Maalaisliiton kovin "voimanponnistus" oli Mäntsälän kapina. Sen jälkeen kaikki onkin ollut pelkkää alamäkeä.
Väitöskirja Lapuan liike ja kyyditykset käsittelee psykologisesta perspektiivistä 1930-luvun alkupuolen joukkoliikettä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Juha_Siltala
Siltalan kirja yhdessä Martti Ahdin Kaappaus? -kirjan kanssa antaa aika hyvän kuvan Maalaisliiton silloisesta "voimanponnistuksesta" eli Mäntsälän kapinasta.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Mäntsälän_kapina
Maalaisliiton kliimaksi: Mäntsälän kapina
4
100
Vastaukset
Näin tuo sinun linkkisi kertoo maalaisliiton suhteesta Lapuan liikkeeseen ja Mäntsälän kapinaan:
"Poliittinen keskusta eli (Kansallinen Edistyspuolue ja Maalaisliitto) olivat kannattaneet kansanliikettä aluksi, kunnes se sai kommunistilait läpi, mutta näkivät järjestöksi muuttuneen kansanliikkeen turhaksi tämän saatua julkilausutut tavoitteensa toteutetuksi."
"Syksyllä 1931 oli jo perustettu keskustaporvarillinen lapualaisvastainen salaseura Pro Patria et Lege – Isänmaan ja Lain puolesta, joka käynnistyi samana päivänä, kuin Ohkolan metakka tapahtui. Salaseura sai tukea Sunilan hallitukselta."- Lapuan laki
Kaikesta huolimatta useat Lapuan liikkeen johtajat olivat Maalaisliittolaisia.
- Ojasta allikkoon
Entä iikollit?
Kun Kekkosen konsteilla yritettiin lakkauttaa IKL ja sitä väitettiin Lapuan liikkeen seuraajaksi niin mitä siitä olisi seurannut?
Mikko Uola: Sinimusta veljeskunta, Isänmaallinen kansanliike 1932-1944, Otava 1982
Luku XI Kekkosen konstit s. 339-357 1. Lakkautusyritys, 2. Konstien jälkeen ja 3. Lakkautusyrityksen motiivit
Sivulla 345 on eräs kohta jota esim. SDP kavahti: "Kares totesi edelleen, että jos lähdetään sille tielle, että katsotaan IKL:n olevan Lapuan liikkeen jatko, voi tulla aika, jolloin huomataan se tosiasia, että sosiaalidemokraattinen puolue on kapinan tehneen sosiaalidemokraattisen puolueen jatko." - Anonyymi
Kepulaiset muistelee kaiholla Mäntsälän kapinaansa, sitä suurinta voimannäyttöään. Alkio pyöri haudassaan kapinan lässähtäessä alkumetreilleen johtosakin ryypätessä nimismiehen takavarikkopirtua päiväkaudet. Olihan Maalaisliiton ja Alkion runnoma Kieltolaki vielä tuolloin voimassa. Sekin oli eräs Alkion suurimpia saavutuksia...
Sanna näkee haaveunta,
Sinimusta veljeskunta,
Lämmenneenä Sannan työstä,
Nousee kumpujensa yöstä!
Ja Sanna ei muka tunnekaan käyttämäänsä retoRIIKKAA kun puhuu SiniMustista... no kassatyttönä ei tiedä / osaa kaikkea... RIIKKA osaa...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k542409Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖281759Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt701434Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me2381320- 1191154
Yritin saada
Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.13990Kronikat..
Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu11963vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos23948- 68933
- 59856