laittakaa selkeästi puolueiden "teesit" tähän

niin että jokainen ymmärtää
mitä asiaa oikeistolainen ajaa, mitä ajaa vasemmistolainen.
mitä aatteita edustaa kokoomus, ja mitä kukakin. ranskalaisin viivoin, kiitos etukäteen, ja ilman vi....lua jos mahdollista.
ja kaikki mitä niitä onkaan.
vihreät toki kaikki tietää
20143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

- vasemmistopuolueet sdp ja vas haluavat järjestelmän, joka on olevinaan tasa-arvoinen ja kaikki omaisuus on mieluiten yhteistä, mutta vain punaisella sisäpiirillä on paremmat etuudet sekä oikeudet käyttää tuota ns. yhteistä omaisuutta?

- kokoomus haluaa, että eniten rahaa omistavalla on myös samassa suhteessa eniten valtaa, olipa rahan omistaja suomalainen, venäläinen tai israelilainen. Raha on kaiken perusta ja edellytys ihmisoikeuksiin?

- keskusta haluaa, että valta keskitetään ns. oligarkeille, jotka sitten keskenään sopivat hyvinvoinnin ja omaisuuden jaosta, niin että se hyödyttää eniten heitä itseään?

- perussuomalaiset haluavat muutosta nykymenoon, mutta eivät ole keskenään ollenkaan samaa mieltä siitä minkälaista muutosta tarvitaan. Kritiikkiä ja rajujakin mielipiteitä riittää, mutta riittääkö järkeä, johon voisi luottaa?

- rkp haluaa ruotsinkielisen Suomen, jossa ruotsinkieliset ovat etuoikeutettuja ja heidän palvelunsa ovat etusijalla, maksoi mitä maksoi?

- vihreät toki kaikki tietää, äärivasemmistolainen ja petollinen ryhmittymä?

Äänestä
  • up

    Äänestä

  • persut haluaa että hampurilaiset olisivat mahdollisimman suuria ja rasvaisia, se on ykköstavoite, muuta sitten ei olekaan.....ei vaan on! nuoret ilmaiseksi orjatyöhön.

    Äänestä

  • onko vihreät siis kuten vasemmistolaiset mutta enemmän eli muistuttaako kommunismia

    Äänestä

  • EIpersuille kirjoitti:

    persut haluaa että hampurilaiset olisivat mahdollisimman suuria ja rasvaisia, se on ykköstavoite, muuta sitten ei olekaan.....ei vaan on! nuoret ilmaiseksi orjatyöhön.

    Näytähän missä kohtaan persujen puolueohjelmaa tuo on? Muuten häpeät.

    Äänestä

  • Kiitos vaan.. kirjoitti:

    Näytähän missä kohtaan persujen puolueohjelmaa tuo on? Muuten häpeät.

    raakkuna110.6.2012

    Raakkuna on esittänyt että tämän Euroopan kriisin puhjettua kunnolla, koko EU järjestelmä romahtaa euron myötä. Ja silloin kaikki Euroopan valtiot selviytyvät omalla kansallisella politiikalla eteenpäin. Ja näin on myös Suomen kohdalla, ja ollaan jo aika hyvin asemissa Timo Soinin johtaman kansallisen Perussuomalaisuuden nimissä. Ja olen ennustanut että politiikkamme täydentyy ohjelmassaan sen perusteella mitä Raakkuna antaa tiedoissaan. Ja kaikista puolueista parhaimmat edustajat yhdistyvät vielä yhteiseen ohjelman toteuttamiseen kansallisen politiikkamme nimissä by Conquer Finns.


    Conquer Finns. http://keskustelu.suomi24.fi/search/s24search/raakkuna1 Conquer Finns. tid:3353?term_keywords=raakkuna1 Conquer Finns.
    VASTAA Jaa viesti

    Äänestä

  • iuiuiuiuiuiuiu kirjoitti:

    onko vihreät siis kuten vasemmistolaiset mutta enemmän eli muistuttaako kommunismia

    Vihreät ovat oikeasti sosiaaliberaaleja eli voisi sanoa ehkä oikeistodemareiksi. He korostavat paljon arvoliberalismia ja luonnonsuojelua, mutta olivat tosin hyväksymässä uuden ydinvoimalan rakentamista.

    Äänestä

Keskusta haluaa, että ei perusteta suurkuntia.

Kokoomus haluaa, että tehdään tosi suuret kunnat. Virkoja lakkautetaan. (ts kansanvaltaa pienennetään entisestään ja mitä ihmeellisimpiä sääntöjä ja pakotteita tuodaan ihmisille. Sellaisia, joita eivät todella haluaisi, kuten että halkopinoa ei saa pitää pinossa talon seinustalla, vaan on oltava halkovaja, jotain sellaista. Otteita tiukennetaan.)

Keskusta ja peruss olivat EWM:ää vastaan, he eivät jakaisi rahaa rajattomasti ulkomaille. Hallituspuolueet halusi ehdottomasti rahaa samaan malliin jaettavan ja erityisesti Kokoomus ja Sdp ovat sillä kannalla. Bildenbergiläisiä kun ovat, niin velkaannuttavat Suomea ja valtaa ovat antamassa täältä pois.

Soini haluaisi, että päästäisiin pois eurosta. Väyrynen olisi sitä mieltä, että pitäis saada oma markka takaisin. Soini ja Väyrynen ovat merkittävimmät vastarannankiiskit nyky-Suomessa.

Äänestä

Vihreiden teesit:
- Etsi ja löydä syrjätynyt nuori ja auta ja ohjaa.
- Ennaltaehkäisy on sosiaali- ja terveyspalvelujen perusta
- Sosiaali- ja terveydenhuolto laadukasta taloudellisesta asemasta tai asuinkunnasta riippumatta
- Kuntien päätöksenteosta avoimempaa
- Kuntien päätöksenteko lähemmäs kuntalaisia
- Ihmisten, yritysten ja ympäristön tasavertainen asema
- Palvelut lähellä
- Joukkoliikenteen käyttö on tehokasta vaivatonta ja edullista
- Kävely- ja pyöräteitä kaavoitetaan riittävästi
- Kunnat kehittävät hankintaosaamistaan

ja paljon muuta:
http://www.vihreat.fi/kunnallisvaaliohjelma

Vihreät ovat oikeasti ihmisten, yritysten ja ympäristön asialla.

Äänestä
  • vihreiden vaalijargonia.

    Eli ei sitä, mitä vihreät oikeasti ajavat.

    Sen mikä on vihreiden linja, saisit selville kun katselisit mitä ovat tehneet tähän astikin.

    Paskasakkia, jota suomi ei tarvitse.

    Äänestä

  • Tuo oli sitten kirjoitti:

    vihreiden vaalijargonia.

    Eli ei sitä, mitä vihreät oikeasti ajavat.

    Sen mikä on vihreiden linja, saisit selville kun katselisit mitä ovat tehneet tähän astikin.

    Paskasakkia, jota suomi ei tarvitse.

    tsot tsot, täällä ei pitänyt v---lla vaan laittaa teesit. ketä tarvitaan tai ei, eri keskusteluun.

    Äänestä

  • tiukka linja kirjoitti:

    tsot tsot, täällä ei pitänyt v---lla vaan laittaa teesit. ketä tarvitaan tai ei, eri keskusteluun.

    väitteesi että perussuomalaisten vaaliteesi on mahdollisimman rasvaiset hampurilaiset ja nuoret orjatyöhön.

    Olisit vain malttanut olla aloittamatta vidduilun.

    Äänestä

Hallituksessa olevat puolueet haluavat hallita maata. Niiden välillä ei oleellisia eroja. Oikeisto-vasemmisto-jako on jo täysin vanhentunut.

Vain oppositio uskaltaa tässä maassa aidosti keskustella ja nostaa esiin tärkeitä asioita.

Äänestä
  • Anarkismi on taloudellisista, yhteiskunnallisista ja sosiaalisista valtahierarkioista vapaata yhteiskuntaa tavoitteleva poliittinen ideologia.
    Distributismi eli omistuksen hajautusoppi on talousoppi, joka pyrkii turvaamaan markkinoiden toiminnan mahdollisimman laajapohjaisella tuotantovälineiden omistuksella.
    Kommunismi on sosiaalis-taloudellinen tai poliittinen järjestelmä, joka ajaa luokatonta, tasa-arvoista ja yhteisomistukseen perustuvaa yhteiskuntamallia
    Konservatismi on henkinen ja sosiaalinen elämänkatsomus, joka pyrkii säilyttämään vanhaa ja on haluton äkillisiin muutoksiin (katso konservatiivisuus)
    Kristillisdemokratia on poliittinen ideologia ja liike, jonka aatteet perustuvat sosiaalireformismiin ja kristillisiin arvoihin sekä perinteisiin. Kristillisdemokratian synty pohjautuu ajatuksiin siitä, että vähempiosaisten ja työväestön hyvinvoinnista on kristillisen etiikan mukaisesti pidettävä huolta ilman, että näiden alempien yhteiskuntaryhmien tarvitsee turvautua ateistiseen sosialismiin ja perinnevastaisuuteen

    Libertarismi on poliittinen liike ja aate, joka kannattaa henkilökohtaista ja taloudellista yksilönvapautta niin sanotun negatiivisen vapauskäsityksen puitteissa.
    Marxilaisuus eli marxismi on Karl Marxin kirjoituksiin pohjautuva sosialistinen oppijärjestelmä sekä siihen perustuva yhteiskunnallinen aatesuuntaus
    Nationalismi eli kansallisuusaate on aate, joka korostaa kansakuntien merkitystä kulttuurissa tai politiikassa.
    Poliittinen keskusta on nimitys oikeiston ja vasemmiston välissä oleville poliittisille ryhmille
    Sosiaalidemokratia on poliittinen aate, joka kehittyi 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa vallinneista sosialismin suuntauksista.
    Sosialismi on aatesuunta, joka pyrkii luomaan tuotantovälineiden yhteisomistukseen perustuvan yhteiskuntajärjestyksen tai nimitys sen mukaiselle järjestelmälle
    Tasavalta on valtiomuoto, jossa ei ole lainkaan päämiestä tai päämies valitaan vaaleilla määräajaksi

    Äänestä

Itse halulaisin tietää vain puolueiden agendan tärkeimmän asian, millään muulla ei ole väliä, koska muista he joustavat, kun on aika.

Joten listatkaa kiitos jokaisen puoleen tärkein päämäärä.....

Äänestä

Etsi ja löydä syrjäytynyt nuori ja auta.

Äänestä

Itsenäiset kunnat itsenäisessä Suomessa – Sinä päätät. Itsenäisyyspuolueen kunnallisvaaliohjelma 2012

Tässä tärkein, eikä siitä lipsuta, paljon muutakin on,käy sivustolla.

Äänestä

Miten voi olla itsenäinen?

Äänestä

Suomen Kommunistinen Puolue
-lisää rahoitusta julkisille palveluille
-ei suurkunnille
-arvoliberalismi(homojen oikeudet)
-myös luonnonsuojelu
-kansalle lisää valtaa, valta pois suuryrityksiltä ja oikeistolta
-työläisten ja muiden heikommassa asemassa olevien sortaminen lopetettava, yhteiskunta muutettava demokraattisen sosialistiseksi

http://www.skp.fi/2007-15-6/skpn-ohjelma

Äänestä

-Vihreät miehet haluavat toisen miehen omaan suoleensa.

-Vasemmistolaiset tykkää ajaa uudenkarheilal isoilla Audeilla.

-Ristillisemokraatit haluaa hävittää arapimaat jotka uhkaa Israelin juutalaisia.

-RKP haluaa ruotsinkielen ainoaksi kieleksi Suomessa, muut halutaan kieltää.

-Kokoomus haluaa RKP:läisten rahat.

-Demarit haluaa puhua isoista miljardien hömppä-takuuksista

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


puolueet..on kirjoitti:

niin että jokainen ymmärtää
mitä asiaa oikeistolainen ajaa, mitä ajaa vasemmistolainen.
mitä aatteita edustaa kokoomus, ja mitä kukakin. ranskalaisin viivoin, kiitos etukäteen, ja ilman vi....lua jos mahdollista.
ja kaikki mitä niitä onkaan.
vihreät toki kaikki tietää

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu