Koska Kokoomus ja SDP on kuin peukalo perseessä niin on tavallista tärkeämpää miettiä mitä puoluetta äänestää.
Kuohuttava ehdotus: Sairas tavis menettäisi 158€ / päivä – kansanedustaja ei senttiäkään
Julkaistu: 2.10.2012 16:05
Kokoomuksen puoluevaltuuston ehdotus sairauspoissaolon tekemisestä palkattomaksi ensimmäisen päivän osalta veisi keskituloiselta suomalaiselta 158 euroa päivässä. Jos uudistus toteutuisi, se ei kuitenkaan koskettaisi kansanedustajia.
Kokoomuksen puoluevaltuusto esittää, että ensimmäisen päivän sairauspoissaolosta jäisi ilman palkkaa. Ehdotus on kuohuttanut tavallisia työssäkäyviä ihmisiä ja ammattiliittoja.
Yksityisen sektorin kuukausipalkkaisten säännöllisen työajan ansio 3328 euroa (lokakuu 2011). Valtiolla vastaava luku oli 3456 euroa. Työpäiviä kuukaudessa on keskimäärin noin 21, joten yhden sairauslomapäivän hinnaksi tulisi keskipalkkaiselle suomalaiselle 158 euroa yksityisellä sektorilla ja 165 euroa julkisella sektorilla.
Jos tällainen ehdotus toteutuisi valtakunnan mittakaavassa, kansanedustajat saisivat palkkaa sairauspoissaoloistaan huolimatta aivan normaalisti. Kansanedustajan alin peruspalkka on tällä hetkellä 6335 euroa kuussa.
– Kansanedustajalle maksetaan tehtävistään palkkiota, ei varsinaisesti palkkaa, joten sairausloma-asia ei ole samalla tavalla esillä, eduskunnan hallintojohtaja Pertti Rauhio selittää IS:lle.
Rauhio huomauttaa, että kansanedustajille pitäisi säätää erillinen eläkelaki, koska he eivät saa työeläkelain tarkoittamaa palkkaa. Hän huomauttaa, että kansanedustaja ei saa myöskään työttömyysturvaa, koska he eivät saa palkkaa vaan palkkiota.
Eduskunta julkaisee kansanedustajien sairauspoissaolotilastoja verkkosivuillaan. Edustajan tulee ilmoittaa poissaolostaan, jonka perusteena on eduskuntatyöhön liittyvä tehtävä tai sairaus taikka perhevapaa. Muusta poissaolosta ei tehdä ilmoitusta.
Helsingin Sanomat on julkaissut sivuillaan laskurin, jolla voi laskea, paljonko sairauspoissolopäivistä rankaiseminen taloudellisesti maksaisi omalla kohdalla.
Lue lisää aiheesta: Tyoelama
Valtteri Varpela

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.