Pakko oli nyt itsekin tulla avautumaan tänne kun korpeaa ihan hirveästi.
Tulin töistä ja lähdin koiran kanssa lenkille kun tuliin kotiin niin kuin aina. Koira löysi tuolta ulkoa paketin, jossa oli yksi melkein kokonainen lenkki HK:n Sinistä jäljellä. Se haisi vähän oudolle ja paketin pohjalla oli jotain valkoista, hieman vaahtomaista nestettä. En anna koiran syödä tuolla ulkona (oli se sitten ruuan jätteitä tai mitä hyvänsä), koska ei tiedä mitä siinä on tai onko se pilaantunut jne ja otan nuo tilanteet hyvinä johtajuus harjoitteluina ettei koira tule siihen uskoon että se on meillä se, joka määrää.
Laitoin sormet koiran hampaiden taakse ettei se pure tai yritä niellä sitä makkaraa ja sanoin irti. Husky ja itsepäinen koira kun on, jos on OIKEA herkku kyseessä (ruokaa tai luu, joku muu kuin vanha nenäliina) koira ei halua heti luopua aarteesta. Pari kertaa kun olen sanonut irti koira alkaa selvästi höllentää otettaan ja lopulta ja luovuttaa kielletyn esineen minulle.
Kohta tähän paikalle tulee mummo seuraamaan tätä tilannetta. Ensin mummo luulee että koirahan puree minua! Selitän että ei, ihan itse olen sormeni koiran suuhun laittanut. Selitän lyhyesti että yritän saada makkaraa koiralta pois. Mummo sitten alkaa puhua että kannattaa luovuttaa ja antaa koiran vain syödä makkara. En jaksa selittää mummelille miten se voi antaa koiralle väärän kuvan siitä kuka meillä on pomo, selitän vain että makkara haisee ja mitä ilmeisemmin pilaantunut. Luulen että mummo ymmärtäisi sen jälkeen että miksi koiran ei ole hyvä syödä löytämäänsä lenkin pätkää, mutta tämä vain jatkaa itsepintaisesti että koiran pitää antaa syödä se koska koiralla on nälkä. Sanon että koiralla on ruokaa kotona. Mummeli sitten alkaa puhua vähän siihen sävyyn kuin olisin jotenkin ilkeä kun en anna koirani syödä löytämäänsä herkkua (kommenttini että makkara on pilaantunut on ilmeisesti mennyt vain toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, kun ei käsittänyt miksei koiran ole hyvä syödä lenkkiä). Päätin antaa mummelin vain olla ja keskityin taas koiraan. Kohta koira luovutti haisevan lenkin minulle ja heitin sen kauemmas ettei koira yrittäisi napata sitä uudestaan. Lähdettiin jatkamaan matkaa ja mummeli vielä huusi että MAKKARA JÄI! Ei oikein tiennyt että pitikö itkeä vai nauraa.
Jotkut voivat olla eri mieltä tavasta jolla koulutan koiraani, mutta ennen kuin joku rupeaa saivartelemaan tai puuttumaan koulutukseen tämän jutun pointti siis oli sellaiset ihmiset, jotka sanovat että he rakastavat koiria, ja jotka antavat koiran tehdä ihan mitä vain koska kuvittelevat että se on rakkautta. Nämä tämmöiset ihmiset eivät edes tajua että he tekevät vain karhun palveluksen koiralle - ja meille muille jotka joudumme näitä vapaan kasvatuksen tuloksia tuolla lenkkipoluilla sitten kohtaamaan. Mielestäni on erittäin tärkeää että koira tietää että omistaja on johtaja, se jota kuunnellaan. Liian monta kertaa on tullut koirapuistoonkin sellaisia omistajia, jotka ovat AIVAN hakoteillä koiransa kanssa ja koira saa tehdä mitä tykkää, eikä omistajalla selvästikään ole hajua koiransa elekielestä, koska olisi silloin paremmin perillä millainen koira hänellä onkaan todellisuudessa käsissään. Minulle se että koira saa tehdä mitä haluaa on laiskuutta ja tyhmyyttä, ei rakkautta.
Ja koiravihaajat älkää vaivautuko. Voitte yrittää provosoida minua tappeluun haukkumalla miten paljon haluattekaan, mutta en lähde leikkiin mukaan.
On koiraihmisiä ja sitten on "koiraihmisiä"
15
318
Vastaukset
- Jäi epäselväksi
eräs oleellinen seikka: Oliko se mummo, joka paikalle tuli, koiran kanssa vai ei? Jos ei ollut koiraa mukana, niin ehkä hän oli koiraton ihminen. He taas ovat vähän kuin oma rotunsa, eikä heiltä voi vaatia samaa tietämystä pois heitettyjen makkarapakettien yllätyksistä, jotka koiranomistajille on peruskauraa.
Ja vähän samanlainen asia on tuo koirapuistojuttukin. Eli ethän unohda että kaikki ihmiset eivät kasvata koiriaan pennusta saakka ja joillakin on kyseessä ensimmäinen oma koira. Itsellä esim ensimmäinen oma koira ja on tullut kodinvaihtajana ja pakko sanoa että kyllä siinä oli ensimmäinen vuosi kylmää kyytiä kummallakin kun opettelimme toistemme tavoille. Mm. koirapuistossa käydessä oli välillä vähän urpo olo eikä tiennyt miten mihinkin asiaan pitäisi suhtautua ja kuinka pitkälle voi koirien antaa selvitellä välejään. Luulisin että koirapuistoissa käy nimenomaan hyvin paljon juuri näitä uusia koiranomistajia sosiaalistamassa nuoria koiriaan. Ja kun paljon porukkaa keskittyy tiettyyn paikkaan niin sitten joskus niitä ongelmiakin sitten tulee ja sattuu sekä kaikkea tapahtuu.
Mutta se hyvä puoli siinä on että puuttuva kokemus korvautuu kyllä ajan kanssa ja koiratkin vanhenee ja viisastuu tai ainakin laiskistuu nekin.- caninefamiglia
Mummeli oli koiraton. Joskus vaan jotkut ihmiset, jotka sanoo että ne on koiraihmisiä, mutta koiraa eivät kuitenkaan omista. Nää kyseiset tyypit tulee usein koiria paijailemaan lenkillä. Niin siis olisi pitänyt tarkentaa. Tätä "koiraihmislajia" kun on myös kahden laista. Sellaisia joilla on koira, ja sellaisia jotka koiria sanovat rakastavansa mutteivat sellaista omista, mutta jos vaikka kylässä ollaan oman koiran kanssa niin sitten tämmöinen henkilö antaisi koiran mellastaa miten vaan vaikka itse omistajana kuinka kiellän että koiraa ei esim. ruokita pöydästä.
Ja aina on hankalaa kun tulee kodinvaihtaja koira kun koiralle on jo ehtinyt tulla tietynlaisia tapoja, mutta tarkoitan tuollaisilla huonoilla koirapuisto koirilla sitä että meidän puistossa käy tyyppi pienen russelinsa kanssa ja tämä koira on mahdoton pomottaja. Kukaan koira ei saisi juosta tai tämä toinen juoksee eteen ja blokkaa toisen menon. Lisäksi tämä pikku terrori hyppii mielellään myös toisiin koiriin kiinni, varsinkin naamaan. Omani ei välitä ja kääntyy vain pois, mutta tämän russelin omistaja vain nauraa että hänen koirallaan on rajummat leikit. Koira siis selvästi yrittää nakkasta. Tunnistan kyllä koiran rajut leikit kun oma koirani leikkii "isojen poikien leikkejä", mutta tämä russeli selvästi yrittää pomottaa ja käyttäytyy hyökkäävästi, eikä omistaja edes tajua. Nykyään ei mennä puistoon jos tämä pikku kirppu on siellä "pitämässä jöötä".
Koiran ei tarvitse olla mikään super suorittaja, joka toimii aina moitteettomasti, mutta dominoivien ja aggressiivisten koirien käytökseen pitää puuttua ja on tärkeää että omistaja erottaa milloin koira leikkii ja milloin sillä on muut asiat mielessä.
- gfhjjkjhljlök
Tästä syystä kannattaa harjoitella ottamaan suusta pois käskyn kera ja myös käsky ei ota on tärkeää. Eli kun ei ota niin palkitaan siitä. Tokossa teimme tätä harjoittelua ettei koira ota ulkoa mitään. Makupala tassulle ja käsky ei ota ja palkitaan ..
Suosittelen treenejä..kyllä minäkin voisin luulla että sut syödään kun puoli kroppaa enään näkyvillä..;)
Missä on itseironia ja huumori.. kun tuollainen alkaa korpemaan..:) Huvittavaahan se oli.- gfhjjkjhljlök
Lisään vielä että opetin tämän käskyn ihan sen takia että olen joutunut oksennuttamaan koirani kun meni ottamaan luonnossa eväitä joista en tiennyt oli ok vai ei.
Ja myös siksi että minulle kävi hauskasti joskus toisen isomman koirani (ahne labbis)kera että meni ja nappasi jotain reunasta ja pelästyin sikana että mitä se otti joten laitoin käteni saman tien perään ja tyhjensin suun pakosti kuten aloittajakin. No siinä sitä käsi oli täynnä koirankakkaa. Ja koiruus iloisena hengitti lämpimästi kakan hajuista hengitystään. Onneksi on ahne niin sai syödä kaikkea mikä vei hajun pois kuten kurkkua. ;)
Huumoria pitää olla...ja ei ole moitteeksi tarkoitettu vaan ihan vihjeeksi että kannattaa opettaa myös nämä käskyt. Ihan selvennyksi vain. :)
- KoiranOmistajaMinäki
Mitä se teitä muita ihmisiä riepoo ja vaivaa jos jollakin ihmisellä on "ei niin hyväkäytöksinen" koira? Teidän oma pikku Tessu voi olla vaikka kuinka mallikelponen hienosti käyttäytyvä, tottelevainen koira mutta kaikilla ei ole samanlaista. Tottakai koiraa pitää kouluttaa, sosiaalistaa, opetella hihnakäyttäytymistä sun muuta. Mutta ei kaikki välttämättä edes halua sellasta koiraa joka tottelee jatkuvasti ja jolla ei saa olla omaa "mielipidettä" mihinkään vaan täytyy aina totella omistajaansa.
Mulla on sellanen koira. Olen sitä kouluttanut, mutta välillä se saattaa vetää hihnassa, joskus haukahtaa kerran kaks jos koira tulee lenkillä vastaan, ei kuitenkaan riuhdo menemään. Se ei ole täydellinen eikä sen tarvitse olla.
Se ärsyttää että toiset ihmiset täällä palstoilla ja millon missäkin arvostelee toisia koiranomistajia joiden koirat eivät välttämättä ole sieltä koulutetuimmasta päästä. Antaa olla, omapa on elämänsä. Jos haluaa remmiräyhääjä koiran joka ei tottele juuri mitään niin siinäpä elävät sitten sellasen kanssa.
Jotku jopa leuhkii että mun koira on niiiiiiin mahtava ja niin hyvin koulutettu, sun koiras on aika onneton...
Esim mun miesystävä kehuu omaa koiraansa maasta taivaisiin, se ei edes näe niitä huonoja puolia omassa koirassaan. Minä taasen näen. Se koira ei osaa sisällä oikein rauhottua, ravaa eestaas vähän väliä, pihalla räkyttää ihmisille jos näkee, uroskoirille räkyttää kauheesti, kerran hyppäs mun autoa vasten kun tulin autolla miehen luokse niin raapi kynsillänsä autoa sivusta kun hyppi menemään kuola valuen, mies karju hulluna ja ei koira totellu. Siltikin mun mies sanoo aina kuinka hyvin käyttäytyvä herra täydellisyys tämä hänen mussukka saksanpaimenkoiransa on.
Minun koira ei hypi autoja vasten, ei ravaa eestaas sisällä, ei räkytä ihmisille eikä koirille. Ja muka niin on hänen koiransa koulutettu aivan TÄYDELLISESTI.
Aiheestahan tämä vähän meni mutta pakko oli avautua.
Vähän niinku äidit arvostelee toisten äitien kasvatustapoja. Se on kauheeta ku ihmiset kärkkäästi moittii ja arvostelee toisia. Sitten kun ei tehdä samoin kuin itse niin perhana kun sitä ollaan heti huonoja äitejä (ja tässä tapauksessa huonoja koiranomistajia).
Jos lenkillä tulee vastaan räkyttävä ja riuhtova koira niin onhan se varmana tympeetä mutta jos oma koira osaa käyttäytyä niin p..askaako siitä välittämään miten nämä "vapaan kasvatuksen tulokset" käyttäytyy. Se on heidän koiransa ja teidän koira teidän koiranne. Keskittyis kaikki vaan niihin omiin sessukoihin.Kyllä sinulla pointti on, mutta muutava erkaneva mielipide minulla on :)
"Jos haluaa remmiräyhääjä koiran joka ei tottele juuri mitään niin siinäpä elävät sitten sellasen kanssa."
-Kukaan tuskin haluaa koiransa olevan näin stressaantunut ja aika varmasti yrittää koiran pelkotilaa lievittää kouluttamalla, helppoa tämä ei ole ' :D voin kertoa, oma ensimmäinen koirani rähjäsi remmissä muille uroksille, saatiin kuitenkin tämä tapa ongelmakouluttajan kanssa pois.
"Se koira ei osaa sisällä oikein rauhottua, ravaa eestaas vähän väliä, pihalla räkyttää ihmisille jos näkee, uroskoirille räkyttää kauheesti, kerran hyppäs mun autoa vasten kun tulin autolla miehen luokse niin raapi kynsillänsä autoa sivusta kun hyppi menemään kuola valuen, mies karju hulluna ja ei koira totellu. "
- tämä kuulostaa jo vakavemmalta ongelmakäyttäytymiseltä ja suosittelisin lämpimästi miehesi ottavan yhteyttä ammatti-ihmiseen.
On minunkin koirillani omia hauskoja tapojaan, enkä niitä edes halua kouluttaa pois, esiemerkiksi nuorempi neitiseni katselee oravia ikkunasta ja saattaa jahdata niitä, enpä luopuisi tästä piirteestä :)- Chibi.
Oon aivan samaa mieltä. Minun ongelmani se on, jos koirani vetää tai haukkuu mopoille tai toisille koirille. Minä sen asian kanssa elän, eikä se Täydellisen Tessun omistaja, joka näkee meidät kadulla. Ainakaan koirani ei pure ketään tai mitään. Haukkuminenkaan ei ole mitään kiellettyä käytöstä, kunhan ei tunteja räksytä.
- hjhjhjkhjhj
Kaatopaikan tuntumassako asut? Miten kotinurkillasi lojuu makkarapaketteja? Ja sitten jätit sen vielä sinne! What?!?
"Tulin töistä ja lähdin koiran kanssa lenkille kun tuliin kotiin niin kuin aina. Koira löysi tuolta ulkoa paketin, jossa oli yksi melkein kokonainen lenkki HK:n Sinistä jäljellä."Oletko kuullut sellaisista sairaista ihmisistä kuten koirien myrkyttäjät? Jotkut ihmiset oikeasti laittavat rotanmyrkkyä yms. lihoihin sun muihin joista koirat kiinnostuvat. Näihin tapauksiin on kuollutkin koiria.
Ja missä itse asut? Ihmiset on yleisesti ottaen törkeitä roskaajia vaikka olis roskakori kymmenen metrin päässä. Olisi kiva tietää missä on niin siistiä että ei löydy syötävää roskaa..
- Karakoo
Oli ihan hyvä,että otit sen makkaran koirasi suusta pois,sillä mistä sen tietää vaikka se olisi ollut jopa jonkun koiravihaajan tarkoituksella jättämä myrkkyä tai jotain muuta vahingollista ainetta tai tavaraa sisältävä makkara.Sillä näitä koirien myrkyttäjiä kun on viime aikoina ollut pilvin pimein niin liikkeellä muutenkin.
Muistuu vaan mieleen sellainenkin juttu,josta ei kauaa ole ,kun se tapahtui,että jostain jostain ulkoa oli löytynyt lihapulliakin joiden sisään joku koirien vihaaja oli tunkenut jopa partakoneen teriäkin piilon, jolla halusi vahingoittaa koiria.
Niinpä kannattaa aina varoa visusti kaikkea ulkoa löytyvää syötävää, oli se sitten mitä tahansa ,niin voi välttyä ikävyyksiltä ,joita niistä muuten voisi seurata.
Ja tulipa samalla mieleen sellainenkin mahdollisuus myös,että mitäpä jos se mummeli olikin itse juuri joku koirien vihaaja ,joka oli sen makkaran sinne laittanutkin.Ja oli sitten jäänhyt sinne lähistölle kyyttäämään ja odottamaan että kuka siihen täkyyn ensimmäisenä tarttuisi.Ja sitten kun huomasikin ,ettei hän ei ainakaan sinun koiraasi sillä onnistunut myrkyttämään, kun kerran sen makkaran otit koirasi suusta pois,niin hän päätti ehkä sitten tarttua vielä viimeiseen oljenkorteen ja yritti sinut tuolla puheellaan käänyttää ja saada sinut vielä muuttamaan mielesi ,jotta olisit antanut koirasi syödäkin sen makkaran ja hänen myrkytys suunnitelmansa olisi siten onnistunutkin sitten myös.
Vaikka eihän sen niin tietystikään tarvitse olla,mutta sorry vaan, kun minusta on vaan vuosien varrella tullut niin todella epäluuloinen vanha kyynikko,joka ei hevin ihmisistä enää jaksa uskoa oikein mitään hyvää ja vielä vähemmän luottaa sinisilmäisesti heihin.Sitä kun aivan liian paljon on tullut jo elämän varrella nähtyä ja koettua yhtä sun toista ja saanut huomata ,että mihin kaikkeen kamalaan ihmiset ylipäätään pystyvät.Joten itse ainakin pidän tarkkaan huolen siitä ettei oma koirani ainakaan pääsisi mitään ulkoa maasta tai muualtakaan syömään ,niin ei ainakaan myrkytykseen pääse sitten koirani kuolemaan.Joten olkaahan kaikki muutkin koiranomistajat hyvin varovaisia tällaisissa asioissa myös,jos haluatte turvata koirienne hyvin voinnin . - KoiranOmistajaMinäki
Kyllähän niitä makkarapaketteja sun muita ruokia voi lojua missä vaan. Monet ihmiset kun eivät välitä tuon taivaallista luonnon roskaamisesta.
Taskuunko se makkarapaketti ois pitäny heittää ja laittaa roskikseen sellaisen sattuessa kohdille? Noo ehkäpä tai ehkä ei. Mutta ohan niitä ruoanjämiä sun muita ulkomaailma täynnä :( Ja koirat monesti sitten lyövät suihinsa mitä vaan. Mun koira kun oli pentu aina piti kaikki mahollinen laittaa suuhun. Mutta niinhän ne monet pennut meinaa tehdä.
Mut joo itse tohon aloittajan viestiin muutama sananen.
Kyllähän tuollaset vanhat ihmiset meinaa vähän olla sellasia höperöitä, jotka eivät niin ajattele.. Jos itellä ei edes ole koiraa tai koskaan ollutkaan. Mä en välittäis moisesta mummeroisesta joka tulee sepittää siihen jotain. Kun vanhat ihmiset eivät vaan välttämättä ymmärrä.
Kyllä hemmetissä itsekin oisin tehny samalla tavalla jotta oisin saanu sen makkaran pois suusta, hyi hitto sentään en antais todellakaan koirani syödä maasta mitään ruokia. Mutta mummeroiset on mummeroisia... ;) - Cat1982
No mä en antaisi koiran syödä mitään maasta lenkillä tai ulkona, koska noita koiran myrkyttäjiä on vaikka kuinka paljon. Ja näitä jotka laittaa just vaikka makkaran sisään partakoneen teriä tai lasia. Että ihan oikein että otit makkaran koiran suusta. Itselläni ei olis tossa mitään tekemistä johtajuuden kanssa, ainoastaan koiran turvallisuuden kanssa. Kyllä käsken vahvasti "jättämään" jos suuhunsa ottaa jotain, ja aika varmasti tiputtaa saman tien, jos ei ole ehtinyt nielemään. Joskus olen laittanut käden ihan suuhun, ja ottanut suusta ne, jos ei muuten meinaa antaa.
Ei taida mummotkaan tajuta, että mitä vaaroja koiranvihaajat asettaa koirille näkösälle, eikä nyt muutenkaan mitään pilaantuneita ruokia koirien kuulu syödä. - luomuhurtta
Aloittajalle, oikein teit. Outo murkina suusta pois, joko käskyllä tai väkisin. Niin itsekin teen, eikä siinä hädissään edes ajattel, että vois purra. Tosin mieheni koira( oltiin juuri tavattu ja koira vain vajaan kiikon tuttu) puri lgrillin pihan saalista pois otettaessa, että laastaria tarvittiin, mutta sain luu n pois, eikä koira toiste muuta kuin murisi, kun kiskon kiellettyä hampaista. Kaupungillas kulkiessa tahtoo läytyä yhtä sun toista.
- piia---
Meillä koulutetaan koiraa samalla tavalla ei fyysistä kovaa koulutusta todellakaan vaan juuri tuollaisilla tempuillamme koiraamme myös koulutamme, ja hyvin on nähtävästi mennyt perille! En minäkään anna koirani syödä mitä tahansa mitä maasta löytyy! :)
Aloittaja teki oikein ottaessaan makkaran koiran suusta, mutta en voi kuin ihmetellä, kuinka vastuuton ihmisen on oltava jättääkseen maahan jotakin mikä selvästikään ei ole sitä mitä pitäisi. Makkara haisi omituiselta ja paketissa oli "jotakin valkoista vaahtomaista nestettä". Makkara oli vähintäänkin pilaantunutta, mahdollisesti myrkytettyä, mutta sinne se vain jätettiin maahan jonkun toisen koiran syötäväksi. Kyllä, se olisi ehdottomasti pitänyt viedä lähimpään roskikseen, mutta nykyään liian monet ihmiset ajattelevat vain itseään. Kunhan itse selviää tilanteesta, viis muista. Pannaan vahinko kiertämään.
On toki omistajien oma velvollisuus ja vastuu katsoa että koirat eivät syö maasta mitään, mutta aina siihen ei ehdi puuttua. Varsinkaan pimeän aikaan ei välttämättä näe, nuuskiiko koira maata muuten vain vai onko siellä jotakin luvatonta. Koira hotkaisee herkkupalan hetkessä, ja kun omistaja huomaa koiran syövän jotakin, on jo liian myöhäistä. Ja vain sen takia, että joku on ollut liian laiska heittääkseen makupalaa roskikseen.
Luojan kiitos omat koirani eivät syö maasta mitään!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut
– Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti27835192Särkynyt sydän
Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s854634Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..
Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos294584Tiedättekö naiset, että miehelle kannattaa antaa vasta...
Kun hän on jo kiintynyt teihin. Naisilla erittyy oksitosiinia sek.sin yhteydessä, mikä saa meidät rakastumaan heihin mel2583902Queen of Fucking Everything jakaa mielipiteitä - Mitä tykkäät sarjasta, kolahtiko?
Tiina Lymin käsikirjoittama ja ohjaama tv-sarja on varmasti yksi tämän vuoden puhutuimmista. Mitä tykkäät mustaa huumori1003190Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta
Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös192709Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!
Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta592526En suuttunut missään vaiheessa
Oon vaan herkkä ja tuskastunut. Mies se ei ole henkilökohtaista sinulle. Ei mitenkään päin. Sinä herkkänä vaan satut näk122034Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi471793Trump on jo ihan seonnut...
Nato maa uhkailee toista Natomaata....Amerikan tuho näyttää toteutuvan Trumpin kaudella 100 varmasti.4121629