TIEDEMIEHET ovat arvioineet, että napajäätiköitten sulaminen, jonka on uskottu johtuvan ilman saastumisesta ja ilman lämpenemisestä, on alkanut jään alapuolelta. Tämän uskotaan johtuvan siitä, että planeetta X:n voimakas magnetismi on saanut maan sulan sydämen liikkumaan, mikä puolestaan aiheuttaa sen lämpenemisen ja sulattaa jäätä altapäin. Koska jäästä muodostunut vesi ei mahdu samaan tilaan kuin jää, se aiheuttaa painetta jään alla ja romauttaa siitä suuria kimpaleita mereen. Vesi toimii tavallaan voiteluaineena jään alla. Tämä puolestaan aiheuttaa merenpinnan nousua, ja suurien massojen rojahtaessa meriin tsunami-ilmiöitä.
4. JOITTENKIN arvioitten mukaan planeetta X tulee aiheuttamaan maan päällä suuria maanjäristyksiä ja tulivuorenpurkauksia maan raskaan sydämen liikkuessa. Ilmakehässä tulee olemaan suuria elektromagneettisia ilmiöitä, revontulia, joiden kaltaisia ei ennen ole koettu. Se tulee vaikuttamaan jatkuvia häiriöitä tietoliikenteessä maan päällä.
Maanjäristykset, jotka ovat paljon suurempia, kuin mihin olemme tottuneet, aiheuttavat meriveden vyöryjä (tsunami) mantereelta toiselle, on jopa ennustettu saarien siirtymistä paikoiltaan. (Aam.5:8-9; Ilm.6:12-17) Lisäksi uskotaan, että valtavan massansa ja eletromagneettisen kenttänsä vuoksi planeetta X voi hajottaa pienempiä taivaankappaleita, joista pieni planeetta Merkurius voi räjähtää. Sen sirpaleet liittyisivät osittain planeetta X:n vanaveteen, osittain entiseen aurinkoa kiertävään sirpalevyöhykkeeseen tai syöksyisivät toisiin planeettoihin, myös maahan. (Ps.102:26-27, Jes.24:20)
EHKÄ VAIKUTTAVIN muutos maapallolla tulisi olemaan napojen siirtyminen, erään arvion mukaan jopa 120 astetta. Tämä vaikuttaisi järkyttäviä muutoksia maapallon ilmastoon. Maan kiertonopeus akselinsa ympäri nopeutuu(Jes.13:13; Mt.24:22)
Toisaalta suuret muutokset auringon purkausten yhteydessä voisivat aiheuttaa ilmaston lämpenemisen siten, että auringon valo tulee 7-kertaiseksi ja kuun valo nykyisen auringon kaltaiseksi, kuten Jesajalle näytettiin. (Jes.30:26)
5. MITEN MAAPALLON IHMISET TÄHÄN KAIKKEEN REAGOISIVAT?
KUUDENNEN SINETIN avautuessa tuli suuri maanjäristys, jonka seurauksena aurinko muuttui kuin säkkikankaaksi ja kuu vereksi ja taivaankappaleita putoili maahan. Taivas käärittiin kokoon kuin kirjakäärö ja jokainen vuori ja saari siirtyi pois paikaltaan. Silloin ihmiset alkoivat piiloutua luoliin ja vuorten koloihin ja pyysivät vuoria kätkemään heidän. (Ilm.6:12-17; Jes.2:10-22)
Ilmestyskirja 8:7 kertoo ensimmäisen enkelin puhaltaessa pasuunaan, että tuli rakeita ja tulta, verellä sekoitettuja, ja kolmas osa maata paloi ja kaikki vihanta ruoho paloi.
NELJÄNNEN ENKELIN vuodattaessa maljansa aurinkoon sille annettiin valta paahtaa ihmisiä tulella. Mutta vaikka ihmiset paahtuivat kovassa helteessä, he pilkkasivat Jumalan Nimeä, jolla on vallassaan nämä vitsaukset, eivät tehneet parannusta, että olisivat antaneet kunnian Jumalalle. VIIDENNEN ENKELIN vuodattaessa maljansa Pedon valtaistuimelle, sen valtakunta pimeni ja ihmiset pureskelivat kielensä rikki tuskissaan. Ihmiset pilkkasivat taivaan Jumalaa tuskiensa ja paiseittensa tähden, mutta eivät tehneet parannusta. (Ilm.16:8-11)
JOITTENKIN kirjoitusten mukaan maailman rikkaat, etevät ja etuoikeutetut rakentavat suuria maanalaisia luolia, jotka varustetaan kaikin mahdollisin mukavuuksin ja ruokatarpein jopa viideksi vuodeksi. Niitä ei ole tarkoitettu kaikille ihmisille, niihin mahtuu vain muutamia tuhansia ihmisiä kuhunkin. Tätä voisi tarkoittaa edellä kuvatut Ilmestyskirjan kohdat, joissa ihmiset piiloutuvat luoliin ja vuorten koloihin. Mitä sitten lienevät ne neljä (mustaa) enkeliä, jotka tarkan aikamäärän mukaan päästetään irti ja jotka 200 miljoonan ”miehen” joukkoineen surmaavat kolmannen osan maapallon ihmisistä? (Ilm.9:15-21; Jes.13:12)
MIELENKIINNON VUOKSI, planeetta X tunnetaan myös nimellä Wormwood, joka tarkoittaa koiruohoa. (Ilm.8:10-11)
KASTEL 09.03.08

Vastaukset 4
Vanhimmat
Nämä kaikki vitsaukset tulevat ennen Jeesuksen toista tulemista, joka on suuri ja julkinen.
Myöskin lohikäärme vihastuu. Ilm.12:17. Ja lohikäärme vihastui vaimoon ja lähti käymään sotaa muita hänen jälkeläisiänsä vastaan, jotka pitävät Jumalan käskyt ja joilla on Jeesuksen todistus. . Tämä tulee olemaan pikkuinen lauma.
1234567. Onkos siellä adventistikin herännyt muistuttelemaan vanhan liiton täytetyistä käskyistä ?
Eikö löyfy enää muuta lopunajalle.
Taitavat jo eväät loppua kun noita pitää jatkuvasti toistella.
Ymmärtääkö body itse Ilmestyskirjan sanoman ?