Mannerheim oli

- Ja kristittynä halusi Suomen lippuun kristillisen tunnuksen eli golgatan logon.

Oikeastaan emme ole suomalaisia koska kannamme vieraan kansan logoja.
20124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

- Myös hänen seuraajansa virassa kenraali Löfström oli myös samaisen venäläisen ritarikunnan jäsen -- vannoutuneita ristiritareita ,jotka kaatoivat juutalaisen bolsevismin.

Suomen lipussa on juutalaisuudesta eronneen uskon lahkon tunnukset , --ja jolla ei ole mitään tekemistä suomalaisuuden ja maamme luonnon kanssa

Äänestä

Toukokuun 28. päivänä 1918 eduskunta hyväksyi ehdotetut liput Suomen virallisiksi lipuiksi, ja jo samana iltana nousi uusi Suomen lippu eduskuntatalon salkoon. Valtioneuvoston päätöksellä poistettiin 12.2.1920 valtiolipun vaakunassa ollut kruunu.

Lipun suunnitteli kahden taitelijan komitea.

Löfström ei ollut koskaan Mannerheimin seuraaja. Se oli kenraalimajuri Karl Wilkman.

Äänestä
  • -- OK ,siis kahden ristiritari" taiteilija" komitea -- toki nimet on tiedossa ? -- Ja eduskunnan silmää hiveli tietysti se heraldiikka sillee , että kaikki yksimielisesti
    olivat lääpällänsä siihen , eikä kukaan kysellyt ,mistä golgatan tunnukset lipussa ,
    vaan että onpa se oiken supisuomalainen taideteos

    Kyllä se löfström mannerheimin syrjäytti johonni virkaan sillä perusteella , että oli saanut marttyyrien ristin ennen marskia.

    Äänestä

  • suurennuslasi kirjoitti:

    -- OK ,siis kahden ristiritari" taiteilija" komitea -- toki nimet on tiedossa ? -- Ja eduskunnan silmää hiveli tietysti se heraldiikka sillee , että kaikki yksimielisesti
    olivat lääpällänsä siihen , eikä kukaan kysellyt ,mistä golgatan tunnukset lipussa ,
    vaan että onpa se oiken supisuomalainen taideteos

    Kyllä se löfström mannerheimin syrjäytti johonni virkaan sillä perusteella , että oli saanut marttyyrien ristin ennen marskia.

    "Lopulta lippua ryhtyivät suunnittelemaan sotilaspukukomitean piirustustoimiston taiteilijat Eero Snellman ja Bruno Tuukkanen. Nämä miehet päätyivät seuraavanlaisiin ehdotuksiin; valtiolipuksi tulisi valkoisella pohjalla merensininen risti, jossa olisi ristin keskuksessa Suomen vaakuna. Merenkulku- ja kauppalipuksi tulisi pelkkä sininen risti valkoisella pohjalla. Perustuslakivaliokunta hyväksyi nämä ehdotukset ja ne esiteltiin eduskunnalle. Jälleen kerran ehdotukset aiheuttivat laajaa keskustelua eduskunnassa, mutta kuitenkin suurin osa edustajista kannatti ehdotettuja lippuja. Toukokuun 28. päivänä 1918 eduskunta hyväksyi ehdotetut liput Suomen virallisiksi lipuiksi, ja jo samana iltana nousi uusi Suomen lippu eduskuntatalon salkoon. Valtioneuvoston päätöksellä poistettiin 12.2.1920 valtiolipun vaakunassa ollut kruunu. "

    "Kyllä se löfström mannerheimin syrjäytti johonni virkaan sillä perusteella , että oli saanut marttyyrien ristin ennen marskia."

    Pötypuhetta. Löfstrom piti kyllä itseään Mannerheimia pätevämpänä, vaikka tämä oli arvossa ylempi ja omasi paljon suuremman rintamakokemuksen. Löfström oli pääosan sotaa rykmentinkomentaja, kun M. komensi prikaatia, divisioonaa, armeijakuntaa ja jopa armeijan suuruista ryhmää.
    Yrjön ristit he saivat samoihin aikoihin 1914. M. oli paljon ansioituneempi tsaarin kenraali.
    Henkilönä L. oli paljon M:a vaikeampi. Häntä vihattiin yleisesti.

    Äänestä

MAnnerheimin silmä oli niin rakastunut romanovilaiseen purjeseuraviiriin alusten perseessä, että piti saada siniristilippu maallekin.

Äänestä
  • Mannerheim ei ollut missään tekemisissä lippuasian kanssa. Hän oli käyttänyt punakeltaista leijonalippua sodan aikana.

    Äänestä

Kyllä ainoat ristit oli rautaristi EK1 jolla Hitler osti Suomen hyökkäyssodan ja lootallinen mannerheim(ja vapauden)ristejä jotka käytännössä myönti itselleen. Jotain tsaarin hovikekkulihelyjä saattoi olla lisäksi "muista kuin sotilaallisista ansioista".

Äänestä
  • Paljon solvatut AH ja Hermanni sentään oli ansainnetkin ristejä. Hermanni sai Pour le Meriten ihan oikeista lentotaisteluansioista, myöhemmät rautaristin suurristit ja muut helyt ei oikein enää kestä päivänvaloa. AH sentään ymmärsi kieltäytyä ruskeakielisten alaisten ehdottamista mitaleista ja piti vaan oikeasti ja kiistatta ansaitsemaansa rautaristi-ykköstä. Valitettavasti Kustaa oli hövelimpi nuoleskelulle ja otti vaikka joulukuusenkoristeet jos tarjottiin.

    Äänestä

  • Huonojalkanenvääpeli kirjoitti:

    Paljon solvatut AH ja Hermanni sentään oli ansainnetkin ristejä. Hermanni sai Pour le Meriten ihan oikeista lentotaisteluansioista, myöhemmät rautaristin suurristit ja muut helyt ei oikein enää kestä päivänvaloa. AH sentään ymmärsi kieltäytyä ruskeakielisten alaisten ehdottamista mitaleista ja piti vaan oikeasti ja kiistatta ansaitsemaansa rautaristi-ykköstä. Valitettavasti Kustaa oli hövelimpi nuoleskelulle ja otti vaikka joulukuusenkoristeet jos tarjottiin.

    Mannerheim sai kunniamerkkejä ainakin 16 maasta. Venäjä myönsi joukon kunniamerkkejä rintama-ansioista kahdessa sodassa.Lisäksi oli erilaisia mitaleja humanitaarisesta toiminnasta mm. Punaisessa Ristissä.

    Suomalaiset kunniamerkit M:lle myönnettiin kuten muillekin. Mannerheim-ristit hän otti vastaan presidentti Rytiltä 7.lokakuuta 1941. Ehdotuksen ristien myöntämisestä olivat tehneet siihen astiset ristin saajat.

    Äänestä

  • Pötyä pukkaat!!! kirjoitti:

    Mannerheim sai kunniamerkkejä ainakin 16 maasta. Venäjä myönsi joukon kunniamerkkejä rintama-ansioista kahdessa sodassa.Lisäksi oli erilaisia mitaleja humanitaarisesta toiminnasta mm. Punaisessa Ristissä.

    Suomalaiset kunniamerkit M:lle myönnettiin kuten muillekin. Mannerheim-ristit hän otti vastaan presidentti Rytiltä 7.lokakuuta 1941. Ehdotuksen ristien myöntämisestä olivat tehneet siihen astiset ristin saajat.

    Harvinaisen tökerösti petti tyyli M:lla.

    Äänestä

  • Eli siis alaiset kirjoitti:

    Harvinaisen tökerösti petti tyyli M:lla.

    Marskin ansainneen ristin siinä kuin hekin, ellei paremmin. Hieno homma.
    Marskin tyylitaju ei pettänyt koskaan.

    Äänestä

Ihanko roomalainen risti lipussamme. Hui kamala. Muilla pohjoismailla ei sitten ole ristiä. Barbaarin merkki ainoastaan, jonka puuseppä Jeesuksenkin ristille naulinneet roomalaiset antoivat.

Äänestä
  • -- Googleta se" yrjönristi "-- sieltä se selviää !

    Äänestä

  • telotuspaikan logo kirjoitti:

    -- Googleta se" yrjönristi "-- sieltä se selviää !

    Venäjän armeijan merkkikö. Mitäs ihmeellistä tuossa on, paitsi ettei sillä tehnyt mitään helmikuun 1917 jälkeen.

    Äänestä

  • balt dog meyers kirjoitti:

    Venäjän armeijan merkkikö. Mitäs ihmeellistä tuossa on, paitsi ettei sillä tehnyt mitään helmikuun 1917 jälkeen.

    -- Tehnyt enää mitään ?? -- se risti jäi voimaan Suomessa ,missä juutalainen bolsevismi nujerrettiin ja " yrjönristi" muutettiin " mannerheimin ristiksi" ---

    Äänestä

  • tajuutsä okw kirjoitti:

    -- Tehnyt enää mitään ?? -- se risti jäi voimaan Suomessa ,missä juutalainen bolsevismi nujerrettiin ja " yrjönristi" muutettiin " mannerheimin ristiksi" ---

    Mannerheim risti oli ihan oma juttunsa. Vastaavia olivat lähinnä Englannin Victoria Risti ja USA:n Kongressin kunniamitali. Joka maassa on oma kunniamerkkihierarkiansa.

    Äänestä

Eikös se yrjönristi ole vähän kuin maltanristi tai rautaristi. Pohjoismainen risti on taas omanlaisensa.

Äänestä
  • -- samaa kamaa ,myös "norjan antti" on samaa ristiritari paatosta tulvillaan .

    -Teloitus paikan logot lipussa ikään kuin v******lee ja syyllistää kansaa koko ajan ja lisäkisi aiheuttaa stressiä , syyllisyyden tuntoja ja henkistä pahoin vointia

    - lippumme valinta oli siis täysi fiasko , -- eduskunta kysely pitäs tehdä tästä asiasta.

    Äänestä

"Mannerheim sai kunniamerkkejä ainakin 16 maasta. Venäjä myönsi joukon kunniamerkkejä rintama-ansioista kahdessa sodassa.Lisäksi oli erilaisia mitaleja humanitaarisesta toiminnasta mm. Punaisessa Ristissä."

Tämä typerä mannerheim-rakaustunut ei tajua, kuinka vähästä sitä väritettyä kankaanpoalaa ja emalista rihkamaa joillekin työnnettiin, kun nähtiin, että toinen (mannegeim) tulee niistä lapsellisen iloiseksi.

Äänestä
  • kunniamerkit myönnetään vain tarkan harkinnan perusteella. Ylimmät ovat samalla osa kansainvälistä politiikkaa. Merkin taso kertoo saajan arvostuksesta ao. maassa. M. sai yleensä kaikkien arvostetuimpia merkkejä jo asemansa vuoksi.

    Merkkien arvoa ei vähene sillä, että sinunlaisesi typerykset eivät asiaa tajua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


yrjönristin ritari kirjoitti:

- Ja kristittynä halusi Suomen lippuun kristillisen tunnuksen eli golgatan logon.

Oikeastaan emme ole suomalaisia koska kannamme vieraan kansan logoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu