aidosti koskaan ihmetelleet miksi Israelilla(juutalaisilla)on niin E.P-Ä-T-V-A-L-L-I-S-E-N läheiset suhteet USA:han?
Onko syytä uskoa, että USA on Juutalaiasten talutusnuorassa?
Onko syytä uskoa, että USA on Juutalaiasten talutusnuorassa?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 19 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
No ei he nyt niin kovin salattuja ole olleet.
Et vain itse ole tiennyt.
Suomi OLI itsenäinen valtio.
Nyt me kuulumme Euroopan unioniin.
Olemme maattomia ja rahattomia ja verotus kiristyy. Mutta ehkä me olemme sen ansainneet.
Valitettavan totta!
liekö koko Euroopan Unioni Alunperin Siionistien juoni?
Tosin maailmahan muuttuu, eikä mikään ole ikuista.
On hyvinkin todennäköistä, että EU romahtaa ja sen mukana Siionistie pankit.
Sionismi ei kuuluu unioneihin, se on kansallisaate.
EU pelkää ja karttaa kansallisaatteita, se menettäisi jäsenmaita ja romahtaisi.
Eikä täällä ole sionistien pankkeja, viime sodan aikana Euroopan juutalaisilta varastettiin kaikki omaisuus.
Ilman ameriikan apua ja aseita juutalaisille arabit olisivat pyyhkäisseet juutalaiset mereen jo aikoja sitten.Tietenkin sama uskonnollinen hihhulointi yhdistää jenkkejä ja juutalaisia.
Uskonnot ovat kaikki isästä perkeleestä paitsi budhalaisuus.
Juutalaisilla ei ole öljyä ei mitään,millä olisi merkitystä usalle.
Olisiko kysymyksessä jonkilainen "pakkoavioliitto" johon Juutalaiset ovat saaneet koukkuun Usan?
Mikä se koukkku on,millä USA pidetään lieassa?
Kuten tiedämme USA paskat nakkaa joittenkin pikkuvaltioitten toiveille itsenäisyydestään olla tasavertainen valtiona valtioitten joukossa.
Mutta Juutalaisten valtaamaa maata he ovat tukeneet. En Ymmärrä.
Aatelkaa,jos vain olisi tahtoa usalla,Venäjällä,Kiinalla ottaa Juutalaisten asia omakseen ja pistää nämä ruotuun.
Juutalaiset toki saisi omaa maata OSTAA Palestiinasta ja ehdoksi laitettaisiin aseitten valmistuskielto.Sama koskisi Palestiinalaisia.
Isot maat voisivat todellakin ottaa asiat haltuun ja pakottaa rauha lähi-itään.
Vaan EI! USA on kuin Supermarjon mies,jossa Marjo on juutalainen.
Te apinat ette olisi öljyä löytäneet koskaan ilman länttä,, aavikolla haistelistte toistenne perseitä kumarrellessa pedofiili profeettaanne.
noNO koitappa nyt ottaa rauhallisesti.
pistä vaikka palmikot partaasi ja nuttura päähäsi,,:)
ovat erikoisia Maan ostaminen arabeilta olisi vähintäänkin konimutkainen asia ja käytännösä mahdotonta.
Voi olla, että USA ei ole aina ajanut kaikkien pienten maiden itsenäisyyttä. Tämä ei kuitenkaan koske palestiinalaisten valtiota. Sitä USA on tosissaan yrittänyt synnyttää Israelin tavoin. Kun vielä saataisiin palestiinalaiset itsekin mukaan. Israelia yleensä kovin sanoin arvostellut historioitsija Benny Morris on äskettäin todennut, että pohjimmiltaan palestiinalaiset ei ole halunneet omaa valtiota.
Nimimerkkisi herättää minussa kysymyksiä Mistä Palestiinan pitäisi olla vapaa? Minulle tulee lähinnä mieleen Hamasin islamistit.
Mistähän se johtuu, että myös Putin on sanonut vieraillessaan Jerusalemissa, että tästä näkee, että Juutalaisen kansan historia on hakattu Jerusalemin kiveen.
Silloin kun ei ymärrä sitä, että pienellä Israelilla voi olla myös ystäviä, kannattaa miettiä, että olisiko Jumala kuitenkin olemassa ja olisi nyt kääntynyt pienten puoleen kuten on luvannut ja ymmärtämättömyyden peite alkaisi poistua kansojen silmiltä.
Toisilta nopeammin, toisilta hitaammin.
Kuninkaan ystävyys on tärkeämpää kuin kaikki maailman rikkaudet yhteensä :-)
Nykyään jo lähes kaikki on rahan talutusnuorassa, toki vielä on niitäkin jotka kävelee aasi rinallaan kuoppaisia vuoristopelkuja ja jotka kulkevat viidakin kätkössä vain jousi vyöllään, vielä on.
USA,Venäjä, yms isot maat, sekä Saudi-Arabia voisivat aivan oikeasti saada rauhan Palestiinalaisten ja Juutalaisten välille.Juutalaiset saisivat ostaa jollain sopivalla summalla sen maa-alueen,jonka sai alunperin valheellisesti Kolonialismin suurelta riistäjältä Englannilta.
Vallatuilta alueilta luonnollisesti Juutalaiset joutuisi häipymään.
Tällainen järjestely olisi täysin mahdollinen JOS VAAN OLISI TAHTOA!!
Huvittavinta on väittee Usalla ja Juutalaisilla, että Iran ei saa tehdä ydinpommia,.
Mihin ajatuksen virtaan tämä ajatusmaailma oikein perustuu? Arabien epävakaisuuteenko?
USA on pudottanut "koemielessä"kaksi atomipommia täysin syyttä jo voitettuun maahan, joten..Voimmeko pitää USA:ta jotenkin vakaana maana pommien käytön suhteen? Tähän kun lisätään Juutalaisten käsittämättömän hyvät suhteet USA:n ,niin ei ole epäilystäkään, etteikö Juutalaisilla olisi jo monia ydinlatauksia.
Päättelen, että Juutalaiset ja USA eivät millään antasi kenenkään maan omistaa/tehdä ydinpommia Koska silloinhan tämä kyseinen maa olisi samalla tasolla sotilaallisesti ja Juutalaiset sekä Usa menettäisivät vahvan yksinoikeudellisen pelotteen.
Israel on krisstittyjen kreationismi valtio,kun taas Iran on muslimien kreationismi valtio.Eli molemmat on jumal hallintoisia,Amerikka on myös lähellä kristittyjen kreationismia.
Mutta pahoin pelkään,että kaikki jumalhallinnot on väärässä,ainoastaan ateismi on oikeassa.Elämä on kovaa,get use to it.
Kaikkien väärässä olevien,valheeseen perustuvien valtioiden on tuhouduttava,jotta paras mahdollinen elämä voi voittaa.
Kannattaa tutustua O'Baman kabinettiin. Sangen hyvällä prosentilla valitun kansan edustajia. Ja monilla tietenkin taustaa Goldman Sachsilla ja muissa pahuuden linnakkeissa.
Ja samaa jengiä tulee olemaan Romneylläkin verhoissa kuiskimassa, jos pääsee valtaistuimelle.
Mutta eihän näistä saa puhua. Keskitytään me jonkun Ylen antiin vaaleista, joista jää lähinnä mieleen se, kummalla oli tukka paremmin.