anteeksi

Laitoksessa asuu onnellinen vajakki!

Laitos saa vajakin elämän maistumaan, lääkkeiltä. On yhtä juhlaa herätä aamuisin hoitajan potkimana, lääketarjottimen hehkuessa mukavaa helpotusta.
Massiiviset kivilattiat ottavat vastaan kuola ryöpyt ja ovat helppo puhdistaa. Halpaa klinkkeriähän se on, mutta lattia kuitenkin.

Vaaleat hieman ruosteiset rautasängyt korotetuilla reunuksilla pitävät huolen, ettei potilas pääse tokkurapäissään putoamaan.
Silmiä rasittavat kalterit ikkunoissa hieman hämäävät ja näkymä hoitolan pihalle, jossa yksi ainut kinttupolku potilaiden kiertää ympyrää, on tietysti negatiivinen asia.

Piha on onneksi hehtaarin ja suojattu verkkoaidalla. Olisi noloa jos ulkopuolisia tunkeutuisi katsomaan lääkkeiden vääristämiä naamoja.
Laitoksen kanssa samaan tyyliin rakennetut potilaspyjama- ja liinavaatevarasto antavat konkreettista näyttöä, millaisia ihmisiä laitoksessa on.

He ovat keskustelupalstoilla seonneita, päästään tosi vajaita yksilöitä, jotka on hyvä eristää pois yhteiskunnasta. Heillä on sentään oikeus käyttää laitoksen tietokonetta ja terapia jaksoina päästä keskustelupalstoille.

Autotallissa on puhtaan karhea invataksi, jolla kuljettaa potilaita eri paikkoihin. Kuten psykiatrille joka on kaupungilla ja samalla reissulla apteekissa. Invataksilla hoidetaan myös koulukuljetukset. Mutta potilasaines on kuitenkin niin sairasta, ettei heidän päähänsä tartu edes Aapiskukko. Sen sijaan osa ryhmästä tykkää melskata potilassaunassa ja matkia ilmeisesti kukkoa, koska he niin terhakkaasti kotkottelevat.

Vähäosaisiahan he ovat. Mutta joskus tyytyväisiä kun saavat itse imeä pillivelliä suoraan letkusta ilman että ruokaa tarvitsee syöttää anuksen kautta.
Ilman stressiä ja huolen häivää he kiertävätkin ympyrää laitoksen pihalla, etenkin jos ovat saaneet reippaan psyykelääkeannoksen. Onhan se noloa terveiden hoitajien katsoa tuollaisia vouhkia. Mutta yhteiskuntamme tarvitsee myös mielenhäilyväiset vajakit.

Kaiken kaikkiaan täysin rapattu laitos, vaaleaksi kalkittu edustaa täyden nautinnon huippua noille, joiden paikka on laitoksessa. Tosin kokeiluna harvakseltaan, kokeillaan avohoitoa. Joka on osoittautunut niin kiperäksi paikaksi, etteivät he siellä pärjää, vaan on palattava takaisin hoitoon.

Onneksi heillä on mahtava dolby-mono osastoradio kaiuttimena kunkin huoneen oven päällä ja kun potilaille soittaa mörrimöykky levyä ”vajakki se lähtee piiriin, tinttan tanttan dallal lei”, he rauhoittuvat ja yrittävät jopa naurua. Mikä jää torsoksi irvistykseksi kaikkien huulille.