Rkp:n "saamelaissiipi" pyrkii kuuden kunnan valtuustoon. Ehdokkaita sillä on kaikkiaan 12. Rkp-saame julkisti kuntavaaliohjelmansa keskiviikkona.
Ohjelmassaan tämä Rkp:n jäsenjärjestö nostaa luonnollisesti esiin saamelaisille tärkeitä asioita. Ne vaihtelevat kuntaliitoksista, ympäristöstä ja peruselinkeinoista aina opetukseen sekä saamen kielen ja kulttuurin asemaan.
Ehdokkaista yhdeksän on ehdolla Ylä-Lapissa Enontekiöllä, Inarissa ja Utsjoella. Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla on kussakin yksi ehdokas.
"Lähdemme luomaan vahvaa vaikuttajaa, joka erityisesti ottaa huomioon saamelaisten aseman yhteiskunnassa. Hyvät suhteet Rkp:n edustajiin eduskunnassa ja Euroopan parlamentissa luovat meille hyvän pohjan olla vaikuttamassa kuntiemme tulevaisuuteen", sanoo Rkp-saamen puheenjohtaja Tuomas Aslak Juuso tiedotteessa".
Ohjelmassaan tämä Rkp:n jäsenjärjestö nostaa luonnollisesti esiin saamelaisille tärkeitä asioita. Ne vaihtelevat kuntaliitoksista, ympäristöstä ja peruselinkeinoista aina opetukseen sekä saamen kielen ja kulttuurin asemaan.
Ehdokkaista yhdeksän on ehdolla Ylä-Lapissa Enontekiöllä, Inarissa ja Utsjoella. Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla on kussakin yksi ehdokas.
"Lähdemme luomaan vahvaa vaikuttajaa, joka erityisesti ottaa huomioon saamelaisten aseman yhteiskunnassa. Hyvät suhteet Rkp:n edustajiin eduskunnassa ja Euroopan parlamentissa luovat meille hyvän pohjan olla vaikuttamassa kuntiemme tulevaisuuteen", sanoo Rkp-saamen puheenjohtaja Tuomas Aslak Juuso tiedotteessa".
Vastaukset 31
Vanhimmat
Hyvä näin. Suomenkielset eivät ole tehneet mitään saamelaisten hyväksi. Tappoivat ja ajoivat pohjoiseen..
MYCKET BRA !
Ja sitten tulivat ruotsalaiset ja tapattivat suomalaisia ja ryöstivät maata 700 vuotta.
Siis sen jälkeen, kun olivat ajaneet OMAT saamelaisensa pohjoiseen.
Pikku muistutus totuudesta....
Kyllä olet niin saatanan tyhmä. Ei ihme, että ruotsalaisuus on katoavaa lajia.
.
"Barnen fick inte prata samiska på rasten"
Tämä tapahtui siis Ruotsissa
Mikähän möly olisi nostettu jos vastaavaa olisi tapahtunut Suomessa?????
http://www.svt.se/2.33919/1.2776066/fick_inte_prata_samiska_i_skolan
http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=2327&artikel=5082435
.
Hyi hemmetti, mikä nimitys!
Tuomas Aslak Juuso pettää oman kansansa henkilökohtaisen edun takia.
Ihan kuin maamme svekojohtajat!
Miten niin? Kyllähän saamelaiset ja ruotsinkieliset ovat suomalaisia. Mikä tässä oli ongelma?
Ahneidenmaalaiset eivät ainakaan ole. Onhan se yksikielinen alue.
.
Älkää sanoko Ahneidenmaa
Minä saan taas sappikohtauksen!!!!1!!1!
.
Hienoa, että RKP ottaa myös kantaa saamelaispolitiikkaan ja heidän etnisiin oikeuksiinsa, eikä vain suomenruotsalaisiin. Olisi ihan tervettä jos RKP onnistuisi rokottamaan vähän Keskustankin valtaa.
Toivon menestystä!
Entäs ne kaikki yli SATA muuta vähemmistöä, joiden oikeuksia RKP polkee pakkoruotsituksellaan?
Ai niin! Eihän se kiinnosta "mamupuoluetta".
Ovatko saamelaiset mamuja, ei tietääkseni.
Kaikki ovat lopulta mamuja. Mitään järjestäynyttä yhteiskuntaa heillä ei kuitenkaan koskaan ole ollut.
Uskokaa huviksenne, että rkp unohtaa saamelaisten asiat juuri tietyllä kellonlyömällä, eli 18.10.2012 klo 20.00 eli juuri kun vaalihuoneistot sulkeutuvat.
Seuraavissa vaaleissa rkp-romani?
Tai rkp-mamu?
Hyvä, jos joku puolue edistää saamelaistenkin asiaa.
Eiköhän RKP aja vain surujen asemaa? Kunhan käyttää samelaisia hyväkseen.
Et viitsisi esittää yksinkertaista?
Turhaan toivot. Ei johda tämäkään mihinkään kuten ei mikään muukaan mitä te luuserit teette.
Näyttääkö siltä että Wallin, Taxell, Wahlroos tai kaltaisensa juuri saamelaisten asiaa ajaisivat??? Mikä rkp:n teoista saa ajattelemaan, että olisivat kenenkään muun kuin ruotsinkielisten asialla??
Vaalienaluspuheet kannattaa jättää omaan arvoonsa jokaikisen puolueen kohdalta, ja katsoa mitä ja kenen asiaa puolue ajaa vaalien välisenä aikana.
Tai ehkä he tietävät että saamelaiset ovat erittäin riitaista porukkaa ja kylvävät yhden riidan aiheen lisää otolliseen maastoon. Sitä kautta laskevat hyötyvänsä....
Ihan omana mielipiteenäni kyllä sanoisin, että hölmöimpiä on helpointa jymäyttää, ja senhän nämä svedut osaa...
Olisiko vaikkapa Utsjoen kunnalla varaa siihen, että sinne valittaisiin joihinkin kunnan virkoihin ruotsinkielinen ja pian pitäisi kunnassa olla myös palvelut ruotsinkielellä? Sehän tässä on tarkoitus, pakkoruotsin levitys. Valta toisinsanoen.
Persut eivät onneksi aja kenenkään asemaa, he ovat eduskunnassa p.erseenpyyhkeinä. Pakkoruotsi vahvistuu, kiitos hallituksen. Varuskuntia lakkautetaan, kiitos hallituksen. Maamiinat poistuvat, kiitos hallituksen. Ja persuilla pyyhitään p.ersettä.
Jaro lähtee Veikkausliigasta, kiitos suomenkielisten. Svekko luuseri kirjailijoilta leikataan pummikulttuuri avustuksia, kiitos suomenkielisten. Höblä ja Magma on konkurssipesässä kuten Viking Line ja koti pissan luuseri potee syöpää. Hyvin menee ja ruotsalaisuus häviää helvettiin!!! ha ah ha
Ehkä sen takia kun kaikki on tasa-arvoisia. Se tietysti kuulostaa tylsältä, mutta eipähän tartte olla kateellinen.
siellä joku jo ehtii kadehtia henkilöitä jotka ovat osaamisellaan saaneet eduskuntaan tahon puollustamaan saamelaisten asioita. hyvä niin !! eikun tsemppiä eteenpäin ja kadehtijat miettimään mitä te olette saanet aikaan ?? monella taitaa vastaus olla, ei sitten yhtikäs mitään !
Ja mitähän sinäkään luuseri olet surkean elämäsi aikana saannut aikaan. Taatusti joku idiootti Pohjanmaalta tai Ahneidenmaalta.
Bra att något parti tänker på samerna och inte enbart på att slopa pakkoruotsi som ett visst annat parti gör.
Fennona är gröna igen för att SFP inte bara jobbar för obligatorisk svenska som de alltid påstår.
Ändå bra att också samerna kämpar för sin rätt och sitt modersmål.
PerSSut eivät aja kenekään asiaa. He ainoaSStaan esittävät ehdotuksia, itkevät blogeiSSa ja muut puolueet päättävät.
Man tror inte sina ögon när man läser vissa fennoinlägg.
Man tror sina ögonen när man läser dessa svenskainleg
Tänk att man måste vara avundsjuk på allt och alla.
Fennona är negativa till allt .