Haaste naturalismille: puuttuva päivä avaruden ajanlaskussa

space and time

Avaruusohjelma on osoittamassa todeksi erään "myyttinä" pidetyn asian Raamatusta. The Curtis Engine Companyssa työskentelevä Harold Hill, joka on myös toiminut neuvottelevana jäsenenä avaruusohjelmassa, kertoo seuraavasti:

Hämmästyttävämpiä asioita, mitä Jumalalla on meidän ajallemme, tapahtui äskettäin astronauteillemme ja avaruustiedemiehillemme Green Betissä Marylandissa. He tarkistivat, mitä auringon, kuun ja planeettojen sijainti olisi avaruudessa 100 ja 1000 vuoden kuluttua. Heidän täytyi välttämättä saada tietää se, jotta he eivät lähettäisi liikkeelle satelliittia, joka myöhemmin törmäisi johonkin esineeseen kiertoradallaan. Heidän täytyi laskea kiertoradat satelliitin eliniän ja sen mukaan, missä asemassa planeetat tulevat olemaan, jottei koko hanke valuisi tyhjiin. He suorittivat edestakaisia tietokonemittauksia, jotka kattoivat vuosisatoja. Yhtäkkiä tietokone pysähtyi ja näytti punaista merkkivaloa, mikä tarkoittaa, että virhe on joko koneeseen syötetyssä informaatiossa tai tuloksissa verrattuina normaaliarvoihin. Paikalle kutsutut huoltomiehet tarkistivat koneen, mutta he sanoivat: "Se toimii täysin normaalisti." IBM:n työnjohtajan tiedustellessa vikaa hänelle vastattiin: "Me olemme huomanneet, että avaruuden ajanlaskusta puuttuu yksi vuorokausi." Me olimme pahassa pulassa ja vailla vastausta.

Yksi työryhmän uskovista jäsenistä muisti, että Raamattu puhuu siitä, kuinka aurinko seisahtui. Toiset sanoivat: "Näytä meille se kohta." He ottivat esille Joos. 10: 13:n. "Älä pelkää heitä", mutta vihollisten piirittämä Joosua kuitenkin pyysi Herraa pysäyttämään auringon. "Niin aurinko seisoi alallansa ja kuu pysyi paikallansa…Niin aurinko pysyi paikallansa keskitaivaalla päiväkauden, kiirehtimättä laskemaan." Avaruustiedemiehet päättelivät, että siinä oli puuttuva vuorokausi.

He tarkistivat asian tietokoneilta palaamalla aikaan, jolloin asia oli merkitty muistiin. Mutta he huomasivat, että se ei täsmännyt kyllin tarkasti! Aika, joka puuttui Joosuan ajalta, oli 23 tuntia 20 minuuttia. He katsoivat uudelleen Raamatusta, jossa sanottiin "päiväkauden" (noin vuorokauden)! He olivat pulassa. Jos 40 minuutille ei löydy selitystä, syntyy ongelmia 100 vuoden kuluttua. Nuo neljäkymmentä minuuttia täytyi löytää, koska ne voivat lisääntyä moneen kertaan kiertoradoilla.

Samainen työryhmän uskova jäsen muisti, että Raamatussa puhuttiin jossain siitä, että aurinko siirtyi takaisin. Toisten mielestä hän oli mieletön. Mutta hän otti esille 2. Kuningasten kirjan luvun 20. Hiskia makasi kuolinvuoteellaan, kun profeetta Jesaja tuli hänen luokseen sanomaan, että hän ei kuole. Hiskia ei uskonut häntä, vaan pyysi merkkiä asian vahvistukseksi. Jesaja sanoi: "Haluatko sinä, että aurinko siirtyy eteenpäin kymmenen astetta?" Hiskia vastasi: "Varjon on helppo pidetä kymmenen astetta. Ei, vaan siirtyköön varjo takaisin kymmenen astetta!" Kymmenen astetta on täsmälleen 40 minuuttia.

Kaksikymmentäkolme tuntia kaksikymmentä minuuttia Joosuan kirjassa ja neljäkymmentä minuuttia 2. Kuningasten kirjassa muodostivat puuttuvat kaksikymmentäneljä tuntia, jotka avaruusmatkailijoiden täytyi merkitä lokikirjaan maailmankaikkeudesta puuttuvaksi vuorokaudeksi! "Eikö olekin hämmästyttävää, että meidän Jumalamme antaa tiedemiehille tilaisuuden todistaa, että Hänen Sanansa on totuus?"

11

308

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • heheehhee!

      >Yhtäkkiä tietokone pysähtyi ja näytti punaista merkkivaloa...

      Wau! Pysähty ja näytti punasta!!
      HUUTONAURU!!!
      :D :D

      Wittu, nyt tuli vissiin sanomista seinänaapurilta. Tähän aikaan.

    • jep jep

      No kun sinä kopioit netistä tekstiä, kopin minäkin:
      Tämä joidenkin kreationistien hyödyntämä argumentti on todellisuudessa internetissä laajalle levinnyt huijaus. Olennaisesti sama tarina esiintyy Harry Rimmerin vuonna 1936 kirjoittamassa kirjassa The Harmony of Science and Scripture, mistä joku tuntematon henkilö lienee sen lainannut ja pannut nykyisen tunnetun organisaation (NASA) ja sen laskentakoneiden nimiin. NASA ei kuitenkaan myönnä tehneensä tällaisia tutkimuksia.

      Kyseinen ajatus on myös matemaattisesti mahdoton, koska se edellyttäisi jotakin tarkkaa kiinteätä ajankohtaa ennen Joosuan pitkää päivää. Itse asiassa, havaitakseen puuttuvan päivän, pitäisi käydä tarkoin läpi kaikki sekä astronomiset että historialliset muistiinmerkinnät. Vielä vaikeampi olisi löytää puuttuvaa 40 minuuttia. Muinaiset tähtitieteelliset muistiinpanot eivät anna riittävän tarkkoja lähtökohtia tällaisille laskelmille. Lisäksi varhaisimmat kuunpimennysmerkinnät ovat vuodelta 1217, eli lähes 200 vuotta Joosuan ajan jälkeen.

      Tämän myytin kumoutuminen ei tarkoita, etteivätkö Joosuan ja Hiskian yhteydessä kerrotut tapahtumat olisi tosia. Niiden selitys on vain jokin toinen, eikä ihmeen mahdollisuuskaan ole poissuljettu. Eräitä selityehdotuksia on tehtykin.

      • tieteenharrastaja

        Ihmeeseen uskomisen mahdollisuutta on aina mahdotonta poissulkea:

        "Niiden selitys on vain jokin toinen, eikä ihmeen mahdollisuuskaan ole poissuljettu."

        Todennäköisin selitys tapahtumille on kirjoittajan tarve kertoa ihmeestä joko jostakin poliittisesta syystä tai tekstinsä kiinnostavuuden lisäämiseksi.


      • >>NASA ei kuitenkaan myönnä tehneensä tällaisia tutkimuksia.

        Tämähän on mitä varmin todiste tapahtuman todenperäisyydestä! Ufouskovaisetkin tietävät että NASA aina narraa, pettää, valehtelee ja väärentelee valokuvia!


      • kuolaavaPaavi

        No ei totisesti ole sanon minä. Mutta se lentokenttäskeida on varmasti useammin käytetty. Nyt ei ole näkynyt vähään aikaan, lieneekö heppu vielä hoidossa?


    • Hohhoijaa.. Tämä on ollut täällä niin monta kertaa että olen jo laskuissa sekaisin ja yhtä monesti se on täällä tyrmätty. Viimeisestä on kyllä jo yllättävän pitkä aika. Taitaa olla useampi kuukausi..

    • BlackNemo

      Eiköhän se tuleva kohta lasketa tämän hetkisistä asemointi tiedoista ei mistään 2000 vuotta vanhasta sadusta XD

    • Epäjumalienkieltäjä

      Se, että kreationistisivustojen ylläpitäjät pitävät sivustoillaan tällaista tuubaa vielä vuonna 2012 kertoo, että he pitävät lukijoitaan arvostelukyvyttöminä tolloina.

      Se, että tarina kopioidaan tänne osoittaa sivuston ylläpitäjän arvion oikeaksi.

      • !

        Ei ne pelkästään pidä lukijoitaan arvostelukyvyttöminä tolloina. Ne lukijat on arvostelukyvyttömiä tolloja.


    • Halle Lujaa!

      No totta Mooses täytyy planeettiojen ja tähtien sijainti tarkkaan askea, ettei vaan satelliitti törmää niinhin!

      Joskus epäilin, että mahtavatko kreationistit olla täysin kajahtaneita, mutta tällaisenmerkittävät tieteellisen kreationismin saavutuksen luettuani ovat epäilykset täysin poistuneet.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      401
      8721
    2. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      168
      3091
    3. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      17
      1514
    4. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      74
      1056
    5. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      76
      1048
    6. Postilaatikoista

      Tuntuu kaikki tietävän tekijän/tekijät, mutta miksi nimiä ei julkaista???
      Kihniö
      27
      1005
    7. Sylikkäin.

      Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta
      Ikävä
      63
      958
    8. Nainen arvaa kuka

      En ikävä kyllä elä enää pitkään
      Ikävä
      55
      943
    9. Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!

      "Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss
      Maailman menoa
      73
      894
    10. Sano nyt kiertääkö

      Huhut meistä tai jostain muusta?
      Ikävä
      65
      890
    Aihe