Tarvitsen nyt kaikkien apua että suuntaisitte katseenne herraan ja auttaisitte minua rukoilemaan. En ole saanut nukuttua kohta kahteen kuukauteen kunnolla, masennus ja ahdistus ovat tulleet takaisin, uskoni horjuu kun tuntuu kokoajan niin pahalta eikä saa levätä.. Olkaa kilttejä ja rukoilkaa puolestani, rukoilkaa että herra suojaisi minua painajaisilta joita näen joka yö enkä uskalla nukkua, rukoilkaa että parantuisin masennuksesta. En enää kestä :(
Rukouspiiri
särkynytenkeli..
15204
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Mitenköhän olisi jos nyt menisit vaikka lääkärille ensin ja sen jälkeen lanttumaakarin puheille? Jos jäät vain odottamaan ihmettä voit saada pysyvän psyykkisen vaurion unenpuutten takia. Nykyään on olemassa erittäin hyviä lääkkeitä sekä univaikeuksista kärsiville ja myös masennusta voidaan hoitaa tehokkaasti lääkityksellä. Voit vaikka aloittaa kysymällä melatoniini reseptiä lääkäriltäsi. Se ei aiheuta riippuvuutta ja on auttanut monia ihmisiä uniongelmissa.
Olen syönyt masennuslääkkeitä vuodesta 2008, ollut kaks kertaa laitoksessa hoidattamassa itseäni, unilääkkeet eivät auta, tai nukahdan mutta painajaiset herättävät pian ihan varmasti, alkaa olla vähän vaihtoehdot vähissä.
ainiin, ja olen myös käynyt vuodesta 2005 saakka terapiassa, ei mitään hyötyä. Silti jaksan vielä toivoa että jossain on pelastus.
Oletko joutunut kokemaan joskus vaikeita asioita: voi olla että et itse muista: Onko niitä käsitelty terapiassa ja rukouksessa?
Jeesus auta sinä tätä nuorta joka hakee apua sinulta. Sinä tunnet hnet ja tiedät hänen elämänsä jokaisen kohdan.
Jeesus anna hänen levätä sinun rakkaudessasi
.Nimessäsi karkoita kaikki masennus ja painajaiset, etä hän sa nukkua kuin pieni lapsi , äitinsä sylissä.
Hyvä, että olet säilyttänyt vaikeuksien keskelläkin uskosi Jumalaan. Pelkät esirukoukset eivät kovin paljoa auta, jos et itse huuda Herraa avuksesi, ja ehkäpä olet niin tehnytkin. Sitä paitsi rukoukseen hiljentyminen pitää riivaajat sinusta loitolla ja rauhoittaa mieltäsi, joten suosittelen, että rukoilet useita kertoja päivässä. Voit rukoilla ihan omin sanoin, ja myös "Isä meidän" -rukous http://www.evl.fi/katekismus/isameidan/isameidan.html on ihan paikallaan.
Lisäksi sinun kannattaa lukea (mielellään ääneen) Psalmia 91 http://www.evl.fi/raamattu/1992/Ps.91.html ja Psalmi 71 http://www.evl.fi/raamattu/1992/Ps.71.html on myös hyvin voimaannuttava, vaikka sen nimi onkin "Vanhuksen rukous".
Voimia sinulle. Muistan sinua iltarukouksessani.
Itsellä kun nuo peräpukamat pääsevät vaivaamaan aika ajoin, niin kerroppas nyt minullekin samalla millainen täsmälääkitys rukousten muodossa puree parhaiten siihen vaivaan? Tuntuu olevan aika teknistä ja tarkaa touhua tuo loitsujen valinta...
kaikkien puolesta jotka Jeesuksen nimessä sitä hyvää armoaan tahtovat.
Tilaa psykiatrille aika ja kerro ongelmasi. Seuraavana yönä jo nukut. Lääkärit ja lääkkeet ovat lahja Jumalalta.
Olet Herran kädellä, mutta nuo painajaiset ovat oire jostain sielusi syvyyksissä ja alitajunnassa myllertävistä ongelmista. Ihmien on kokonaisuus: ruumis, sielu ja henki. Ohmien voi olla ihan hyvä uskovainen mutta ruumis tarvitsee iahan konkreettista lääkärin käsittelyä, esim. leikkausta. Samoin sielu tarvitsee joskus ihan psyyken ammatilaisen kanssa käytävää hoitoa. Tämä on myös Jumalan antama apu ihmiselle. Pitää parantaa oireiden aiheuttaja ei vain niitä oireita.
Sinulla on ollut varmaan rankkaa menneisyydessä: lapsena ja nuorena. Voi olla että masennusken syy on myös aineenvaihdunnallinen.
Rukoillaa että Isä johdattaa sinulle parasta hoitoa. Myös kekustelu ystävien kanssa voi auttaa.
Voit varmaan arvata että Jumala ei ole tuon työn takana, vaan se valta jota Jumala vihaa.
Suosittelisin sinulle päivittäistä raamatun lukemista sekä varsinkin iltaisin kuuntele ja laula hengellisiä lauluja.
Itse ostin mielenkiintoisen kirja Kristian Sand: Nouse jumalan soturi. Siinä kerrotaan paljon salakavalsta sitomisesta ja häiriötoiminnasta jota tämäinen langennut enkeli aikaan saa ihmisten elämässä. Siinä on myös paljon kertomusta Jumalan rakkaudesta ja siitä että emme ole yksin.
Rukoilen puolestasi rakas sisarukseni.
Itsellä oli myös vaikeita unihäiriöitä ja kauheita painajaisia. Rukoilin paljon, kävin pitkiä kävelylenkkejä luonnossa, kävin myös lääkärissä ja hän määräsi mielialalääkityksen mutta en ottanut niitä, unilääkkeet vain ja otin niitäkin harvoin, vain silloin kun tuntui ettei uskalla nukkua. Vähitellen alkoi painajaiset hävitä.Nyt nään enää harvoin. Psalmit lohduttavia ja kävin myös rukouskouksissa ja kirkossa ja käyn edelleen sekä menin raamattupiiriin toisten ihmisten joukkoon etten jäänyt yksin. Aloittaja, kokeile sinäkin, jos olet yksin niin ahdistaa vielä enemmän, ja rukoilen puolestasi.
saamme anoa ja vapautua kaikesta huonosta, olet autuas kun tämän anot ja koet, amen. Jeesus on hyvä paimen ja armonsa pysyy iankaikkisesti, amen.
Pannaan pois kaikki huono ja eletään kuten Jeesus opetti ja tahtoo hyvää suoda itsessään.
sinulla on väärä diagnoosi ja väärä lääkitys. tarvitset uudet lääkkeet.
t. selvännäkijä
Uskova tässä.
Jeesus siunatkoon sinua ja antakoon yön rauhaiset unet sinulle.
täällä kirjoittelee niitäkin joilla ei ole uskoa Jeesukseen.
mutta totuus on että usko Jeesukseen tekee ihmisen vapaaksi, ei ennustelijoilla käynnit tai soitot selvänäkijöille.
siunaan sinua aloittaja Jeesuksen voittajan nimessä.
Hän olkoon kanssasi. aamen.
http://www.youtube.com/watch?v=kAI0icOHPuI