Kukaan ei istunut Järvilehdon vierellä ??

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012100316155481_uu.shtml

Istuiko Järvilehto ystävänsä sylissä vai toisin päin? Oliko heillä vaatetusta turman sattuessa?
19103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Puolustuksen "asiantuntija" on täysi maakrapu.

Äänestä

Samanlainen asiantuntija kuin oli aikoinaan prof.Jorma Palo Bodomjärven murhissa.Väitti että Gustaffson ei missään nimessä voinut olla tekijä,vaikka ei asioista tiennyt hevosen vi'ttua.

Äänestä
  • vappaalla vaikka tappoi kolme ihmistä. Anakin kaksi kertaa on myöntänyt tekonsa, mutta ei riittänyt oma kertomus todisteeksi. VoiPerkele tätä Suomenmaata.

    Äänestä

  • Gustaffson on kirjoitti:

    vappaalla vaikka tappoi kolme ihmistä. Anakin kaksi kertaa on myöntänyt tekonsa, mutta ei riittänyt oma kertomus todisteeksi. VoiPerkele tätä Suomenmaata.

    Nyt täällä kuitenkin vaaditaan syytöntä miestä vankilaan siksi, että hänellä on rahaa, eikä naama miellytä.
    Onko kenelläkään käynyt mielessä, että JJ oli tuhannen kännissä, eikä muista senkään takia mitään?
    Eikö kukaan ole itse kapakasta lähtiessä sipannut autoon? On varmasti ja jos siinä tilanteessa kuski täräyttää kolarin, niin mitä selittäisitte? Muistaisitte tasan saman mitä JJ, että kyytiin tuli hypättyä, siinä kaikki.

    JJ on reilu ja rehti mies ja on vastannut totuudenmukaisesti poliisin tietenkin hyökkäävään kuulusteluun.
    Jokainen kolarissa ollut tietää sen, että poliisi käy päälle kuin yleinen syyttäjä, koska se haluaa tuoreeltaan tietää kuka ajoi.
    Totta heIvetissä siinä tilanteessa toistaa itseään kuin papukaija yhtä monta kertaa mitä poliisi kysyy!

    Äänestä

  • JJ on syytön kirjoitti:

    Aluksen kapteeni on vastuussa. Kapteeni teki reitinvalinnan joka niissä oloissa oli lievästi ilmaisten erikoinen ja vaativa. Kapteeni vastatkoon riippumatta siitä kuka oli ruorissa. Alkoholin käyttö ei vapauta aluksen kapteenia vastuusta.

    Äänestä

  • vastuutta vesillä kirjoitti:

    joopa joo, mutta omistaja ei ole aina kapteeni, tai perämies, miten vaan. Pienveneessä määrää tietenkin se joka ajaa, miten ajaa. Reitin voi valita omistaja, mikäli on hereillä.
    Reitin valinnassa ei ole mitään kummallista, ajotavassa oli.

    Äänestä

  • Gustaffson on kirjoitti:

    vappaalla vaikka tappoi kolme ihmistä. Anakin kaksi kertaa on myöntänyt tekonsa, mutta ei riittänyt oma kertomus todisteeksi. VoiPerkele tätä Suomenmaata.

    NWG on syytön, tapaus oli harvinaisen selvä.

    Äänestä

  • Gustaffson on kirjoitti:

    vappaalla vaikka tappoi kolme ihmistä. Anakin kaksi kertaa on myöntänyt tekonsa, mutta ei riittänyt oma kertomus todisteeksi. VoiPerkele tätä Suomenmaata.

    Ei myöntäminen tee kenestäkään syyyllistä.
    Sitä voi pikkupäissään puhua mitä sattuu.
    Palmen murhankin on tunnustanut toistasataa ihmistä.

    Äänestä

  • vastuutta vesillä kirjoitti:

    Aluksen kapteeni on vastuussa. Kapteeni teki reitinvalinnan joka niissä oloissa oli lievästi ilmaisten erikoinen ja vaativa. Kapteeni vastatkoon riippumatta siitä kuka oli ruorissa. Alkoholin käyttö ei vapauta aluksen kapteenia vastuusta.

    "kapteeni"

    ei tässä nyt mistään laivasta ole kysymys.

    "kapteeni", voi jessus.

    oletko sä kapteeni sun soutuveneessäsi? kapteenin lakki ja "äärimmäinen" käskyvalta?

    Äänestä

  • vastuutta vesillä kirjoitti:

    Aluksen kapteeni on vastuussa. Kapteeni teki reitinvalinnan joka niissä oloissa oli lievästi ilmaisten erikoinen ja vaativa. Kapteeni vastatkoon riippumatta siitä kuka oli ruorissa. Alkoholin käyttö ei vapauta aluksen kapteenia vastuusta.

    Epäselvissä tapauksissa pitää tuomita syytetyn eduksi. Tämä tapaus on kaikkea muuta kuin selvä joten käräjäoikeuden tuomio menee nurin ja JJ tuomitaan sakkoihin veneen luovuttamisesta humalaiselle. Ei oikeusvaltiossa ketään vankilaan laitetaan tälläisen näytön perusteella.

    Äänestä

On se niin oikeusvaltio että murhaajat ja tappajat saa olla irti, jos nyt vähän ehonalaista

Äänestä

Istuivatko he päällekkäin ratin takana, miksi?

Äänestä
  • Pojilla oli pieni yhteinen gay-hetki siinä veneillessä ja ohjaaminen pääsi unohtumaan.

    Äänestä

Aluksen kapteeni haluaa vältellä juridista vastuutaan. On kai selvää että Järvilehto oli aluksen kapteeni, riippumatta siitä kuka oli ruorissa. Reitti lie ollut vieraalle outo joten kukapa muu siitä olisi päättänyt kuin Järvilehto itse. Vettä oli huomattavasti vähemmän kuin nyt. Aluksen kapteenin on lain mukaan vastattava sellaisestakin mitä ei ole itse tehnyt.

Äänestä
  • Mee nyt vittuun sen "kapteenisi" kanssa! Mä otan juoppokuskin joka kerta mun Ladaan, enkä ole vastuussa kuskin törttöilystä kun makaan mäskinä palatessa.
    Ottaisit vähän selvää, että minkälaisessa aluksessa pitää olla kapteeni! Saakelin pökiö ja jankkaaja!

    Onneksi Suomi on oikeusvaltio ja tuomion voi antaa vain 100%:sti syylliseksi todistetulle. JJ:n syyttömyydestä on huomattavasti enemmän todisteita kuin syyllisyydestä.

    Mikä vitun into teillä mistään mitään tietämättömillä on lynkata Järvilehto? Se siinä närästää, kun on huippukuski, rikas ja aina ennen tätä tapausta hymyili kuin hangon keksi? Vitun kateelliset!!!

    Äänestä

  • aye aye captain!

    Kuole stana tollo "mä oon kapteeni" eläkeläinen!

    Äänestä

  • Suksikaa suolle kirjoitti:

    Mee nyt vittuun sen "kapteenisi" kanssa! Mä otan juoppokuskin joka kerta mun Ladaan, enkä ole vastuussa kuskin törttöilystä kun makaan mäskinä palatessa.
    Ottaisit vähän selvää, että minkälaisessa aluksessa pitää olla kapteeni! Saakelin pökiö ja jankkaaja!

    Onneksi Suomi on oikeusvaltio ja tuomion voi antaa vain 100%:sti syylliseksi todistetulle. JJ:n syyttömyydestä on huomattavasti enemmän todisteita kuin syyllisyydestä.

    Mikä vitun into teillä mistään mitään tietämättömillä on lynkata Järvilehto? Se siinä närästää, kun on huippukuski, rikas ja aina ennen tätä tapausta hymyili kuin hangon keksi? Vitun kateelliset!!!

    Minä olen soutuveneen kapteeni ja määrään kapinoitsijat vedettäväksi kölin ali. Kapteenina voin myös suorittaa vihkimisiä, kapteenin sana on laki! Soutuvenettä saa onneksi ohjata vaikka millaisessa humalatilassa, eivät voi minulle mitään kun soutelen. Kyllä järvipoliisia vituttaa!

    Äänestä

Suomessa on tapana vaatia päädä vadille vaikka syyllinen olisi jo kuollut.
Kunhan joku saadaan istumaan tai maksamaan. Syntipukkia haetaan vaikka väkisin.

Ja jos epäiltynä on joku vähänkään rikkaampi tai menestyneempi niin sitä innokkaammin ollaan lynkkaamassa. Suomi on kateellisten maa todellakin.

Ja pienveneessä ei ole mitään kapteenia. Jos joku ei tiedä mikä on merikapteeni niin voi käydä vaikka wikipediasa itseään sivistämässä.

Äänestä

Todettiin, että vainajan vatsan vamma sopii täydellisesti vasemman puoleisen pulpetin vasempaan kulmaan. Vammaa yritettiin sovittaa myös muualle, mutta mielestämme vamma ei ole voinut syntyä kuljettajan puolelta."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012100316154759_uu.shtml

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ihan kyssärinä nyt kirjoitti:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012100316155481_uu.shtml

Istuiko Järvilehto ystävänsä sylissä vai toisin päin? Oliko heillä vaatetusta turman sattuessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu