MEILLÄ ON HYVÄ JUMALA!

Kaiken loanheiton takaa paljastuu, että meillä on hyvä Jumala ja samalla myös
pyhä Jumala.

Ihmeellisen paljon Jumala sallii pahaa, ja näyttää siltä ettei hän välitä, mutta tuo
ei ole koko totuus. Raamatun Jumalalla on millintarkkaan hansikkaassa se, että
kuinka paljon hän sallii pahaa, ja sitä enemmän ei yksikään kykene pahaa tekemään,
ei vaikka kuinka olisi vihkiytynyt paholaiselle.

Jumalan rakkaus tulee esille, että vaikka hän ei siedä syntiä, niinkuin edellä sanoin
ei milliäkään enempää, niin hän ei oikopäätä tuhoa paatuneintakaan syntistä,
eli pahantekijää, vaan on heitäkin varten valmistanut pelastuksen pahoista
töistä antamalla Poikansa Jeesuksen kärsiä ja kuolla näidenkin edestä. Tuossa
on yksi syy, miksi Raamattu kehoittaa siunaamaan vihamiehiä-yksinkertaisesti
kun Jeesus on heidänkin syntiuhri.

Sitten on turha tulla vikoilemaan, että Jumala antoi Jeesuksen kärsiä ja kuolla!
EI! Sillä näin Jumala oli aikoja sitten päättänyt, että hän tarvittaessa antaa
Poikansakin meidän edestämme, ettei hänen tarvitse lähettää ketään helvettiin, jos
tämä vain suinkin suostuu Jeesukseen uskomaan, ja ottamaan hänet Herrakseen.

Summa summarum, eli meidän Jumalamme on todella hyvä, se siis Raamatussa
ilmoitettu ja ainoa.

3

70

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • raportoija näkee
      • Saamaton Jumala

        Mielenkiintoinen uutinen.
        Mielenkiintoinen sen takia koska siinä sanotaan että Jäämeri on mitä todennäköisimmin ollut täysin jäätön 114 000 vuotta ennen kuin maailma luotiin.


    • Saamaton Jumala

      "Ihmeellisen paljon Jumala sallii pahaa, ja näyttää siltä ettei hän välitä, mutta tuo
      ei ole koko totuus"

      Jokainen lapsi joka kuolee nälkään on liikaa.
      Jos Jumala on kaikkivoipa ja voisi estää sen, mutta ei estä, voi hän minun puolesta vetää itsensä vaikka vessanpöntöstä alas.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      100
      1713
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      55
      1123
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      438
      1094
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1023
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      58
      801
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      126
      782
    7. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      83
      730
    8. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      698
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      675
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      671
    Aihe