Kysyin samaa asiaa myös lestadiolaisilta ja haluaisin kuulla kommenttinne myös teiltä helluntailaisilta eli...
Äidilläni oli heikko sydän. Hän murehti kaikkea. Ennen kaikkea lapsiensa hyvinvointia, ystäviään, sukulaisiaan. Mikäli hän sai mieleensä pienintäkään syytä murheeseen, hän menetti yöunensa, voi huonosti ja sydän alkoi antaa epämiellyttäviä merkkejä. Siksipä me lapset pyrimmekin säästämään häntä kaikelta ylimääräiseltä murheelta. Nyt hän on tosin jo kuollut.
Noin vuosi ennen hänen kuolemaansa sairastuin itse syöpään, jonka vuoksi jouduin juoksemaan jonkin aikaa eri hoidoissa. Hoitoihini kuului myös leikkauksia. Vaikka olin hissukseen koko sairaudesta, äitini sai kuitenkin selville että olin ollut jonkinlaisessa leikkauksessa.
Säästääkseni hänet ylenmääräiseltä murheelta valehtelin vähätellen että kyseessä oli lähinnä vähäpätöisen ja vaarattoman rasvapahkuran poisto. En koskaan kertonut hänelle totuutta.
Äitini kuoli yllättäen, eikä minulla ollut mahdollisuutta korjata asiaa edes hänen kuolinvuoteensa ääressä.
Oliko tekoni mielestänne väärin?

Vastaukset 4
Vanhimmat
Kyllä "valkoinen" valehtelukin on syntiä, joka pitää tunnustaa synniksi ja sitten pyytää Jumalalta anteeksi. Ja jos luotat Jeesuksen sijaiuhriin syntisyytemme sekä tekosyntiemme sovituksena, niin sinä voit uskoen siirtää valheesi ristille.
Jeesuksen Niemssä ja sovintoveressä syntisi annetaan sinulle anteeksi.
Syntiä ei tule millään verukkeella puolustella. Se tulee kertoa Jumalalle koko rumuudessaan.
Katuva saa anteeksi.
Siunausta sinulle.
Katso sivuiltamme anteeksiantamuksen sanomaa:
http://www.Jeesus-on-Herra.com
... kertoa totuus senkin uhalla, että äitini saisi sydäninfarktin, kärsisi murheesta ja saattaisi jopa kuolla sen seurauksena?
...
ei ollut väärin! tekosi oli inhimillisesti ajattelevan lapsen teko, joka ei mielestäni missään suhteessa riko jumalaa vastaan. tahdoit suojella äitiäsi ja jos se on väärin, niin sitten olen ymmärtänyt koko touhun väärin! älä murehdi ja mieti tekoasi. voit todellakin olla vapaa kaikesta itsesyytöksestä.