Yksi on Herra, yksi usko, yksi kaste.
Yksi on Jumala, kaikkien Isä! Hän hallitsee kaikkea, vaikuttaa kaikessa ja on kaikessa.
Hänestä, hänen kauttaan ja häneen on kaikki. Hänen on kunnia ikuisesti. Aamen.
Yksi on Jumala, kaikkien Isä! Hän hallitsee kaikkea, vaikuttaa kaikessa ja on kaikessa.
Hänestä, hänen kauttaan ja häneen on kaikki. Hänen on kunnia ikuisesti. Aamen.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Aamen! On vain yksi kaste! Ei siis ole olemassa kahta kastetta: muka jokin "henkikaste" Jeesuksen Kristuksen nimeen kastamisen päälle.
Ei ole, mutta sen jälkee on uudesti syntynyt ylhäältä silloin on jo saanut pyhänhengen.
Joka opastaa ja ohjaa,ja nuhteleekin jos tekee väärin.
ette ole uudestisyntyneet ettekä tunne lainkaan Pyhän Hengen kastetta.
Kannattaa oppia Raamatusta eikä jäädä vauvakasteopin valhejärkeisoppiin.
Huomaa että
On neuvotta myös vauvakaste,taloslle jääneitä,tiedättehän, että meidät kaikki Kristukseen Jeesukseen kastetut on kastettu hänen kuolemaansa,koskee vauvakseen saaneitakin.
Itse, omassa ruumiissaan, hän "kantoi meidän syntimme" ristinpuulle, jotta me kuolisimme pois synneistä ja eläisimme vanhurskaudelle. "Hänen haavansa ovat teidät parantaneet.1Piet.2:24
Teitä tämä lupaus tarkoittaa, teitä ja teidän lapsianne, ja myös kaikkia niitä, jotka ovat etäällä -- keitä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu.Apt 2:39
Minä yrititn neuvoa sitä vauvaa heti kasteen jälkeen, mutta se vain itki!
Raamatussahan opetus seurasi heti kastetta. Ei siellä odotettu kymmeniä vuosia tai rippikoulua!
olisi ollut se, että jos vauvakasteoppi olisi ollut Jumalasta, niin ei sitä olisi opetettu selvästi Raamatussa lainkaan kuten ympärileikkaus on opetettu ja samoin se, että vain ne, jotka ottivat Jumalan Sanan vastaan Jeesuksessa, ne kastettiin, joten ei olla yksinkertaisia vaan ymmärretään Jumalan tahto ja vedestä ja Hengestä syntyminen kuten Jeesus on sen opettanut ja Jumalan Henki sen ymmärryksen tästä antanut.
Sinä olet selvästi uudestisyntymätön.
Et usko Raamatun opetusta, että ei ole olemassa kahta kastetta: muka jokin "Pyhän Hengen kaste" Jeesuksen Kristuksen nimeen kastamisen päälle.
-oppiin uskonut, niin ei ehkä usko myöskään Pyhän Hengen kasteeseen Jeesuksen antamana, sillä Jeesuksessa rakastetaan totuutta ja vihataan valheita, näin ei ole ilman Jeesusta tietysti.
jotka Jeesusta rakastaa ja tahdossaan elää myös kasteiden osalta, amen, hallelujah! Jeesus ei meitä omiaan jättänyt yksin eikä viittaa lainkaan kirkkoon tämäkään eikä vesikasteeseen vaan Pyhän Hengen kasteeseen, sitten tulikaste annetaan arvollisille Jeesuksessa, kun kulta tulessa puhdistetaan, mutta sitäkään kastetta ei kolmantena voida ymmärtää, jos ei rakasteta Jeesusta palavasti kuten ei Laodikeassa tehdä.
missä vika
Vauvat iktkevät jos on märkä tai on vähän nälkäinen,ei kaste teesiitä poikeusta.
lkphlpklpklphklk
Sinä olet selvästi uudestisyntymätön,minun uudesti syntynyttä ei kukaan ihminen pysty sanomaan,olenko vain en,henki ites tietään mitä meissä on henki tietää jumalan salakin.
Minun sanan pohjana on raamattu siihen kirjoitettu sana,muutta en tarvitse.
Mutta Jeesus vastasi hänelle: "Älä nyt vastustele. Näin meidän on tehtävä, jotta täyttäisimme Jumalan vanhurskaan tahdon." Silloin Johannes suostui hänen pyyntöönsä.
Kun Jeesus oli kastettu, hän nousi heti vedestä. Samassa taivaat aukenivat, ja Jeesus näki Jumalan Hengen laskeutuvan kyyhkysen tavoin ja asettuvan hänen päälleen.Matt3:15-16
Mikä tässä on ei raamatun mukaista??
´ Niinpä saa Hengen kautta toinen viisauden sanat, toinen tiedon sanat saman Hengen vaikutuksesta; toinen saa uskon samassa Hengessä, toinen taas terveeksitekemisen lahjat siinä yhdessä Hengessä; toinen lahjan tehdä voimallisia tekoja; toinen profetoimisen lahjan, toinen lahjan arvostella henkiä; toinen eri kielillä puhumisen lahjan, toinen taas lahjan selittää kieliä. Mutta kaiken tämän vaikuttaa yksi ja sama Henki, jakaen kullekin erikseen, niinkuin tahtoo. Sillä niinkuin ruumis on yksi ja siinä on monta jäsentä, mutta kaikki ruumiin jäsenet, vaikka niitä on monta, ovat yksi ruumis, niin on Kristuskin; sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä. ´ (1. Kor. 13:8-13)
Kuten näemme ettei kaikilla ole Jeesuksessa tätä hyvää opetusta, mutta näin voimme lukea ja ymmärtää ja myös ojentautua ja saada sen Hengen kasteen kun myös olemme syntyneet vedestä ja Hengestä kuten Jeesus opettaa, ei eksytä ihmisten uskonnollisuuteen joka sotii Hengestä syntyneitä vastaan kuten Ismael Iisakia vastaan.
Hengen kasteesta
Selvistä asioita kiistellä, ei ole soveliasta,henki jakaa lahjojaan niin kuin haluaa.
Koska Jeesuksessa kaikki ovat yhtä ruumista,jokaisella jäsenellä on omatehtävänsä.
hyvää hengellistä opetusta ja totuutta kannattaa Pyhän Hengen kasteesta esilletuoda ja Paavalikin kysyi niiltä kahdeltatoista "saitteko Pyhän Hengen kasteen kun tulitte uskoon?" ja kun kuuli etteivät olleet kuulletkaan Pyhästä Hengestä vaikka olivat kastetut vedessä "missä nimessä olette kastetut" ja silloin selvisi etteivät Jeesukseen olleetkaan kastetut vaan Johanneksen kasteen saaneet parannukseksi.
Näin sitten kastettiin vedessä ja Paavali pannessa sen jälkeen kätensä heidän päälleen Jeesus myös antoi sen Pyhän Hengen kasteen ja puhuivat kielillä ja ylistivät Jumalaa, ja suuri ilo syntyi uskovien keskuuteen tästä hyvästä Hengen kasteesta, ja tietysti myös siitä vesikasteesta:
´ Apolloksen ollessa Korintossa Paavali vaelsi ylämaakuntien läpi ja tuli Efesoon. Hän tapasi siellä muutamia opetuslapsia ja kysyi heiltä: "Saitteko Pyhän Hengen tullessanne uskoon?" He vastasivat hänelle: "Emme ole edes kuulleet, että on Pyhä Henki."
Hän kysyi: "Millä kasteella teidät sitten on kastettu?" He vastasivat: " Johanneksen kasteella." Niin Paavali sanoi: "Johannes kastoi parannuksen kasteella ja kehotti kansaa uskomaan häneen, joka oli tuleva hänen jälkeensä, se on, Jeesukseen."
Sen kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen. Paavalin pannessa kätensä heidän päälleen Pyhä Henki tuli heihin, ja he puhuivat kielillä ja profetoivat. Heitä oli kaikkiaan noin 12 miestä. ´
(Apt 19)
Tästä on hyvä ottaa opetusta eikä jäädä yhteen kasteeseen vedessä vaan anoa siinä Yhdessä Hengessä sitä kastetta ja monta kertaa voidaan elämässä täyttyä yhä uudelleen ja uudelleen sillä Jumalan vanhurskautta janoavat Hengen sateesta uudistuvat.
oli väkevä Jeesuksen valitsema ja valtuuttama apostoli kuten nähdään noista 12 jotka saivat sen hyvä Hengen kasteen Paavalin kautta, tietysti Isälle kiitos ja Jeesus Paavalissa toimi väkevästi, amen. Ei eksytä.
kohtaavan Jeesuksen kuten Paavali sai kohdata ja minäkin olen saanut anoa ja vastaanottaa ja palvelen myös Jeesusta ja todistan sillä tunnen Herran Jeesuksen vaikkakin vajavaisesti mutta kuitenkin ja tiedän myös sen Paavalin apostoliuden Jeesuksessa ja hyvät kirjeensä Pyhän Hengen siunaamana, toki vajavaista on kaikki. Ainoastaan Ilmestyskirja on suoraan Isältä Jumalalta Pojan Jeesuksen kautta meille ihmisille annettu enkelin ja Johanneksen kautta, sitten käännetty myös suomeksi ja tiedoksi ja luettavaksi autuudessaan Jeesuksen nimessä.
Tahtoisitko että päällesi kädet laittaen voisimme rukoilla sinulle sitä hyvää Jeesuksen Hengen armo-osallisuutta ja voimaa ja elävää vettä? Toki tahdon rukoilla näin kammiossani myös. Jeesus suokoon nimessään sen hyvän armo-osallisuuden ja totuuden tuntemisen.
b,d-ww-
Paavali ja Jeesus eivät ole tavanneet koskaan,matkalla, Saulin ollessa jo lähellä Damaskosta, taivaasta leimahti yhtäkkiä valo hänen ympärilleen.
Hän kaatui maahan ja kuuli äänen sanovan: "Saul, Saul, miksi vainoat minua.
Hän kysyi: "Herra, kuka sinä olet?" Ääni vastasi: "Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat.Apt 9:3-6
Ei ole väiteilesi mitään perää
Sokeat evät voi sokeita talutta,molemmat lankeavat kuoppaan
He haluavat esiintyä lainopettajina, vaikka eivät itsekään ymmärrä, mitä puhuvat ja mitä niin varmasti väittävät. 1Tim 1:7
Ero onkin siinä toiset on kastettu parannuksen kasteellä jonkun nimeen kuten johanneksen kaste.
Jeesusken nimeen kastaminen silloin saavat heti pyhän hengen,niin kuin Paavali mainitsee.
Siinä tulee vanhurskauden jano,ja saavat sen myös.
"Paavalin 13:sta raamatussa olevista kirjeistä vähintää 6 on täysin muiden kuin Paavalin kirjoittamia!"
Tällaista jotkut muutkin liberaaliteologit ja/tai sen vaikutuksessa olevat ovat tällä foorumilla julistaneet! Ei pidä paikkaansa tuollaiset väitteet!
Paavalin nimissä on laadittu 13 kirjettä, mutta yleisesti Paavalin aidoiksi kirjeiksi luetaan seitsemän tekstiä. Ne ovatEnsimmäinen kirje tessalonikalaisille
Ensimmäinen kirje korinttilaisille
Toinen kirje korinttilaisille
Kirje galatalaisille
Kirje roomalaisille
Kirje filippiläisille
Kirje Filemonille
tieto on kirkon herrojen ja vanhojen kielten tutkijoiden totuuden selvyys!
d.wq1
Hengellisellä sokeudella ei ole tekemistä kirkollisveronkanssa.
Sotien käynti on ihmisen oma hyväisyyden ja ahneuden hedelmiä.
b ,d.ww
Herra sanoi: "Mene Suorallekadulle ja kysy Juudaksen talosta Saulia, jota kutsutaan Tarsolaiseksi. Hän rukoilee.Apt.9:11
Mutta Herra sanoi hänelle: "Mene, minä olen valinnut hänet aseekseni, tunnustamaan nimeäni maailman kansojen ja kuninkaiden ja myös Israelin kansan edessä.Apt.9:15
Et näköjään tunne kirjoitusta,kun väität toista mitä on kirjoitettu,Jeesus valitsi juuri paavalin hän näytti paavalille miten paljon hän joutuikärsimään Jeesusen nimen tähden.
gnostilaisuuden valhetietoa.
voivat olla kuin ylipapit ja fariseuksen Jeesuksen aikaan, joten ei eksytä. Isä Jumala on antanut Raamatun ja lupaukset Jeesuksen nimessä.
verokin perustuu kun Jeesus kehotti antamaan ilmaiseksi sen minkä on saanut itsekin ilmaiseksi. Tietysti Jumala pitää huolta omistaan antamalla sen kuten apostoleille ja toki pitää huolta kaikista ihmisistä ja antaa sen kaiken meille kaikille ihmisille.
Kirkollisvero on jäänne valtionkirkosta, mutta ei sellaista järjestelmää Jeesus opettanut vaikka toki leeviläiset aikoinaan saivatkin tulonsa kansan kymmenyksistä.
Rahanhaluun se
Jeesus mainitsee kolikossa,kenen kuva on toisellapuolen se oli keisarin,sikspä hän sanoikin antaa keisarille mikä sille kuuluu ja jumalalle mikä jumalalle kuuluu. Siitä kait on lähtöisin myös kirkollis verokin,olettaisin niin.
kuulija1 ole tuo vesikastetta seuraava henkikaste, kuten näemme Antiokiasta jonne veljet lähetettiin että saisivat sen vesikasteen lisäksi sen henkikasteen kuten saivat Pietarin käsien kautta, ja voimme siitä lukea. Koko vesikasteeseen liitetty pelastusoppi ilman sydämen uskoa ja suun tunnustusta kastettavalta on valheopetusta täysin, kuten voidaan helposti ymmärtää kun tämä pelastusasia tutkitaan Jeesuksen opetuksen mukaan.
Autuaat kaikki, jotka tuntevat perusopin kasteista monikossa kuten on kirjoitettu. Tuota "yksi kaste" termiä käytetään ihan väärin ja yhdessä Hengessä annetusta kasteesta jotkut vaikenee täysin, kun eivät ole sitä itsekään kokeneet tai sen ovat väärin tulkinneet jonkunlaiseksi vesikasteen automaatioksi sen jälkeen, näin syntyy valitettavasti vain väärä kasteopetus ihmiskeskeisessä pimeydessä eli valheessa.
Asia on täysin selvä tämän asian itse kokeneelle ja Jumalan opettamaksi tulleelle Raamatun ja armolahjojen kautta.
´ Ja Filippus meni Samarian kaupunkiin ja saarnasi heille Kristusta. Ja kansa otti yksimielisesti vaarin siitä, mitä Filippus puhui, kun he kuulivat hänen sanansa ja näkivät ne tunnusteot, jotka hän teki. Sillä monista, joissa oli saastaisia henkiä, ne lähtivät pois huutaen suurella tunueea; ja moni halvattu ja rampa parani. Ja syntyi suuri ilo siinä kaupungissa. Mutta ennestään oli kaupungissa muuan mies, nimeltä Simon, joka harjoitti noituutta ja hämmästytti Samarian kansaa sanoen olevansa jokin suuri; ja häntä kuuntelivat kaikki, pienet ja suuret, ja sanoivat: "Tämä mies on se Jumalan voima, jota kutsutaan 'suureksi'". Ja he kuuntelivat häntä sentähden, että hän kauan aikaa oli noituuksillaan heitä hämmästyttänyt. Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset. Ja Simon itsekin uskoi, ja kasteen saatuansa hän pysytteli Filippuksen seurassa; ja nähdessään ihmeitä ja suuria, voimallisia tekoja hän hämmästyi. Mutta kun apostolit, jotka olivat Jerusalemissa, kuulivat, että Samaria oli ottanut vastaan Jumalan sanan, lähettivät he heidän tykönsä Pietarin ja Johanneksen. Ja tultuaan sinne nämä rukoilivat heidän edestänsä, että he saisivat Pyhän Hengen; sillä hän ei ollut vielä tullut yhteenkään heistä, vaan he olivat ainoastaan kastetut Herran Jeesuksen nimeen. Silloin he panivat kätensä heidän päällensä, ja he saivat Pyhän Hengen. ´ (Apt 8:5-17)
Näemme että erikseen on kaste vedessä ja Pyhän Hengen kaste!
antaa verotusoikeuden kun kirkko opettaa esivallan kuuliaisuuden. Toki näistä jälkimmäinen on ihan Jumalan tahdon mukainen, mutta ei Jeesuksen apostolit kyllä saaneet kansan verotusoikeutta Jumalalta. Tietysit opettajalleen on hyvä opetuslapsen antaa maailmallista hyvää elannoksi, mutta tuo valtiovallan verotuskäytäntö on ihan eri asia ja liittyy valtionkirkkoon, eikä sitäkään ole lainkaan opetettu.
b,d-ww-: "Jeesuksen ilmestyminen Paavalille on vale"
Kyllä Jumalan sanassa kerrotaan kuinka hän kohtasi Jeesuksen Damaskoksen tiellä! Ja siitä jonkin ajan kuluttua tuli todella uskoon!
kuulija1 tämän eron vesikasteen ja Pyhän Hengen kasteen välillä?
Mitä sekoilet? Eihän tuossa mainita mitään mistään "Pyhän Hengen kasteesta", vaan tuossa kerrotaan, että kastetaan Herran nimeen ja sitten (ennemmin tai hieman myöhemmin) saadaan Pyhä Henki. Näin:
" ... tulkoon kastetuksi ... niin te saatte Pyhän Hengen lahjan ... " (ks. (Apt. 2:38)).
Ei ole olemassa kahta kastetta: että muka olisi jokin "Pyhän Hengen kaste" Jeesuksen Kristuksen nimeen kastamisen päälle. Eihän ole olemassa kahta (tai useampia) Herraakaan! :)
"yksi Herra, yksi usko, yksi kaste" (ks. (Ef. 4:5))
Yksi Herra!
Yksi usko!
Yksi kaste!
----
Ei vät eden ymmärrä mitä tarkoitta 1.Kor 13:8-13
Kaikki muu lakaa ,kuten profetoiminenkin,ainut mikä pyssyy on rakkaus se ei koskaan katoa.
Kun olin lapsi, minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli ja lapsen ajatukset. Nyt, kun olen mies, olen jättänyt sen mikä kuuluu lapsuuteen.
Ei tarkoita lapsellista,vaan lapsen mienlinen on suuri ero tätä Jeesus tarkotta ovat vastaan niin kuin lapsi.
Eipä taida "kuulijakaan" ymmärtää, mitä Paavali tuossa kirjoittaa.
Jaehan tarkoittaa sitä, että kerran taivaassa ei ole tarvetta profetoimiseen:
1. Kor 13:10
"Mutta kun tulee se, mikä on täydellistä, katoaa se, mikä on vajavaista."
Nyt vielä on armolahjojen aika ja profetoimisen aika!!!
Näin Raamatussa
1.Kor 13:10
Olen täysin tietoinen sen kohdasta,jatkoa on ef. 4:13
Se on perillä täydellistä ei täällä.