kANSANLIIKE EU:STA EROAMISEN PUOLESTA

TÄMÄ=ASIAA

UUSISUOMI, HEIKKI TYPPÖ , BLOKI, LUKEKAA.


"Suomi irti Euroopan Unionista



" Suomalaiset ovat yhä laajemmin sitä mieltä, että suomalaiset eivät hallitse enää maataan itse. Suomalaiset eivät halua alistua siihen, että Suomea hallitsee ulkoinen voima, EU ja kansainvälinen pääoma. Sen vuoksi Suomen on sanouduttava irti Euroopan Unionista ja ryhdyttävä isännäksi omassa maassaan.



Suomen kansalla ei ole tällä hetkellä puolueiden tarjoamaa poliittista vaihtoehtoa valita haluamansa suunta Suomen tulevaisuudelle. Sen vuoksi on perustettava kansanliike tai kansanrintama, joka asettaa EU:sta irtoamisen tärkeimmäksi, välittömäksi ja ainoaksi poliittiseksi tavoitteekseen sekä ryhtyy valmistelemaan irrottautumista EU:sta."

3

85

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • se

      kansanliike on jo mutta veto juhta puuttuu joku silmää tekevä tyyppi.

    • Mitä meinaatte??

      Voisiko joku ensin selostaa mikä meittiä sitten odottaa kun omissa pieruissamme alkaisimme pyöriä?
      Ensiksi voisi kuvitella mikä olisi tilanteemme jos emme olisi lähteneet näin vahvasti mukaan kansainväliseen talouteen. Olisimmeko jotenkin kuin Valko-Venäjä, naapurin suojeluksessa ja toimittaisimme halkoja Pietariin, tervaa ja lankkuja maailmalle, ja muutamia jäänsärkijöitä Koillisväylälle. Ja ostelisimme käytettyjä kännyköitä jostakin Kiinasta päin. Ja järjestäisimme exoottisia koiravaljakkoretkiä rikkaille turisteille Korvatunturille Joulupukkia tapaamaan.
      Siihen suuntaanko haluaisitte astella? Onko teillä jo tarpeeksi pulleat pankkitilit veroparatiiseissa vai oletteko muuten uskoon tulleita??

    • Tärkein kysymys mielestäni on, että haluammeko Suomessa päätettävän suomalaisten asioista vai siirretäänkö päätösvalta keskieurooppaan ja luodaan euroalueesta liittovaltio. Nimittäin euro alueen kehitys viittaa todella vahvasti siihen, että näin tulevaisuudessa käy. Itse en ainakaan halua tuollaista kehitystä vaan itsenäisten kilpailevien valtioiden talousaluetta. tähänhän ETA-alue olisi aikoinaan ollut hyvä ratkaisu, minkä mm. Norja näki viisaaksi. Ruotsi ja Tanska valitsi taasen EU:n ilman euroa. Suomi valitsi kaikkein huonoimman vaihtoehdon, joka nyt uhkaa kansallista suvereniteettiä.

      Eurosta on tällä hetkellä ollut vain haittaa Suomelle, jos vertaa vaikkapa Ruotsiin. Perinteisesti Suomi on seuraillut Ruotsin kehitystä taloudessa, mutta eurossa mukana olo on eriyttänyt tätä kehitystä. Se näkyy mm. velkaantumiskehityksessä ja viennin heikkenemisessä. Ruotsiin muistaakseni virtasi investointeja 15 kertaa enemmän suhteessa kuin Suomeen ja se kertoo aika hyvin talouden vetovoimasta. Kansainväliseen talouteen meno ei edellyttänyt eikä ole edellyttänyt euroa eikä EU:ta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      218
      3174
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      307
      2774
    3. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      75
      1798
    4. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      55
      1705
    5. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      42
      1575
    6. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      122
      1366
    7. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      10
      1300
    8. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      17
      1270
    9. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      422
      1260
    10. Kadutko koskaan

      Sitä mun iskiyritystä?
      Ikävä
      105
      1259
    Aihe