Mari Kiviniemi julkaisi ao. näkemyksensä maakunnista vuosia sitten. Sama näkemys on Keskustassa yhä voimakkaana - ehkä voimakkaampana kuin koskaan. Se nostettiin Keskustan pääteemaksi kunnallisvaaleissa. Nyt Kokoomus aikoo jyrätä Suomeen kauan kaivatun maakuntamallin ikuisiksi ajoiksi Atlantin syvänteeseen. Samalla se jyrää myös lähidemokratian vieden Suomen demokratian takapajulaksi Euroopassa.
Näin Kiviniemi maakunnallisesta itsehallinnosta:
Keskustan pitkäaikainen tavoite on ollut saada itsenäiset maakunnat Suomeen. Ilman niitä demokratia ei toimi - ainakaan sillä tasolla mitä sillä länsimaissa ymmärretään. Ilman itsenäisiä maakuntia, valtio on aina eräänlainen valtiodiktatuuri. Miksi näin halutaan yhä olevan?
Perusteos tästä Suomea koskevasta demokratiavajeesta on prof. Heikki Kirkisen ”Maakuntien Eurooppa ja Suomi”. Sen luettuaan ymmärtää sen, miksi missä tahansa Keski-Euroopan maassa maakuntien lopettamista vaativa poliitikko lopettaisi samalla oman poliittisen uransa. Sen luettuaan ymmärtää myös sen, miksi SDP ja Kokoomus eivät halua itsenäisiä maakuntia Suomeen.
Hallinto on hidasliikkeistä. Kun jokin rakenne on kerran luotu, sen muuttaminen tai purkaminen muodostuu ylivoimaiseksi. Byrokraateille luonnonlaeista tärkeimpiä on jatkuvuuden laki.
Hyvä esimerkki on läänijärjestelmä. Se luotiin 1600-luvulla senhetkiseen tarpeeseen, kun Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolf otti asiakseen seikkailla sotimassa Keski-Euroopassa. Kolmikymmenvuotista sotaa varten piti kerätä rahvaalta veroja. Siihen tarvittiin läänejä.
Tarvittiin melkein neljäsataa vuotta, ennen kuin hallinnossa saadaan kolmikymmenvuotinen sota päättymään. Eilen eduskunnan käsittelyyn tullut aluehallintolaki siirtää läänit lopullisesti sinne, minne ne olisivat kuuluneet jo pitemmän aikaa: historiantutkijoiden raaka-aineeksi.
Läänit ovat keskitetyn valtion, mieluiten yksinvaltiaan hallitseman, väline koko valtakunnan hallitsemiseen huonojen liikenneyhteyksien maailmassa. Ruotsin soturikuninkaat tarvitsivat niitä ja Venäjän keisari tarvitsi niitä.
Suomeen piti perustaa demokraattinen maakuntahallinto jo 1920-luvulla, kunhan yleisellä ja yhtäläisellä äänioikeudella valitun eduskunnan jälkeen oli saatu tasavalta pystyyn ja kuntahallinto jonkinlaiseen kuntoon. Vuosikymmenen lopun lama kuitenkin kaatoi suunnitelmat, jotka hautautuivat myöhemmin sotien alle.
Sodan jälkeen maakuntahallinnon kehittämisestä eli vallan hajauttamisesta tuli ideologinen kiistakapula. Ratkaisevaa askelta ei ehkä olisi pystytty ottamaan omin voimin, mutta lähestyvä EU-jäsenyys tuli lopulta apuun 1990-luvun alussa, kun nykyinen maakuntahallinto muodostettiin.
Muualla Euroopassa demokraattinen maakuntahallinto on itsestäänselvyys. Siellä on luontevaa ajatella, että myös maakuntien kokoisilla alueilla veroista ja päätöksistä vastaavat suorilla vaaleilla valitut edustajat. Paikallistasolla hoidetaan sinne kuuluvat asiat, maakunnissa maakuntien asiat, valtion kautta yhden maan kokoiset asiat ja EU:n avulla sitä laajemmat asiat.
* * *
Nykyinen hallitus otti ohjelmaansa useita hallinnonuudistuksia, jotka olivat lykkääntyneet puolueiden välisten kiistojen vuoksi.
Pyhät ministeriörajat kaadettiin, kun muodostettiin työ- ja elinkeinoministeriö. Uuden ministeriön luonteva jatke maakuntatasolla ovat ELYiksi nykyään kutsuttavat kehittäjävirastot, joiden tarkoitus on aloittaa vuodenvaihteessa. Kansalaisten yhdenvertaista kohtelua puolestaan valvovat aluehallintovirastot.
Uudistus on looginen mutta ei kovin radikaali. Valtio ei käytännössä luovu mistään keskeisestä valtaoikeudestaan aluetasolla. Tehtävät vain ryhmitellään järkevämmin.
Onkin toivottavaa, että nyt tehtävä uudistus on vain muutaman vuoden välivaihe matkalla kohti aitoa maakuntahallintoa.
Tällainenkin uudistus on herättänyt paljon parkua. Moni alue ehti takavuosina paremman puutteessa rakentaa identiteettinsä läänien varaan. Vaatii totuttelua huomata, että omissa käsissä oleva hallinto on parempi ja toimivampi vaihtoehto.
Vastustukseen liittyy myös suoranaista valtapolitiikkaa. On surullista huomata, että kansalaisten perusoikeuksien turvaamiseen tähtäävät perustuslain kielipykälät on valjastettu valtarakenteiden puolustamiseen.
Ruotsinkielisten täytyy saada toimivaa ja oikeudenmukaista palvelua kaikkialla maassa, ei pelkästään maantieteellisesti rajatuissa reservaateissa, joihin on keinotekoisilla rajoilla saatu ruotsinkielinen enemmistö. Palvelut pitää turvata sekä enemmistölle että vähemmistölle.
Vuodenvaihde lähenee nopeasti, joten eduskunnan on syytä viedä uudistus määrätietoisesti maaliin. Sen jälkeen voidaan suunnata kohti todellisen aluehallinnon rakentamista.
Mari Kiviniemen kirjoitus on julkaistu Ilkka-lehdessä
http://www.ilkka.fi/Article.jsp?article=458949
Näin Kiviniemi maakunnallisesta itsehallinnosta:
Keskustan pitkäaikainen tavoite on ollut saada itsenäiset maakunnat Suomeen. Ilman niitä demokratia ei toimi - ainakaan sillä tasolla mitä sillä länsimaissa ymmärretään. Ilman itsenäisiä maakuntia, valtio on aina eräänlainen valtiodiktatuuri. Miksi näin halutaan yhä olevan?
Perusteos tästä Suomea koskevasta demokratiavajeesta on prof. Heikki Kirkisen ”Maakuntien Eurooppa ja Suomi”. Sen luettuaan ymmärtää sen, miksi missä tahansa Keski-Euroopan maassa maakuntien lopettamista vaativa poliitikko lopettaisi samalla oman poliittisen uransa. Sen luettuaan ymmärtää myös sen, miksi SDP ja Kokoomus eivät halua itsenäisiä maakuntia Suomeen.
Hallinto on hidasliikkeistä. Kun jokin rakenne on kerran luotu, sen muuttaminen tai purkaminen muodostuu ylivoimaiseksi. Byrokraateille luonnonlaeista tärkeimpiä on jatkuvuuden laki.
Hyvä esimerkki on läänijärjestelmä. Se luotiin 1600-luvulla senhetkiseen tarpeeseen, kun Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolf otti asiakseen seikkailla sotimassa Keski-Euroopassa. Kolmikymmenvuotista sotaa varten piti kerätä rahvaalta veroja. Siihen tarvittiin läänejä.
Tarvittiin melkein neljäsataa vuotta, ennen kuin hallinnossa saadaan kolmikymmenvuotinen sota päättymään. Eilen eduskunnan käsittelyyn tullut aluehallintolaki siirtää läänit lopullisesti sinne, minne ne olisivat kuuluneet jo pitemmän aikaa: historiantutkijoiden raaka-aineeksi.
Läänit ovat keskitetyn valtion, mieluiten yksinvaltiaan hallitseman, väline koko valtakunnan hallitsemiseen huonojen liikenneyhteyksien maailmassa. Ruotsin soturikuninkaat tarvitsivat niitä ja Venäjän keisari tarvitsi niitä.
Suomeen piti perustaa demokraattinen maakuntahallinto jo 1920-luvulla, kunhan yleisellä ja yhtäläisellä äänioikeudella valitun eduskunnan jälkeen oli saatu tasavalta pystyyn ja kuntahallinto jonkinlaiseen kuntoon. Vuosikymmenen lopun lama kuitenkin kaatoi suunnitelmat, jotka hautautuivat myöhemmin sotien alle.
Sodan jälkeen maakuntahallinnon kehittämisestä eli vallan hajauttamisesta tuli ideologinen kiistakapula. Ratkaisevaa askelta ei ehkä olisi pystytty ottamaan omin voimin, mutta lähestyvä EU-jäsenyys tuli lopulta apuun 1990-luvun alussa, kun nykyinen maakuntahallinto muodostettiin.
Muualla Euroopassa demokraattinen maakuntahallinto on itsestäänselvyys. Siellä on luontevaa ajatella, että myös maakuntien kokoisilla alueilla veroista ja päätöksistä vastaavat suorilla vaaleilla valitut edustajat. Paikallistasolla hoidetaan sinne kuuluvat asiat, maakunnissa maakuntien asiat, valtion kautta yhden maan kokoiset asiat ja EU:n avulla sitä laajemmat asiat.
* * *
Nykyinen hallitus otti ohjelmaansa useita hallinnonuudistuksia, jotka olivat lykkääntyneet puolueiden välisten kiistojen vuoksi.
Pyhät ministeriörajat kaadettiin, kun muodostettiin työ- ja elinkeinoministeriö. Uuden ministeriön luonteva jatke maakuntatasolla ovat ELYiksi nykyään kutsuttavat kehittäjävirastot, joiden tarkoitus on aloittaa vuodenvaihteessa. Kansalaisten yhdenvertaista kohtelua puolestaan valvovat aluehallintovirastot.
Uudistus on looginen mutta ei kovin radikaali. Valtio ei käytännössä luovu mistään keskeisestä valtaoikeudestaan aluetasolla. Tehtävät vain ryhmitellään järkevämmin.
Onkin toivottavaa, että nyt tehtävä uudistus on vain muutaman vuoden välivaihe matkalla kohti aitoa maakuntahallintoa.
Tällainenkin uudistus on herättänyt paljon parkua. Moni alue ehti takavuosina paremman puutteessa rakentaa identiteettinsä läänien varaan. Vaatii totuttelua huomata, että omissa käsissä oleva hallinto on parempi ja toimivampi vaihtoehto.
Vastustukseen liittyy myös suoranaista valtapolitiikkaa. On surullista huomata, että kansalaisten perusoikeuksien turvaamiseen tähtäävät perustuslain kielipykälät on valjastettu valtarakenteiden puolustamiseen.
Ruotsinkielisten täytyy saada toimivaa ja oikeudenmukaista palvelua kaikkialla maassa, ei pelkästään maantieteellisesti rajatuissa reservaateissa, joihin on keinotekoisilla rajoilla saatu ruotsinkielinen enemmistö. Palvelut pitää turvata sekä enemmistölle että vähemmistölle.
Vuodenvaihde lähenee nopeasti, joten eduskunnan on syytä viedä uudistus määrätietoisesti maaliin. Sen jälkeen voidaan suunnata kohti todellisen aluehallinnon rakentamista.
Mari Kiviniemen kirjoitus on julkaistu Ilkka-lehdessä
http://www.ilkka.fi/Article.jsp?article=458949
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.