmistökieli, ja RKP menettäisi käytännön täyden yksinvaltansa näissä kunnissa.
Eli he eivät halua liitoksia, ja tavallaan tämä koko Pohjanmaan kunta -suunnitelma oli lähinnä tapa pelata aikaa, ja vesittää näitä muita liitossuunnitelmia, joissa joka tapauksessa ainakin tämän ryhmän vaikutusvaltaisin maakunnan RKP-kunta liitettäisiin Vaasaan.
Kuten arvastittekin, olen tässä kysymyksessä, ja luultavasti ensimmäistä kertaa ikään, maakunnan RKP:n puolella, eli että liitosta Mustasaareen ei tulisi tehdä, vaan jos liitoksia on pakko tehdä niin liitoskumppanit olisivat sitten lähinnä Isokyrö ja Laihia, joko koko kuntina tai osina.
Syy tähän on se, että vaikka ruotsinkielisiä on vain 24 prossaa, niin heillä on jo nyt, ainakin vielä suurimman puolueen asema. Mitään sellaista liitosta ei pidä tehdä joka vahvistaisi tätä asemaa, sillä vallan epäsymmetriä syntyy siitä, että nämä 70 prosenttia suomenkielisiä äänestävät 7 eri ryhmää, joille äänet jakaantuu ja varsinkin vasemmisto ja oikeisto ottavat tiukasti mittaa täällä Vaasassa. Sen sijaan lähes kaikki surut, muutamaa kristillistä ja vasuri/demaria lukuunottamatta äänestävät vain RKP:tä.
Jos ruotsinkielisten määrä nousee yli 30 prosentin, niin käy että RKP:stä tulee käytännön tasolla Vaasan yksinvaltias, jos se vain pystyy peluuttamaan muita puolueita toisiaan vastaan, ja luultavasti myös pystyy.
Tuossa jutussa näkyy se ero, mikä on Vaasan RKP:n pääasiassa kaksikielisten kaupinkilaissurujen, ja maakunnan maalla asuvien yksikielisten surujen välillä. Yleensä kyllä ymmärrän hyvin Vaasan RKP toimintaa, mutta sen sijaan tässä kysymyksessä en, sillä vaikka Vaasan asema näennäisesti parantuisi, niin tosiasiassa kyse olisi Vaasan RKP:n vallan kasvattamisesta, sekä kaupungin muiden puoluiden että muun myös muun maakunnan RKP:n kustannuksella.
Siinäpä pajatso tyhjennettynä, eli tuossa jutussa näytti olevan vähän kunnallisvaalin lämmittelyä, ja tilanteen selvittelyä höblän lukijoille.
Kerran minäkin olen kanssasi samaa mieltä. Mutta kuitenkin maakuntamme on pystyttävä yhteistyöhön ja hyväksymään että tällä eläämme rinta rinnan. Ja molemmille on annettava mahdollisuudet elää ja toimia omilla kielillään.
On totta että suur-Vaasassa RKP osuus olisi iso koska suurin osa ruotsinkielisistä äänestää RKPta. Ja sellaisessa kunnassa syntyisi varmasti tilanteita missä poliittiset puolueet sotkettaisiin keiliryhmiin. Eli "suomenkieliset puolueet" vastaan ruotsinkieliset asukkaat tai ruotsinkieliset vastaan suomenkielisiä puolueita. Kun oikeastaan olisi kyse poliittisista puolueista vastaan toisiaan. Tästä syntyisi paljon haittaa alueelle.
Valitettavasti Vaasa toimii "isoveljenä" eikä ole tähän mennessä osoittanut että välittää muista kuin omista eduistaan. Siksi monet ruotsinkieliset pienkunnat pelkäävät miten heidän palveluille käy, ihan samalla tavalla luin ehkä Laihia pelkää
" Mutta kuitenkin maakuntamme on pystyttävä yhteistyöhön ja hyväksymään että tällä eläämme rinta rinnan. Ja molemmille on annettava mahdollisuudet elää ja toimia omilla kielillään..."
No yhteistyötä voi tehdä kuitenkin myös monella muulla tavalla kuin liittämällä vastentahtoisia kuntia toisiinsa.
Olen toki myös itse huolissani tilanteesta, jossa kaikki asiat muuttuisivat kielipolitiikaksi, sillä on paljon asioita joissa on muita ideologisia eroja sen suhteen millainen päätös tehdään ja miten toimitaan, esim. sosiaali- ja terveyspuolella, ympäristökysymyksissä sekä koulutuksessa esimerkiksi. Eli vaikka painotetaanko palvelujen tuotannossa vahvaa julkista sektoria vai pyritäänkö tiukkaan kaiken kattavaan palvelujen ulkoistamiseen.
"Valitettavasti Vaasa toimii "isoveljenä" eikä ole tähän mennessä osoittanut että välittää muista kuin omista eduistaan. "
Kumma miten me suomenkieliset Vaasalaiset näemme tilanteen taas niin, että jossain ruotsinkielisten Pohjanmaan kätköissä juonitaan jokin Vaasaakin sitova päätös, joka sitten RKP:n enemmistövallan kautta ujutetaan voimaan, tosin yleensä Vaasan RKP yrittää riisua pahimpia rönsyjä, mutta pienen pyristelyn jälkeen sekin liittyy samaan sakkiin, ja niin sitä Vaasaa sekä vaasalaisia varoja sitten taas viedään.
Olen alkanut herkutella ajatuksella, että jos Vaasaan liitettäisiin vielä edes osia näistä kahdesta jäljelle jäävästä Kyrönmaan kunnasta, tai Sepänkylä sekä Tuovila Mustasaaresta, niin asukasluku nousisi yli 70 tuhannen, niin eiköhän Vaasa selviäisi kyllä omillaan, jäljelle jäävä RKP-maakunta selvitköön ja päättäköön omista kuntaliitos- ja muista asioistaan miten tahtoo ja pystyy.
Edelleenkin siis Vaasa ruokkii Mustasaaren ja todennäköisesti myös Närpiönkin.
Hienoa, keep up the good work.
Eli Vaasan surut ovat enemmän käärmeitä, Magman kaltaisia salamyhkäisiä kulissien takana naruista vetelijöitä.
Hyvä että Vaasassa pysytään hereillä, ja surujen juonet ovat luupin alla!
Ikävää että suomenkieliset ovat niin tomppeleita niin siellä kuin muuallakin Suomessa että eivät pysty ryhdistäytymään, kokoamaan voimiaan ja nakkaamaan suru-keinottelijoita vallankahvasta ja vapauttamaan maata yksikieliseksi, enemmistöä ja vähemmistöjä kunnioittavaksi, tasa-arvoiseksi, demokraattiseksi ja suvaitsevaksi länsimaiseksi demokratiaksi.
"Eli Vaasan surut ovat enemmän käärmeitä, Magman kaltaisia salamyhkäisiä kulissien takana naruista vetelijöitä."
No tässä tapauksessa Vaasan RKP ei ole tuonut kovin avoimesti esille todellisiä motiivejaan, miksi sille on tärkeää että näitä ruotsinkielisiä alueita liitetään Vaasaan.
Toisaalta Vaasan RKP on kuitenkin sitten muissa asioissa paljon paremmin suomenkielisten näkökulmia ymmärtävä, kuin maakunnan RKP ja sen esittämät näkemykset.
Eli jälkimmäisen suhtautuminen suomenkielisiin on muutamin kerran kyllä ollut aika lähellä rasismia, ja yleensäkin suhtautuminen förfinskningiin tai edes siihen jotenkin viittaavaan on hyvin emotionaalisen torjuvaa. Tietenkin käytännön tasolla suomenkielisten kohtelu maakunnassa vaihtelee riippuen siitä minkälaiset ihmiset ovat surupuolelta päättämässä, osassa kunnissa vähemmistönä olevien suomenkielisten asema on hyvä ja osassa taas ei.
Oli vastapuolen motiivit sitten ne tai nämä, niin toimeen on kuitenkin tultava.
En kylläkään usko että Vaasan kielitilanne kovin olennaisesti tule tulevaisuudessa muuttumaan, eli varmasti täällä tullaan ainakin minun elinikäni käyttämään ruotsia ja suomea, sen sijaan olisi tärkeää että muu Suomi muutettaisiin virallisesti pääkieltään suomenkieliseksi. Tämä Vaasa on siis vähän sellainen asemasota-alue kielitaistelun näkökulmasta katsoen.
Ei auta, että Närpiö säilyy taas 4 vuotta Rkp:n kenkänkannan alla.
Ympäryskunnat kun tarvitsevat liitoksia ja halauvat niitä. Kaksikielisyy uhkaa kauheasti Närpiötä.
HBL:n jutussakin "ongelmaksi" nähdään Etelä-Pohjanmaa, eli Närpiö, Kristiinankaupunki ja Kaskinen. Toisella puolella on vain merta.
Pitkulainen ruotsinkielinen kunta olisi omituinen, eivätkä Vaasan suomenkieliset ole alistettavissa, ainakaan helpolla.
Nyt olisivat siis hyvät neuvot kallit Rkp:lle.
Kuntahan olisi kaksikielinen eikä ruotsinkielinen.
"Pitkälainen kunta" on sinusta omituinen - tarkista minkänäköinen Turku on! Mutta sehän on suomenkielinen kunta--- ja silloin voi tietenkin hyväksyä omtuisuuksia.
Minusta sellainen kunta jossa eteläisin Pohjanaan ruotsinkieliset ovat samassa kunnassa on luonollisin koska silloin ei tarvitse järjestää monissa kunnissa samoja palveluja vaan ne hoituu parhaiten yhdessä. Kristiinan liittäminen Kauhajokeen olisi ruotsinkielisille omituinen kun se taas suomenkielisille on luonnollinen yhteistyösuunta. Ruotsinkieliset köyvät ostoksilla ja töissä Vaasassa ja suomenkieliset usein Kauhajoella ja Seinäjoella. Siinä eteläisin Pohjanmaan ongelma - eli ei ole molemmille kieliryhmille sama luonnollinen suunta. Siksi ei voi sanoa että yksi on oikea. Tavoitehan pitäsi olla että molempien kieliryhmien tarpeista huolehditaan
Vaasa elättää ja Mustasaaren. Enempää ei svekkoloisia tarvita.
"suur-Vaasa"
Repesin.....Bruahahaha
Eli RKP on revennyt kahteen leiriin myös Pohjanmaalla? Saa nähdä kauanko yhteistä onnea kestää, varsinkin kun pääkaupunkiseudulla kaikki "suomenmaalaiset" alkavat olla kaksikielisiä ja ihan eri ajatusmaailmoissa verrattuna äärilaidan Pohjanmaan separatisteihin.
Kyllä tämä koskee kaikkia puolueita. Eli maakkunta vastaan kaupunkia.
Eräs pankki oli lakkauttamassa konttorinsa eräässä kunnassa. Johtotaso ei ymmärtänyt miksi maakunnassa vastustivat sen kun oli monipuolisempi konttori kaupungissa, eikä ollut kuin 50 km edestakaisin lähimpään konttoriin. Sehän vastaa kolme konttoria suur-Helsingin alueella
Ja sitten muistamme samalla sitä suurta kohua kun Kruunuhaan postikonttori suljettiin ja sikäläiset joutuisvat kävelemään 500 m toiseen konttoriin.
Kukahan Suur-Vaasan päätirehtööri mahtaisi sitten olla. Donnerko.
Lauren!!
Joku ämmäkö? Nooh kunhan ei suomenkielisten tarvitse emakkoa ylläpitää.
Minä taas ehdottomasti kannatan Suur-Vaasaa ja niin, että mahdollisimman moni ympäröivä suruenemmistöinen kunta liitetään mukaan. Syynä on yksinkertaisesti se, että niin minimoidaan suruenemmistöisten kuntien määrä Pohjanmaalla ja Suomessa.
En asu alueella, joten minua voi syyttää ulkopuoliseksi neuvojaksi. Mutta joskus etäisyys auttaa näkemään kokonaisedun. Ja tottakai minä kannatan maan kokonaisetua.
RKP:llä ja Magmalla on pitkän linjan juoni täsä kunta-asiassa. Niillä on todennäköisesti taka-ajatuksena, että joku kaunis päivä pakkoruotsista ja virkaruotsista on pakko luopua. Ne ovat ollet alusta lähtien susia päätöksiä, enemmistön kyykyttämistä jota ei olisi sallittu missään muualla. Mutta keskenään riitelevät suomalaiset ovat helppo kohde.
RKP haluaa mahdollisimman monesta alueesta kaksikieliisä, vaikka siellä ei asuisi kuin yksi suru. Näillä alueilla sitten vaadittaisiin kaksikielisyyttä, pakkoruotsia, ohituskaistoja ruotsinkielisille ja Ahvenanmaan kaltaista luvallista, järkyttävää rasisimia suomenkielisiä kohtaan. Vedotaan historiaan, että ne alueet mukamas ovat olleet aina ruotsinkielisiä.
Näinhän on uudellamaallakin, siellä ruotsinkieliset tulokkaat tuhosivat suomenkielisen väestön ensin, ja sitten asuttivat alueen 1300-luvulla. Nyt härskeimmät niistä väittävät sitä omakseen. Ja Lohja, niin suomenkielinen kuin olla voi, keinotekoisen kaksikielisyyden ansiosta se on niiden mielissä historiallista ruotsinkielistä aluetta.
Mitenkä paljon Vaasan lähikunnissa on ruotsinkielisiä.
KUN pakkoruotsitus puretaan, niin samalla poistetaan se järjettömän alhainen vähemmistöraja( 3 000 toiskielistä) laista.
Kun vain prosenttiraja ratkaisee, ei mitkään kuntasuhmuroinnit auta. Kaksikielisiä alueita ja kuntia tulee olemaan hyvin vähän. Ruotsinkielisiä ei ollenkaan.
VAIKKA kaksikielisyysprosentti pysyisi nykyisessä 7:ssä!
Onhan heitä jonkin verran, MUTTA ei niin paljon, että Vaasa muuttuisi ruotsinkielisenemmistöiseksi.
Ellei KOKO Pohjanmaan maakuntaa liitetä Vaasaan, mutta sitä ei tule tapahtumaan.
Yksi syy on se, että RKP haluaa Suur-Närpiön, joka jäänee AINOAKSI ruotsinkieliseksi kunnaksi mantereella. Joksikin ajaksi.
RKP tietääkseni (en ole jäsen) ei aja että mahdollisimman monta aluetta olisi kaksikielisiä vaan että ruotsinkieliset voivat olla samoissa kunnissa eikä hajotettu moniin, ettei tarvitse rakentaa monta erillistä rinnakkaista järjestelmää esim. koulu-, terveys- ja sociaalihuollossa. Jos on enemmän ruotsinkielisiä niin om myös helpompi saada ruotsinkielisiä opettajia, tai huoltoon ruotsintaitoista henkilökuntaa, sillon on myös helpompi järjestää kotihoitoteemit että ruotsinkielinen vahnus saa puhua omaa kieltänsä ja tulla ymmärretyksi.
Suomi on myös kansainvälisesti sitoutunut siihen ettei hajoteta rakenneuudistuksia vähemmistöjen asutusalueita (saamen- ja ruotsinkielisten) sellaisella tavalla että vähemmistön elämä sen johdosta hankaloituu.
pois pakkoruotsi
.
Kyseessähän on hanke jolla ruotsinkielisten osuus saataisiin nostettua vielä ennen kuolemaa 51 prosenttiin ja mongolisuomalaisista taas kolmannen luokan kansalaisia (muuttakoot etelä-Suomeen s-tana)
.
Ettekö saa niitä kuriin siellä Pohjanmaalla. Missä on Anttien henki?
Sinustas kyllä näkee ettei sukurutsa Skutnäsissä ja muissa svekko "yhteisöissä" ole hyväksi, vaikka kuinka maksaisi hoopo Akatemialle ja valtiolle valheellisten tutkimusta laatimisesta.
Perussuomalaiset ovat ainoa poliittinen vastavoima rkp_lle, muissa puolueissa on aina ostettu rantahurribobrikov seassa.
Tässä pelkistettynä mitä RKP ajaa. Desanttien puolue kokkarit räksyttää RKP:n uskollisena piskinä
"Meneekö äänesi RKP:lle
sunnuntai 30.09.2012 Kommenti
Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen (kok.) sanoi Pohjalaisessa 17.9. suoraan, että ajatus usean kunnan Pohjanmaasta tuli esille RKP:n puoluevaltuuston kokouksessa.