Yllätyin, kun luin, että Kerry onkin sukujuuriltaan juutalainen ja oikeasti Kohn. En tiedä pitääkö 100%:sti paikkansa.
Jos näin on, asialla voi olla merkitystä USAn ja islamilaisten arabien suhteiden kannalta.
Toki meille suomalaisille on jokseenkin sama, kuka USAn presidentiksi valitaan, mutta asia on yllättävän mielenkiintoinen. En uskoisi juutalaisen presidentin edistävän maailmanrauhaa ainakaan enempää kuin kristityn.
t:jarmo
John Kerry, whose real name is John Kohn, whose wealthy father, Richard Kohn, was a State Department big shot and whose Jewish grandfather, Fritz Kohn, originally came over to the U.S.A. from Czechoslovakia. Fritz Kohn set up shop with fellow Jews on Wall Street and soaked up a fortune ripping off hapless Gentile clients.
In Massachusetts, Jews are not as popular as Irish Catholics, so the name "Kerry" was assigned the Kohn tribe. For his entire life, John Kerry has pretended to be Irish and Catholic.
http://www.conspiracyworld.com/index0084.htm
Jos näin on, asialla voi olla merkitystä USAn ja islamilaisten arabien suhteiden kannalta.
Toki meille suomalaisille on jokseenkin sama, kuka USAn presidentiksi valitaan, mutta asia on yllättävän mielenkiintoinen. En uskoisi juutalaisen presidentin edistävän maailmanrauhaa ainakaan enempää kuin kristityn.
t:jarmo
John Kerry, whose real name is John Kohn, whose wealthy father, Richard Kohn, was a State Department big shot and whose Jewish grandfather, Fritz Kohn, originally came over to the U.S.A. from Czechoslovakia. Fritz Kohn set up shop with fellow Jews on Wall Street and soaked up a fortune ripping off hapless Gentile clients.
In Massachusetts, Jews are not as popular as Irish Catholics, so the name "Kerry" was assigned the Kohn tribe. For his entire life, John Kerry has pretended to be Irish and Catholic.
http://www.conspiracyworld.com/index0084.htm
Vastaukset 21
Vanhimmat
http://www.y-quest.net/kerry-kohn.htm
John Kerry on toki isänpuolisilta sukujuuriltaan juutalainen, mutta ei enää edes 50 %:sti kuten tuossa nimimerkki Korkein totuus liittämässä nettijutussa todetaan, vaan itse asiassa enää vain 25 %:sti. Mutta kun juutalaisuus juutalaisuuden perimäsäännösten mukaisesti periytyy vain äidin puolelta ja Kerry itse on kristitty (käsittääkseni katolinen), niin ei häntä juutalaisena voida pitää. Amerikassa sitä paitsi juutalaisuus ei ole rasite, pikemmin päinvastoin. Niin muuten minunkin mielestäni. Ei kai Sinulla vain ole rasistisia asenteita? Hieman ihmettelen, sillä olen pitänyt Sinua ihan viisaana ihmisenä.
(Muuten Max Jakobsonkaan ei olisi perimäsäännösten mukaan juutalainen, koska hänen äitinsä oli suomalainen Helmi Virtanen. Mutta kun Helmi kääntyi juutalaisuuteen ja myös Max itse tunnustaa juutalaisuutta uskontonaan, niin kyllä hän tietysti on juutalainen, kuten hän haluaakin olla).
Olen ennemminkin Israelin ystävä ja palestiinalaisterroristien vastustaja, joten rasismi sikseen.
Ihmettelisin, jos Kerryn juutalaisuus ei tulisi esille vaalikampanjan aikana ja painaisi keskiluokkaisen amerikkalaisen äänestysvalinnan yhteydessä.
t:jarmo
Eihän näillä asioilla pitäisi olla merkitystä, mutta kun niillä ihan varmasti kuitenkin on.
Kohn’s/Kerry’s grandmother, born as Ida Lowe, was also Jewish.
1/2 juutalainen Kerry ei ole vaihtoehto Bushin ja Sharonin politiikalle. Samalla tavalla kuin Paul Volfowitz ja muut myös Kerry taustavaikuttajineen janoaa Keski-itään myös suomalaista verta.
Kristillinen uskomme velvoittaa meidät ristiretkelle Bushin ja Kohnin rinnalle puolustamaan Israelia Irakissa.
sellaista tuskin yhdysvalloissa sallittaisiinkaan?
"Yhdysvaltojen presidenttipelin asetelma, jossa vastakkain on kaksi Irakin sotaa kannattavaa ja Israelille täysin lojaalia ehdokasta, George W. Bush ja John Kerry, on saanut monet tarkkailijat valittamaan, että nämä vaalit eivät tarjoa lainkaan vaihtoehtoa nykyiselle Bushin hallinnon politiikalle. Molemmat ehdokkaat ovat jopa jäseniä samassa Yalen yliopiston salaseurassa "The Order of Skull and Bones"."
http://members.surfeu.fi/11syyskuu/kolumneja.htm
"Kerry myönsikin sen Meet the press ohjelmassa, scully and mulderille vaan tiedoksi.
http://www.prisonplanet.com/010104kerryadmits.html
Myös Bushin ukko on jäsen. Toisin kuin "yleinen" harhaluulo on, S & B ei ole mitään pelleilyä. Seuran perustamisesta 1832 lähtien siihen on otettu vain 15 jäsentä/vuosi (kaikki viimeisen vuoden opiskelijoita), mutta se on tuottanut hurjat määrät ministereitä, senaattoreita (Kerry olisi jo 4. presidentti), yliopistojen johtajia, jne. Yalen yliopisto on ollut täysin luumiesten hallussa 1800-luvun lopulta.
Professori Antony C. Sutton on kirjoittanut mainion kirjan seurasta, "America's secret establishment: An introduction to the Order of Skull & Bones". Kattaa kaikki alueet, poliittisesta vaikuttamisesta noihin okkulttisiin juttuihin. Löytynee ainakin Amazonilta."
http://www.jippii.fi/jsp/forum/thread.jsp?b=salaliitto&t=1578
En voi olla puuttumatta tuohon keskusteluunne, vaikka en täällä enää juuri kirjoittelekaan. Minusta on käsittämätön asenne, jonka mukaan USA:n presidentin tulisi miellyttää erityisesti Lähi-idän konfliktin toista osapuolta, kumpaa tahansa. Konflikti ei tule koskaan saamaan rauhanomaista ratkaisuaan, elleivät arabit hyväksy sitä, että siitä on sovittava nimenomaan juutalaisten kanssa. Ja sama päinvastoin juutalaisnäkökulmasta.
Rauhanratkaisua juutalaisten ja arabien puolesta ei voi dehdä USA:n presidentti eikä mikään muukaan ulkopuolinen taho, vaan osapuolten itsensä se on tehtävä, eikä silloin esteenä saa olla vastapuolen juutalaisuus tai arabilaisuus. Monia ulkopuolisia yrityksiä on ollut, mutta mitään ne eivät ole tuottaneet. Ja vain rauhanratkaisu on tarvittava, ainoa kysymykseen tuleva ratkaisu. Sitä ei kukaan tiedä, miten lopullinen sekään olisi, mutta sitä pitäisi nyt kokeilla. Sotia nuo osapuolet ovat kokeilleet jo monta kertaa, mutta ne ainakaan eivät ole mitään ratkaisseet.
Laitoin toissapäivänä historian saitille kirjoitussarjani ”YK:n rauhanturvaajan muistelmia.” Yhteys siihen on myös tältä saitilta. Joku on kiitellyt kirjoitussarjani yhteenvetoa, osaa ”lopuksi”. Siinä kerron omia kokemusperäisiä näkemyksiäni noista Lähi-idän konflikteista. Laitan tähän alle osan tuosta loppuyhteenvedostani. Ehkäpä siinä on teillekin – tässä keskustelleille – jotakin huomion arvoista:
-------------------------------------------------
"Minulta on joskus kysytty, kumpaa osapuolta kohtaan minä tunsin myötätuntoa. Olen vastannut, että ”kumpaakin”. Näin vastatessani en ole kaunistellut tuntemuksiani, sillä sympatiani - joita väistämättä joskus syntyy - ovat vaihdelleet tilanteen mukaan. Kyproksella olin sisimmässäni turkkilaisten puolella silloin, kun vahvemmat kreikkalaiset uhosivat voimansa tunnossa, ja kreikkalaisten puolella, kun turkkilaiset heittäytyivät hankaliksi. Turkin armeijan ilmahyökkäys ja maihinnousu Kyprokselle vuonna 1974, kahdeksan vuotta saarelta lähtöni jälkeen, sai sympatiani täällä heikomman osapuolen, Kyproksen kreikkalaisten puolelle, vaikka hyvin tiesin, etteivät he olleet syyttömiä Turkin voimakkaaseen reaktioon. Kreikkalaisia arvostan siitä, että he ovat saaneet alueensa kukoistukseen, jota nykyturistina saarella vieraileva aikaisemman tilanteen tunteva voi vain ihailla! Kovasti taantuneen turkkilaisen puolen uskon pääsevän paremmalle kehitysuralle vasta sitten, kun syntyy taas molempien kansallisuuksien yhteinen Kyproksen valtio.
Israelin ja sen naapureiden tilannetta voidaan verrata Daavidiin ja Goljatiin. Arabinaapureihinsa verrattuna sekä alueeltaan että väestöltään kääpiö Israel on käydyissä sodissa silti ollut naapureitaan vahvempi. Ollako nyt heikomman vai vahvemman puolella? Heikompihan yleensä saa sympatiat, mutta nyt tulee huomata, että nuo ”heikommat” ovat paljon suurempia ja ne ovat aloittaneet useimmat noista sodista, joissa niille on käynyt huonosti. Siitä huolimatta ne jaksavat uhota, vaikka toisaalla esittävät mielellään marttyyriä. Tuollainen pyrkii ärsyttämään tilanteen tuntevaa. Israelilaisia on ihailtava siitä, että he ovat rakentaneet - toki muualta maailmasta paljon apua saaden - muutamissa vuosikymmenissä maan, jonka kukoistus korostuu naapureiden rinnalla. Israelin naapureitaan parempi osaaminen näkyy monessa asiassa, ei vähiten sen armeijassa, mikä on arvostettava korkealle. Usein nähty palestiinalaisten huono kohtelu ja juutalaisten peittelemätön ylemmyydentunto naapureihin nähden ei tuo pisteitä Israelille.
Joskus kuulee sanottavan, että ihmisinä arabit ovat miellyttävämpiä kuin juutalaiset - ja kuuleepa joskus päinvastaisenkin mielipiteen. Yleistäminen on yleensä tyhmää ja niin myös tässä. Kaikissa kansoissa on erilaisia yksilöitä, miellyttävämpiä ja vähemmän miellyttäviä. Ainakaan ei voida sanoa, että arabit ovat hyviä ja juutalaiset pahoja tai päinvastoin. Sama tietenkin pätee myös kreikkalaisiin ja turkkilaisiin. Ja varmaa on, etteivät nuo ikävät tapahtumat tuolla johdu ihmisten pahuudesta, vaan syyt ovat syvemmällä ja monimutkaisemmat. En puutu enää Kyproksen enempää kuin Israelin ja sen naapureiden konfliktien välittömiin syihin, vaan valottaisin hieman vanhempia asioita. Niilläkin on merkitystä myös nykytilanteessa.
Lähi-idän kaikilla kansoilla on pitkä historia. Enemmän oppia saaneet ihmiset tuntevat kansansa historian ja ovat siitä ylpeitä. Kyproksen kreikkalainen väestö, mikä tuntee Kreikan loisteliaan historian omakseen, on ollut alisteinen muille yli 2000 vuotta; patoutumat pyrkivät purkautumaan, kun he ovat päässeet määräävään asemaan. Turkkilaiset ovat ylpeitä suurvaltahistoriastaan ja he ovat olleet saaren ”herrakansana” 400 vuotta. Nykytilanteessa he saattavat tuntea itsensä nöyryytetyiksi eivätkä halua alistua osaansa. Kreikkalaisella väestöllä ei liene enää halua liittyä Kreikkaan eikä turkkilainenkaan väestö kannattane heidän alueensa liittämistä Turkkiin, mutta Turkki pitää kiinni asemastaan saarella ja siten estää Kyproksen valtion yhdistymisen. Kahtiajako näyttää estävän Kyproksen pääsyn EU:iin, mikä lienee myös jäsenyyttä havittelevan Turkin mieleen.
Juutalaiset tietävät olevansa kolmen suuren monoteistisen uskonnon kantaisiä ja siten antaneensa maailmalle sen merkittävimmän perinnön. Varmaan he myös tiedostavat - en ole koskaan kuullut kenenkään sitä korostavan - että he ovat antaneet maailman tieteille, taiteille ja melkein mille tahansa elämänalalle lukumääräänsä suuremman panoksen. Olen lukenut paristakin eri yhteydestä, että juutalaisia on ihmiskunnasta noin 0,2 %, mutta heidän osuutensa nobelisteista on yli 20 %. Monelle israelilaiselle heidän kotimaansa on tuo Jumalan osoittama Luvattu maa, johon Mooses johdatti kansansa Egyptin orjuudesta, ja he katsovat olevansa oikeutettuja maahansa jo tällä perusteella. Jotkut kai vetoavat ns. Balfourin julistukseen. Englannin ulkoministeri jaarli Arthur Balfour lupasi vuonna 1917 juutalaisille Palestiinan ”kansallisen kodin” perustamista varten. Hänen oli helppo antaa tuo lupaus, sillä Palestiina ei kuulunut tuolloin Englannille vaan Turkille! Monen juutalaisen mielestä vain oma maa voi suojella heitä niiltä kauheuksilta, joita he ovat joutuneet kokemaan muualla maailmassa antisemitismin vuoksi. Maailmalla on tässä syytä huonoon omatuntoon eikä juutalaisten näkemystä voida kyseenalaistaa.
Juutalaisvainoihin vähiten syyllisiä lienevät ne, jotka tuon valtion perustamisen johdosta ovat joutuneet eniten kärsimään. Palestiinalaiset ovat asuneet Israelin alueella ehkä kauemmin kuin juutalaiset, joten se on kiistatta heidänkin kotimaansa.
Monessa asiassa eripuraiset arabit ovat yksimielisen ylpeitä historiastaan ja valistuneimmat myös tietoisia siitä, että heidän valtakuntansa ulottui satoja vuosia Eurooppaan ja he kantoivat kreikkalaista sivistysperinnettä pimeän keskiajan yli kehittäen tieteitä ja taiteita ennennäkemättömään kukoistukseen mm. Avicennan ja Averroeen johdolla. Arabit odottavat, että tämä muistetaan ja heidän mielipidettään alueen asioissa edelleen kuullaan ja arvostetaan. Toisaalta heille on arka paikka tietoisuus siitä, että he joutuivat myöhemmin muiden alistamiksi. Nyt monet kokevat Israelin lyövän kiilan heidän keskellensä ja noihin myöhempiin alistajiin suhtaudutaan edelleen epäluuloisesti siksi, että ne nähdään tuon karsastetun Israelin ystävinä.
Ei ole kuitenkaan olemassa mitään yhtenäistä arabikansaa. Tavalliset ihmiset kokevat olevansa ennen muuta egyptiläisiä, palestiinalaisia, syyrialaisia jne, ja arabimaiden johtajienkin pyrkimykset käyvät usein ristiin. Islam toki yhdistää, mutta toisistaan paljon poikkeavat pääsuunnat sunnalaisuus ja shiialaisuus ja lisäksi monet lahkot vaikuttavat heidän keskuudessaan. Arabimaat omaavat erilaisia yhteiskuntajärjestelmiä, mutta demokratioita ne eivät juuri koskaan ole. Niissä mielellään ihaillaan vahvoja johtajia, vaikka ne usein näyttävät johtavan maitaan omien valtapyrkimystensä mukaisesti kansastaan vähät välittäen. Länsimaisen näkemyksen mukaan on paradoksaalista, että Egyptin johtajista maansa kolmeen hävittyyn sotaan vienyt Gamal Abdel Nasser sai kuolla palvottuna sankarina ja viimeisen sodan Egyptille voitolliseen rauhaan johtanut Anwar Sadat sai maksaa siitä hengellään!
Arabimaissa ilmenevä Israelin viha ei ole yhdenmukaista ja aukotonta. Egyptissä vihaa on lähinnä vain muslimifundamentalistien keskuudessa ja Jordaniassa oikeastaan vain palestiinalaispakolaisten joukossa. Syyriassa Israelia vihataan maan alueiden valloittajana, Libanonissa maahantunkeutujana ja miehittäjänä, joskin eräät tahot siellä vihaavat Syyriaa samasta syystä ja pitävät Israelia suojelijanaan. Syyriassa vihalla yritetään peittää myös maan sisäisiä ongelmia, jotka johtuvat osin mm. siitä, että pienellä alauiittien heimolla, johon al Assadien presidenttisuku kuuluu, on suhteettoman suuri valta. Minun Golanilla ollessani ongelmat kärjistyivät sisällissodan asteelle, verilöylyksi eräissä kaupungeissa.
Arabit vakuuttavat, etteivät he vihaa juutalaisia, ja eihän historian saatossa arabimaissa ole esiintynyt antisemitismiä samassa mitassa kuin useimmissa Euroopan maissa. Jo keskiajan suuret arabioppineet työskentelivät ystävyydessä aikansa suuren juutalaisen oppineen Maimonideen kanssa. Arabit sanovat vihaavansa vain sionismia, eli tuota Itävallan juutalaisen kirjailija Theodor Herzlin 1896 perustamaa juutalaiseen valtioon tähtäävää liikettä ja sen konkreettista ilmentymää, Israelin valtiota. Kieltämättä tästä johtuen Israelin arabinaapureiden vaivoiksi on tullut valtavasti palestiinalaispakolaisia, joiden vaatimuksia omaan kotimaahan he tukevat ei niinkään veljellisestä myötätunnosta kuin voidakseen häätää nuo pakolaiset pois omasta maastaan.
Israel ei ole naapureitaan yhtenäisempi. Maassa on suuri palestiinalaisvähemmistö, johon kuuluvista monet haluaisivat vain tehdä työtä ja elää rauhassa maan valtaväestön kanssa, mutta ääriainekset ja ulkopuoliset tekevät sen mahdottomaksi. Juutalaisten suhtautuminen palestiinalaisiin ei yleisestä nuivuudesta huolimatta ole sekään yhdenmukaista. Länsirannan kysymys jakaa kansaa ja on erilaisia mielipiteitä siitä, millainen asema palestiinalaisilla tulisi olla Israelin valtiossa. Jizhak Rabin, entinen maineikas sotilas, myöhempi puolustus- ja pääministeri sekä Nobelin rauhanpalkinnon saaja tuli tapetuksi, kun hän solmi rauhansopimuksen palestiinalaisten johtajan Jasser Arafatin kanssa. Eräisiin naapurivaltioihin ei luoteta lainkaan ja toisiin suhtaudutaan varsin myönteisesti. Jordanian kuningas Husseinia monet Israelilaiset suorastaan rakastivat ja Egyptin presidentti Sadat koettiin Israelissa sankariksi ja suureksi valtiomieheksi.
Juutalainen kansa on muutenkin kovin heterogeeninen. Sen enemmistö on eri puolilta maailmaa tulleita ensimmäisen tai toisen polven siirtolaisia, jotka puhuvat monia eri kieliä - toki lähes kaikki osaavat myös hebreaa - ja omaavat erilaisia kulttuureja. Israel on demokratia ja sen väestö poliittisesti tiedostavaa. Poliittinen kenttä on pirstaloitunut lukuisiin, hyvin erilaisia arvoja tavoitteleviin ja toisiaan jyrkästi vastustaviin puolueisiin. Juutalaiset eivät enää jakaudu heimoihin raamatullisesti Jaakobin poikien mukaan, vaan diasporan, juutalaisten hajaannuksen aikaisen maantieteellisen alkuperän perusteella lähinnä sefardeiksi ja ashkenaseiksi. Sukupolvien ajan Israelissa asuneet kutsuvat itseään sabroiksi. (Sabra on kaktus, ja nuo juutalaiset pitävät itseään sen kaltaisena: päältä piikikkäänä, sisältä pehmeänä!) Heimoilla ei ole suurta roolia Israelissa. Uskonnollisesti juutalaiset jakautuvat moniin lahkoihin, pääsuuntina ortodoksit, reformistit ja hasidit. Jyrkimmät eivät edes tunnusta Israelin valtiota, vaan odottavat Messiaan tuloa ja valtakunnan perustamista. Suuri osa väestöstä on hyvin maallistunutta. Lähes kaikille valtio on tärkeä, minkä he ovat osoittaneet puolustaessaan sitä uhrautuvasti.
Noiden taustojen lyhytkin esittely osoittaa niihin sisältyvät monet ristiriitaisuudet, mikä ei ehkä edistä monimutkaisen tilanteen parempaa ymmärtämistä. Silti ei pitäisi tulla niin kyyniseksi, kuin se amerikkalainen sotilastarkkailija, joka sanoi läksiäisissään: ”Kun vuosi sitten tulin tänne, en voinut ymmärtää, miksi nämä ihmiset eivät tule täällä toimeen keskenään. Nyt vuoden täällä oltuani en ymmärrä sitä yhtään paremmin. Yhdestä asiasta olen tullut vakuuttuneeksi: kyllä juutalaiset ja arabit ovat toisensa ansainneet”. Rauhanturvaajan on pyrittävä katsomaan asioita avoimin mielin molempien osapuolten kannalta. Silti on hyvä muistaa, että ”idän ilmiöiden arviointi länsimaisella logiikalla vie helposti vääriin johtopäätöksiin”!
Seuraan edelleen mielenkiinnolla noiden alueiden tapahtumia, mutta tiedän, että asiat eivät paikanpäällä ole aina sellaiset, miltä ne täältä katsoen saattavat näyttää. Arabialainen sananlasku sanoo, että ”hyvä valhe ehtii Bagdadista Konstantinopoliin, kun totuus etsii vielä sandaaleitaan”! Toivoa nopeista ratkaisuista varsinkaan Israelin alueella ei kuitenkaan liene; niin juutalaisten kuin palestiinalaistenkin piina jatkunee vielä pitkään. Silti haluan uskoa, että tulevaisuus vielä tuo ratkaisuja noihin vaikeisiin ongelmiin; on pakko - näin ei voi jatkua loputtomiin! Ja noiden kansojen itsensä on nuo ratkaisut tehtävä; muut eivät voi tehdä sitä heidän puolestaan; rauhanturvaajatkin voivat vain antaa toiminnallaan aikalisän tarvittavien ratkaisujen löytämiseksi."
Pitkistä ja analyyttisistä puheista huolimatta, merkittävin maailman rauhoittumisen este on Lähi-Itä ja USAlla on siinä merkittävä rooli.
Jos USAn presidentti osoittautuu toisen vihaapitävän osapuolen verisukulaiseksi(jota Israel ja juutalaiset kuitenkin ovat), on hänen propaganda-arvonsa varmasti suurempi ääri-islamisteille kuin hyöty rauhanprosessille.
Nämä asiat kärjistyvät ja henkilöityvät alueella, missä islamin nimissä ja taivaspaikkoja luvaten jopa pikkulapsia houkutellaan tappamaan itsensä poliittisen aatteen vuoksi.
(YK muuten ei ole puuttunut siihen, että väestöä pidetään huonostikoulutettuina papiston tarpeita varten).
t:jarmo
Väitän, että Kerryn juutalaistausta tulee vielä korostumaan vaalitaistelun kiihtyessä. Ei niinkään Bushin taholta, vaan USA:n keskiluokan keskuudessa ihan itsestään. Ei USA:n kristitty keskiluokka hyväksy juutalaista presidentikseen.
miksi sionismista (huom. -ismi-) ei puhuta
enempää
onnistuihan se torpedoimaan Oslon sopimuksen
ja tappoi Rabinin
antisemitismi nousee palstoille joka päivä
toivoisi, että tästäkin ismistä, sionismista
keskusteltaisiin enemmän ja annettaisiin tietoa,
mitä se oikeastaan on
Arabit ja juutalaiset ovat seemiläisinä heimoina keskenään verisukulaisia siinä missä suomalaisugrilaisetkin heimot ja kansat. Ei rauha ole verisukulaisuudesta kiinni. Tappoja tapahtuu perheiden sisälläkin. Korhosen tekstistä voi löytää todellisia syitä lähidän kansojen keskinäiseen vihanpitoon.
Hienoa, että tunnet kiinnostusta sionismia kohtaan! Kiehtova aihe! Kyllä Sinä saat halutessasi siitä tietoja vaikka millä mitalla. Kirjastoista löydät kymmeniä pelkästään siitä kertovia kirjoja. Katsopa vaikka luetteloa netistä alla olevista osoitteista.
Sionismin historia on todella mielenkiintoinen. Sen voidaan katsoa saaneen alkunsa Baselissa vuonna 1897 pidetyssä ensimmäisessä sionistikongressissa, jonka oli kutsunut koolle itävallan juutalainen Theodor Herzl. Aate tähtäsi tähtäsi oman valtion perustamiseen maailmassa jo tuolloin vainotuille juutalaisille. Sionismi on hieno osoitus siitä, miten yhden asiaansa uskovan intomielisen ihmisen idea voi toteutua, vaikka kaikki pitivät sitä mahdottomana. Ehkä se ei olisi toteutunutkaan ilman toisen maailmansodan pyörteissä tapahtunutta juutalaisten joukkotuhoa, jonka vuoksi maailmalla oli - syystäkin - huono omatunto.
Kerron hieman enemmän tuosta sionismistakin ja Israelin valtion muodostamisyrityksisä YK-muistelmieni osassa "lopuksi". Mutta kuten sanoin, kirjallisuutta aiheesta on saatavilla vaikka kuinka paljon, Hyllyssänikin on siitä useampi kirja.
Kuriositeettina mainittakoon, että Golanilla palvellessani meidän ikämiesten lomakotimme "Seniorvilla" oli Tiberiaksen kaupungissa osoitteessa Herzl Bulevard 7. Hienolla paikalla kukkivien puiden reunustaman kadun varrella, mahtavin näköaloin Genesaterin järvelle eli Galilean merelle. Kerron siitäkin vähän Golanin tarinassani.
Olikohan muuten tuo Rabinion murhaaja sionisti? En muista, mutta epäilen. Hän taisi olla joku jyrkempien ääriryhmien kannattaja ja muistaakseni mielenvikaiseksi todettu.
Tässä näitä kirjastojen nettiosoitteita:
http://www.kirjastot.fi/
http://www.helmet.fi/
Toisin sanoen olet siis sitä mieltä, että palestiinalaisten ja juutalaisten on saatava jatkaa sitä toimintaa, mitä Jessus Nasaretilainen yritti kitkeä poliittisesta kultuurista noin 2004 vuotta (2011 vuotta) sitten.
Ongelma Keski-idässä on siinä, että me tarvitsemme öljyä vakaalla hinnalla, jottei Putin pääse yksintoimittajaksi ja norjalaiset rikastu liikaa.
Muutoin olisi täysin hyväksyttävää, että seemiläis-haamilaiset jatkaisivat arvokeskustelu niin kuin ovat tähänkin asti jatkaneet.
Kysymys Isralista on sama kuin se vanha suomalainen peruskysymys:"Saako naapurin tontille rakentaa?"
Juutalaiset saavat, mutta palestiinalaiset eivät. Tämä siksi, että juutalaisilla on panssarivaunu ja Caterpillar, kun taas palestiinalaisilla ei ole.
Clint Eastwoodin sanoin:"Ne, joilla ei ole asetta kävelevät (kuuman autiomaan läpi jalan) ja ne, joilla on, eivät kävele."
Israelilla on Neuvostoliiton romahdettua kyky täysin omillaankin pitää arabit kurissa: siihen ei tarvita esimerkiksi valmiusprikaatia Suomesta.
Israelin sisäpoliittinen tilanne 1920-luvulta alkaen on erittäin monitahoinen juttu.
Ennen kuin Suomesta 1970-luvun hengessä (Arabikansojen ystävyysyhdistys vs. Leo Meller ja muut samalla tavalla tuntevat) keskustellaan, kannattaisi ehkä lukea Israelin historiaa.
1920-luvulla arabit huomasivat, että juutalaisia tulee paljon ja juutalaisille kirkastui se, että he eivät saa asutettua Israelia haluamallaan tavalla, elleivät he pääse eroon brittivallasta.
Tilanne on samanlainen kuin Kosovossa, missä albaanit ovat huomanneet, että he ovat jo päässeet Naton avulla niskan päälle serbeistä, mutta itsenäisiksi päästäkseen heidän olisi päästävä eroon myös Natosta ja EUsta, jotta vallan määrittely serbivähemmistön kanssa voitaisiin viedä loppuun.
Käytännössä asia on samanlainen, vaikkei kysymys olekaan Vanhan testamentin tai Uuden testamentinkaan kansoista.
Kristinusko on perusluonteeltaan pakanamaailmaan eli kreikkalaisille ja roomalaisille laajennettua juutalaisuutta.
Näin ollen tästäkin viitekehityksestä ehkä pitäisi luopua ja tarkastella asiaa lähinnä yksilönvapauden ja valistuksenajan materialismin näkökulmasta, jolloin koko konflikti palautuu vain maallisiin mittasuhteisiinsa.
Koska Egypti ja Jordania ovat tehneet rauhansopimuksen ja koska pelkkä aselepotila on voimassa enää vain Yhdysvaltain diplomatian kohteena olevan Syyrian kanssa, ei Israelilla ole sellaista hätää kuin vielä 1960-luvun lopulla tai 1970-luvun alussa, vaan asiat ovat maailmanpolitiikan muutoksen vuoksi paljon kansallisempia kuin ennen ja näin ollen myös mahdollista ratkaista Israelin sisäisenä asiana ilman pelkoa Venäjän (ennen Neuvostoliiton) interventiosta.
Israel on venäläisempi ja slaavilaisempi kuin koskaan 1920-luvun jälkeen juutalaistenkin osalta. Tämä johtuu siitä, että joka viides juutalainen tai sellaiseksi ilmoittaunut tai juutalaisen puoliso on neuvostoliittolainen johtuen 1990-luvun muuttoliikkeestä, mikä aloitettiin lennoilla Suomesta käsin.
- Ennen kuin Suomesta 1970-luvun hengessä (Arabikansojen ystävyysyhdistys vs. Leo Meller ja muut samalla tavalla tuntevat) keskustellaan, kannattaisi ehkä lukea Israelin historiaa. -
Olen täsmälleen samaa mieltä. Mutta Israelin historiaakin pitäisi lukea laajemmassa kontekstissa, eli pitäisi tuntea myös vanhempaa juutalaisuuden historiaa, siionismia ja arabimaiden historiaa ainakin 1920-luvulta alkaen. Ja tietenkin myös toiseen maailmansotaan, sen syntyyn ja loppuratkaisuihin liittyvää maailmanhistoriaa. Mutta varmaa ei ole, että laajakaan lukeneisuus lisää ymmärtämystä, jos halu siihen tietyn asenteellisuuden vuoksi puuttuu.
- Tilanne on samanlainen kuin Kosovossa, missä albaanit ovat huomanneet, että he ovat jo päässeet Naton avulla niskan päälle serbeistä, mutta itsenäisiksi päästäkseen heidän olisi päästävä eroon myös Natosta ja EUsta, jotta vallan määrittely serbivähemmistön kanssa voitaisiin viedä loppuun.-
Tuo on aika hyvin sanottu. Noin se taitaa olla tuossa Kosovon tapauksessa. Ja noin se todella oli 1940-luvun lopun Israelissa, jonka itsenäistymistä britit vastustivat jopa sodalla, jossa heidän apunaan olivat arabit. Paradoksaalista sikäli, että britit olivat ensimmäisinä hyväksyneet juutalaisten oikeuden omaan valtioonsa, viittaan ns. Balfourin julistukseen vuodelta 1917. Toinen paradoksi muuten on, että vaikka Neuvostoliitto ensimmäisenä suurvaltana tunnusti Israelin valtion, se melko pian tuon jälkeen rupesi tukemaan arabeja niiden yrityksessä nujertaa tuo valtio lopullisesti. Lähi-itä on paradoksien luvattua aluetta monessa muussakin asiassa!
Kaikki tuo loppupuolella sanomasi on myös ihan totta, mutta nykyisten ja jo pitkään jatkuneiden konfliktien kanssa noilla asioilla ei ole juuri mitään tekemistä. Ja on aivan liian optimistista uskoa, että tuolla alueella asioita päästäisiin ainakaan kuviteltavissa olevassa tulevaisuudessa ratkaisemaan yksilönvapauden tai muiden valistuksenajan hyvien periaatteiden näkökulmasta. Israelilaiset siihen saattaisivat olla muuten valmiimpia, mutta kun he tuntevat vastapuolen arvomaailman, myös he linnoittautuvat puoleltaan ainakin osittain vastaaviin linnakkeisiin. Toki israelilaisten käytännön elämää ja ajatusmaailmaakin ohjaavat paljolti samat arvot kuin eurooppalaisiakin, mutta arabeista ei tietenkään voida sanoa samaa, kuten varmaan hyvin tiedät.
Israelilla ei todella näillä näkymin ole samanlaista hätää kuin 1960-70 luvuilla, jolloin he joutuivat kolme kertaa kohteeksi hyökkäyksessä, jonka päämääräksi ilmoitettiin Istaelin valtion tuho. Mutta ei Israelin asema silti turvallinen ole tänäänkään. Suurin uhka tänään on kuitenkin patoutunut maan sisälle, ja sitähän Israel yrittää koko ajan monin tavoin pienentää. Mutta se ei näy miellyttävän muuta maailmaa, missä ei ymmärretä tai ei haluta ymmärtää tilannetta. Kysyn vaan: mitä Israelin ja israelilaisten pitäisi nyt sitten tehdä? En minä ainakaan vuosia alueella olleena ja jonkin verran tilannetta tuntevana pysty antamaan heille neuvoja.
Nyt viimeistään leimaudun Israelin ja juutalaisten ystäväksi. Niin olenkin. Mutta olen myös palestiinalaisten ystävä, mutta en ymmärrä heidän politiikkaansa. Israelin juutalaiset ja palestiinalais-arabit elivät jo vuosia melko hyvässä sovussa, molempien eduksi. Näin todella oli, olen jutellut asiasta monen palestiinalaisen kanssa Israelissa. Palestiinalaiset olivat porvareita vaikkapa egyptiläisiin tai syyrialaisiin arabiveljiinsä verrattuna, ja heillä oli erityisoikeuksia myös juutalaisiin verrattuna, mm. he saivat myös omistaa maata, mitä oikeutta juutalaisilla ei ole vieläkääm (Kaikki juutalaisten hallussa oleva maa kuuluu valtiolle. Sitä käyttävät mm. valtion tilat moshavit (vert. Neuvostoliiton sovhoosit) ja vuokraavat osuustoiminnalliset tilat kibbushit (vrt. NL:n kolhoosit)). Mutta sitten arabimaasta toiseen potkittu Arafat päästettiin Israeliin, ja heti alkoi sielläkin tapahtua ikäviä.
Vilpittömästi voin sanoa palestiinalaisista samoin kuin venäläisistäkin: rakastan kansaa ja sydämeni on heidän puolellaan monessa asiassa, mutta en luota pätkääkään heidän johtajiinsa.
voisiko olla niin, että kun molemmat osapuolet
uskovat kostoon ja ollaan koston kierteessä, niin
ratkaisua ei VOI olla näköpiirissä
aina löytyy joku häirikkö, joka heittä käsikra-nattin ja koska se pitää kostaa, jatkuu kierre -
loputtomiin - kunnes luovutaan koston filosofiasta
ehkäpä tämä oli Jeesuksen yksi suuria oivalluksia
antaa anteeksi
- voisiko olla niin, että kun molemmat osapuolet
uskovat kostoon ja ollaan koston kierteessä, niin ratkaisua ei VOI olla näköpiirissä -
Noin se valitettavasti paljolti on nyt, kun tilanne on päässyt tähän jamaan, eli "sota" on muuttunut maan sisäiseksi.
Koston filosofialla on kyllä kannatusta sekä juutalaisuudessa että islamissa, mutta molemmissa uskontokunnissa on oppineita, jotka ovat sitä mieltä, että se ei sittenkään kuulu uskonnon perusteisiin. He pitävät tuota Hammurabin lakia "silmä silmästä, hammas hampaasta" pakanallisena ja uskonnolleen vieraana.
Mutta ymmärtääkseni kummassakaan - juutalaisuudessa ja islamissa - ei ole oikein hyväksyntää Jeesuksen kehotukselle "kääntää toinenkin poski" eikä anteeksiannolla katsota saavutettavan Jumalan suosiota tai sijaa paratiisissa (islam). Mutta melko maallistuneessa Israelissa uskonto ei ole kovin tärkeä tekijä politiikassa, eikä se ollut arabimaissakaan Nasserin, Saddam Husseinin tai Hafez al Assadin politiikassa. Mutta kun Khomeinin islamilainen vallankumous voitti Iranissa, myös noissa ns. arabisosialistien tai baathistien johtamissa arabimaissa uskonto kohosi uuteen merkitykseen varmaankin vain vastaavan vallankumouksen pelosta myös niissä maissa.
Olen samaa mieltä tuon Jeesuksen kehotuksen jaloudesta ja suuresta merkityksestä ihmiselämässä, myös anteeksiantajan itsensä kannalta, ja hyvä olisi, jos se saisi sijansa myös valtioiden välillä. Saksan johtajat ovat kyllä jo kauan kierrelleet maailmalla pyytämässä anteeksi maansa tekoja toisessa maailmasodassa, Schröder tänään Puolassa. Kyllä sillä varmasti on ollut merkitystä sekä Saksalle että niille, joilta ovat anteeksipyytäneet nyt ne, jotka itse asiassa eivät ole mitenkään syyllisiä noihin tekoihin. Mutta eivät juutalaiset tule pyytämään mitään anteeksi arabeilta eikä päinvastoin, sillä hehän molemmat uskovat vahvasti olevansa oikeassa!
Eikä ole anteeksi pyydellyt keneltäkään liioin se valtio, jolla olisi eniten anteeksipyynnön syytä: Venäjä. Enkä muuten ole nähnyt tälläkään saitilla kenenkään pyytävän anteeksi keneltäkään, vaikka monella olisi siihen aihetta. Varmaan minullakin. Tällainen on ihminen.
joku pyysi jossakin täällä ja sai minulta
vaarauksettoman kunnioituksen. valitettavasti
täällä ei toimita omilla nimillä - paitsi ehkä
sinä Oiva
ja kaikkein surkeimpia ääliöitä ovat ne, jotka
kirjoittvat joka jutun eri nimimerkillä -Wiljami
pitää omansa - siitä hänelle kunnia
jospa hän myös kertoisi mitä mieltä on
kansanäänestyksesstä ja jos haluaa tietää
Vanhasen mielipiteen, lähettäisi hänelle
e-mailin
tuli kirjoitettua asian vierestä mutta kun
mieleen juolahti
Olet muutamaan kertaan tivannut kantaani EU-kansanäänestykseen. Ilmeisesti sinua "korpee" minun puuttuminen Maito-Matin jahkailuun. Sanotaan nyt että Matin mielipide on paljon olennaisempi suomalaisille kuin minun. On surullista että lähes kaikilla suomalaisilla on kanta EU-kansanäänestykseen. Maito-Matilla ei vain ole. Se on onnetonta.
Yleensäkin minä suhtaudun konservatiivisesti kansanäänestyksiin. Kansanäänestystä voidaan käyttää, kun käsiteltävä asia koskee suoraan yksittäisiä kansalaisia, asia on yksinkertainen eikä se vaadi liiallista perehtymistä. Tällaisia asioita ovat esimerkiksi: kieltolaki, täysi-ikäisyyden ikäraja, äänestämisen ikäraja, geeniruokaan suhtautuminen, geenimanipulaatioon suhtautuminen, asevelvollisuus, naispappeus, jne.
Asioita, jota vaativat perehtymistä, asiantuntemusta tai koskettavat valtioiden välisiä suhteita ei pitäisi alistaa kansanäänestykseen. Myös asiat, missä "tulee ottaa poliittinen vastuu" ei pidä alistaa kansanäänestykseen. Näitä ovat: sotilaalliset jäsenyydet, EU-perustuslain hyväksyminen, ydinvoimakysymykset jne. Me olemme äänestäneet edustajamme eduskuntaan. Heillä on vastuu ja velvollisuus tehdä päätöksiä ensisijaisesti. Ketään ei hyödytä, jos kansaäänestykseen alistetaan asioita, joiden sisältöä valtaosa äänestäjistä ei ymmärrä. Mikäli poliitikot vaativat kansanäänestystä sellaisista asioista, se kielii populismista ja vastuun pakoilusta. Sellaiset poliitikot eivät ole meille hyväksi.
Wiljami
> valitettavasti
täällä ei toimita omilla nimillä - paitsi ehkä
sinä Oiva <
Miksi Sinä puhuttelet minua Oivaksi? Minä vastasin Sinulle, ja ehkä Sinä tarkoitat nyt vastata siihen, mutta taisivat mennä vastaanottajat sekaisin. Ei minulla Oiva-nimeä vastaan mitään ole, mutta oletan, että Oiva Härkönen ei pidä siitä, että hänet samastetaan minuun. Enkä itse asiassa minäkään olisi kovin ilahtunut siitä, jos Oivan mielipiteitä luultaisiin minun mielipiteikseni!!!
No, ota tämä huumorin kannalta!
Satuin huomaamaan tuon. Hyvä, että huomasin. Olen täsmälleen samaa mieltä, sekä Matti Vanhasen haparoinnista, että asian periaatteellisesta puolesta. Juuri noin se on, valitettavasti. Kun meillä on ollut hyvää tahtoa laittaa noita "maito-Matteja" ja muita sinne korkeisiin ja hyväpalkkaisiin tehtäviin luottaen siihen, että he vastineekseen tekevät sen, mihin luottamuksemme ja valtiosääntömme heidät velvoittaisi, niin he haluavat palauttaa pallon meille, äänestäjilleen. Näin haluava edustajamme ei ole luottamuksemme arvoinen. Eikä liioin sellainen puolue, joka tämän periaatteellisena kantanaan hyväksyy. Näin se todella on, sekä moraalisesti että laillisestikin ajatellen.
meni nimet sekaisin. taidat sinäkin K.K. kirjoittaa omalla nimellä