Näyttää siltä, että Seppo Kääriäinen on häviämässä miinakysymyksen Erkki Tuomiojalle
---------------------------------------------
Tasavallan presidentti Tarja Halonen toisti keskiviikkona sen, mitä hän on jo aikaisemminkin sanonut: Suomen olisi luovuttava jalkaväkimiinoista Ottawan sopimuksen edellyttämällä aikataululla ilman viivytyksiä. Halonen viestitti, että miinoista luopuminen voidaan toteuttaa; kysymys on vain rahasta, jota muutenkin järjestetään erilaisiin hankkeisiin poliittisilla päätöksillä.
Presidentti Halonen on tunnettuna rauhanasian puolestapuhujana miina-asiassa looginen. Hän on pitänyt miinakysymystä tarmokkaasti esillä eikä ole taipunut kannastaan, vaikka vaikuttaisi siltä, että muu poliittinen koneisto ei ole ainakaan toistaiseksi kovin halukas taipumaan Halosen linjoille.
Miinakysymys ei ehkä ole niin vaikea kuin miltä se näyttää. Suomi on joka tapauksessa luopumassa jalkaväkimiinoistaan ennemmin tai myöhemmin: nyt keskustellaan vain aikatauluista. Ottawan sopimuksen mukaan niitä ei pitäisi olla enää vuonna 2008, puolustusministeriöllekin sopisi miinoista luopuminen vuonna 2012. Kannattaa pohtia, kuinka suuri imagohaitta Suomelle todellisuudessa syntyy, jos maa viivyttää päätöstään muutamalla vuodella, varsinkin kun päätös joka tapauksessa tehdään ja selkeästi perustellaan.
Yhteiskuntansa rahoituksen kanssa painiskelevalle pienelle maalle muutaman vuoden siirtymäaika olisi arvokas helpotus. Suomen puolustusbudjettiin kohdistuu väistämättä paineita, joita mahdollinen miinoista luopuminen nopeutetulla aikataululla ei ainakaan helpottaisi. Puolustusvoimille varmasti kelpaisivat miinojen tilalle hankittavat uudet välineet, mutta toisaalta ne olisivat ehkä pois muista hankinnoista.
Miina-asiassa kannattaisi edelleen harjoittaa realismia. Suomen miinat eivät uhkaa viattomia siviilejä, eikä niille ole muutenkaan näköpiirissä käyttöä viimeisinä palvelusvuosinaan. Suomalainen pioneeritaito on huippuluokkaa, eivätkä miinamme ole tähän astikaan aiheuttaneet historiassa ylimääräistä harmia. Suomesta tuskin tulee pienen viivytyksen takia rauhanpolitiikan musta lammas, ei ainakaan jos luopumista lykätään sivistyneesti.
Ainakin puheet miinakysymyksen kiusallisuudesta Suomen poliittiselle järjestelmälle ovat suuresti liioiteltuja. Kun varsinkin ulko- ja turvallisuuspolitiikasta usein vaaditaan keskustelua ja erilaisia näkemyksiä, tässä niitä nyt on. Pitäisi olla tyytyväinen, että vapaassa maassa on erilaisia mielipiteitä. Presidentillä on yksi, puolustusministerillä toinen, jollakin muulla kolmas. Politiikassa niistä on tapana syntyä päätös, ennemmin tai myöhemmin.
Pääkirjoitus | Perjantaina 30.07.2004
Copyright © Suomenmaa – 2000 Lähde ja tekijä mainittava lainattaessa.
---------------------------------------------
Tasavallan presidentti Tarja Halonen toisti keskiviikkona sen, mitä hän on jo aikaisemminkin sanonut: Suomen olisi luovuttava jalkaväkimiinoista Ottawan sopimuksen edellyttämällä aikataululla ilman viivytyksiä. Halonen viestitti, että miinoista luopuminen voidaan toteuttaa; kysymys on vain rahasta, jota muutenkin järjestetään erilaisiin hankkeisiin poliittisilla päätöksillä.
Presidentti Halonen on tunnettuna rauhanasian puolestapuhujana miina-asiassa looginen. Hän on pitänyt miinakysymystä tarmokkaasti esillä eikä ole taipunut kannastaan, vaikka vaikuttaisi siltä, että muu poliittinen koneisto ei ole ainakaan toistaiseksi kovin halukas taipumaan Halosen linjoille.
Miinakysymys ei ehkä ole niin vaikea kuin miltä se näyttää. Suomi on joka tapauksessa luopumassa jalkaväkimiinoistaan ennemmin tai myöhemmin: nyt keskustellaan vain aikatauluista. Ottawan sopimuksen mukaan niitä ei pitäisi olla enää vuonna 2008, puolustusministeriöllekin sopisi miinoista luopuminen vuonna 2012. Kannattaa pohtia, kuinka suuri imagohaitta Suomelle todellisuudessa syntyy, jos maa viivyttää päätöstään muutamalla vuodella, varsinkin kun päätös joka tapauksessa tehdään ja selkeästi perustellaan.
Yhteiskuntansa rahoituksen kanssa painiskelevalle pienelle maalle muutaman vuoden siirtymäaika olisi arvokas helpotus. Suomen puolustusbudjettiin kohdistuu väistämättä paineita, joita mahdollinen miinoista luopuminen nopeutetulla aikataululla ei ainakaan helpottaisi. Puolustusvoimille varmasti kelpaisivat miinojen tilalle hankittavat uudet välineet, mutta toisaalta ne olisivat ehkä pois muista hankinnoista.
Miina-asiassa kannattaisi edelleen harjoittaa realismia. Suomen miinat eivät uhkaa viattomia siviilejä, eikä niille ole muutenkaan näköpiirissä käyttöä viimeisinä palvelusvuosinaan. Suomalainen pioneeritaito on huippuluokkaa, eivätkä miinamme ole tähän astikaan aiheuttaneet historiassa ylimääräistä harmia. Suomesta tuskin tulee pienen viivytyksen takia rauhanpolitiikan musta lammas, ei ainakaan jos luopumista lykätään sivistyneesti.
Ainakin puheet miinakysymyksen kiusallisuudesta Suomen poliittiselle järjestelmälle ovat suuresti liioiteltuja. Kun varsinkin ulko- ja turvallisuuspolitiikasta usein vaaditaan keskustelua ja erilaisia näkemyksiä, tässä niitä nyt on. Pitäisi olla tyytyväinen, että vapaassa maassa on erilaisia mielipiteitä. Presidentillä on yksi, puolustusministerillä toinen, jollakin muulla kolmas. Politiikassa niistä on tapana syntyä päätös, ennemmin tai myöhemmin.
Pääkirjoitus | Perjantaina 30.07.2004
Copyright © Suomenmaa – 2000 Lähde ja tekijä mainittava lainattaessa.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.