Siviilipalvelus lakkautettava - inttiin riittää väkeä!

Läheskään kaikkia varusmieskoulutuksen saaneita ei tulla tarvitsemaan rintamalla. Osalla varusmiehistä on motivaatiovaikeuksia. Eli varusmiehiä koulutetaan liian suuria määriä.

Siviilipalveluksen pituus on rangaistuksenomainen. Nuoret miehet joutuvat joko toisarvoisiin tehtäviin tai sitten heitä käytetään ilmaisena työvoimana kun samaa työtä tekevät työkaverit saavat palkkaa.

Armeijaan riittää hyviä tulijoita vaikka se olisi vapaaehtoinen koska:

- monilla on suvun ja perheen taholta tuleva sosiaalinen paine suorittaa armeija
- suuri osa kokee velvollisuudekseen suorittaa armeijan
- osa suorittaa armeijan, koska pelkää siviilipalveluksen kielteisiä seurauksia esim. työnhaussa

Siviilipalveluksen lakkautamisesta saadut säästöt tulee käyttää varusmiesten päivärahojen korottamiseen.
3203
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

"Läheskään kaikkia varusmieskoulutuksen saaneita ei tulla tarvitsemaan rintamalla. Osalla varusmiehistä on motivaatiovaikeuksia. Eli varusmiehiä koulutetaan liian suuria määriä."
-Hei kuules, rintamalle menee kaikki reserviläiset eikä vaan ne jotka haluaa.

"- monilla on suvun ja perheen taholta tuleva sosiaalinen paine suorittaa armeija"
- Huomaa kuinka paljon selkärangattomia ihmisiä sinne inttiin menee ainoastaan tän takia

"- osa suorittaa armeijan, koska pelkää siviilipalveluksen kielteisiä seurauksia esim. työnhaussa"
- Työnantajalle ei vastata muuta kuin asevelvollisuus suoritettu. Jos sanoo että on pakko vastata miten ja missä suoritti, niin sitten varmaan kannattaa jättää tämä työpaikka auki.

"Siviilipalveluksen lakkautamisesta saadut säästöt tulee käyttää varusmiesten päivärahojen korottamiseen."

-Minkä ihmeen takia? Järkevämminkin ne vois käyttää.

Äänestä
  • " rintamalle menee kaikki reserviläiset eikä vaan ne jotka haluaa. "

    No itse asiassa Suomi on siirtynyt rintamapuolustuksesta aluepuolustukseen aikoja sitten, eli rintamalle ei enää mennä kun ei sitä ole. Eikä vihollinen hyökkää avorivissä rajan yli. Ne tulee aika monesta suunnasta.

    Tulevaisuuden sodasta saa hyvä käsityksen kun tutkii Euroopassa tapahtuneita aseellisia konflikteja viime vuosina. Se on sekavaa touhua jossa lähinnä aseistetut joukot yrittää pysyä hengissä, vihollinen voi olla missä suunnassa tahansa ja osa sotilaista on heittänyt asepukunsa pois jotta heitä ei tunnisteta pidemmältä etäisyydeltä.

    Miehistön siirtoihin käytetään siviiliajoneuvoja, ryöstely ja raiskaukset ovat jokapäiväistä kauraa. Kaikki yrittää pysyä elossa ja hyötyä tilanteesta, yhtenäinen sodanjohto puuttuu, tiedotusvälineet valjastetaan lähinnä propagandan välineeksi.

    Missä sivarit on silloin? Puolustamassa itseään ja omaisiaan. Kuten muutkin. Luoti ei kysy sotilasarvoa, se tappaa tielle osuvan. Jokainen on valmis tappamaan suojelutarkoituksessa, se on geeneissä. Siihen ei tartte kalvosulkeisia.

    Silti joka maalla tulee olla puolustusvoimat. Se toimii myös muissa kriisitehtävissä kuten isoissa tehdas- tai kemikaalionnettomuuksissa. Mutta myös sodanaikana se muodostaa ydinjoukon jolla on ainakin teoreettinen mahdollisuus muuttaa sodan kulku omaksi eduksi. Sitli kaikkia tarvitaan ja Suomen lain mukaan myös se siviilipalvelusmies on maanpuolustusvelvollinen.

    Kaikista ei tule sotilaita, miksi edes yrittää. Intssä on paljon väkeä joista näkee että tiukan paikan tullen heihin ei voi luottaa. Vaarallisempi on huonosti motivoitunut varusmies, kuin kouluttamaton mutta osaava sivari.

    Äänestä

Suomessa on monta nuorta ketkä palkka-armeija kiinnostaisi, ihan niinkuin Ruotsissa. Sivareihin ja Varusmiehiin kuluu aivan käsittämätön määrä turhia verorahoja. Sivari elää paremmin kuin opiskelija! Miettikääpä sitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


RynkWestern kirjoitti:

Läheskään kaikkia varusmieskoulutuksen saaneita ei tulla tarvitsemaan rintamalla. Osalla varusmiehistä on motivaatiovaikeuksia. Eli varusmiehiä koulutetaan liian suuria määriä.

Siviilipalveluksen pituus on rangaistuksenomainen. Nuoret miehet joutuvat joko toisarvoisiin tehtäviin tai sitten heitä käytetään ilmaisena työvoimana kun samaa työtä tekevät työkaverit saavat palkkaa.

Armeijaan riittää hyviä tulijoita vaikka se olisi vapaaehtoinen koska:

- monilla on suvun ja perheen taholta tuleva sosiaalinen paine suorittaa armeija
- suuri osa kokee velvollisuudekseen suorittaa armeijan
- osa suorittaa armeijan, koska pelkää siviilipalveluksen kielteisiä seurauksia esim. työnhaussa

Siviilipalveluksen lakkautamisesta saadut säästöt tulee käyttää varusmiesten päivärahojen korottamiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu