Borgian sanotaan poseeranneen mallina useiden Jeesus-kuvia tehneiden maalareiden teoksissa, ja siten vaikuttaneen myös myöhempien aikojen käsitykseen Jeesuksen ulkonäöstä
http://fi.wikipedia.org/wiki/Cesare_Borgia
http://fi.wikipedia.org/wiki/Cesare_Borgia
Vastaukset 16
Vanhimmat
Sillä ei ole merkitystä pelastumisenkanssa,Jeesus on ainut tie pelastukseen,hänen kautta on isän luo pääsy.
Onko silläkään nyt niin merkitystä, että Raamattu kieltää kaikenlaisten kuvien tekemisen ja palvomisen?
Uskokaa nyt jo, tästä asiasta meillä on yli 1200 vuotta vanha päätös:
"Bysanttilaiset isät esittivät Nikean kirkolliskokouksessa vuonna 787 ikonin teologisen perusajatuksen: ikonissa kaiken tulee muistuttaa Jumalan aineettomasta valtakunnasta ja ihmisistä, jotka on luotu Jumalassa kuolemattomuuteen. Bysanttilaisen teologian terapeuttinen ajatus Kirkon hengellisestä maailmasta ja sen kirkastamista ihmisistä avaa uskoville ikonien maalaamisen ja ymmärtämisen merkityksen.
Pyhä ikoni ilmaisee hengellistä kauneutta. Bysanttilaisten isien teologisissa kirjoituksissa toistuu usein ajatus hengellisestä kauneudesta. Heidän teologiassaan ihmisen halu kasvaa täydellisyyteen ja jumalayhteyteen yhdistyy usein ihmisen pyrkimykseen kehittyä kohti sielun kauneutta ja Jumalan kauneuden näkemistä. Isät pitävät Jumalaa korkeimpana kauneutena ja opettavat, että hyveet kasvattavat ihmissielusta Jumalan kaltaisen eli kauniin."
http://www.ortodoksi.net/index.php/Pyhien_ikonien_puolustajat_(opetuspuhe)
antaa hyvän käsityksen Jeesuksen ulkonäöstä. Toki nykyihmisissä voi olla ihan Herran näköisiäkin nykyäänkin, mutta vain Nasaretilainen Jeesus on Immanuel, joten ei eksytä.
Torinon käärinliina on huijaus. Säkin voisit lopettaa ihmisten harhauttamisen. Jeesuksen näytti ennemminkin tältä (jos Jeesusta nyt on ollut edes olemassa): http://www.roadjunky.com/images/526.jpg
Typoa...
2555ggge
Vastaus
Toisten mielestä sen on huijasta,toiset sen uskovat,jeesuksen olemassa olo sitä ei voi tyhjäksi väitää,monien tunnustekojen vuoksi,niitä on niin paljon ettei kaikea voinut kirjotta raamatun lehdille,siellä maintaa jos kaikki olisi kirjattu niitä olisi niin paljon etti mahtusi tähän maailmaan.
Jeesus näytti tältä::http://fi.laitelanlaiva.wikia.com/wiki/Tiedosto:Seppo.jpg
Vittujako sillä kirkolla tekee, ******* jeesus ja jumalan jeesustelijat.
Onhan se nyt tullu selväksi ettei se jeesus mihinkään tule tai mee.
Kun elämä on siinä pisteessä noilla hörhöillä, niin pakkohan se on siihen jeesukseen uskottava, kun ei ole muutakaan aikuismaista.
Itse uskoin ja kuvittelin nuorempana mielikuvitus kavereihin.
sama ilmiö näillä jeesustelijoilla.
Mä en voi käsittä mitä te jeesustelijat vedätte?
Kyllä mä olen vuosia siellä jeesus juhlissa käyny( seurakunnan joku joukko manipalaatio, vai mikä se nyt on joukko hurmio).
Aina sunnustaisin käytiin.
Näinhän mä, että oottehan ihan sekaisin, yks rämpyttää kitaraa, toinen laulaa lurittaa, ja muilla kääntyy silmämunat kuopissaan. sitten kädet ilmassa heilutaan hurmiossa........HEI MITÄ ******?
Jeesus oli ja taas
vastaus
Mainitset hörhöistä ketä he ovat ei tietoa,eikä se sun sadattelusta auta yhtään,itselleen siinä hautaa kaivaa.
Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima. 1.Kor 1:18
Jumala on kyllä osoittanut viisautensa, mutta kun maailma ei omassa viisaudessaan oppinut tuntemaan Jumalaa, Jumala katsoi hyväksi julistaa hulluutta ja näin pelastaa ne, jotka uskovat. 1.Kor 1:21
Ken sen uskoo,on pelastuva,ei luonollisella ihmisellä sitä ole,koska se turmeltunut syntymästään saakka.
Italialainen kirkkohistorioitsija Antonio Lombatti sanoo Torinon käärinliinan pellavakankaan olevan yksi 40:sta Jeesuksen hautausvaatteiden väärennöksestä.
Jeesuksen ajan arkeologinen hautalöytö sekä Raamatun todistus Jeesuksen hautausvaatteista osoittaa selkeästi ja kiistattomasti, että Torinon käärinliina on väärennös ja huijaus.
Linkistä. http://koti.phnet.fi/petripaavola/kaarinliinanarvoitus.html
On hyvinkin mahdollista että Cesare Borgia poseerasi Jeesuksena, mutta käsitys Jeesuksen ulkonäöstä (kolmekymppinen, jäntevä, vaaleaihoinen mies, jolla on ruskeat pitkähköt hiukset ja pukinparta) vakiintui jo myöhäisantiikin aikana.
Näin on:
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/4/4a/Spas_vsederzhitel_sinay.jpg
Muistelen taidehistoriasta, että Konstantinus Suuren aikana Jeesus kuvattiin vielä ilman partaa.
Tässä sanoma SINULLE:
http://turunseurakunta.fi
Jeesuksen ulkonäkö kopiotiin Zeuksen patsaasta. Päätöksen teki muistaakseni Efesoksen kirkolliskokous. Kukaan ei siis oikeasti tiedä miltä hän näytti, mikäli hän oli olemassa.
Ensinnäkään antiikissa ei ollut mitään Zeuksen/Juppiterin standartimuotokuvaa, minkä olisi voinut asettaa esikuvaksi ja toisekseen yhdessäkään kirkolliskokouksessa ei koskaan ole päätetty Jeesuksen ulkonäöstä. Zeuksen yleinen kuvaustapa on kyllä vaikuttanut Jumalan kuvaukseen kristillisessä taiteessa.
valokuva on olemassa.
siinä torinon käärinliinassa.