Kolme miestä anaaliin, addikti!

kaxxna

Viikonloppuna, lauantai-iltana, lähdin baarituttavan kanssa hänen kämpilleen valomerkin jälkeen. Muistan illan vähän hämärästi, kun olin niin kännissä. Sen kuitenkin muistan, että miehen asunnolla oli tämän kaksi muuta kaveria, jotka molemmat yhtä kännissä kuin mies ja minä. Jossain vaiheessa yötä päädyin sänkyyn tämän baarituttuni kaverin kanssa. Harrastettiin ihan normiseksiä, kunnes nämä muut miehet hakkasivat ovea ja yllyttivät panemaan anaaliin. Ilmeisesti yllytyksestä mies sitten pani minua perseeseen, tosin hyvin nopeasti, ja laukesi selän päälle. En usko, että tästä mitään seurasi, mutta myöhemmin epäilen, että jokainen oli pannut minua perseeseen ILMAN kortsua. Muistan katkonaisesti kaikkien olleen samassa huoneessa ja itse retkotin pöytää vasten ilman rihman kiertämää samalla, kun joku nussi tosi rajusti takaa päin.

Aamupäivällä heräsin, kun muut veti sikeitä ja olin TOSI kipeä, persväli spermassa. Reikä oli älyttömän arka ja 'löysä' niin kuin mua olisi nussittu sinne koko yö tai ainakin venytetty sitä jotenkin. Olen vieläkin kipeä, mutta silti ajattelen sitä koko ajan. Olenko jäänyt koukkuun anaaliseksiin? Miksen voi olla fantasioimatta kyrvästä perseessä vaikka sinne edelleen sattuu se lauantai-iltainen!?

17

7798

    Vastaukset 17

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Peppuseksi on koukuttavaa ; ) En uskonut itsekään siitä pitäväni, kunnes tapasin kuukausi sitten miehen, joka ohjaili minut peppuseksin saloihin. Eilen olin jo itse pyytää sitä, mutta sainkin tosi hyvän pillupanon, ah! Nyt haaveilen tuplapanosta...

      • Lukumääräneutraaliav

        Haaveita vai tulevaisuutta? Oletko jutellut poikaystäväsi kanssa?


    • traby

      katso seuraavallaa kerralla että miehiä on kuusi tai enempi. saat kunnolla suolentäytettä .oliko muuten herätessä paskan maku suusssa? jos oli niiin oot saattanut ottaa suuhun suoraan omasta suolestasi. melko kissa

    • mr.Naught...

      Aikas kiihottava toi tarina, pikkusen pelottavakin toki. Jos haluat turvallista encoree, otetaan jtkin yhteyttä. Voin hommata osaavat pari turvallista kaveria mukaan. Isoilla vehkeillä jos haluat?

    • Mr..

      Otetaan yhteyttä. Anaaliaddiktio on ihan jees. Olen siis senverran bi että naisia laittelen arvostaen taiteella pyllyyn. 19 vuotiaana itse eksyin kännissä ylempiluokkalaisen homomiehen kotiin. Sillä oli niin iso kulli että se ei mahtunu suuhun hampaiden sekaan. Vaseliinin kans hän neitsyyttä ottamaan. Kesti varmaan puoltuntia että sai terskan sulkijalihasten sisäpuolelle ja meitsi valitti kokoajan. Ei saanut koko hoitoo mahtuun, eikä myöhemminkään. Pepa oli seuraavan päivän arka ja kutina jäi. Vaikka homma oli sattunut, niin pirusti se vaan kiihotti. Pylly kyllä vetäytyy takas hyvin, vaikkei ihan neitsyeks kuitenkaan. Oikeet liukkarit ja vain vähän alkoholia, jossei lainkaan. Pari luotettavaa komeeta panomiestä voin ottaa matkaan, niin on jännitystä sun persettä myöten.
      Mr.Naugh..

    • Anaalifantasia

      Onko baarista samat jannut päässy jo encorelle. Kunnolla liukkaria kotona kaapissa, vartoo kun onnenpojat houkuttelet paikalle ja riisut pyllyn paljaaks

    • Kyllä nolottaa. Pyydettiin vaimon kanssa baarista meille jatkoille epämääräinen urheilujoukkue. Ei siinä mitään, laitettiin sauna lämpenemään? Ja katsottiin telkasta jalkapalloa. Aamulla herättiin muijan kanssa sängystä kummallakin perse kipeänä. Ihan hyvä juttu mutta ois ollu kiva muistaa jotakin.

    • Sydänpylly

      Mikähän siinä kiihottaa niin kovasti, kun persettä naidaan isolla vehkeellä. Hellästi ja pikkuhiljaa välillä kovemmin. Ajatus, että perse tulee vähän kipeeks ja on vähän venyttyneen oloinen hetkenaikaa, saa sekin vaan lisää kiihottumaan.

      • Anonyymi

        se venytys ja tunne siitä että saat otettua peppuus laukeet itte helposti


    • jr

      vaimoni tosiestyny sex asioissa,kokeilin kerran anaalisexsiä,jäi kerralla koukkuun,ostaa ite liukuvoidetta ja pyytää rasvaamaan pepun.ja kiesus niitä orgasmeja

    • Carnes Tremula

      Vähän samansuuntaisia kokemuksia on ollut mun tyttöystävillä. Vähän estynyt tyttö ja hellän anaaliseksin jälkeen estot rupee kariseen. Onko muilla samanlaisia kokemuksia? Olisko syynä luottamus?

    • Tuplana, kiitos

      Otsikosta ajattelin että kuka nyt kolme munaa kerralla tahtoo, mutta se asia valkeni kun luin tekstin loppuun.
      Itse olen anaaliseksin ystävä ja vain yhtä poikkeusta lukuunottamatta olen naisiani pannut perseeseen. Kaikki ovat siitä pitäneet ja kaksi hurjaa ovat dildon ottaneet kullin kaveriksi yhtäaikaa peppuun. Ei sitä ihan tuosta vaan aloiteta, toinen pitää tuntea hyvin ja luottamusta olla. Oma kulli on 20 senttinen ja se on useimmille ihan riittävästi nautintoon, mutta voi tavaton sitä näkyä ja tunnetta kun sauva liukuu sinne samaan aikaan. Voin kertoa että naisella on sydänpysähdys lähellä kun orgasmi tulee perseen ollessa kunnolla avoimena.
      Kannustankin tässä kaikkia pariskuntia jotka nauttivat anaaliseksistä, pikkuhiljaa vaikka ensimmäisen rentouttavan orgasmin jälkeen jatkavan aktia pikkusauva kaverina.

      Nykyistä en ole vielä tähän totuttanut, mutta sen aika kyllä tulee. Perseeseen panen kyllä ja reilumman jälkeen. Usein kun vaimo kiusottelee iltaa varten tai oikeasti on hankala, näkee mun ilmeestä mitä on tulossa kun ilta koittaa. Sanoo tietävänsä että peppu on illalla taas kovilla. Se kiihottaa mua ja niinhän sitä Decubal-voidetta taas illalla tarvitaan. Vaimo nauttii ja laukeaa aivan ihanasti peppuseksissä, joten se on yhteinen ilomme.

      Onko muita, ketkä ovat harrastaneet anaaliseksiä tuplana?

      • Anonyymi

        Spedellä menee nyt liian lujaa alkaa jo pershoonaamisesta jauhamaan hyh hyh 🤮🤢


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Spedellä menee nyt liian lujaa alkaa jo pershoonaamisesta jauhamaan hyh hyh 🤮🤢

        Oho Spede sehän kivaa kun löytänyt itsesi.Kaikkihan me muut on tiedetty se et hinttari olet. Lopulta tajusit sen itsekin.Nautinnollisia hetkiä hoonarille.


    • Kyllä sua on naitu perseeseen. Siihen jää koukkuun. Itsekkin tiedän pari tyyppiä joilla on tarkoitus tarjota juomia että saavat raahata sitten kämpilleen ja saavat naida onnetonta kavereittensa kanssa peppuun koko yön.
      Sit aamulla herää sen kainalosta anus ihan aukeena ja kaveri väittää ettei muita ole ollutkaan.
      Jk. Laitoin jo taksissa kaverin luokse kännykän nauhoittamaan äänet mutta ei kuvaa. Sit seuraavana viikonloppuna kun menin junalla kotiin kuuntelin koko paketin. Viis kuus tuntia tauotonta nussimista mun peppuun.

      • Anonyymi

        Naivat sitten koko rahan edestä.


    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä Yllätti

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      222
      2246
    2. Ei enää ulkoteltta ruokaa.

      Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,
      Kuhmo
      52
      1332
    3. Jos sussa toisessa on yhtään miestä

      Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te
      Ikävä
      186
      1167
    4. Se katse...

      Täynnä rakkautta. Kunpa olisin tajunnut.
      Ikävä
      81
      996
    5. En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen

      Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää
      Ikävä
      56
      891
    6. 74
      849
    7. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      812
    8. Mitä eroavaisuuksia sinulla on

      kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?
      Ikävä
      77
      747
    9. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      360
      741
    10. Onnettomuus

      Olivatko paikkakuntalaisia, jotka menehtyivät?
      Virrat
      40
      731
    Aihe