Näitä kirjoituksia lukessani ja joitan lehtiartikkeleita luettuani tai telkkarin dokumenttiohjelmia katsottuani tulee tunne, että me olemme erilainen perhe erilaisten perheiden joukossa. Kuopuksella on diagnosoitu adhd, mutta ei meillä meno ole mitenkään erityisen vilkasta. Ainoa ero "normaaliin" lapseen on, että hahmottaminen tuottaa vaikeuksia. Niin moniuloitteisuuden kuin esimerkiksi etäisyyksien ja nopeuksiankin (liikenne) suhteen. Niin ja koulunkäynti ei lasta jaksa kiinnostaa. Oppiminen kylläkin, mutta ei koulunkäynti. Lapsi ei ole ärtynyt, levoton eikä ainakaan aggressiivinen. Keskittymiskykyä riittää tuntikausiksi, jos vain on mielekästä tekemistä.
Olisi kiva kuulla, onko muilla rauhallisia adhd-lapsia vai olemmeko joku ihmeen luonnonoikku :o)
Olisi kiva kuulla, onko muilla rauhallisia adhd-lapsia vai olemmeko joku ihmeen luonnonoikku :o)
Vastaukset 9
Vanhimmat
On olemassa niin alivilkkaita kuin ylivilkkaita adhd-lapsia. Adhd ei rajoitu pelkästään lapsiin. Joskus ylivilkkaat muuttuvat alivilkkaiksi iän myötä.
Myös itse olen alivilkas. Olen aina ollut. Itselläni on suuria vaikeuksia esim. kaupunkiliikenteessä hahmottaa sijaintiani. Lauserakenteen ymmärtäminen tuottaa myös vaikeuksia. Koulussa pallopeleistä ei tullut mitään, jouduin monasti naurunalaiseksi.
Koulunkäynti ei minuakaan kiinnostanut. En koskaan esim. lukenut läksyjäni, matematiikkaa lukuunottamatta. Silti sain keskiarvokseni 7.9. Lapsesi saattaa pitää koulunkäyntiä merkityksettömänä. Adhd:lle on tyypillistä se, että keskittymiskyky vaihtelee kiinnostuksen mukaan. Tavallinen ihminen saa asiat hoidettua vaikka ne eivät kiinnostaisi. Adhd:lta tämä ei onnistu, vaan on taipumusta sairastua johonkin yksittäiseen asiaan (ei siis välttämättä keskittymisen puutetta vaan vaikeuksia keskittymisen jakamisessa). Tästä syystä adhd:ta joskus väitetään keksityksi ongelmaksi ("eihän sulla tossakaan hommassa ollut mitään ongelmia, eihän sulla sitten tässäkään voi olla" tai "Sä olet nyt itse keksinyt itselles tälläisen ongelman").
Alivilkas saattaa saada parempia arvosanoja, koska ei häiritse tuntia ja näyttää käyttäytyvän opettajan mielestä hyvin. Alivilkas saattaa vaikuttaa ylimieliseltä, koska ei kuuntele ja tekee asiat niikuin haluaa, mutta kuitenkin osaa jos haluaa. Ylivilkas on se, joka herättää koulussa huomiota ja tulee diagnostoiduiksi ajoissa.
On onni, että lapsesi on diagnostoitu varhain, että ongelmilla on joku nimi. Elämä voi muuten lähteä alamäkeen. Itselläni on ollut ongelmia esim. eristäytyminen, alkoholi, koulujen ja työn keskenjättö, masennus ym. Paljolta ikävältä olisin välttynyt jos diagnoosi olisi tullut lapsena.
Adhd:lla on kolme tyyppiä:
adhd-h (ylivilkkaus)
adhd-c ylivilkkaus ja tarkkaavaisuushäiriö)
adhd-i (tarkkaavaisuushäiriö ilman ylivilkkautta, entinen add).
Lapsesi(todennäiköisesti) kuuluu adhd-i-ryhmään, kuten minäkin.
meillä on 9vuotias poika joka on rauhallinen adhd-lapsi.Diagnoosi tuli yllätyksenä, poikaa tutkittiin migreenin takia ja siinä se selvisi.Kyllähän sitä nyt kun seuraa huomaa että niinhän se onkin... Rauhallinen iloinen ja tosi huumorintajuinen lapsi on myös helposti suuttuva, liikuntaa inhoava ja pallopelejä välttelevä.koulussa on matemetiikka vaikeaa, tukiopetus auttaa.Poika unohtelee myös usein kaikenlaista.Kertokaa muutkin jos teillä vastaavaa...
lapsena ylivilkas ja aikuisena lapsen kengiin tarrautuva.
Voi olla ADHD, eli tarkkaavaisuushäiriö ylivilkkaudella, tai ADD, eli tarkkaavaisuushäiriö ilman ylivilkkautta. Tarkoittaa mm. hahmotushäiriöitä, ns. päiväunelmointia, "kuuroutta", hitautta ei-mieluisten asioiden suorittamisessa, juuttumista johonkin toisarvoiseen kun olisi jotain tärkeää kiireellistä tehtävää yms. Pojallani on ADHD, itselläni ADD.
miten tällaisiin tutkimuksiin lapsensa saa?
Olen yrittänyt puhua asiasta terveydenhuollon ja koulun henkilökunnan kanssa, mutta minä koen, ettei minua kuunnella - onhan minun poikani kuulemma niin kiltti ja ihana koululainen, ettei mitään huolta ole. Oppimisvaikeuksia, kömpelyyttä, päiväunelmointia, unohtelua, keskittymisvaikeuksia ja tavaroiden etsimistä joka päivä. Matemaattisia erityisvaikeuksia on ja psykologisten testien mukaan hänellä on huomattavan suuri tasoero hienomotoriikan, hahmottamisen ja muistin välisissä asioissa. Kuulema harvinaisen suuri. Tällä hetkellä hän saa toimintaterapiaa, mutta sekin on vain 15 kerran jaksoissa. Sen jälkeen haettava aina uudestaan...
OLISI KIVA SAADA TIETOA TEILTÄ, JOILLA ON ASIASTA KOKEMUSTA. MITÄ KANNATTAA TEHDÄ ENSIN JA KENEN PUOLEEN KÄÄNNYN??
Lasten psykiatriselle poliklinikalle koeta varata aikaa psygologista kartoitusta varten, mahdollisen tarkkaavaisuushäiriön tai tarkkaavaisuus-/ylivilkkaushäiriön olemassaolon selvittelyä varten (muut, kuten psykiatriset diagnoosit suljetaan tutkimuksissa pois). Tutkimukset suoritetaan yleisimmin tiimityönä (neuropsykiatri tai psykiatri tutkii yhdessä psygologin kanssa, tutkimukset kestävät 1-3 kk, riippuen tutkittavan yhteistyöhalusta ja siitä, mitä turkimusten kestäessä ilmenee).
Mukaan vastaanotolle oman (vanhempien) kirjallisen selonteon lisäksi (koskien lapsen oireilua) lapsen kanssa läheisesti tekemisissä olevien tahojen kirjalliset todistukset sekä koulutodistukset, mikäli niitä on - todistuksissa paino yhteistyötaidoilla (käyttäytyminen muiden kanssa, huolellisuus, tehtävien omatoiminen loppuunsaattaminen jne.); oireita täytyy olla muuallakin kuin kotona, esim. koulussa, isovanhempien luona jne.).
Kannattaa liittää omaan kirjalliseen selontekoon myös tiedot mistä ja keneltä ja kuinka pitkään on yrittänyt lapselle apua hakea (nimet kannattaa mainita).
Mikäli vastaanottoaikaa ei tunnu järjestyvän (jonoja, ruuhkaa...), kannattaa lähestyä hoitavaa lääkäriä ja psygologia kirjeitse yllä mainittujen liitteiden - todistusten - kera.
Mikäli avun saaminen lasten psyk.polilta viivästyy, kannattaa ottaa yhteyttä paikalliseen mielenterveystoimistoon ja lähettää toimiston vastaaville lääkäreille/psygologeille infoa kirjeitse, mikäli ajanvarauksessa on ruuhkaa ja tehdä selväksi, että asialla on kiire - vaakakupissa lapsen hyvinvointi.
Myös yksityisvastaanotolle voi koettaa hakeutua viime hädässä (neurologille tai psykiatrille).
Tsemppiä!
Kirjallisiin selontekoihin tietenkin liitteeksi kopiot jo olemassa olevista tutkimustuloksista (todistukset oppimisvaikeuksista, hahmotushäiriöistä jne.).
Tuli epikriisi sairaalasta ja siinä diagnoosiksi on merkitty todellakin tuo ADD. Ehdinkin jo vähän ihmetellä, että onko ADHD-diagnoosi nyt
ollenkaan oikein :o)
Olen itse adhd ja olin lapsena todella hiljainen ja rauhallinen, ujokin. Toisaalta opettajan unelmalapsi, en häirinnyt koskaan - toisaalta kuitenkin hankala oppilas, sillä oppituntini kuluivat lähinnä ikkunasta ulos tuijotellen, piirrellen tai omia juttujani kirjoitellen, en koskaan tehnyt läksyjä, enkä halunnut avata suutani luokassa vastatakseni kysymyksiin.
Uppouduin omiin ajatuksiini ja haaveisiini niin, että ulkomaailma katosi mielestäni kokonaan ja minut piti herättää haaveistani melkein samaan tapaan kuin nukkuva herätetään, ennen kuin minuun sai kontaktia.
Olen pärjännyt elämässäni mielestäni hyvin, eikä adhd ole kovin suuria ongelmia aiheuttanut. Joskus mietin onko diagnoosini oikea ollenkaan, mutta yleensä pian tapahtuu jotain sellaista, joka saa minut taas uskomaan siihen...
Eniten ongelmia tuottaa saamattomuus varsinkin ikävien asioiden kanssa. Minulle on todellakin lähes ylitsepääsemätöntä esim. siivota yli 10 minuuttia pidempään tai huolehtia laskujen maksamisesta aina ajallaan... En yksinkertaisesti jaksa keskittyä tarpeeksi pitkään tai muista ikävien asioiden olemassa oloa ollenkaan, että voisin ne suorittaa...
Mielekkääseen tekemiseen, siis sisältä lähtevään, oman tahdon ohjailemaan tekemiseen keskittymiskyky riittää joskus liiankin hyvin. Rakastan palapelejä ja saatan viikonloppuna istua yhdeksänkin tuntia pöydän ääressä tekemässä palapeliä. Saatan unohtaa syömisenkin kokonaan, onneksi on olemassa mies, joka pitää huolta =)
Jonkun verran on myös hahmottamisongelmia:
Etäisyydet ovat metriin saakka hyvin hallussa, pystyn sentin tarkkuudella arvoimaan esim. 30 senttiä, mutta sitä suuremmissa mitoissa menee kymmenet ja sadat metrit sekä kilometrit helpostikin sekaisin. Saatan sanoa, että risteykseen on muutama sata metriä, kun sinne todellisuudessa on ehkä 30 metriä. Kyse ei siis ole siitä, että sanoisin vahingossa väärin tai että käsitteet menisivät sekaisin vaan yksinkertaisesti siitä, etten hahmota etäisyyksiä.
Samoin aika ja sen arviointi tuottaa ongelmia. Kun joku kysyy milloin olen perillä, vastaus on lähes poikkeuksetta 'vartti tai vähän reilu' vaikka matkaa olisi vielä reilusti yli puoli tuntia jäljellä. En myöskään pysty hahmottamaan kauanko jostain tapahtumasta on kulunut aikaa. Saatan sanoa, että viime keväänä, kun oikea ajankohta olisi kolme vuotta sitten keväällä. Enkä todellakaan itse tajua, että sanon väärin. Olenkin ottanut itselleni 'maamerkkejä' ajasta. Esim. muutto toiseen asuntoon, valmistuminen, hyvän ystävän häät, jne. Sitten vertaan elämäni tapahtumia näihin 'maamerkkeihin', onko jokin tapahtuma tapahtunut ennen tai jälkeen jotain näistä 'maamerkeistä'. Vain tällä tavalla pystyn arvioimaan suunnilleen oikean ajankulun. Muuten voin sanoa useitakin vuosia pieleen...
Olen jo pitkään itse sanonut - jo kauan ennen adhd diagnoosin saamista - että olen aivan loistava oppija, mutta käsittämättömän huono opiskelija. Rakastan yli kaiken kaikkea uutta ja oppimisen ja oivaltamisen tunnetta. En kuitenkaan voi sietää luokkahuoneessa istumista, kirjoista pänttäämistä, luentoja tai kalvosulkeisia. Niskakarvat nousevat pystyyn jo ajatuksestakin!
Tästä johtuen en ollut kaikkein aktiivisimpia koulunkäyjiä, lukiossa tulin yleensä kyllä kouluun aamusta (kroonisesti aina 5 minuuttia myöhässä), mutta jaksoin olla siellä ehkä puoleen päivään saakka tai jos oli oikein hyvä päivä, ehkä jopa kahteen saakka! Sen jälkeen lähdin aina omille teilleni ja iltapäivän tunnit menivät minulta lähes poikkeuksetta ohitse... Siitä huolimatta kirjoitin 3 L:ää ja 1 C:n, eikä voi olla kuin tyytyväinen... =)