Selvästi aiheutti kaverinsa kuoleman ajamalla täys kännissä ja hirveää vauhtia venettä....
iltis:
Turun hovioikeudessa kuultiin tänään syyttäjän kutsumina todistajina kahta poliisimiestä, jotka puhuttivat Jyrki Järvilehtoa heti turmayönä pian veneonnettomuuden jälkeen.
Samoja miehiä kuultiin todistajina myös käräjäoikeudessa viime vuoden marraskuussa.
Poliisien mukaan Järvilehto puhui yöllä jopa korostetun paljon siitä, että hän ei venettä ajanut, vaikka hän ei muuten muistanutkaan onnettomuusyön tapahtumia.
- Kysyin häneltä, kuka ajoi venettä. Hän sanoi, ettei hän muista. Toistin kysymyksen, jolloin hän vastasi, että hän ei ainakaan ajanut. Että sen hän muistaa, että kaveri ajoi, vanhempi konstaapeli sanoi.
Toisenkin poliisimiehen mukaan Järvilehtoa kiinnosti päällimmäisenä kertoa siitä, että hän ei venettä ajanut. Muihin kysymyksiin hän ei ollut yhtä kiinnostunut vastaamaan.
- Kysyin häneltä monta kertaa, kuinka monta henkilöä veneessä oli. Hän vähensi henkilöiden lukumäärää jokaisella vastauskerralla. Totesin hänelle, että henkilöiden määrä on tärkeää tietää, sillä etsinnät kanavassa ovat käynnissä.

Vastaukset 16
Vanhimmat
tsei tsei ei joudu linnaan herrat pitää yhtä eikä oikeutta ole...
Poliisin olis pitänny selvittää heti tapahtuman jälkeen kuljettaja veneelle: Hallintalaitteista DNA. valokuvat.sormenjäljet. tiukat kyssärit JJ KUKA ? AJOI. KUKA OLI KIPPARI? verikokeet vst. ny näyttää ettää siellä on PUUHASTELTU ja kyselty kaveriasteella asioita. ja ny sit maksaa valtiolle maltaita. ehkä joku asiallinen ja kaunis naiskonstaapeli olis saannu JJ irti tarvittavat tiedot. ensi kuski selville ja sitten humalaista sairaalaan. JJ on päässy jodattelemaan virkamiehiä liikaa.
Onpa JJ saattanu maksaa osalle oikeuslaitoksen väellekkin. kuka tietää.alkaa olla farssin makua koko oikeuslaitoksemme. vaikka meillä on nyt oikea PRESIDENTTI.pistä sauli tutkinta ruotuun mahtikäskylläsi.
JJ ei tule koskaan pääsemään yli siitä, että hänen paras ystävänsä kuoli hänen venessään ja hänen kanssaan.
Tämä on hänelle sellainen rangaistus jota hän joutuu miettimään ja käsittelemään joka ikinen päivä. MIettikää itse tilannetta hänen asemassaan. Vaikka hän joutuisi istumaan linnassa, niin siitä huolimatta hän tulee varmasti kantamaan tätä ystävänsä kuoleman taakkaa lopunelämänsä..
Kaikissa tutkimuksissa on todettu, se joka ajoi venettä, sen on täytynyt jäädä henkiin. Joten mitä helvettttttiii tätä vielä jankataan!!!
JJ on sairas, miten kehtaa, toivon että sille tulee elinkautinen linnaa.....
JJ taitaa virrata manneveri . hekin ovat ylimielisä ja harvoin autonromuistaan kuski löytyy. tai sit joku ajannu takapenkiltä?? heh heeh. linnaan murhamiehet ja heti ja julkisesti.pkele kohta tulee 3 vuotta onnettomuudesta ja JJ ei oo myöntäny.sairas tyyppi.
Ei varmaan ole mukavaa elää pahassa omassatunossa(onko sitä?)Jos tietää olevansa syyllinen,kannattas myöntää ,ei se linnatuomio ole mailmanloppu.Menehtyneen ystävänsä kunnioitusta ajatellen nyös.
Jokainen uusi todistaja ja valitus lisää JJ:n vapaallaoloaikaa.
Kenen palkkalistoilla muuten Trafin johtava asiantuntija Alppivuori tutkiskelee intensiivisesti puolitoista kuukautta kyseistä veneturmaa. Asiantuntija joka ei kuitenkaan ikinä ennen ole tutkinut veneturmia.
http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/rautatieviraston-ylijohtaja-hyllylle-rikosepailysta/894548
En tunne asioita mutta JJ on ilmeisesti palkannut hänet,ei kukaan työnantaja salli että päätoimessa voisi tutkia päätoimeen kuulumatonta työtä täydellä palkalla.
Asiantuntija joka ei koskaan kuitenkaan ole tutkinut veneturmia tietää että liikeenne-ja veneturmat ovat samankaltaisia.
Onhan tämä harmillista ja surullista molemmille osapuolille,toivottavasti asia ratkeaa oikeudenmukaisesti..kuka ajoi siihen ei voi ufoja lukuunottamatta varmuudella todistaa kukaan muu kuin nämä em ufot tai mahdolliset silminnäkijät, jotka eivät tule esiin.
Mitä muuten tämä JJ tekee työkseen?
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012100316155481_uu.shtml
"Mitä muuten tämä JJ tekee työkseen?"
JJ on autonkuljettaja. JJ on tehnyt Suomea tunnetuksi maailmalla enemmän kuin yksikään Nokian pomo tai kansanedustaja. Kaikille sattuu joskus huonompi päivä ...
Jossain luki että olivat viiniä juoneet jo aamusta,eikö olleet koko porukka käyneet ajalulla,kuka silloin ajoi,muistaakseniJJ.Sitten sanoo ettei känissä mene ajamaan venettä.
pruuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuut. Oho, tuli pieru, hyh.
Ylimielinen virne sillä on kokoajan päällä ja sellaiset siansilmät tapittaa päässä.
Kuten asiantuntija sanoi tapahtuu oikeusmurha jos JJ tuomitaan, hän ei ole millään voinut ajaa venettä.
Unohdettais jos julkinen käsittely, JJ ei tarvitse enää lisää kärsimystä.
Ei muuta kun koppiin, niin siellä alkaa muistikin pikku hiljaa palaileen. Kun nyt pari kolme vuotta täyttelee sudokuita, niin katotaansitten uudestaan, miltä maailma näyttää loppuvuodesta 2015.
Ja se hemmetin virnuilu vielä oikeussalissa! Joku sanoi että ihmisestä saa otettua jossain sopivassa tilanteessa uutisarvoisen kuvan joka ei asiayhteyteen sovi, mutta tässä tapauksessa asia on jo todella vakava!! Linnaan mokoma pas**ainen! Valehtelee silmät suut täyteen. Toivottavasti saa ansionsa mukaan.