Mikä ajaa nuoret itsemurhaan??

Viittaat timo m.?

Tämän hallituksen politiikka ajaa kaikenikäisiä ihmisiä itsemurhaan. Suomalainen kun on yleensä säntillinen kansalainen joka hoitaa veronsa ja maksunsa ja silti Käteinen ja Urpilainen työntää rahat suen persiisiin. Turhautuu siitä vahvempikin. Mutta ei se mitään kunhan nallewalruuseilla menee hyvin.

juuriha joku jäbä hirtti ittensä, ei vaa kestäny täs yhteiskunnas enää elää. jotai mätää tääl suomessaki2 on ja pahasti ! :/

Kokoomuslaisen ehdokkaan vaalislogani: Hyvinvointia varojen mukaan. Kerrankin rehellisesti sanottu että rikkaille rahalla terveyttä, köyhillä ei ole niin väliä. Äänestäkää siis tuollaisia kykyjä. Jep Jep.

Aivan sama ottaako 9 mm:n vai riutuuko koko nuoruutensa sosiaalisessa vankilassaan kuten minä; yksikään ihminen auttanut eikä välittänyt kun apua kaipasin ja suorastaan huusin. Lapsena rikottu itsetunto ei korjaannu itsestään ja se johtaa siihen, että on vielä kolmekymppisenäkin estynyt, masentunut, ahdistunut vailla elämänkokemusta, koulutusta, työtä, rahaa, omaisuutta, perhettä, kumppania, ystäviä, kavereita, seksiä, terveyttä ja nuoruutta. Vituttaako? Kyllä.

Olen kyllä tavannut ja on teidetään, että lapsuuden vaikeista kolhusita voi eheytyä ja löytää vielä mielekkään ja rikkaan elämän. ja näistä tuleekin niitä huippu elämäntaitureita: ymmärtävätihmisenä olemsita ja elämää syvemmin kuin ne joilla on ollut kaikki aina hyvin. Ei tarvitse jäädä menneisyyden vangiksi. Kun selviää vaikeasta nuoruudesta voi tulla jopa voimavara. Ymmärtää ainkin kovaosaisia, köyhiä ym. Jos itse ei ole kokenut niin ei voi samaistua toisenkaan elämään.

Joo-o. Kyllä tämä vertailu eniten meitä ajaa itsemurhaan. Läski, hissukka, rahaton, ruma, en osaa mitään, ei ole kavereita tai naista. Meikäläinen miettinyt monta kertaa, mutta tein itselleni lupauksen lukiossa, etten tee sitä. Ukkosella järvelle tai häkämyrkytys mökissä. Näin esimerkkeinä.

Jos haluat kääntää tän ympäri, niin ehdotan että alotat jostain. Tiedä mitä haluat ja siitä sitten toteuttamaan. Esimerkiksi minä alotin laihduttamisen 116kg painosta ja uskon, että kun olen 30kg laihempi, hoituu muutkin asiat. Naiset kiinnostuvat, saan enemmän itseluottamusta, voin siirtyä seuraavaan tavoitteeseeni. www.poikapudottaa.blogspot.com

Aloittakaa nollasta. Aloittakaa jostakin. Aloittakaa nyt.

En ole itse tehnyt itsemurhaa, kuten huomata voi, mutta monta vuotta harkitsin itsemurhaa, etsin netistä tekotapoja, viiltelin yms. Itseni tähän ajoi lähinnä koko elämän,lapsesta asti tuntunut yksinäisyys, täydellisyydentavoittelu koulussa, jonka vuoksi tuli koulu-uupumus vain 15-vuotiaana, sekä lapsuudessa koettu hyväksikäyttö. Noita asioita kun yksin miettii vuosikausia, niin mun pää ei ainakaan kestänyt tämmöstä. Nyt onneksi olen käynyt 3 vuotta terapiassa..
Itsehän olen vasta 19v nainen, mutta tuntuu, että pitää olla ihan joka hemmetin asiassa niin täydellinen, nopea suorittaja ja asioita pitää tehdä, vaikka oma jaksaminen jo vaakalaudalla.. Kauhulla odotan valmistumistani ammattiin ja sen jälkeen töihin.. Saa nähdä, miten kauan jaksan töissä olla, kun pitää vaan suorittaa, suorittaa, tehdä ylitöitä ja miten pomo käskee..

Ihan oikeesti joku sais tulla tappamaan mut en jaksa enää.

Kerron nyt niin hyvin ku pystyn:
-jatkuva helvetillinen muuttelu (jotain 20 asuntoa alla)
-ei ketään ihmistä kehen turvautua, äiti isä eronnu ja mua on pompoteltu molempien ihmisten välillä ja molemmat vihaa toisiaan ja molemmilla on oma totuus
-koulukiusaaminen
-uusioperheessa asuminen, jossa äiti minä ja veli olimme ns alempaa luokkaa, koska asunto jossa olimme ei ollut meidän. sen sijaan nämä kakarat jotka omistivat asunnon olivat meidän yläpuolella ja pompotti meitä- sai olla aina tuli perseen alla
-12-13 vuotiaana koettu yksinäisyys (siis se tosiasia ettei kukaan tässä jumalattomassa maassa välitä) ja koin hallusinaatioita että lentelen pilviin
-paniikkihäiriöön sairastuminen, itsetunnon menetys
-10 vuotta kestänyt verkkopelaaminen joka sairastuttaa kenet tahansa, ja pilasi elämäni ja nyt 24 vuotiaana saatananmoiset selkäkivut. taaskaan kukaan ei välittänyt siitä että pilaan elämäni
-varhaisaikuisuudessa sairastunut skitsofreniaan
-jumalaa ei ole olemassa, kadun kun uskoin jumalaan ja nyt näen omin silmin mihin se johti
-enää en kykene mihinkään, ainut mitä teen on nukkuminen ja pikkuhiljaa kaikki elämässäni rapistuu
-naimakelvottomuus, muut ihmiset tekivät minusta naimakelvottoman eikä enää mikään mitä teen voi korjata asiaa

Lapset tietävät jo ennen syntymäänsä, mihin syntyvät: Luonnollisen sijaan pinnallinen - tunteen sijaan puheet ja materia.
Saati ne muut syyt, kuten Maailman tuhoutuminen omienkin isien vastuuttomista teoista. - Kaikki tuleva sukupolvi yksinkertaisesti on "täyttä roskaa" - eihän heitä ole olemassa kun NARSISTI täältä poistuu!

Hyvää kokemusta on mm. anorektikoista ( todellinen itsemurhavietti herää yleensä kun siitä "parantuu" ). He ovat varsin usein raiskattuja, sekä vanhempien hylkäämiä, vaikka asuisivat jopa rikkaiden keskellä - heitä ei huomioida.
Niin rikkaissa, kuin köyhissäkin perheissä näyttää olevan välinpitämätön asenne teini-ikäisiin, jotka henkistä tukea eniten kaipaisivat. Raiskatut saattavat jopa nykyään saada huoritteluja sanottuaan/sanoessaan "EI", joka jo tunnetaankin isien-pedofilian puolison vastauksena!

Syömishäiriöt, johon lapset ja nuoret yleensä asioita purkaa, johtuvat nimenomaan noista traumaattisista kokemuksista, sekä toisilla taas nyky-maailman aivopesuista, joissa ihminen tuntee olevansa väärässä kehossa normaalipainoisena.
Anorektikko on silikonein uhkea nainen kun taas normaalipainoinen ( ja normaali-vointinen ) on naisena "ylipainoinen". - Nämä eivät päde vain mediaan.

- Kaikkien naisten luulisi tietävän, kuinka traumaattista jo yksinomaan kehittyminen tytöstä naiseksi on: kuukautiset ( nykyäänkin voi saada siitä turpaan vanhemmaltaan, saati pilkkaa saastaisena noitana ym. - Taikka saada tuosta Elämän Lahjasta kiitoksena jengin repimään housut alas! ),
Muodot ( joista saa perverssejä huomioita kuin kyse olisi anti-normaalista, ja katseet kääntyy niin pojilla kuin aikuisilla miehilläkin !
Nyky-muotikin noita "hedelmällisiä"/Luojan antamia muotoja yrittää siloittaa takaisin poika-ruotuun. ).

Ei nuo tytöillä yleensä itsemurhaan riitä, mutta pojilla tuntuu riittävän siihen jo seksi-seuran puute (!!!)

jos mäkin vaikka kertoisin omista kokemuksista. mä en oo mikää paras kirjottamaan ja muutenkin oon aika sönkkäävä tapaus.... mutta mä oon yläaste ikäinen ja mulla on ollu nyt n.2 vuotta masennusta/ahdistuksia/itsemurha ajatuksia.. isoimmaksi syyksi voisin sanoa ehkä yksinäisyyden ja sen että mulla ei oo koskaan vapaajalla ihmistä kenen kanssa viettää aikaa.mua myös kiusattiin paljon 7 luokalla ja 8 ja nyt 9 jonkun verran mutta mä oon jo aika tottunu siihen.. mutta mä oon joka päivä yksin koulussa, aina välkällä yksin.. mutta aina isoksi ongelmaksi mä oon huomannu nuorten kohalla sen et nykyää nuorten ongelmia ei oteta tosissaan. nykyäähä kauheena puhutaa ns.nuorten angstaamisesta ja siit et ne vaa kerjää huomioo.. nii jos ihmiset ottaa nuoret sillee vastaa nii mä en usko et se auttaa tilannetta.. onko oikeesti ihme jos masennus ja itsemurhat on nuorten keskuudessa lisääntyny ku niitä ei oteta tosissaan? aatellaan et ne on nuorii et eikai niil voi olla mitää ongelmii ku asuu vielä vanhempien luona eikä tarvii ite hoitaa rahaasioita yms..
mut silti tää elämä on oikeesti nuorellakin rankkaa.. mulla on ollu lapsuus aika rankka silllä on ollu vanempien ero, ja sittemmin isän ja äitipuolen ero johon kiinnyin toden teolla.. ja ku sisko muutti nii mä jäin kahdestaan perfektionisti-isäni kanssa. ja meillä ei oo mitkää parhaat välit sillä mä en kauheena tykkää mun isästä.. se usei huomauttelee mulle kui mä en osaa tehä mitään oikein ja haukkuu yms.. mut mä tiedän et se silti välittää musta, jotenkin ainakin. se kans ei tosiaankaan ymmärrä mua. se ei ymmärrä et mulla on tosiaankin paha olo. se aattelee et oon vaan itsekäs ja arvostelen ihmisiä ku en oo kenekää kaa koskaa. etttä pitäisin siis muita huonomnpia kuin itseäni..
mä aattelen itsemurhaa nykyisin melkeimpä kokoajan. se ahistus mikä mulla on ku lähen kouluun on ihan tajuttoman suuri ja illalla kun tiedän että joudun taas kouluun. päivällä mulla menee ihan ookoosti sillonku iskällä ei oo huono päivä(tosi harvoin) kun ei huuda ja valita kaikesta..
mä vaan tunnen itteni niin arvottomaks.. mulla on vaa ehkä 4 ihmistä jotka musta välittää oikeesti äiti,sisko ja pari kaveria. mä en tiedä kuinka kauan mä jaksan tätä mutta päivä kerrallaan. nytkin mä vaan valvon sillä en halua nukkua sillä tiedän että sitten huominen tulee nopeammin...

tukiasema- ja kännykkäsäteily lisää masentuneisuutta.

Joillekkin uskonto voi tuoda helpotusta,mutta se ei ole ratkaisu kaikille.
Jotkut mieltävät sen liian rajoittavaksi. Pelkäävät elämän menevän ohi.....

Itse olen nyt 49 vuotias. Olen alkoholistivanhempien lapsi.
Ja sen takia minua kiusattiin ala-asteella.

Kaikenkaikkiaan minua kiusattiin koulussa melkein 9-vuotta....
Vasta 10-luokalla kiusaaminen loppui.

Sain ekat kasvatusvanhemmat jo ollessani ekaluokalla.
Heistä ei ollut kaitsemaan villiä vekaraa ja seuraavaksi jouduin Kuopioon.
Lastenlinnaan,psykiatriselle osastolle.
Varmaan osin ylivilkkauteni takia,osin siksi,ettei muuta paikkaa kertakaikkiaan
ollut.
Kukaan kun ei halunnut kasvatiksi minun ikäistäni..... Olin tuolloin jotain 9-10 v.

Lastenlinassa menikin sitten aikaa ainakin pari vuotta.
Sain uudet kasvatusvanhemmat joilla oli kaksi muutakin kasvattilasta kahden
oman lapsen lisäksi.
Jälkeenpäin ajatellen teki mieli ajatella,että kasvattilapsia tämä perhe otti
vain rahan vuoksi...
Kasvatti-isä oli itsekäs paska,joka halusi muiden toimivan oman tahtonsa mukaan. Ja sitten kävi ilmi,että halusi lapsilta muutakin kuin tottelevaisuutta....

Hän alkoi kylvettää ja hoitaa minua....
Mutta kun homma meni liian alapään suuntaan,paljastin asian perheen äidille.

Sen jälkeen olin kusipää ja idiootti,jota sopi kuristella ja hakata.
Muutenkin koin olevani orjana,sillä nukuin yhteen aikaan vaatehuoneessa.
Se johti siihen että karkasin yhtenä jouluna sukulaisiin.
Minut saatiin kiinni,mutten uskaltanut kertoa seksuaalisesta hyväksikäytöstä
tuolloin.
Pääsin sentään kerrossänkyyn....

Tuosta perheestä pääsin eroon vasta täytettyäni 17v. Kasvatusisäni jopa vei
minut uuteen kotiini kotiseudulleni. Muisti kuitenkin uhata viime sanoikseen,
että jos jotenkin otan yhteyttä niin hän hakkaa minut sinikseksi.....

Ensimmäiset kuukaudet "vapaudessa" menivät ryyppäillessä,niin ahdistunut olin. En tiennyt mitään muuta keinoa.

Ensimmäinen pidempi miessuhde oli tyyppiin,joka oli narsistinen omaan
napaansa tuijottaja ja pahoinpiteli minua sairaalloisessa
mustasukkaisuudessaan.
Onneksi älysin lähteä ennekuin minut tapettiin,vaikka aika lähellä se taisi olla...

Sen jälkeen olen ollut naimisissa mutta se kesti vain kolme vuotta...
Mies kun oli itsekkin näitä Lastenlinnan kävijöitä. Hänestä ei minulla pahaa
sanaa ole. Mukava ihminen,vaikka löysikin toisen naisen ja lähti lätkimään.

Nykyinen suhteeni ilman papin aamenia on kestänyt jo vuodesta 87.

Olen kärsinyt masennuksesta edes tunnistamatta sitä alkuun sellaiseksi.

Mielenterveyden vuoksi olen silti ollut sairaslomalla vain 9 kuukautta.
Hoitoa tai terapiaa olen saanut vain keskustelemalla mielenterveyshoitajan
kanssa 6 kertaa.

Itse hakeuduin Espoon mielenterveys-yhdistykseen jäseneksi ja olen saanut sitä kautta ns vertaistukea huomaamalla että heistä useilla menee huonommin kuin minulla.
En ole pahasti sairas mieletäni,sittenkään.
Olen kuin ihmeen kaupalla selvinnyt aika helpolla,vaikkei se aina ole siltä
tuntunutkaan.

Tosin nyt on aika vaikeaa kun työ on fyysistä,vaativaa ja aina väsyttää.
Ja nivelet on aina kipeät (nivelrikko) mutta olen tunnollinen,enkä haluaisi pitää
sairaslomaa...

Sori,tuli aika pitkä juttu,mutta teki hyvää kertoa se.

Kestämisiä kaikille.

Nuoret eivät ole oppineet pettymystä. Kaikkea on saatu, paitsi rakkautta.
Vanhemmilta tuntuu puuttuvan vastuullisuus kasvattajina. Oikeata olisi antaa kodin lämpöä ja rakkautta. Ruokaa riittävästi, mieluiten yhdessä valmistaen. Pitäisi opettaa siivoamaan jälkensä ja yleensäkin huomioimaan muutkin ihmiset. Vanhempia on syytä kunnioittaa, vaikka kaikki eivät ns. sitä ansaitsisikaan.

Siitä elämä lähtee hiljalleen nousuun. Arvostakaa itseänne. Olemme yhtä tärkeitä kaikki. Koulussa kannattaa oikeasti pyrkiä kohtuulliseen tulokseen. Liikaa ei pidä vaatia keneltäkään.
Univajekin on monen riesa. Pelataan liikaa tietsikalla tai kännyllä. Koulun jälkeen ala etsiä töitä. Muista olla kiinnostunut ja siisti. Palkkaa saadessasi aukenee yksi elämän iloista, kun voi hankkia tarvitsemiaan tavaroita, vaatteet ensimmäisinä. Koneet yms. on jälkimmäisiä hankintoja. Rytmi elämään, pilkettä silmään ja itsesääli nurkkaan.
Jokainen on tietyllä tavalla oman elämänsä mestari. Muita ei voi syytellä. Saamme kaiken lahjana, taidotkin, joita meillä on. Kun itsellä on halu muuttaa suuntaa parempaan, se kuullaan taivaassa. Näin oli minullakin, vaikka en osannut edes rukoilla. Aikaa se voi viedä, mutta onnistuu varmasti.

Omakin elämäni alku oli vaikea, mutta en ole jäänyt niitä märehtimään. Vieläkin on vastuksia ajoittain, mutta kaikella on tapana järjestyä.

Olen 19-vuotias naisen alku.Joo o, kyllä voin sanoa, että vaikka mulla on loppujenlopuks ihan hyvin käynyt(lukion käynyt, suoraan pääsin ammattikorkeakoulusta, ihana perhe), se on tullut ihan vain taistelemalla, ja olen taistellut koko elämäni, kirjaimellisesti.

Ensimmäiset elinvuodet meni hengissäselviytymisessä, kun faijalla oli narsistinen persoonallisuushäiriö ja kaksisuuntainen mielialahäiriö. Hän sitten eräs päivä tappoi itsensä silmieni edessä, eikä kukaan edes silloin tarjonnut mitään apua ja kärsin siitä vielä pitkään, ennenkuin sain terapiaa(minulle puhkesi tästä aivotoiminnallinen sairaus ja traumaperäiset stressireaktiot oli hyvinkin jokapäiväistä elämää). Kaiken lisäksi sukulaiset, opettajat, kaikki koulussa haukkuivat läskiksi jonka takia sairastin syömishäiriötä vuosia. Toivon todella, että joku päivä vielä tämä munki sinnikkyys palkittais. Kyllä oikeasti meillä nuorilla on helvetin vaikeaa, eikä se mun mielestä ole meiän syy. Mäki kädet verillä oon yrittäny 16vuotiaast ettii töitä, vasta 18vuotiaana sain. Koulussa tein kaikkeni, vaikka olin masentunut ja tuntui, että olen yksin tässä maailmassa.

Ystäväni tappoi itsensä 4kk sitten, koska ei kestänyt enää tätä maailmaa. Sen jälkeen kun sain kokea sen tuskan, tuntea miltä tuntuu menettää joku läheinen, ymmärsin, etten ikinä vain voisi tehdä sitä. Mutta luulen, että tosiaan tää yhteiskunnan julmuus, epäreiluus ja paineet ajavat nuoret epätoivon partaalle. Munki päälle on kirjaimellisesti syljetty, kun apua yritin hakea ahdinkooni aikoinaan. "Hyvinhän sinä pärjäät", se on totta, että nuoret kyllä näyttävät pärjäävän, mutta useimmat kärsivät.

Toivon joku päivä saavani miehen, jonka kanssa perustaa perheen ja edes asteen ei niin ahdistavan elämän, mitä tähän asti ollut.

"Sen jälkeen kun sain kokea sen tuskan, tuntea miltä tuntuu menettää joku läheinen, ymmärsin, etten ikinä vain voisi tehdä sitä."

Joo, eletään sen poismenneen kaverinki puolesta... Tosin mun frendi kuoli onnettomuudes ja rakasti elämää. Toisin kuin minä.

Nuorten lapsuudennaikaiset ja nuoruudennaikaiset laiminlyönnit vastuussa tavois sa kurissa ja sivistyksessä jne.Elintasokilpailu on tehnyt perheet rahanperässä juoksijoiksi ja perheet vajaakäyttöön.Eli joku hankkii rahaa ja toinen toisella tavalla.Sossu voi kärrätä rahaa apuun mutta mutta ei ole apua kun ei kajota oikeisiin ongelmiin.Parutaan rahaa jokapaikkaan panematta itseään peliin mitenkään.Kai sitten itsemurhat lisääntyy,kiitos teillekin asioista jotka ei unohdu.

Korkean elintason yhteiskuntamme tuskin on kovinkaan korkea muutakuin tunnetussa kateudessaan.Elintasomme elämisessämme on kaikkea muuta kuin korkea.Millä matalaotsaisuus voisikaan olla korkeata? Ellei maassa asukkailla ole muuta mittapuuta korkeaanelintasoonsa kuin status-symboolinsa autot niin voi pyhä halleluija.Olemme usein kateellisia ruotsille huomattavasti paremmasta elintasostaan kun sillävälin nämä tulevat kruunullaan hyvin toimeen.Suomi kantaa taas puolestaan tuki-eurojaan euroopan vanhoihiin kulttuurimaihin matkustaen niihin kehuakseen rauniota naapureilleen,ihanaa ihanaa.Suomalaiset naiset ovat saanneet jo kauan sitten heidän rannoillaan epäkiitollisen leiman.Kuinkamonen suomalaisturistin rahat ovat hävinneet matkoillaan?Ruokamme ei kelpaa heidän päämiehilleen josta töykeästi ilmaisevat.Harvat suomalaisetkaan pääsevät syömään korkeamman valtiollisen tason lounaita?Humanitarian bimbot urhoollisesti jatkavat vain avustuksia velkaisesta kassavarannostamme.Kiristetään vain verotusta ja hintatasoamme niin olemme urhollisuusmitallin ansainneita.Kaduillamme tanssittiin kun rauha viimeksi tuli,mutta kuinka olemme asiamme sen jälkeen hoitaneet nykypäivään eipä tuskin vain paljon tanssita ainakaan sentakia.Mitä olemme saanneet palkaksi tästäkin politikoinnista,umtsiako vai mitä.Emmekö voi selväsanaisesti tuoda julki mihin me koko asioille tähtäämme?

STRESSI

Toivottomuus. Elämä ja paikkansa löytäminen tässä maailmassa alkaa olla monille mahdottomuus - ja kun tajuaa että on siinä porukassa jolla ei ole toivoakaan niin miksi jäädä tänne sätkimään?

"Heillä olisi vielä elämä edessään, perhe-elämä juuri alkamassa ja kaikki elämänkokemukset vielä elämättä. "

Bullshit.

Ei rahaa
Ei työtä
Ei kumppania

Tuo on totuus siitä millaista elämä monille on. He tajuavat nopeasti että tippumassa ollaan ja mitään köysiä ei oikeasti ole. Mitään alkavaa elämää ei ole, vaan sitä tarjoilevat ajatuksena ne hyväosaiset jotka ovat onnistuneet moiset itselleen hankkimaan.

Toivoa ei ole. Ei ole mitään mikä todistaisi että parempaan ollaan menossa, eikä ole mitään mikä jarrutaisi esim. toisten ihmisten röyhkeyttä.

Ainoa mitä haluan nuorille sanoa on - että viikinkiyhteiskunnassa kävi niin että perheen perustaminen kävi niin kalliiksi että oli lähdettävä ryöstöretkille muualle.

Nykyisessä viikinkiyhteiskunnassamme nuorten on alettava ryöstämään ja hyväksikäyttämään paremminvoivia jotta he saisivat sen mahdollisuuden joka heiltä on lähtökohtaisesti riistetty.

Mutta koska passivoiva sosiaalipolitiikkamme riistää itseyden ja rikoksista loppuu viimeinenkin pisara toivoa, on tosiasia että meidän nuorisomme kuristetaan hengiltä.

Muu yhteisö ajaa nuoremme itsemurhaan tekemällä pelin jossa ei voi pärjätä, ei oikeasti, ei ihmisenä, ei pätkääkään viallisena.

Tämän tiedän oravanpyörästä pudonneena yli kolmikymppisenä, elämänkokemusta kartuttaneena ja olemisen raadollisuuden nähneenä. Oma elämäni roikkuu vain ja ainoastaan kumppanini varassa ja jos hän häipyy ja väsyy minuun otan minäkin ja lopetan itseni, kärsiminen ei olisi järkevää.

Ja jos joku väittää että nykynuoret "saavat kaiken"...

Saavatko he :

- Vakaan tulevaisuuden
- Paikan yhteisössä
- Turvallisuudentunteen joka perustuu järkeville asioille
- Toimeentulon
- Kyvyn oikeasti pärjätä elämässä

... väitän etteivät saa.

Nuoret saavat karkkia ja väliaikaisen turvan jonka parasta ennen päivämäärä on 18 ikävuodessa.

Sitten alkaa raadollisuus.

Menneillä sukupolvilla oli usein sukutila jolla tehdä töitä ellei muuta ollut ja paikka yhteisössä. Oma kylä, omat piirit. Nyt on suuryrityksiä joiden jäsenenä ollaan (tai useimmiten ei olla) ja silmäänkuseva poliittinen talousvaltajärjestelmä joka ajaa yhteisön virkaa - erittäin huonosti.

"Jokainen on oman onnensa seppä" - mutta ongelma onkin että seppiä on useampi miljoona ja toiset - etenkin ne keski-ikäiset tai muuten vaan helvetin rikkaat - jotka omistaa jo kaiken. Puhumattakaan tilanteesta jossa nuori ei lähtenytkään heti liikkeelle, ja jos ei ole kärjessä juoksemassa nykypäivänä on tallottuna.

Se että yksi nuori sadasta pärjää oikein hienosti ja luo uran jota kadehtia ei ole se mitä 99 muuta pystyy tekemään. Kuitenkin noi 99 muuta ovat ihmisiä - ainakin väitetysti lähtökohtaisesti arvokkaita.

Mutta heti kun se arvokkuus pitäisi konkretisoitua ... jaa. Ei ihmiset olleetkaan arvokkaita, vaan karjaa jota voi niputtaa työkkärin kursseille tai orjaharjoitteluun ikuisesti, yleensä siksi että virkamies saisi palkkansa ja yrittäjä suuremmat katteet jotka menee yrittäjän taskuun eikä nuoren hyödyksi - vaikka etenkin nuoret perheet tarvisi kaikkein eniten varallisuutta lapsia ja peruselämää varten....

Kaikki on suurta kusetusta ja paskapuhetta. Miten tervesieluinen nuori muka pystyy pysymään terveenä tälläisessä systeemissä, systeemissä joka on lähtökohtaisesti turvaton ja sairas?

Kulttuurimme on äärimmäisen ankea, ei ole minkäänlaista yhteisöllisyyttä. Koulujärjestelmä opettaa että tietynlaisia ihmisiä ei tarvitse ottaa huomioon eikä sietää, röyhkeydestä palkitaan eikä tavoitteena todellakaan ole pitää kaikkia kyydissä vaan syrjäyttää niitä joiden lähtökohdat ovat huonommat kuin muilla.

Joka paikassa pyritään aina suurempaan tehokkuuteen mikä aiheuttaa stressiä työelämässä ja kostautuu oikeasti sairaslomina ja työkyvyttömyyseläkkeinä ja kasvattamatta jätettyjen lasten ongelmina...

Uusien havaintojen ja tutkimusten mukaan itsemurhan tehnyt nuori on usein

masennuslääkken käyttäjä. Amerikassa kaikilla kouluampujien on todettu

käyttäneen uusia masennuslääkkeitä, joita murrosikäisille määrätään mm.

väsymykseen, jos menee lääkärille väsymyksestä valittamaan. Väsymys taas voi

johtua valvomisesta, antibiooteista, homeesta, murrosiästä.

Mitä seuraa, kun istutetaan jo lapsuudessa seuraavat uskomukset:

1. Olet oman onnesi seppä.

2. Kun käyt paljon kouluja, saat työpaikan. Hyvän, luovan ja korkeapalkkaisen.

3. Sinä olet parempi kuin muut.

Kaikki on siis minusta kiinni. Jos jokin menee vikaan useita kertoja vuosien ajan, en ole yrittänyt tarpeeksi.

Koulua on käyty 20 vuotta elämästä ja pelkkiä hanttiahommia teen. Vika on minussa. Pitäisi käydä lisää kouluja. Asettaa tavoitteet vielä korkeammalle.

On varmaan unohdettu, että monet vanhemmat pitävät ja uskovat lastensa mahdollisuuksia suurina. Jopa sen ratikassa horisevan spurgun tulevaisuus oli äidin mielestä rajaton 40 vuotta takaperin.

Joo ja pakko sanoa yähän valiin se, että kun apua haetaan sulle sanotaan sen johtuvan murrosiästä. Kiitos kovasti, en ole siis mitään. Kummasti se murrosikä on aiheuttanu itsemurha ajatuksia ja yrityksiä kolmen vuoden ajan. Tällä hetkellä olen 16 vuotias tyttö sairauslomalla masennuksen (eli murrosiän) vuoksi tyhjin käsin. Ja vielä kehtaavat sanoa "kaikilla tulee murrosikä jossain vaiheessa". Olkaa jo pliis hiljaa!!

Tulosta tämä ketju ja lähetä se johonkin seuraavan linkin osoitteista

http://web.eduskunta.fi/Resource.phx/eduskunta/yhteystiedot.htx

Nykyisessä yhteiskunnassa ei pysty voimaan hyvin. Lapsen tullessa noin komevuotiaaksi kaikki lähtee luisumaan käsistä, koska on pakko mennä töihin. Vaatimukset selvitä työelämässä ja yleensäkin taloudellisesti johtavat siihen, että vanhempi voi huonosti kun yrittää sinnitellä työn ja kodin välillä. Pakko on saada sitä rahaa, jotta pystyy elämään tässä kalliissa yhteiskunnassa. Nuoret voivat huonosti, koska itsemurhan partaalla keikkuvat vanhemmat yrittävät pysyä reunalla tippumatta, koska heillä on lapsia. Nuoret näkevät kaiken tämän ja lisäksi heidätkin on laitettu jo juoksemaan ja korvaan huudetaan, että koitas nyt vähän paremmin jos meinaat pärjätä ja selvitä. Siinä se kierre, joka lähtee jo sieltä varhaislapsuudesta paheten pikkuhiljaa.

Kyllä siinä on myös nykyajan paineet mukana. Meet torille ja kuulet ku 10 vuotias kysyy toiselta et onks mun meikit hyvin tai näyttääks mun perse hyvältä näitten farkkujen kans. Jotain menny pieleen? Nykyaikana ei saada olla enään lapsia, luodaan järkyttävät paineet pienestä pitäen. Järkyttävät ulkonäön kriisit yms. Toki, en sano et olis jees olla 80 luvul, :) mut lapset oli silloin ilosempia, luonnon lapsia. Nyt jos menet ja sanot et nukut nalle kainalos, tai annat hyvänyön pusut ni oot nynny.

Lapsuus on historiallisesti katsottuna ollut lyhyt aika. Ennen ei ollut lapsuuttaa vaan lapset tekivät raskaita töitä - näin esimerkiksi kehitysmaissa vielä nykypäivänäkin.
Nykyään on helpompaa entiseen verrattuna, mutta yhteisöllisyyden häviäminen on ollut pahasta.
Aina joukossa on herkempiä ihmismieliä ollut, jotka ovat ajautuneet itsemurhaan. Toivoisi, että nämä herkät löydettäisiin ajoissa ja heitä pysyttäisiin nykyaikana auttamaan .

-maailman luonto tuhoutuu nuorten elinaikana eli sekin luo toivottomuutta

-työelämä muuttunut täysin järjettömäksi ylisuorittamis-sekoiluksi

-yhteisöllisyys kadonnut eli oikea turvaverkko

-ihmiskontaktit puuttuvat eli vain virtuaalitodellisuus (facebook, netti, pelit, chat)

Ei ihme että täältä haluaa pois!

Itsemurhaan varmaan ajavat monet syyt. Mutta varsinkin nuorilla on tutkitusti yksi merkittävä syy: homoseksuaalisuus. Ympäristön paine käy sietämättömäksi, ja nuori päätyy itsemurhaan. Tietysti on paljon muitakin syitä.

On kai ennenkin ollut homoja (vai onko hetiä nykyään sitten enemmän). Nykyään asenteetkin ovat höllemmät, homo tai lesbo päätyi josksu jopa vankilaan. Nykyään asiasta voi jutella jopa elää julkisesti homona. Nykyäänkö sitten homouden takia itsemurhat ovat yleistyneet. Ennen vanhaan eivät nuoret tehneet niin paljon itsemurhia vaikka homous piti pitää tiukasti piilossa.
En usko että homous on merkittävä syy itsemurhiin tänä vapauden aikana.

Mä halusin joskus vaan kuolla,kerran oikeesti yritin tehdä itsemurhan.Elämäni on vaan mennyt jotenki päin mäntyä.Olin lapsena tosi hiljanen,en puhunut paljon muille kuin perheelleni.Äiti ja isä erosi kun olin 5v. ja suren sitä edelleen.isää en paljon nähnyt kun sillä oli pian uusi nainen joka vihasi mua.Äitiki oli masentunut ja alkoi seurustelemaan kamalan narkkarin kanssa,sitte ne sai lapsen kun mä olin melkeen 8v.Siitä alkoikin raju alamäki,koulu meni huonosti ja pelkäsin pikkusiskon isää kun se hakkasi äitiä ja me jouduttii jatkuvasti menemään pakoon.Jossai vaiheessa olin lastenpsykiatrian osastolla mut pääsin pian takaisin kotiin.14-v.mulla todettiin vakava masennus ja viiltelin kerran.Seiskaluokkaa tuli käytyä hiukan ja jouduin pian Harjavaltaan suljetulle osastolle.Pääsin taas sieltä kotiin ja menin taas uudestaan.Sen jälkeen jouduin perhetukikeskukseen.sieltä pääsin taas kotiin ja kaikki alkoi vihdoin menemään paremmin vaikka olin edelleen masentunut.Sain jossain vaiheessa oman koiran mikä auttoi mua tosi paljon.Kuitenkin melkeen 17-v.jouduin Porin nupolle.Elämäni pahin virhe oli se että menin sinne.Olin siellä,masennuin pahemmin kun halusin kotiin enkä päässyt enää koskaan.Jouduin taas perhetukikeskukseen.Ne pakotti käymään kymppiluokkaa muutei siitä tullut mitään.Jouduin taas Harjavaltaan ja masennus vaan pysyi.Sieltä jouduin kuntoutuskeskukseen enkä anna sitä ikinä anteeksi.Sinne mentyäni yritin tappaa itteni,en kestänyt enää.En sitte kuitenkaan onnistunut ja vietin siellä kolme kamalaa vuotta.Toivoin kuolevani että pääsisin pois.Jatkuvasti lepositeitä,riehumista,lääkkeitä tungettiin eikä kukaan puhunut mun kanssa,yrittönyt ymmärtää.Kahdella psykologilla kävin,toinen nauroi mulle eikä kuunnellut,toinen pakotti puhumaan väkisin.Kun sanoin etten halua enää puhua sen kanssa,se yritti pakottaa,käski hoitajat pitämään kiinni,ne pudotti mut sängystä lattialle ja psykologi puhui mulle.Se käski mut puhumaan mutten suostunut.Viimeinen vuosi siellä meni itsemurhaa miettiessä.Viimeisenä puolena vuotena kukaan ei jutellut mulle,en käynyt ulkona,en oikeen tehnytmuuta kuin makasin sängyssä.Sitten tän vuoden maaliskuussa,mä pääsin pois.Muutin asuntolaan ja pian pitäisi muuttaa omaan itsenäiseen asuntoon.Sitä oon odottanut kauan,en meinaa uskoa että tää on totta.Ja kuitenkin mua pelottaa,jos en pärjääkään,mitä mä sitten teen.Oon taistellut niin kauan enkä jaksaisi enää mut yritän parhaani.Työkuntoinen en ole enkä tiedä koska olen.Psykologilla en uskalla käydä,haluaisin mutten uskalla enää luottaa kehenkään.En puhu tunteistani kenellekään koska pelkää taas joutuvani pois.Paras ystäväni teki itsemurhan maaliskuussa,vähän sen jälkeen kun mä muutin.Ehdin nähdä sen vaan kerran muuttoni jälkeen.Mulla on kamala ikävä enkä tiedä toivunko siitä ikinä.Mutta mä yritän.Lupasin äidille etten luovuta koskaan.

Nimimerkki : "Mikä ajaa nuoret itsemurhaa" on saanut tosi laajan ja hyvän keskustelun
Asia jota ei ole vielä käsitelty liittyy ANTEEKSIANTOON
Anteeksianto on monitasoinen tehtävä mutta se on yksinkertaistettavissa kahteen pääluokkaan: anteeksianto muille ja itselle
Ellei anna anteeksi muille(ihminen,yhteiskunta,politikoot.......) niin jää katkeruuden valtaan ja syyttää muita omista ongelmistaan. Näille tekijöille anteeksiannon puute
aiheuttaa omissa asioissa vaikeuksia (energiaa kuluu hukkaan) ja ihminen alkaa syyttää itseään.
Ihminen ,anteeksiantaessa itselleen, saa suunnattoman energialatauksen elämänsä unelmien toteuttamiseen.

Asiasta voi keskustella empaattisten ihmisten kanssa:
Valtakunnallinen kriisipuhelin : 010 195 202
Kirjoittamalla ajatuksistaan : www.tukinet.net

SOS-kriisikeskus /vapaaehtoinen Markku

Tämä dokumentti antaa aloittajan kysymykseen harvinaisen hyvän vastauksen:

http://yle.fi/ohjelmat/1664393

nosto

Hyvä keskustelu, toivotaan että tulee lisää keskustelua aiheesta.

Itsemurha, kaikki haukuu sitä heikkojen ja raukkamaisten ihmisten teoksi. Kukaan ei tajuu sitä et sillä ihmisellä ei oo oikeesti mitään syytä elää tai mitään onnellisia ajatuksia tulevaisuudesta. Ja onhan se tietty vaikee tajuta jos ite on elämän ilonen kun se joka itsemurhaa harkitsee. Ihmisten pitäis tajuta se että, heitä ei pidä aliarvoida, eikä pitää heikkoina. Ja loppupeleis, tiiättekö paljon vaatii voimaa kertoa se et tekis itelleen jotain? aivan törkeenä, ja jos sitä käy aliarvioimaan, ni sitten sitä voi kattoo ite peiliin että onko ollu heikko kun ei ole toista voinut auttaa.ll

ei kannata käsitellä koko asiaa kun kaikki alkavat välittää kun se on myöhäistä.
näin se on ollut ja näin se tulee olemaan.

aiheen nosto

nosto

Kunpa olisin päätynyt henkilökohtaiseen ratkaisuun silloin nuorena olisin ainakin lähtenyt onnellisena, nyt tämä on tämmöstä sitkastelua ja rämpimistä.
Jotenkin ne silloin nuorempana syötti onnellisuus pillereitä ja terapiaa.

Suunnattomasit ketuttaa että olen ikinä tehnyt mitään kuten vähäisiä töitä kouluttautunut tai yleensä mitään muuta kuin huumeita ja rikoksia.

No, tässä teille masentuneen blogi luettavaksi. http://oodi-elamalle.blogspot.fi/ Ja ei, blogin nimi ei ole sarkasmia. Minäkin olen joskus ollut motivoitunut parantumaan. Minäkin olen joskus halunnut elää, silloin joskus, kun blogin aloitin.

On surullista, jos sairauteen kuolee, vaikka se olisi parannettavissa. Masennuksesta voi selvitä, tai olla selviämättä. "It's up to you"

Oon 16-vuotias tyttö ja olen itse huomannut miten pinnallisia nykynuoret ovat.
Ylä-aste oli sellanen,et rikkaat hengas omassa porukassa. Nörtit omissa niitä vielä kiusattiin koska ne uskalsi olla omia itteään. Jos et ollut nätti blondi tai laiha,niin et päässy porukkaan mukaan. Jos et omistanut mopo-autoa tai mitään ajopeliä et päässy mukaan. mopoautosta sai toki plussaa koska sillon saatii sellanen kuva et su porukat o tosi rikkaita jne... kaikki nää kermaperseet pukeutu samallailla,hengas jääkisekkoilijoiden kanssa...jne... jos sun puhelin oli vaikka nokia n8 ja iphone 4 oli just tullu ulos,niin ihmisiä kiusattiin siittäki jos omisti "huonon luurin". Sanottiin mm." hahha ei vittu mikä puhelin,eiksullo varaa parempaan" Kaikki kilpailee kokoajan jostakim. ja sellanen pistää masentaa koska suurinosa teineistä menee tohon pelleilyyn mukaan. Äiti maksaa kaiken ja plaaplaa....ei ihme,että ahdistaa ja luo paineita jos ei tuu sellasesta perheestä. Ja tottakai ne kiusaamisen syitä oli myös se jos oli läski.....ruma...adoptoitu. En osaa selittää sitä asiaa ny kovin hyvin....mutta siis tää kaikki johtuu vain rahasta ja mediasta jne. Facebook on myös iso tekijä tässä nykymaailmassa. Itse olen koulussa nähny jossa jotai kiusataan sen takia ettei puhu kenellekkään mitään.....oon puuttukut siihen ja kertonut opettajille mut vittu kun ne ei millään usko. Noh sit juttelin tän likan kanssabkaksin ja hän avautui. hän ei puhu koulussa kellekkään koska ihmiset ovat tyhmiä. Hän viihtyy mielellään yksin mielummin kuin hengaa idiootien kanssa. sitä en sitte tiiä mitä se sydämessään ajattelee.. mut pyrin kuuntelee sitä ainaku se halus. Tulipas sevakaa tekstiä...toivottavasti ymmärrätte mitä haen tällä. :D

Itse ajattelin taas eilen tuossa autoa ajaessani moneenkin otteeseen että käännänkö kovasta vauhdista autoni jotain vastaantulevien kaistalla ajavaa autoa tai rekkaa päin. Ei kuitenkaan uskallus riittänyt moiseen.

"Ironista, et kehuttiin kasvatustamme ennen,
nyt Maailman terveimmät lapset vie itseltänsä hengen.
Silti natsit, koulukiusaajat, joka politikko
voi katsoo syvälle peiliin, ennen ku toisen elämän rikkoo."
Avain - Markus

Maailma on läpimätä. Eihän täällä kukaan joka näkee sen vaaleanpunaisen silkkiverhon läpi todellisuuteen halua elää.

Itse olin valmis itsemurhaan 11-vuotiaana, kaikki oli valmiina, tekotapa suunniteltu, kirjeet kirjoitettu, aika määritelty. Kun kyseinen päivä tuli, jätin itseni eloon. Teinkö oikein, en vieläkään tiedä. Halusin kuolla, koska itselläni oli perheessäni ja elämässäni niin paha olla. Minua ei arvostettu, vähäteltiin, käytettiin fyysistä kuritusta. Tunsin olevani huono, epäonnistunut, surkea ja ruma, ja kaikki tämä jo 11-vuotiaana! En ikinä voinut tuntea kelpaavani omana itsenäni, eikä ollut ketään kelle puhua luottamuksellisesti ja avoimesti. Perheessäni ei minua kuunneltu, ei annettu tuntea luonnollisia tunteita, halattu tai muuten näytetty hellyyttä. Häpesin itseäni niin valtavasti, henkisesti minut raadeltiin kappaleiksi vanhempieni toimesta. Kuitenkin kulissit piti pitää sukulaisten ja tuttavien edessä pystyssä, kaksoiselämä lapselle oli todella ahdistavaa. Sittemmin kasvoin sulkeutuneeksi ja oudoksi aikuiseksi, ja yhä edelleen itsemurha pyörii mielessäni. Elämä on ollut raskasta. Tässäpä sinulle yksi syy miksi nuori saattaa valita itsemurhan, jollain muulla syy taas voikin olla aivan toinen.

nosto

Jaa että mikökä ajaa nuoret itsemurhaan suomessa?
Kannattaa lukea kelan sivulta löytyvä artikkeli mistä löytyy mm. seuraava lainaus: "Itsemurhatilastoja vasten on yllättävää se, että lääketieteellisten tutkimusten mukaan Suomessa ei esiinny masennusta sen enempää kuin muissakaan Euroopan maissa. Muutaman vuoden takaisessa vertailevassa tutkimuksessa todettiin masennussairauksien esiintyvyyden olevan Suomessa selvästi alhaisempaa kuin vaikkapa Englannissa ja Irlannissa. Siitä huolimatta, että masennuslääkkeitten käyttö on lähes kymmenkertaistunut 1990-luvun alusta, Suomessa käytetään vähemmän depressiolääkkeitä kuin Ruotsissa ja kevyestä elämästään tunnetussa Tanskassa. Tilanne heijastanee puutteita ja ongelmia meikäläisessä terveydenhoitojärjestelmässä: hoitoa ei ole riittävästi saatavilla kaikille apua tarvitseville, mikä puolestaan näkyy synkissä itsemurhatilastoissa."
http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/201207085803HJ?OpenDocument

Ongelma suomessa ei ole niinkään se että täällä olisi "niin kamalan kurjaa elää" että minun kaltaiseni nuoret tekisivät siksi itsemurhan vaan enemmänkin saamamme hoidon järjettömän huono taso. Kärsin itse toistuvasta masennuksesta nyt kolmatta vuotta - masennus iskee päälle aina syksyisin ja tekee puolesta vuodesta sietämätöntä epätoivon ja itsemurha ajatusten täytteistä aikaa. Käyn tällä hetkellä terveyskeskuksessa lääkärillä koska aikaisempien kokemusten perusteella en uskalla enää pyytää lähetettä psykiatriselle poliklinikalle. Nyt terveyskeskuksessa pääsen puhumaan lääkärille kerran 2 viikossa, polilla ollessa en päässyt puhumaan hänelle ollenkaan paitsi 10min pituisilla puhelinajoilla. Kaikki tietoni kulkivat lääkärille vain hoitajani kautta jonka mielestä "en vain yritä tarpeeksi". Viime keväänä vaadin hoitajakäynnin yhteydessä että saan nähdä lääkärini koska lääkitykseni aiheutti minulle vakavaa itsetuhoisuutta jolloin lääkäri alkoi vain puhumaan siitä kuinka minulla on luultavasti epävakaa persoonallisuus. Tämän hän siis "diagnosoi" kymmenessä minuutissa koska olin vaatinut saada nähdä ihmisen joka on minun hoidostani vastuussa. Kukaan aikaisemmista 7 lääkäristäni ei ollut vastaavaa edes epäillyt. Ainiin ja lääkkeistä - Olen syönyt SSRI ja SNRI lääkkeitä montaa eri laatua ja ne kaikki aiheuttavat minulle erittäin nopean olon paranemisen joka tekee minusta niin ylipirteän ja huolettoman etten pysty nukkumaan enkä kontrolloimaan elämääni millään lailla kunnes noin kahden kuukauden kuluttua tulee uusi täydellinen romahdus jonka aikana en pysty kontrolloimaan impulssejani satuttaa itseäni. Kukaan lääkäreistäni ei tosin tätä ole uskonut taikka ottanut asiaan mitään kantaa ja tälläkin hetkellä minun pitäisi syödä samaa SSRI lääkettä jonka aikana koitin tappaa itseni kahdesti viimevuonna.

Viimeisenä lisäyksenä: Tämä on siis tilanne helsingissä! Voin vain kuvitella millaista "hoito" on pienemmillä paikkakunnilla jossa mielenterveyshoitoon on vielä vähemmän resursseja. Olen silti kiitollinen HUS:lle siitä että sain viime syys-talvena olla kolme kuukautta osastolla joka on varmaan ainoa syy että olen tässä nyt kirjoittamassa - vaikka syksyn alettua alkaakin taas päivä päivältä enemmän ja enemmän toivoa että olisi kuollut.

Kyllä voisi yhteiskunta byrokratioineen katsoa peiliin... Tässä vain yksi esimerkki: https://www.facebook.com/notes/jenni-niemi/syrjäytetty-syrjäytymisvaarassa-olevan-nuoren-näkökulma-syrjäytymiskeskusteluun/10151143116338143

Käy lukemassa esim tämän suomi24 sivuston "suhteet" palstalla, niin tiedät yhden syyn miksi elämä tuntuu pahalta.
Ihmisistä iso osa on näitä vajakkeja jotka kirjoittelevat sinnekin. Aivan kammottavia tyyppejä.....

itse olen aina yrittänyt itsemurhaa ihan puhtaasti mun rumuuden ja ihmisten ilkeyden takia.

Ei oo kivaa kun kukaan ei kohtele ihmisenä ja välitä tunteista, ei ees kaverit sillon kun sitä tukee just tarttis. Muuten on ihania ihmisiä, mutta en uskalla enää luottaa niihinkään, mutta näimpä säästyy pettymyksiltä kun ei odota mitään. Ja rumuus taas sulkee niin paljon pois mun elämästä, että eipä miellään kauaa viittis olla elossa... :/

aiheen nosto

Omia oppejaan ainoina oikeina tyrkyttävät teinit suomi24-foorumin masennuspalstalla kliinisestä depressiosta kärsivillä, jotka eivät näe tekojensa seurauksia omahyväisyydessään ts. narsistit.

Vertaistyön tekijä: Apua ei kyllä saa just silloin kun sitä tarvitsee. Yöllä jos haluat soittaa johonkin, niin nykyään auttavat puhelimet ottaa 2e minuutilta ja puhuu jostain helvetin reikihoidosta ja et lähettää jotain energiaa.. huh huh.. Nykyään ollaan niin ahneita, et leikitään ihmisten pahalla mielellä ja jopa hengellä, kuhan siitä saa rahaa! Missä on ne auttajat jotka oikeesti sua kuuntelee keskellä yötä, auttaen ja ilman et on rahan kiilto silmässä????

Nosto

Nyky-yhteiskunta on se ongelma. Ja aina vain pahempaan suuntaan mennään.

oon itse ollut masentunut jo suurinpiirtein yli vuoden. mulla ei olla koskaan diagnosoitu mitään, mutta oireet on helposti tunnistettavissa. mun masennus johtunee pohjimmiltaan siitä, miten mua käytettiin 7-vuotiaana hyväksi. hyväksikäyttö jatkui silloin useita kertoja, enkä mä pienenä lapsena uskaltanut mennä kertomaan asiasta vaikka pelkäsin kuollakseni. en ole vieläkään käsitellyt asiaa, vain kaksi parasta ystävääni tietää ja muille en ole ikinä kertonut. hävettää ja tuntuu, että kukaan ei ottais tosissaan. tuosta kokemuksesta johtuen on luultavasti saanut alkunsa myös mun ahdistuskohtaukset ja viiltely. oon vaan unohtanut koko jutun ja kokoajan se painaa mieltä tuolla jossain. pelkään myös miehiä ja ajatus miehen läheisyydestä ahdistaa mua, en voi sanoin kuvailla sitä vihaa jota tunnen mun hyväksikäyttäjää kohtaan. hän pilasi elämäni.

mua on myös kiusattu koulussa 3 vuotta milloin mistäkin. sen seurauksena itsetunto on nollissa ja mulle on ilmaantunut lievä syömishäiriö. nuoret pitävät kai kiusaamista jotenkin hauskana, varsinkin silloin kun saavat purkaa omaa pahaa oloaan kiusaamalla muita :)

välillä tuntuu etten vaan jaksa. en uskalla edes hakea apua, kukaan ei ottaisi mua tosissaan niinkuin nykyään ei ikinä tehdä. suomessa ei tehdä tarpeeksi nuorten hyvinvoinnin eteen. opettajatkaan eivät välttämättä puutu koulukiusaamiseen edes sanomalla. mutta voimia kaikille jotka niitä tarvitsevat, vielä on toivoa! päivä kerrallaan, ehkä se tästä. odotan innolla sitä, että pääsen pois täältä helvetistä toiselle paikkakunnalle.

oon itse ollut masentunut jo suurinpiirtein yli vuoden. mulla ei olla koskaan diagnosoitu mitään, mutta oireet on helposti tunnistettavissa. mun masennus johtunee pohjimmiltaan siitä, miten mua käytettiin 7-vuotiaana hyväksi. hyväksikäyttö jatkui silloin useita kertoja, enkä mä pienenä lapsena uskaltanut mennä kertomaan asiasta vaikka pelkäsin kuollakseni. en ole vieläkään käsitellyt asiaa, vain kaksi parasta ystävääni tietää ja muille en ole ikinä kertonut. hävettää ja tuntuu, että kukaan ei ottais tosissaan. tuosta kokemuksesta johtuen on luultavasti saanut alkunsa myös mun ahdistuskohtaukset ja viiltely. oon vaan unohtanut koko jutun ja kokoajan se painaa mieltä tuolla jossain. pelkään myös miehiä ja ajatus miehen läheisyydestä ahdistaa mua, en voi sanoin kuvailla sitä vihaa jota tunnen mun hyväksikäyttäjää kohtaan. hän pilasi elämäni.

mua on myös kiusattu koulussa 3 vuotta milloin mistäkin. sen seurauksena itsetunto on nollissa ja mulle on ilmaantunut lievä syömishäiriö. nuoret pitävät kai kiusaamista jotenkin hauskana, varsinkin silloin kun saavat purkaa omaa pahaa oloaan kiusaamalla muita :)

välillä tuntuu etten vaan jaksa. en uskalla edes hakea apua, kukaan ei ottaisi mua tosissaan niinkuin nykyään ei ikinä tehdä. suomessa ei tehdä tarpeeksi nuorten hyvinvoinnin eteen. opettajatkaan eivät välttämättä puutu koulukiusaamiseen edes sanomalla. mutta voimia kaikille jotka niitä tarvitsevat, vielä on toivoa! päivä kerrallaan, ehkä se tästä. odotan innolla sitä, että pääsen pois täältä helvetistä toiselle paikkakunnalle.

http://www.jeesus-on-herra.com/psyykesairaus.htm

Eksyin sitten tähänkin keskusteluun.

Itse olen 16-vuotias tyttö ja itsemurhan partaalla.

Olen kyllä hakenut apua, mutta kun minulla ei oikeasti ole mitään mieltä elää.

Nytkin ahdistaa taas enemmän kuin arvaattekaan.

Mistäköhän johtuu?
En saa tienata mitään,en saa omistaa mitään,en saa tehdä mitään..
Mitä tahansa kuvitteletkin tekväsi niin kaikkeen löytyy lait ja parakgraafit
kaikki on kielletty edes maata et saa osmitaa jos et maksa siitä jokavuosi veroa
on siinäkin omistamista..Ei hammas eikä muita lääkäreitä eikä lääkkeitä.
On tää hieno maa..Jos töihin menetkin niin saat vähemmnä kun työttömänä.
Mitä vitun järkeä tässä muka on?

Joo.. Itsekkin olen ajatellut itsemurhaa, mutta syy taitaa erota aika paljon muista. Koulussa nyt menee ihan ok, jos niin voi sanoa. Perheeni on aika varakas, kuten kaikki kaupungissani tietää ja se ottaa niin päähän, kun kaikilla on sen takia kovat ennakkoluulot. Vanhempani ovat oikeasti aika kireitä ja en saa rahaa ellen tee työtä sen eteen ja tuntipalkkakin on ihan normaali, ei mitään 983881€/h kuten kaikki näyttää ajattelevan.

Oma kaveriporukkani on sitä "normaalia" rahamielessä ajatellen ja jaksaa aina muistutella jos puheenaihe karkaa, että vanhempani ovat normaalia varakkaampia eli juuri noita "porvareita", joka suorastaan vituttaa, kun ei voi puhua mitenkään raha-asioista kun aina se yhdistetään tuohon ilman, että olisin mitenkään puhunut viitaten siihen.

Sellaisen jutun olen havainnut, että porvarivanhempien lapsia saa selvästi aina haukkua, nyt näin esim. En ole mikään maailman paras puhumaan, änkkään sun muuta aina välillä ja puheestani ei aina saa selvää, kaverit jaksaa kyllä aina siitä muistuttaa, kun näin käy, ei kyllä tunnu kovin mukavalta.. Sitten on niitä "normaaleja" kavereita, joilla on sama juttu puhumisen kanssa, ei heitä koskaan "muistutella" siitä, että ei sanonut jotain oikein.

Ja nytten kun tämän palstan tästä luin läpi, niin huomaa kaikkien ennakkoluulot jo samantien porvareista ja kaikilla on ajatus, että elämä on helpompaa, kun vanhemmat kustantaa kaiken.. Ei ainakaan minulla ole yhtään helpompaa, kun aina minua saa arvostella ilman rajoja. Itse en hauku ketään, koska ajattelen sen hänen näkökulmastaan, että miltä se tuntuu jos sanon jotain pilke silmässä, mutta ainakin porvareita kohtaan ei tarvi selvästikkään kenenkään ikinä miettiä sitä.

Kaikista mielenkiintoisinta on se, että en itsekkään alunperin tiennyt, että perheeni on varakas, eikä kaverinikaan tienneet ja silloin ei tätä ongelmaa ikinä ilmennyt, mutta nyt kun kaikki vähän niinkuin sen tietää, se alkoi. Ei siitä vanhempiakaan voi syyttää, kun ovat melkein aina töissä (Tekevät niin paljon töitä, että ei aikaa riitä oikeastaan mihinkään muuhun viikossa n.90h), että elättävät sun muuta.

Itsemurhaa olen ajatellut, koska ne kaikki kaverit joihin pystyin luottamaan alussa, ennen tätä kaikkea, alkoi myöhemmin myös käyttämään näitä termejä, se oli oikeastaan tuo viimeinen pisara, jonka jälkeen lähdin itsemurhaa miettimään, enkä vieläkään ole päässyt pois ajatuksesta.

Rakkaudettomuus ja siitä kumpuava yksinäisyys voi olla myös syy...

Liikunta, ruokavalio, empaattinen kanssakäyminen ihmisten kanssa, jooga, riittävä uni ja muut mukavat harrastukset jne...ovat henkireikiä. Hyvässä fyysisessä kunnossa olevilla on vähemmän masennusta. Jos ei ole itseluottamusta, kuntosalilta sitä ainakin saa. Vaikeitakin tapauksia tottakai on, mutta aktiivista toimintaa pitäisi jokaisella ihmisellä olla. Jos olotila on sietämätön, on mentävä lääkärin puheille. Ei täällä mitään tarvi jännittää, elämää tää vaan on ja kyllä täällä mukavia juttujakin löytyy kun käyttää mielikuvitusta!

Ajattelin ekaa kertaa itse murhaa kun äitini heitti minut kadulle 15v . Nyt kun olen 19v ja faijja jonka kanssa olen asunnut veti mua turpaan 13vuoden jälkee uudestaa suutuin siitä niin paljon että purkasin sille kaiken minkä se oli joskus tehny mulle vedin turpaan takas. tekis mieli ottaa naru auton paksista ja hirttää itteni tai sit häkä myrkytyksellä haluun kuolla.täst en pääse enää yli.

Rajakäynnit niin sanotussa tuon puolisessa on illuusio vain. Ihmisen aivot toimivat hassusti hapenpuutteen ansiosta ja olemme todentuntuisessa paikassa jota ei ole oikeasti kuin meidän päänsisällä. Aivokuolleena ei tätäkään kokemusta voi enään kokea? Tiede lehdessä oltiin tutkittu mitä kehossamme tapahtuu, kun olemme tuossa tilassa. Kaikki ei edes koe tuota. Tietysti on kokemuksia että käymme myös helvetin porteilla, jolloin palaamme takaisin tietoisuuden pariin. Aivot on monimutkainen kapistus. En usko että meillä olisi sielua sellaista joka jättäisi tämän maailman ja siirtyisi tuonpuoleiseen. Ihminen on elossa tavallaan vaikka osa aivotoiminnasta olisi sammunut saatika muiden tärkeiden elinten toiminnoista. Kun aivot alkaa hajoamaa niin silloin tuskin näitä kokemuksia enään koetaan:(

up

nykyään vaaditaan nuorilta erkoisjoukojen kulutusta työelämässä, iso kasaa tutkintoa työkokemusta joten työtä saavat vain huorat ja lutkat sekä tuusulaiset ihmiset tai lottovoittokin on helpompi kuin vakityöpaikka....

IHMISET EIVÄT YMMÄRRÄ ETTÄ 1 perustyöpaikka 100 hakijaa ja 10 työpaikkaa joita voi hakea pl , määr.aik osa aika työt. mikä todennäköisyys on saada se oöematon mutta aina kaverini saavat minä

toivon koko sydämmestäni että työssäkäyvät ihmiset kuolisivat pois sairauden onnettomuuden seurauksena. olisi halpompi työtäkin saada.

Olen jo pitkään miettinyt että paras ja helpoin tapa tehdä itsari on aiheuttaa itselleen häkämyrkytys. Menee vaan johonkin mökkiin, pistää takkaan valkean ja sulkee pellit liian aikaisin. Luulis olevan helppoa ja kivutonta. Lisäksi tuota voi tehostaa nappaamalla vähän unilääkkeitä ja viinaa.

Totta puhuen viime vuosikymmeninä itsemurhat ovat vähentyneet sekä nuorten keskuudessa että väestötasolla.Erityisesti nuorten miesten itsemurhat ovat vähentyneet, nuorten naisten jopa nousseet hieman. Kahdessakymmenessä vuodessa nuorten miesten itsemurhat ovat puolittuneet, ja naisten osuus itsemurhista on noussut. Esimerkiksi vuonna 1986 15-24 vuotiaista miehistä 130 teki itsemurhan ja naisista 33, kun vuonna 2005 itsemurhan teki tuon ikäluokan miehistä 68 ja naisista 35. Paremminkin olisi hyvä kysyä, mitkä tekijät ovat viime vuosikymmeninä vähentäneet erityisesti nuorten miesten itsemurhia, jotta positiivinen trendi jatkuisi ja ulottuisi naisiin. Nuoret eivät keskimäärin voi mitenkään erityisen huonosti, vaan ehkä paremmin kuin koskaan Suomen historiassa. Aloittajan esittämä surkuttelu nuorten pahoinvoinnista on siis vain osatotuus: tietty segmentti voi ehkä jossain määrin pahemmin kuin ennen, ja se on nuoret naiset. He myös ovat suhteellisena enemmistönä, mitä tulee masennusdiagnooseihin ja elököitymiseen mielenterveydellisten syiden takia. He myös yrittävät tapaa itsensä useammin kuin miehet, vaikka onnistuvat harvemmin.

Jotan pahaasti suomessa mättää jos nuoret ajatelevat itsemurhat ja nii paljo. Suurulista ja tragista se on. Kyllä, maailma tiedää mitä täällä tapahtuu. Suomi ei voi salaa siittä. Olen tosi surulinnen ja petynnyt, haluan pois täälttä.

SSRI-aineet ("masennuslääkkeet") tutkitusti nostavat itsemurha määriä, tutkimuksesta riippuen, 6-15 kertaiseksi. Pillerit selittää osan itsemurhamääristä. Ja ei, "masennuslääkkeet" eivät ole vähentäneet itsemurhamääriä vaikka valtio näin propagandallaan yrittää saada kansalaiset kuvittelemaan.

Masennuslääkkeet aiheuttavat itsetuhoisuutta. Suututtaa rajattomasti, että tällaisia lääkkeitä tehdään. Eikö voitaisi, jumalauta, 2016-luvun Suomessa keksiä kattavampi keino, kun tappaa nuoriso. Olen syönyt masennuslääkkeitä, mutta lopetin ne.

Elämän turhuus

Ei se ennen sen helpompaa ollut. Itse valmistuin keskelle lamaa vuonna 1993. Ei ollut helppoa silloinkaan, samaa paskaa tämä elämä on ollut aina. "On ihanaa olla nuori". Hah! Kenen mielestä?